-

Vihan Muna : Nostalgia on kuollut – “Monisyisen sähäkkä tapaus”.
Turkulainen, pitkän linjan punk-pitoisen tuuttauksen rock-räminäveteraanit Vihan Muna yllättää iloisesti toisella pitkäsoittoalbumillaan. Liikkuvat Lapset-, Uhrijuhla- ja 500 kg lihaa -yhtyeissä vaikuttaneesta konkariduolla Hoss Siivonen – Olli Kauniskangas soitin ja sävelkynä pysyvät vielä vuosikymmentenkin jälkeen taidokkaasti hallussa. tyylitellyn pelkistetysti, vuosikymmenten varrelta matkaan tarttuneiden elementtien myötä Vihan Munaa on hankalaa ja tarpeetontakin kategorisoida sen tarkemmin. Vengot mutta […] -

Loose Prick : Meidän laulu: demot ’78-’79 – Kun aate, into, asenne ja hyvät biisit vielä merkkasivat”
Vuonna 1977 perustettu kouvolalainen Loose Prick oli valtakuntamme ensimmäisiä punk rock-orkestereja. Ensimmäisessä vaiheessaan verrattaen lyhyeksi jääneen uransa aikana vokalisti Pauli “Loose” Johanssonin” ja Kitaristi Jussi “J. Kop” Kylliäisen alkuperäisellä nimellä Loose Prick And The Gop nimetty ryhmä ehti tehdä monenmoista. Uransa alkajaisiksi se osallistui vuonna 1978 Rockin SM-kisoihin edeten aina finaaliin asti. Eipä aikaakaan, kun […] -

Lapsuus : Huoleton ja suruton – “Melodraamaa ja valloittavuutta”
Melankolisen menevän punk rockin tuoreen aallon mikkeliläislähtöinen nelikko Lapsuus on julkaissut toisen kokopitkän albuminsa “Huoleton ja suruton“. Puristeessa on mukana aiempaa enemmän post punkin pirtaan ominaista surumielisyyttä mutta toisaalta myös vaihtoehtoisempaa kampetta. Millä on erityisesti merkitystä on, että tällä kertaa yhtyeen biisit osuvat kunnolla maaliinsa jopa paremmin kuin muutaman vuoden takaisella yhtyeen omaa nimeä kantaneella, […] -

Ypö-Viis : Karhulan poikii live – “Restauroitu DIY-klassikko”
Kotimaisen punk rockin kulttuuriteot ne vaan jatkuvat, ja mikäs sen maittavampaa. Etenkin, kun 44 vuoden jälkeen julkaisustaan sitä saa taas tuoreeltaan. Suomen ensimmäisen omakustannejulkaisun tehneen, vuonna 1977 perustetun kotkalaisyhtyeen, Ypö-Viiden “Karhulan poikii live” -albumi on uudelleen julkaistu Stupido Recordsin toimesta, Mika Jussilan Finnvoxilla remasteroimana vinyylipainoksena. Lisäksi avattavilla kansilla varustettu vinyylipaketti on höystetty ennen näkemättömillä valokuvilla […] -

Heikki Silvennoinen : Kaiho – “Harmaansininen levy monessakin suhteessa”
Suomi-bluesin, kokeellisen musiikin ja aikuisrockin polttopisteessä uransa luonut kitaristilegenda Heikki Silvennoinen palaa osaamisalueensa ytimeen Emsalö Musicin julkaisemalla albumilla “Kaiho“. Albumin äänimaisema on tasapainoisen tanakka. Isostö läsähtävää virvelirumpua myöten. Avausraita “Ei mahdu allakkaan” soi Kummelin musiikkiosuuksien malliin aikuiseen makuun Eppujen kaikuja kitaroinnissaan ja ärsyttävyyteen asti piinaavan tarttuvan kertosäkeensä myötä. Kaunis vaikka piirun verran kuluneilla sointukierroilla ja […] -

Krypta : Outo laakso – “Herkullisen ristiriitaisia heijasteita ja hittikertosäkeitä”
Vanhan liiton Suomi rock, kotimainen ysäri elokuvamusiikki, Spinal Tap -licksit ja Nicke Andersonin latuja hiihtävä action rock. – Niistä on Krypta tehty. Tyrantti -yhtyeen kitaristina tunnettu Henri Seger kunnostautuu tällä kertaa ensimmäisellä kotimaisella tuoreehkon sooloyhtyeensä, Kryptan kanssa yhtyeen debyytillä “Outo laakso“. Herra itse taiteilee albumilla narulle kaikki soittimet. Yhtyeen keveästi rockaavassa, paikoin komeita kertosäkeitä ilmoille […] -

