Badding Rockers : Rock n’ Roll ja kiitos hei – “Sinisiä säveliä imelällä jälkimaulla”

Aikavälillä 1987-1993 tärkeimmän aktiivijaksonsa vaikuttanut, kotimaista tanssilavamusiikkia rock- ja kantrivivahteilla esittävä Badding Rockers on palannut 30 vuoden hiljaiselon jälkeen. Basisti-laulaja Marko Haaviston luotsaama ryhmä palaa monien iloksi myös ensilevytystensä kokoonpanossa. “Rock n’ roll ja kiitos hei“-albumilka Haaviston rinnalla yhtyeessä pelaavat nimittäin Mika Rokka ja Ville Uljas – kitarat ja Kuja Salmi – rummut ja taustalaulut.

Kokonaisuus on sopivasti siellä täällä tyylilajien yli varioivaa, perinteistä ammentavaa rautalankasekoitteista, kitaravetoista tanssimusiikkia. Avausbiiseissä mennään hyvin pitkälle Topi Sorsakoski & Agents -malliin. Koskettavin kappale on avausbiisi “Maitolaiturilla”, jonka tekstiin jokainen maalta joskus kauan sitten kasvukeskukseen muuttanut voi samaistua.

Toinen alkupuoliskolta keskimääräistä sykähdyttävämpi biisi on “Kuunsirpillä”, jonka amerikanmallin fiftaripop Kuja Salmen hammond-ujelluksineen herkistää. Asteen kantrirockimman vaihteen yhtye pistää päälle lähtemisestä tai siitä haaveilevasta kotisohvankuluttajasta kertovalla “Mä lähden menee” -biisillä. Biisin lopussa naisihmisen lausumat, pari herran aikeet kyseenalaistavaa lausahdusta on hyvä osoitus yhtyeen huumorintajusta ja kyvystä naurahtaa jopa omille, alati tyylilajin vaatimasti korniuden rajamailla keikkuville tekstien aiheilleen.

Menneen säveltäjäsuuruuden, Harry Bergströmin Kipparikvartetille säveltämän ja orkesterin vuonna 1954 levyttämän “Rakastunut” -kappaleen omintakeisesta versioinnista sataa Badding Rockersille kotimaisen kevyen musiikin historian vaalimisesta ehdoitta ekstra-piste.

Albumin vanhakantaisesti rokkaava nimibiisi on sinällään tanssimusiikkipainotteisesta kokonaisuudesta tyylilajin vaihdoksena hyvä ryhdin nostatus, vaikkakin itsestäänselvyys ja kertoo rokkarin kiertolaiselämän irrallisuudesta ja haluttomuudesta sitoutua rundilla joka kylässä odottaviin tyttöihin. – Eihän tämä tämmöinen tämän päivän arvomaailmoihin sovi, mutta pisti vanhakantaisen keulivassa lesoilussaan huvittamaan, ja pelkästään hyväntahtoisesti.

Albumin suurin ongelma on rehellisyyden nimissä Marko Haaviston Poutahaukkojen “Paha vaanii” -päivistä vuosien mittaan kummallisesti pehmennyt, välillä jopa siirappiseksi lässyttelyksi aihepiirejä ja artikulaatiota myöten menevä laulutulkinta. Toim. Huom. Tammilehdon Pekka a’ka Sorsakosken Topi oli juuri sen takia kova tekijä, että ei sortunut kyseiseen syntiin. Ehkä fraseerasi liikaa, mutta ei lässytellyt.

Näin ollen kokonaisuuden päättävä, jämäkkä instrumentaali “Butcher’s Theme” pistikin miettimään, kannattaisiko Badding Rockersinkin ehkä tehdä enemmän vastaavanlaisia, ryhdikkäitä instrumentaaleja a’la Mary Ann Hawkins siirappisimpien lutkutusten tilalle. Vai kannattaisiko Markon hieman ruoskia ja karaista itseään laulujen suhteen ja tiukentaa otettaan seuraavalle levylle? Laulu kun nyt sattuu olemaan tässä musiikkityylissä juuri se “the thing”, jonka mukana koko homma joko nousee tähtiin tai ittenkapsahtaa katajikkoon. Nyt, liian usean biisin kohdalla, käy juuri tuo valitettava jälkimmäinen.

Muutoinhan tämä kaikki on oikein kelvollista ja kansan syviin riveihin uppoavaa, ammattitaidolla tuotettua rautalankavetoista tanssilavamusiikkia a’la Pulliaisen veljekset.

Rock ‘n roll! Kiitos hei ja rundille vaan!

2/5