• Thromdarr : Midwinter Frost – Complete Demo Tapes 1990-1997 – “Jäinen palanen kotimaista äärimetallihistoriaa”

    Thromdarr : Midwinter Frost – Complete Demo Tapes 1990-1997 – “Jäinen palanen kotimaista äärimetallihistoriaa”

    Riihimäeltä ponnistanut kotimaisen death/ black metalin edelläkävijöihin kuuluneet Thromdarrin uran alkuaikojen demoäänitykset on Svartin toimesta niputettu yksien kansien sisään. Omillaan synkeän aggressiivisesti soiva Thromdarr oli isompien nimien varjoon jäänyt, erittäin iskukykyinen äärimetallinelikko. 2 CD:tä ja LP:tä kattavan kokoelma kertoo tarinaansa yhden ug-bändin alkuaikojen evoluutiosta. Yhtye aloitti uransa vuonna 1990 ja operoi uransa ensivuodet triomuotoisella kokoonpanolla […]

  • Sur-Rur : Entisyydestämmekinköhän – “Uljas, ylipitkä liito”

    Sur-Rur : Entisyydestämmekinköhän – “Uljas, ylipitkä liito”

    Lapualaislähtöinen autotalliräminä-kitarapop-indie-punk -yhtye Sur-Rur on vaikuttava tapaus. Korona-aikaan kahdeksanteen pitkäsoittoonsa “Entisyydestämmekinköhän” päässyt, vuonna 1996 perustettu trio ei edelleenkään päästä itseään eikä kuulijoitansa helpolla. Vaikka yhtyeen kappaleet soljuvat jäsentyneesti myöhemmän ajan Hüsker Dü:n melodisuuden tehokkuudella, on kappaleiden äärellä oltava alati valppaana pysyäkseen mukana oivaltavassa mutta vinhasti rönsyilevässä tarinankerronnassa. Periaatteessa vokalisti-kitaristi Ville Vuorenmaan ajatuksen vuolasta virtaa tarjoilevat […]

  • Sammal : Aika laulaa – “Jämäkämpi ote ja kokonaisvaikutelma”

    Sammal : Aika laulaa – “Jämäkämpi ote ja kokonaisvaikutelma”

    Korppoolaislähtöinen, turkulaistunut progenelikko Sammal on tullut neljänteen pitkäsoittoonsa. 1970-luvun taitteen blues-juurisen hämyjytän ja kokeellisen laidan rockin yhdistelmällä uransa aloittanut yhtye on ajan saatossa suoristanut ja rotevoittanut musiikillista yleisilmettään, millä on pelkästään positiivisia seurauksia. Tästä konkreettisena näytteenä on yhtyeen uusi albumi “Aika laulaa“. Kitaristi-kosketinsoittaja Jura Salmen ympärille rakentunut ryhmä oli paria vuotta sitten lähellä pistää pillit […]

  • Her Shadow : The Ghost Love Chronicles – “Tummien sävelten herkkä, pehmeä voima”

    Her Shadow : The Ghost Love Chronicles – “Tummien sävelten herkkä, pehmeä voima”

    Her Shadow on kotimaiseksi vaihtoehto-orkesteriksi poikkeuksellisen uskalias, kyvykäs ja nyanssitajuinen kollektiivi. Royal Lips – ja Kuolemanlaakso -yhtyeistä tuttujen kitaristien Tomi Hentusen ja Markus Laakson spin off-projektissa yhdistyvät ajattoman jenkkipopin parhaat puolet mutta myös paljon muutakin. Ensinmaimitun yhtyeen riveistä tuttu, samettiääninen vokalusti Anna Carolina on kuin kotonaan tulkitessa Her Shadow -debyytillä “The Ghost Love Chronicles” monivivahteisen lempeästi sykkiviä vahvasti […]

  • “Melua on helppoa tehdä, mutta teepä kunnon musiikkia!” – Haastattelussa Suomeen karannut rumpalilegenda Corky Laing

    “Melua on helppoa tehdä, mutta teepä kunnon musiikkia!” – Haastattelussa Suomeen karannut rumpalilegenda Corky Laing

