Tag: rock
-

Bluesrokkari Beth Hart saapuu Suomeen
Amerikkalainen Beth Hart on uljasääninen bluesrocktähti joka tulkitsee vakuuttavasti juurevaa bluesia ja sitkeänsvengaavaa soulia. Keskiviikkona 11. marraskuuta on luvassa paitsi Beth Hartin omia sävellyksiä myös niitä kaikkein suurimpia retroklassikoita. Helsingin Tavastialla toteutuvan keikan lipunmyynti alkaa ensi viikon maanantaina 7. heinäkuuta. Los Angelesistä kotoisin oleva Beth Hart esittää rohkeasti heittäytyen sekä omia sävellyksiään että meheviä retrosuosikkeja […] -

Lenny Kravitz saapuu Suomeen
Lenny Kravitz on jälleen saapumassa Suomeen. Tuore single The Chamber antaa esimakua syyskuussa julkaistavasta kymmenennestä studioalbumista Strut, jonka myötä Lenny Kravitz suuntaa laajalle Moskovasta käynnistyvälle maailmankiertueelle. Monilahjakas laulaja on tuottanut ja sovittanut tiukasti rockaavan albumin kappaleet itse ja lisäksi hän soittaa levyllä kitaraa, bassoa, koskettimia, rumpuja ja perkussiota – instrumentteja, joihin hän tarttuu keikoillaankin. KEIKKA […] -

Amerikkalainen folk-artisti Lissie saapuu Suomeen
Yhdeksi amerikkalaisen folk rockin merkittävimmistä uusista äänistä noussut laulaja-lauluntekijä Lissie saapuu Suomeen heinäkuussa. Viime syksynä kehutun ”Back To Forever” -kakkosalbuminsa julkaissut Lissie esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla tiistaina 29. heinäkuuta. Keikan lipunmyynti on käynnistynyt Tiketissä tänään. Lissien (oikealta nimeltään Elisabeth Corrin Maurus) nousu radioiden soittolistoille ja kansainväliseen menestykseen on samankaltaista americanaa kuin hänen musiikkinsakin. Lissien vahvuuksiin lukeutuu […] -

Otto vetää Tehari-biisejä Tikkurilassa Vantaan Viihdeorkesterin kanssa
Tikkurila Festivaalin sunnuntaille 3.elokuuta on varmistunut ainutkertainen konsertti, kun pimenevässä kesäillassaTehosekoittimen Otto Grundström esittää bändin tuotantoa suuren, yli 50 jäsenisen, viihdeorkesterin säestyksellä. Orkesterin toisena solistina kolmetuntisessa konsertissa esiintyy Paula Koivuniemi. Vantaan viihdeorkesteria konsertissa johtaa kunniakapellimestari Markku Johansson. Tehosekoitin lopetti ikuisia hittejä sisältäneen uransa Vantaan Ankkarockissa 1. elokuuta 2004, 10 vuotta ennen Tikkurila Festivaalia. Bändi palasi […] -

Eteläafrikkalainen altsurokkari Seether saapuu Suomeen
Etelä-Afrikan menestyneimpiin vaihtoehtorockbändeihin lukeutuva Seether saapuu marraskuussa Suomeen. Bändi on julkaissut juuri uuden albuminsa ”Isolate and Medicate”, joten Helsingin The Circuksessa lauantaina 29. marraskuuta päästään kuulemaan myös yhtyeen uutta materiaalia. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 13. kesäkuuta Lippupalvelussa. Etelä-Afrikan Pretoriasta kotoisin oleva yhtye on julkaissut useita albumeita, joista kaksi on myynyt platinaa ja kaksi kultaa. Maailmanlaajuinen […] -

Hawkwind ja Mad Professor H2Ö-festivaalille
Vuonna 1969 perustettu avaruusrock-legenda Hawkwind esiintyy H2Ö-festivaalilla heinäkuussa. Sairastapauksen vuoksi keikkansa perumaan joutuneen Gongin tilalla nähdään saman aikakauden ja tyylilajin edustaja. Hawkwindin vaikutteet kuuluvat nykyäänkin monissa genreissä punkista elektroniseen musiikkiin. H2Ö:n lavalle nousee myös dubin sähköiselle aikakaudelle päivittänyt guyanalaissyntyinen Mad Professor, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Massive Attackin ja Saden kanssa. Muita festivaalin uusia […] -

AC/DC:n alkuperäinen vokalisti ensi kertaa Suomeen
Australialainen Dave Evans on yksi AC/DC:n perustajajäsenistä ja hän saapuu ensi kertaa Suomeen. Dave Evans lauloi AC/DC:ssä heidän ensimmäisellä singlellään ja teki kiertueita bändin ensimmäisenä vuonna. Hänen tunnetuin kappaleensa AC/DC:n kanssa on Can I Sit Next To You Girl. AC/DC esiintyi virallisesti ensimmäisen kerran Chequers-klubilla 31.12.1973 kokoonpanolla Malcolm Young (komppikitara), Angus Young (soolokitara), Dave Evans […] -

Pronssinen Pokaali : Sotkamur – Hurja kulttiyhtye seestymisen partaalla
(C7 Records 2014) Pronssisen Pokaalin paluualbumi Vastatuulensoutajat oli riemastuttavan laadukas albumikokonaisuus vengon, etelä-karjalaisen vaihtoehtorock-yhtyeen odotetulle paluulle. Eritoten hienoa oli kuitenkin saada tietää, että yhtye sai kyseisen levyn työstämisen ja paluunsa myötä lisää kimmoketta jatkaa omintakeisen musiikkinsa tekemistä siinäkin määrin, että paluualbumia seurannut, järjestyksessään viides PP-albumi Sotkamur ilmestyi hyvin luonnolliselta vaikuttaneen luomis- ja synnytysprosessin myötä ainoastaan reilu vuosi pitkään ja hartaasti työstetyn […] -

Jupiter : Your Eccentric State of Mind – Herkän voimakasta alkumöhnää
(Omakustanne 2014) Nyt aikakone käyntiin ja nokka kohti päiviä, jolloin lahkeen leveys ja letin paksuus oli ratkaisevaa ja viikset oli enemmän kuin bonusta. Sittemmin uudesta, perinnetietoisesta stoner-jönkötyksestä on kehkeytynyt muutamien viime vuosien saatossa pahimmillaan tuhansien mielikuvituksettomien pössypäiden yksioikoinen tapa tehdä genreuskottavaa, joutavanpäiväistä shuffle-räkää. