Kummitus : Kahdet kasvot – “Obskuurimpaa kotimaista rockia”

Tampereen seudulla huhuiltiin ihan tosimeiningeissä 1970-luvun puolivälissä. Sammy ja Muska Babitzinin, Mikko Alatalon Manserock-76 -projektibändeissä sekä Alwari Tuohitorven riveissä vaikuttaneiden anonyymien haamujen shock rock-bändi Kummitus oli aikanaan ainoa laatuaan Suomessa. Yhtye perustettiin Ähtärissä toimineen The Matthews -yhtyeen rungon ympärille.

Yhtyeen puuhamies, kosketinsoittaja Latva-Hakuni oli saanut houkuteltu ympärilleen DIY-henkisen tuotantotiimin ainoastaan puvustajaan saakka. Ensisinglen yhtye teki Pokolle Pave Maijasen tuottamsna vuoden 1975 puolella. Pienoisten jäsentenvaihdosten jälkeen Kummitus äänitti uransa aikana ainoastaan yhden pitkäsoiton, “Kahdet kasvot“, joka äänitettiin Pekka Nurmikallion legendaarisella Microvox-studiolla Lahdessa vuoden 1976 alkuvaiheilla. Albumin tuottajina toimivat Kari Kantalainen ja Vesa Majanen. “Kahdet kasvot” julkaisi alunperin kotiäänityksiin tuotetuista, ‘tyhjistä’c-kaseteistaan paremmin tunnettu BASF -firman levy-yhtiöosasto vuonna 1976. Nyt Svart Records on julkaissut uudelleen kauan sitten loppuunmyydyn albumin uudelleen restauroituna.

Kummituksen rajuhkot tekstit; mm. okkultistisen tematiikan ja huumeiden käytön turmiollisuuden voi hyvin rinnastaa Coveniin, Black Sabbathiin ja Pentagramiin. Musiikillisesti mennään kuitenkin lähellä aikansa keskitien älykkörockin yleissoundia Coitus Int., Kontra ja Pink Floyd -henkeen. Albumin A-puoli on enemmän rock-voittoinen, mutta totuuden nimissä on sanottava, että mitään Hurriganesia tässä ei edes lähdetä järjestämään. Meininki on maalailevampi, eteerisempi mutta samalla myös maanläheisempi. Jopa paikoin inhorealistinen.

Jyrähdyttävimmät biisit kokonaisuudelta on laukkabassojytänumero “Paranoia”, huumeidenkäyyön makaaberin puolen campilla tavalla esiin tuova “Tuonen rock ‘n roll”, letkeästi groovaava “Unikuva” ja jopa Amerikan malliin tockaava “Nauru haamulle”. B-puolelta tajuntaa laajentaa tehokkaimmin syntetisaattoriujellukselle uusia ulottuvuuksia tavoittava ja makaaberia sirkusmusiikkia eetteriin puskeva “Ilme”. Lisäksi erikoismaininnanarvoisia ovat Hawkwind-tyypistä psykedeliaa ripauksittain mainion sävellyksen ympärille tomuttava albumin nimibiisi ja huhuilun päättävä, muhkeasti tannerta kuoputtava jazz-funk “6. Päivä”.

Manse-rockin genressä albumia ei ehkä oltu kokonaisuutena luotu kestämään aikaa. Näin vuosikymmeniä jälkeenpäin tarkastellen albumi on parempi kuin monet muut aikansa yrittäjien tekeleet. “Kahdet kasvot” on hatunnoston arvoinen ja huomionarvoinen tallenne. Se on myös merkittävä uusintajulkaisu eräänä obskuureimmista kotimaisen rockin albumeista. Veikkaan, että yhtyeen vaikuttavuus olisi aikanaan tullut paremmin esille juurikin kostyymit ja maskit päällä vedetyillä live-keikoilla.

Kun Alice Cooper ja Bobby Liebling Pentagrameineenkin jaksavat vielä kiertää maailmaa, ehtisi Kummituskin siinä sivussa aivan hyvin kerätä hämähäkinseittiset releensä niskaansa, kivuta muutaman paluukeikan merkeissä lavalle ja näyttää kaiken maailman ruotsalaisille kopiolle, mistä se räyhähenki pissaa.

3/5