    Läntisen Kirkkonummen maaseudun rauhassa, kauniissa järvimaisemassa sijaitsevan hevostilan tallin vinttikerroksessa pitää nykyisin tukikohtaansa eräs pohjois-amerikkalaisen raskaan rockin merkityksellisimmistä kannuttajista. Yhdysvaltalaisen klassisen rockin suurimpiin nimiin kuuluneen Mountainin ja sittemmin Creamin basistin, Jack Brucen kanssa perustetun West, Bruce And Laingin maineikas, kanadalaislähtöinen rumpali Corky Laing. Oikealta nimeltään Laurence Gordon Laing on uransa aikana ehtinyt tehdä yhteistyötä myös […]

  • Wild Thing – Jimi Hendrixin lyhyt ja vaikuttava elämä

    Wild Thing – Jimi Hendrixin lyhyt ja vaikuttava elämä

    Philip Norman, suomentanut Jussi Niemi, Aviador, 2022 “Valo oli Jimin työkalu. Jimi käytti valoja raja-aitojen kaatamiseen” – Carlos Santana Esipuheeseen on kirjailtu muun muassa aikalaiskriitikon toinen täydentävä kiteytys: “Jimi nappasi bluesin Missisippin suistosta ja lähetti sen Marsiin”. Pitkän linjan musiikkitoimittaja Jussi Niemi, jos kuka oli nappivalinta tämän Jimi Hendrix -teoksen suomentajaksi. Mittavan uransa aikana Niemi on toimittanut useita juurimusiikkiin pohjautuviakirjateoksia. Suomentajan jälkisanat”-osiossa […]

  • Vehje : Puolkuppia – “Täyspannullinen savolaista huolta ja setvimistä”

    Vehje : Puolkuppia – “Täyspannullinen savolaista huolta ja setvimistä”

    (Humu Records 2022) Savonmaan kovan ytimen köllykät, Vehje palaa parin vuoden takaisen, luunapin lailla otsaan läsähtäneen “Terveisiä”-seiskatuumaisen jälkeen kokopitkän albuminsa myötä. Minialbumin mittainen täyspitkä kantaa nimeä “Puolkuppia“. Vehkeen musiikin suhteen mikään ei ole tässä matkan varrella muuttunut, ja pääosin hyvä niin. Homman nimi on edelleen venkoa, mutkittelevaa hardcore punkin mäiskettä yhdistettynä ankarasti ryömittäviin doom metal […]

  • Corky Laing : Finnish Sessions – “Ajan patinoimia tunnelmia ja hienoa yhteistyötä”

    Corky Laing : Finnish Sessions – “Ajan patinoimia tunnelmia ja hienoa yhteistyötä”

    (Timezone Records & On Stage Records 2022) Legendaarisesta Amerikkalaisen klassisen rockin tehotriosta, edesmenneiden Leslie Westin ja Felix Pappalardin rinnalla Mountainista ja Eric Creamin basistin, Jack Brucen kanssa yhteistyönä perustetusta West, Bruce and Laing -yhtyeistä parhaiten tunnettu veteraanirumpali Corky Laing (rummut, laulu, perkussiot) on ikämiespäivillään pesiytynyt eteläiseen Suomeen. Ainakin osittain. Alunperin Kanadasta lähtöisin olevan rumpalin perhesyistä […]

  • aaa : aaa-EP – “Tekijähemmojen pimeät träbäytystyöt”

    aaa : aaa-EP – “Tekijähemmojen pimeät träbäytystyöt”

    Kotimaisen räppihommien maan pinnalle pudottaja Julma Henrin ja, kas kummaa, mm. Impaled Nazarenen, Belialin ja Plan E:n riveistä tutun oululaisen äärimusiikkibasisti Jani Lehtosaaren johtama aaa on täällä tänään. Synkänoloinen kollektiivi tarjoilee syksyllä ilmestyneellä ensityöllään “aaa-EP” gangsta-rapin, horrorcoren, trapin ja darkwaven sekoitteista, uhkaava myllytystä. Koneista ja biiseistä “aaa-EP“:llä vastaa tes la rock, rummuista moha ja kitaroista […]

  • Visionääri Jimi Hendrixin syntymästä 80 vuotta

    Visionääri Jimi Hendrixin syntymästä 80 vuotta

    Kuvat: Marjut Valakivi (Kulttuuritalon keikalta 22.5.1967) Johnny Allen ”Jimi” Hendrix (s. 27.11.1942, Seattle, k. 18.9.1970, Lontoo) vei sähkökitaransoiton ilmaisun toiselle tasolle. Vuonna 1966 käynnistyi sooloura. Tätä ennen Jimi työskenteli sessiomuusikkona muun muassa Little Richardin, Curtis Knightin, Isley Brothersin, Ike & Tina Turnerin, Wilson Pickettin keikoilla ja levytyksissä. Hän ammensi useista mustan musiikin esikuvistaan, mutta kehitti […]

