Shadowplay : Eggs & Pop – “Kotimainen indie-klassikko viimein vinyyliformaatissa”

Kotimaisen indie-rockin vaikutusvaltaisimpien bändien joukkoon lukeutuvan Shadowplayn harva mutta merkityksekäs äänitekirjo saa arvoisansa uusiokäsittelyn ja palautuksen sille kuuluvalle paikalleen. Aikanaan Brittien musiikkilehditössäkin huomiota herättäneen uuden aallon yhtyeen järjestyksessään toinen albumi, popahtavia, grungahtavua ja jopa puhallinsävytteisen viihdemusiikin kaltaisia sävyjä entistä enemmän ominais-soundinsa keskiöön tuonut “Eggs & Pop” on julkaistu nyt Stupido Recordsin toimesta remasteroituna ja ensi kertaa vinyylillä.

Basistin ja yhtyeen runkohahmon Hande Virkin palattua yhtyeen riveihin vuonna 1992, heräsi Shadowplay eräänlaisesta olemattomuuden ja horroksen välitilasta luomaan tuoreen vuosikymmenen mukaista soundia. Yhtyeen tuolloin tuoreet tulokkaat, myöhemmin 1990-luvulla Kauko Röyhkän ‘ysäribändin’ kitaristina myös tunnettu, taiturimaisen rosoisesti soittava Timo Vikkula, tiukkana Musta Paraati ja Nolla Nolla Nolla –rumpalina aiemmin tunnettu Ykä Knuuttila ja albumilla komeasti puhaltavan trumpetisti Marco Kosonen toivat yhtyeen ominaissoundiin freesiä menevyyttä, rehvakasta pörinää ja kevensivät biisien tunnelmaa ajanmukaisemmaksi.

Vokalisti-kosketinsoittaja Brandi Ifgrayn uuden aallon pop-tyyppinen tulkinta on myös hakenut uusia sävyjä grungahtavasta ilmaisusta ja ysärin alun brittipopista. Jossain tulkinnan taustalla väijyy vahvana myös Bonon ja U2:n haamu. Herran tulkinta istuu yhtyeen jazzahtavampaan äänimaisemaan debyyttialbumia “Touch And Glow” keveämmin ja monipuolisemmin, enemmän vapauksia ottaen.

Timmiksi leivottu funk fock “Crawl”, Joy Divisionin “Atmospheren” hyytävästä kauneudesta ja Teenage Fanclubin miellyttävästä alternative-surinasta muistuttavaan kitaramaalailuun sekoittava “Too Good to Be True”, energisen lempeästi rullaava ysäriroketti “Dreams” sekä eteerisen koukuttavasti pulppuava “Foam” ovat edelleen, kolmen vuosikymmenen jälkeen niitä albumin kirkkaimpina hohtavia palasia. Vaikka aikuisrockmainen “Thrills” ja kuin Lou Reedin avantgardiseen sapluunaan tehty “Some Kind of Wonderful” sekä unenomaisesti rytkyttävä “Jelly” eivät herätäkään samaa innostusta, pitävät nämä kaikessa varioivuudessaan yllä albumin vahvaa keskitasoa.

Vaikka Samu Elmeri Montosen remasterointi ei ole onnistunut täysin poistamaan Ari Vaahteran äänittämän albumin aavistuksen lattealta tuoksahtavaa rumpu- ja perkussiosoundia, soundipolitiikka albumi toimii muutoin mainiosti ja soi hillityn kontrolloidusta yleissoinnista huolimatta stereokuvassa rehevästi.

Ilmestymisvuonnaan 1993 kotimaisten musiikkikriitikoiden vuoden albumiksi valitsemalla “Eggs & Pop” -albumilla on merkittävä roolinsa kotimaisen, tummasyisen rock-musiikin keskiössä. Voi myös sanoa, että ilman Eggs & Popin poikitaiteellisen rockin vaikutusta mm. CMX, Don Huonot, 22 Pistepirkko, ja edellä mainittu Kauko Röyhkä eivät uriensa puolivälin tienoilla (ysärin puolivälistä vuosituhannen alkumetreille saakka) kuulostaisi siltä miltä ne levyillään kuulostivat.

Pienimuotoinen kulttuuritekohan tämäkin julkaisu on, ja kyllä muutkin Shadowplayn albumit ansaitsevat tämän vastaavanlaisen restauroinnin ihan jo kotimaisen vaihtoehtomusiikin laadukkuuden vaalimiseksi.

**** / *****