Aresti : Ihmisnavetta – “Ratkaisuna raakaa rankaisua”

Läntisellä Uudeltamaalla vuonna 1991 ensimmäisessä vaiheessaan perustettu, hajonnut ja 2010 uuden elämän pääkaupunkiseudulla saanut hardcore punk-ryhmä Aresti julkaisi syksyn korvalla pitkäsoiton “Ihmisnavetta“. Monissa liemissä keitettyjen, pitkän linjan punkkareiden, Greger “Gregge” Grönholmin (vokaalit) ja Antti “Hude” Huttusen (kitara) luotsaama nelikko iskee metallisen makuista kuritusta kuulijan kurkusta alas 26 minuutin ja 11 kappaleen verran säälimättä ja säästelemättä.

Semisti kulmikasta, proto-thrashin, vanhan CMX:n ja likaisen stonerin möyhentävää groovea sisältävät “Kuoleman rumpu ja “Verinen Morsian” sekä suorempi “Antiseptinen mies” osoittautuvat avauspuoliskon toimivimmiksi biiseiksi. Mitenkään heikkoa muukaan materiaali ei sillä ole, mutta hienoinen Skandinavian hardcore-mallin ennalta-arvattavuus ja geneerisyys löyhkää paikoin sen märkivistä huokosista läpi.

B-puolen häntäpäähän on sitten kiilautunut useampi allekirjoittaneen jyystöhermoon oikein imakasti kolahtavaa rallia. Kokonaisuuden helmeksi osoittautuvat Greggen mainiolla paasauksella käynnistyvä “Ime ne loput”, vuosituhannen taitteen Rytmihäiriölle sukua oleva “Äärimaailma”, Voivodista muistuttavaa jazz-iskua sisältävä, reikäpäinen remellys “Ei toivoa ei mitään” ja hidasta, tuskaista lähtöä ennakoiva, ilkeästi rusikoiva “Suolet lentää pellolle” ja lopullisen naulan kuulijan päähän iskevä, raivotautisesti päälle käyvä “Olen syytön” eivät jätä selittelyille sijaa.

“Ihmisnavetta” on raikas, sopivasti omia vapauksia itselleen haaliva kotimainen, hardcore punkin tuoreelta tuoksahtava laatuteos. Greggen heittäytyminen herran makaaberille absurdiulle leimallista kansitaidetta myöten pitää yhtyeen suoritustasoa pinnalla ne keskinkertaisemmatkin hetket ja nostavat Arestin parhaimmillaan erääksi valtakunnan vakuuttavimmaksi hardcore-ryhmäksi.

*** ½ / *****