Virta : Horros – “Viileiden sävelten rauhoittavilla äärillä”
Kolmanteen albumiinsa ehtinyt, kuopiolaislähtöinen elektro-akustista poikkitaiteellista avantgardea tarjoileva Virta virtaa vuolaan rauhoittavasti sisälle kuulijan sieluun. Vapaasti jazzahtava, ambientin ja jopa housen kanssa yhdessä kättä lyövä äänimaisema puhuttelee hypnoottisudellaan, kuulaudellaan ja rauhoittavuudellaan. Jo orastavasti kansainvälistä huomiota osakseen saanut nelikko on tituleerattu jo toisen albuminsa, Hurmoksen myötä (2016) Savon Sanomien toimesta erääksi aikansa kotimaisen kokeellisen musiikin kulmakiveksi. […] -

Aresti : Ihmisnavetta – “Ratkaisuna raakaa rankaisua”
Läntisellä Uudeltamaalla vuonna 1991 ensimmäisessä vaiheessaan perustettu, hajonnut ja 2010 uuden elämän pääkaupunkiseudulla saanut hardcore punk-ryhmä Aresti julkaisi syksyn korvalla pitkäsoiton “Ihmisnavetta“. Monissa liemissä keitettyjen, pitkän linjan punkkareiden, Greger “Gregge” Grönholmin (vokaalit) ja Antti “Hude” Huttusen (kitara) luotsaama nelikko iskee metallisen makuista kuritusta kuulijan kurkusta alas 26 minuutin ja 11 kappaleen verran säälimättä ja säästelemättä. […] -

Jarkko Martikainen – Itse tehty elämä
Sakara Records Yup-yhtyeestä tuotteliaalle soolouralle lähtenyt laulaja/lauluntekijä Jarkko Martikainen on tähän mennessä julkaissut kolme kirjaa, livealbumin ja uunituoreena 10:s studioalbumi ”Suurenmoinen elämä”. Martikaisen laulujen teksteissä ja melodioiden viidakoissa on tajunnanvirtaa. Karrikoiden niissä on ripausta Frank Zappasta Ismo Alankoon Arto Melleriin… Jarkon omaperäisyys on synnyttänyt kuitenkin omimman ilmaisun plantaasin, jossa riittää tallaamista talikon kanssa tai ilman. […] -

Juippi & Juippi – Muovijeesus ja muita Amerikan ihmeitä
ROIMA Duo Mikko Perkoila ja Jukka Haikonen on hieno konsepti, joka toimii isolla sydämellä tällä tribuuttialbumilla ja aktiivisesti myös keikoilla. Kääntäjänä Perkoilalla, jos kellä on kokemusta ja rahkeita ottaa käsittelyyn Amerikan rootsperintöjen lauluja ja toisaalta hän on myös kirjoittanut uudet sanat aiempaan suomennokseen ”Kai femman pystyt antamaan?” (Vippaa mulle viitonen). Kentucky Moonshiners (trad.) Perkoilan mainiona […] -

Matti Esko : “Puumala-Sipoo” – Säväyttävän alkuvoimaista tulkintaa
Iskelmällisen Suomi-kantrin ‘Grand Old Man’, Matti Esko palasi 75. vuosijuhlansa kunniaksi Mykrän rannalle, mökkimaisemiinsa, luonnonvoimien äärelle äänittämään akustispainotteista, osittain orkesterisäesteistä albumiaan, “Puumala-Sipoo“. Meille nuoremmalle, nykyisin keski-ikäiselle kansanosalle Matti Esko on vuosikymmenten varrella, osin täysin epäoikeutetusti painunut mieleen turhankin vanhanaikaisena, parin hitin varaan jääneenä tanssilavaraakkina ja jo omassa ajassaan kulahtaneena iskelmäartistina. – Tämä jos mikä voi […] -

Shadowplay : Eggs & Pop – “Kotimainen indie-klassikko viimein vinyyliformaatissa”
Kotimaisen indie-rockin vaikutusvaltaisimpien bändien joukkoon lukeutuvan Shadowplayn harva mutta merkityksekäs äänitekirjo saa arvoisansa uusiokäsittelyn ja palautuksen sille kuuluvalle paikalleen. Aikanaan Brittien musiikkilehditössäkin huomiota herättäneen uuden aallon yhtyeen järjestyksessään toinen albumi, popahtavia, grungahtavua ja jopa puhallinsävytteisen viihdemusiikin kaltaisia sävyjä entistä enemmän ominais-soundinsa keskiöön tuonut “Eggs & Pop” on julkaistu nyt Stupido Recordsin toimesta remasteroituna ja ensi […] -