  • V/A : Black Hole – Finnish disco and electronic music from private pressings and unreleased tapes 1979-1991 – “Neljäs kirstullinen kadonneita ja ennenkuulemattomia diskoiluja”

    V/A : Black Hole – Finnish disco and electronic music from private pressings and unreleased tapes 1979-1991 – “Neljäs kirstullinen kadonneita ja ennenkuulemattomia diskoiluja”

    Svart Records on jälleen kerännyt kunniakkaasti kulttuurityöhön verrattavissa olevaa äänilevykokoelmasarjaa. Tällä kertaa lähdemateriaali löytyy harvinaisista, kotimaisista 1979-1990-luvun alun independent-kustanteisista dance pop- ja underground disko- ja elektroäänitteistä. Nyt on vuorossa sarjan neljäs ja viimeinen osa “Black Hole – Finnish disco and Electronic music from private pressings and unreleased tapes 1979-1991 – “. Tätä aiemmin samasta sarjasta […]

  • Badding Rockers : Rock n’ Roll ja kiitos hei – “Sinisiä säveliä imelällä jälkimaulla”

    Badding Rockers : Rock n’ Roll ja kiitos hei – “Sinisiä säveliä imelällä jälkimaulla”

    Aikavälillä 1987-1993 tärkeimmän aktiivijaksonsa vaikuttanut, kotimaista tanssilavamusiikkia rock- ja kantrivivahteilla esittävä Badding Rockers on palannut 30 vuoden hiljaiselon jälkeen. Basisti-laulaja Marko Haaviston luotsaama ryhmä palaa monien iloksi myös ensilevytystensä kokoonpanossa. “Rock n’ roll ja kiitos hei“-albumilka Haaviston rinnalla yhtyeessä pelaavat nimittäin Mika Rokka ja Ville Uljas – kitarat ja Kuja Salmi – rummut ja taustalaulut. […]

  • The Innocents : Music Composed By Pessi Levanto – “Kauhuleffan ääniä tekstuurimusiikin keinoin”

    The Innocents : Music Composed By Pessi Levanto – “Kauhuleffan ääniä tekstuurimusiikin keinoin”

    “Tekstuurimusiikilla tarkoitetaan erilaisia sävellystyylejä, joita yhdistää musiikillisen päämielenkiinnon kohdistuminen melodioiden tai motiivien asemasta tekstuureihin sointipintoihin tai kenttiin. Ne ovat 1950-luvun eurooppalaisen modernismin, sarjallisuuden, reaktioita tai seurausilmiöitä.” – Näin kertoo luotettava uniarts.fi -nettilähde. Tästä lähtökohdasta on hyvä pureutua monessa liemessä keitetyn muusikon ja säveltäjän, Pessi Levannon kansainvälisenä yhteistyönä vuonna 2021 valmistuneen taidekauhuelokuvan, “The Innocentsin” soundtrackin tarkasteluun. “The Innocents” […]

  • The Wyman Family : Out In The Open – “Kovan tason osaamista ja turhaa kliseillä pelehtimistä”

    The Wyman Family : Out In The Open – “Kovan tason osaamista ja turhaa kliseillä pelehtimistä”

    Kotimaisten rokettipumppujen, mm. 45 Degree Womanin, The Milestonesin ja The Flaming Sideburnsin sekä kalifornialaisen Bigelfin riveistä tutuista kasvoista kasattu konkaribändi on ehtinyt kolmanteen pitkäsoittoonsa asti. “Out In The Openilla” yhtyeen soinnin sävyt 60-luvun rock ‘n rollista ovat miedontuneet 1970- ja jopa 1980-luvun juustoisten elementtien edellä. Onneksikaan eivät sentään kokonaan. A-puoli mennään himmailevamman, juurevan Amerikan rockin […]

  • Olli Hänninen and Sami Hynninen : Chambers – “Julmuuksien kummat kammarit”

