Mittavan uran niin kotimaisen populaarimusiikin areenalla yhdessä kuin omillaan tehnyt pariskunta Kaija Kärkinen ja Ile Kallio yhtyeineen ovat julkaisseet aikaa kestävän, luonnollisen rouheasti ja tyylikkäästi aikuiseen makuun rokkaavan albumin. Emsalö Musicin julkaisema “Elävänä” on 3.9. 2022 Espoon Sellosalissa taltioitu konsertti on herkullinen katsaus paitsi Kaijan ja Ilen livenä aivan uusia ulottuvuuksia saavaan biisikatalogiin, mutta myös duon tuoreutta huokuvaan, tuolloin seitsemän vuoden tauon jälkeen ensimmäiseen tekemäänsä yhtyekeikkaan.
Vaikka bändi on kasattu konserttia varten sessionomaisesti, ja vaikka alle ehdittiin ottaa ainoastaan kahdet yhteistreenit, rautaiset ammattimiehet hoitavat homman maaliin suvereenisti yhdessä Ilen kauniisti fraseeraavan kitaroinnin kanssa. Rumpali Sami Kuoppamäki (Kingston Wall, Von Hertzen Brothers), kosketinsoittaja Marko “Puke” Kataja sekä Kaijan ja Ilen oma jälkikasvu, tällä kertaa yhtyeessä bassoa soittava Aleksi Kallio naulaavat biisit tyylillä ja komeasti kasaan. Useat Kaijan ja Ilen studiolevyillä omaan makuuni turhankin viihteellisen pliisuiksi ja ylituotetuiksi jäävät kappaleet saavat yhtyeen live-käsittelyssä eri rouhean tunnelman ja meiningin. Myös Ile pääsee, jos ei aivan Hurriganesin tapaan revittelemään, niin ainakin tyylittelemään sähköisen kuusikielisen soitannallaan sydämensä kyllyydestä.
Omiksi suosikeikseni albumilta kohoaa “All Along The Watchtowerin” taikinajuureen tehty, Mikko Kuustosen sanoittama “Menen tähän tuuleen”,
hienoilla sanoituksella / käännöksellä varustetut “Tulikehä” ja Joan Osbornen “One Of Us” -hitin suomennos, “Jumalan jos näkisin”. Energisyydessään “Noitavoimaa” saa myös ilahduttavasti potkua ja kantavuutta alleen, ja hieman kliseisestä sanoituksesta kärsivä “Veitsenterällä” toimii sekin mainiosti. B-puolen aurinkoisesti avaava “Tyttö säteilee” nousee myös erääksi konsertin onnistuneimmaksi raidaksi. Akustisemmin sovitettu, duo-pohjalta riisutusti vedetty, Kaijan ysärin alun euroviisuedustushitti “Hullu yö” tuntuu rehellisesti sanoen toimivan sekin paremmin kuin koskaan ennen. Bluesimpi “Kuume”, versiointi John Davenportin ja Eddie Cooleyn kynäilemästä klassikosta “You Gimme Fever” vaikuttaisi liiankin ilmeisenä valintana muuten filleriltä, mutta näin tyylillä vedettynä ei siitäkään numerosta käy nillittäminen.
Alunperin vuonna 2001 levytetty, todella herkullisella kertosäkeellä varustettu korvamadno, “Seuraan sua” -biisin puoliakustinen fiilistely osuu kirpakasti kuulijan melankoliahermoon. Ysärihitti “Sade” todistaa puolestaan biisin ainoastaan nostavan laadullista arvoaan vuosien mittaan. Näin vuosikymmenten jälkeen vertailtuna, ysärimalliin latteahkolla soundimaisemalla varustettua alkuperäisversiota selkeästi luonnonmukaisempi ja Kaijan vuosien myötä tummentuneella laulusoundilla sävytetyt vokaaliosuudet lisäävät entisestään biisin vaikuttavuutta. Ainoa tasapaksuhko, kasarihenkinen hittikertsitamppaus “En voi unohtaa” on albumin korkeaan laatuun nähden ehkä se vähiten vetovoimainen siivu, joka ei yllä liveversionakaan oikein muun kokonaisuuden tasolle. Kokonaisuudessaan mainion konserttitallenteen päättää Bob Segerin tekemän, Bullet Bandin kanssa alunperin esittämän ja ajassamme Metallican maailmanlaajuiseksi hitiksi nostaneen kantri-anthemin “Turn The Pagen” käännös “Laulu jää”. Vaikka biisi on Kaijalle kokonaisuuden kappaleista ehkä se vähiten sielunsa syvyyksiin istuva, on erinomaisesti bändin yhteissoiton toimesta kasvava versio oikein kelvollinen päätös hienolle livealbumille.
Kaijan ja Ilen paluu bändilavoille on “Elävänä” -albumin perusteella, aikuisrockin kontekstissa huima onnistuminen. Kyseessä on ehdottomasti pitkän uran tehneen pariskunnan parhaimman makuiseksi kypsytelty albumi. Yhtyeen saumattomasti pelaavasta yhteissoitosta ja jopa Kaijan vahvan ilmeikkäästä tulkinnasta tulee mieleen monessa kohtaa jopa blues-vetoinen Patti Smith Group tai The Pretenders. Ilen vanhan liiton kitaravetoinen sävytys vahvistaa tuota vaikutelmaa.
Liekö jo juniorista lähtien useita instrumentteja raskaammin rockaavan musiikin puolella suvereenisti hallinneen ja sittemmin ammattimaisemman musiikin teon pariin suuntautuneen Aleksin mukaantulo äänittävän rytmiryhmään ollut tarpeeksi napakka potku vanhempiensa persuuksille, että lopputulos on näinkin tymäkkä. Ehkä Ilen taannoisilla Hurriganes-lämmittelyillä on myös ollut osuutta asiaan. Oli miten oli, tässä on joka tapauksessa oppikirjaesimerkki siitä, kuinka aikuiseen makuun tunnelmoitua rockia tulee tehdä ilman, että sen lopputulos jää sisäsiistiksi tai pliisuksi läpsyttelyksi. Tämä nimittäin rullaa, soi ja toimii upeasti. Neljä ja puoli pyöristyy ylös täyteen vitoseen.
5/5
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.