The Rolling Stones – Hackney Diamonds
Polydor Kaksi vuotta sitten The Rolling Stones-muusikot kokivat dramaattisen käänteen, kun alkuperäinen rumpali Charlie Watts (80) menehtyi vakavaan sairauteen. Hieman ennen poismenoaan herrasmies-elkeinen hra Watts kannusti Mick Jaggeria, Keith Richardsia ja Ronnie Woodya jatkamaan bänditoimintaa ehdottaen rumpaliseuraajakseen Steve Jordania. Näin myös tapahtui! PE 20.10.2023 ilmestyi Rollareiden 24. studioalbumi ”Hackney Diamonds”. 12 uutta Stones-biisiä on tuottanut […] -

Throat : “We Must Leave You” – Metakasta modattuun melankoliaan
Muodonmuutosten aika ei ole ohi. Kotimaan post-hardcoren ja vaihtoehtorockin mielenkiintoisimpiin akteihin jo vuosia kuulunut Throat ei nimittäin ole enää entisensä neljännellä täyspitkällä albumillaan. Ja se on pelkästään säväyttävä seikka se. Korona-kurimuksen aikana turkulaisbändi on tehnyt erinomaisesta, kulmikkaasta noise rockista jos ei täyskäännöksen, niin melkein päästäkseen nykyiseen musiikilliseen julkiasuunsa. Modernien noir-sävyjen yhdistäminen kasarille tyypillisen tummasävyisen mustahuuli-punkin […] -

Black Magic Six : Black Cloud Descending – “Aistikkaasti punk ‘n rollille tuoksahtavaa toimitusta”
Japan ja Taskisen sähköistetyn räimeen tehomylly Black Magic Six tykittelee viidennellä kokopitkällään, “Black Cloud Descending“, kuin uuden nuoruuden innon löytäneenä. “Black Goatin” Dead Moonin hielle vahvasti tuoksahtava esaanssi ja The Crampsin jalanjäljillä klenkkaava “Evil Eye Powder” nykäisevät kaksiheppaisen helvetinkoneen hirnahtaen käyntiin. Fleimareiden loimussa ilkeästi twistaava “Blood of Babylon” osoittautuu sitten paketin kovaluisimmaksi biisiksi. Ikä, kokemus […] -

Hexvessel : Polar Veil – “Hyytävää lempeyttä ja määrätietoisuutta”
(Svart Records 2023) Reilu vuosikymmen takaperin suomalaistuneen, alunperin brittiläisen musiikin monilahjakkuuden Mat “Kvhost” McNerneyn (mm. Beastmilk, Grave Pleasures, Dødheimsgård) johtaman Hexvesselin seikkailut universaalin äänenvärähtelyn saloihin saivat menestyksekkään alkunsa. Vuosien varrella yhtyeen sointi sai uudenlaisia piirteitä. Vuonna 2023 soi raikkaan viimaisena kuin ärpäkän kurkkupastillin imaisu. Okkultistisen folkin, transsinhakuisen maailmanmusiikin ja psykedeelisen monisyisten sävyjen sekoittuminen on enemmän […] -

Lapinlahden Linnut liihottivat letkeästi juhlakiertueen avauksessa Tampereella
Lapinlahden Linnut 40v., Pakkahuone, Tampere, 20.10.2023 Lapinlahden Lintujen viiden keikan mittainen 40-vuotisjuhlakiertue käynnistyi perjantai-iltana Tampereen Pakkahuoneella, joka oli myyty loppuun jo aika päivää sitten. Tarjolla oli parin tunnin mittainen katsaus yhtyeen uraan – niin musiikkiin kuin tv:n puolelta tuttuihin klassikkosketseihinkin. Huom! Tämä raportti sisältää paljon kuvia Tampereen keikalta. Klikkaamalla / täpäyttämällä kuvia saat näkymään niistä […] -

The Coffinshakers : “Graves, Release Your Dead” – Haudan takaa entistä kypsempänä
Ruotsin mullantuoksuisen psychobillyn verenhimoinen ja mustakaapuinen kulttiairut, The Coffinshakers nousee kuudentoista hiljaisen vuoden jälkeen kirkkomaan nurmen alta kummittelemaan niin eläviä kuin kuolleita. Yhtyeen soinnista räkäisin rockabilly ja punkein kohkaus on riisuuntunut pois, ja paikalla soi tyylipuhtaat, tummasyinen rautalanka, country & western sekä muinaisten länkkärileffojen äänikirjosta tutut kaiut. Itse Rob Coffinshakerin biisikynän voidaan sanoa löytäneen myös […] -