    Olli Hänninen and Sami Hynninen : Chambers – “Julmuuksien kummat kammarit”

    Ronskibitin, elektro-rap-ryhmän Olli Hänninen ja doom metalin ja avantgarde-musiikin moniosaaja Sami Hynninen (Reverend Bizarre, Spiritus Mortis, Opium Warlords ja Kauko Röyhkä) ovat saaneet yhteisalbuminsa “Chambers” julki. Svart Recordsin julkaisema 18 tyylillisesti rönsyilevän, minimalistisella instrumentaatiolla toteutettu albumi sisältää makaaberia tuuttausta ja ujellusta moneen lähtöön. Monessa kohtaa kuulee myös, että Hynnisen elektrovoittoinen yhteistyö Läjä Äijälän kanssa kuuluu […]

  • Kummitus : Kahdet kasvot – “Obskuurimpaa kotimaista rockia”

    Kummitus : Kahdet kasvot – “Obskuurimpaa kotimaista rockia”

    Tampereen seudulla huhuiltiin ihan tosimeiningeissä 1970-luvun puolivälissä. Sammy ja Muska Babitzinin, Mikko Alatalon Manserock-76 -projektibändeissä sekä Alwari Tuohitorven riveissä vaikuttaneiden anonyymien haamujen shock rock-bändi Kummitus oli aikanaan ainoa laatuaan Suomessa. Yhtye perustettiin Ähtärissä toimineen The Matthews -yhtyeen rungon ympärille. Yhtyeen puuhamies, kosketinsoittaja Latva-Hakuni oli saanut houkuteltu ympärilleen DIY-henkisen tuotantotiimin ainoastaan puvustajaan saakka. Ensisinglen yhtye teki […]

  • Spiritus Mortis : The Great Seal – “Mystisen toimiva”

    Spiritus Mortis : The Great Seal – “Mystisen toimiva”

    Kotimainen doom-pioneeri, alavutelainen Spiritus Mortis on julkaissut viidennen albuminsa “The Great Seal“. Vuonna 2016 julkaistun neljännen kokopitkän, “The Year Is One” jälkeen yhtyeen keulilla vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelta lähtien yhtyeessä laulanut Sami Hynninen (mm. Reverend Bizarre, Kauko Röyhkä) on siirtynyt viisikosta syrjään ja hänen tilalleen yhtyeen vokalistin tontille on astunut Celestysta aiemmin tuttu Kimmo Perämäki. […]

  • Shelton San : EP II –”Laadukasta vaihtoehtoräminää Tallinnasta”

    Shelton San : EP II –”Laadukasta vaihtoehtoräminää Tallinnasta”

    Tallinnalainen meluisan, groovaavan ja mutkikkaan vaihtoehtoräminän sekaisen grungen pitkän linjan tekijä, Shelton San on julkaissut toisen EP:nsä. Yhtye ei ole pitänyt äänitteidensä julkaisujen kanssa kiirettä, sillä debyytti-EP yhtyeeltä ilmestyi jo vuonna 2005. Tämän jälkeen yhtye on lisäksi julkaissut kaksi kokopitkää albumia, joista viimeisin,”Well-Behaved” näki päivänvalon 11 vuotta sitten (2011). Omakustanteena julkaistu “EP II” pitää sisällään […]

  • Kuusamo : Tuuleen kadonneet – “Pirtsakkaa synkistelyä”

    Kuusamo : Tuuleen kadonneet – “Pirtsakkaa synkistelyä”

    Teksti-TV 666 ja French Films -orkestereissa aiemmin vaikuttaneista miehistä korona-aikaan kuoriutunut Kuusamo julkaisi kesällä debyytti-EP:nsä. Yhtyeen ytimessä hääräävät ‘Tekstareiden’ Huotarin veljekset Timo ja Tero. Bändin ideakin kumpusi herrojen lapsuuden kokemuksista, joiden perusteella Kuusamossa kaikki on paremmin. Kuusamo on kyllä mukavan rauhallinen ja maisemiltaan komean jylhä pikkukaupunki periferiassa. Sen jylhillä havumetsärinteillä, tuntureilla ja UKK-luontopolkukierroksella tosin on […]

  • Kuolemanlaakso : Kuusumu – “Komean uusiutumisen tulos”

    Kuolemanlaakso : Kuusumu – “Komean uusiutumisen tulos”