Bad Sign – Live
Talsti Records, 2023 Live-äänitykset: Mikko Karmila Masterointi: Petteri Salmi Kansi ja label: I. Ratinen Viime vuosina live-albumeita on julkaistu yhä aktiivisemmin – Hurriganesia, Wigwamia, Dave Lindholmia… Nyt on uunituoreena julkaistu edesmenneen kitaristi, laulaja / lauluntekijä Alpo ”Aikka” Hakalan Bad Sign -yhtyeen kaksi livetaltiointia 19.7. ja 29.7.1987 keikoilta. 9 kappaletta sisältää muun muassa kolme Aikan biisiä, […] -

Musta Paraati etenee – haastattelussa Saku ja Ykä
Syyskuun 20. 2023 saimme Noisen ruuvipenkkiin kiristettäväksi kotimaisen post punkin suurimman, Mustan Paraatin biisinteosta ja toiminnasta päävastuulliset pelimannit, kitaristin, Saku Paasiniemen ja rumpalin, Ykä Knuuttilan. Onko Herra Ylpön (mm. Maj Karman Kauniit Kuvat, Maj Karma) taas muutaman vuoden tauon jälkeen keulilleen saaneen, päälle nelikymppisen helsinkiläisen kulttiyhtyeen parhaimmat vuodet jo nähty vai koittavatko vasta nyt? – […] -

Maggot Heart : Hunger – “Ruoste ei nuku… tänäänkään”
Saksan laadukasta post punkia, post hardcorea, grungea ja gootahtavan rockin ainesosia keskenään sekoitteleva trio Maggot Heart julkaisee kolmannen albuminsa, “Hunger“. Ruotsalaislähtöinen laulaja-kitaristi-lauluntekijä Linnéa Olsonin, basisti Olivia Aireyn ja rumpali Uno Bruniussonin hallitulla vimmalla kasaan läimimä paketti sisältää mausteita niin popahtavasta, skandinavisesta melodisesta viileydestä, noise rockin ja krautin kulmikkuudesta, kalseasta brittiläisestä jälkipunkista ja Amerikan itärannikon grungahtavasta […] -

Jussi & The Boys – Rokaten tieni meen
Emsalö Music & Metsberg Music Riemukasta uunituoreelta 80-vuotiaalta maestro Jussi Raittiselta. Viimeisin / nykyinen The Boys potkii rennosti! Jussi Raittinen (laulu, kitara), Rudy Ryynänen (lyömät), Lasse Sirkko (basso), Jari Metsberg (kitara) ja Tuomas Metsberg (kitara, taustalaulu). 12 kappaletta. Avaus ”Melkein halvaannuin” – Paralyzed – (säv. Otis Blackwell, suom.san. Jussi Raittinen), jota muikeasti maustaa Harri Taittosen […] -

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio yhtyeineen : Elävänä – “Aikuisen maun paremmalla puolella”
Mittavan uran niin kotimaisen populaarimusiikin areenalla yhdessä kuin omillaan tehnyt pariskunta Kaija Kärkinen ja Ile Kallio yhtyeineen ovat julkaisseet aikaa kestävän, luonnollisen rouheasti ja tyylikkäästi aikuiseen makuun rokkaavan albumin. Emsalö Musicin julkaisema “Elävänä” on 3.9. 2022 Espoon Sellosalissa taltioitu konsertti on herkullinen katsaus paitsi Kaijan ja Ilen livenä aivan uusia ulottuvuuksia saavaan biisikatalogiin, mutta myös […] -

Minna Ora – Myrsky
(O.R.A. Music, 9 / 2023) Laulaja/lauluntekijä Minna Oran viides single täydentää edellisiä julkaisuja, kuten tällä uudella rohkea Ora havainnollistaa elettyä elämää, tuo nähtäville kipeitäkin tuntoja, mutta löytää myös kaikesta ihmisen kasvun paikkoja ja valoa. ”Myrsky”-single alkaa kuin Kalevala-hengellä, kun oma äiti lausuu isoäidin runon. Bändi tulkitsee isosti Minnan psykedeelistä ja metallis-sävytteistä rockia ja video mystisin […]