    Kotimaiset, maalailevan kuolon doomin osaajat, Kuolemanlaakso on edennyt kolmanteen pitkäsoittoonsa asti. Tällä kertaa aikaa viimeisimmän “Tulijoutsen” -pitkäsoiton ja “Kuusumun” välille venähti ikuisuudelta tuntuvat kahdeksan vuotta. Samalla yhtyeen soundi on kokenut metamorfoosin modernimpaan ja jopa jossain määrin kansainvälisempään suuntaan. Eikä asian suhteen vähäisimpänä vaikuttimena liene ollut Celtic Frostin raunioista syntyneen Triptykonin kitaristi ja äänittäjä V. Santura, […]

  • The Coffinshakers : The Curse of The Coffinshakers – “Arkullinen kalman katkuista vampyyrikantria”

    The Coffinshakers : The Curse of The Coffinshakers – “Arkullinen kalman katkuista vampyyrikantria”

    Länsinaapurimme musiikillisen mustan huumorin verevin kiteytymä on ollut jo lähemmäs kolmekymmentä vuotta sitten Ruotsin Karlstadtissa perustettu The Coffinshakers. Kotimainen Svart Records on taas kunnostautunut pienimuotoisessa kulttuurityömyyrän roolissaan julkaisemalla samoissa kansissa yhtyeen koko julkaistun tuotannon yhtyeen studioäänitystoiminnan aktiiviajoilta 1996-2016. Viiden vinyylilevyn ja kolmen CD:n tummanpuhuva boksi “The Curse of The Coffinshakers” sisältää Rob Coffinshakerin (oik. Robert […]

  • Otran kitara laulaa vaan: Katso videolta, miten komeasti Mana Manan klassikko “Paniikki on ekstaasin veli” soi syksyllä 2022

    Otran kitara laulaa vaan: Katso videolta, miten komeasti Mana Manan klassikko “Paniikki on ekstaasin veli” soi syksyllä 2022

    Hyvää kannatti odottaa tällä kertaa vähän pidempäänkin. Murheenlaakson oli tarkoitus juhlistaa Manan Manan Totuus palaa -klassikkolevyn 30-vuotisuutta Tampereella jo pari vuotta sitten, mutta pandemia sotki suunnitelmat ja keikan päivämäärä ehti muuttua tässä välissä ties miten moneen kertaan. Kun keikka viimein toteutui, Yo-talolla oli porukkaa enemmän kuin muistan nähneeni siellä vuosikausiin. Tunnelma oli tiivis ja lämpötila […]

  • Tuomari Nurmio & Knucklebone Oscar : Believe It Or Not! – “Rytinägospelin hurmosta”

    Tuomari Nurmio & Knucklebone Oscar : Believe It Or Not! – “Rytinägospelin hurmosta”

    Hande a’ka Tuomari Nurmio (a’ka Judge Bone) ja mestaria nuoremman polven blues-rock-tulittaja Knucklebone Oscar (Oskari Martimo) löivät taikakalunsa yhteen vuonna 2018. Tuolloin parivaljakko teki musiikkia vanhan ajan amerikkalaisen krääsän keräilyyn erikoistuneen “Vintage Valtakunta” -TV-ohjelmaan. Ohjelman tuotantotiimin kustantamana ja Weird Recordsin ja Stupido Recordsin yhteistyössä julkaisemana yhteistyön lopputulema oli 7″ EP “Judge Meets the King“, josta […]

  • Queen ja Adam Lambert viihdyttivät nostalgisella show’llaan täpötäyttä Tampereen areenaa – Myös Freddie piipahti lavalla

    Queen ja Adam Lambert viihdyttivät nostalgisella show’llaan täpötäyttä Tampereen areenaa – Myös Freddie piipahti lavalla

    Queen + Adam Lambert: The Rhapsody Tour, 24.7.2022 Tampere Heinäkuu 2022 on Tampereella yhtä dinosaurusten juhlaa: vajaan viikon sisään kaupungissa esiintyvät sekä Status Quo, Queen, Deep Purple että Uriah Heep (ja tietenkin Popeda!). Valtaosa edellä mainituista on toki tuttuja näkyjä Tampereella, mutta Queenin kaltaisen jättiläisen saamiseksi kaupunkiin tarvittiin muutakin kuin Kalervo Kummolan jyrähdyksiä – nimittäin […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.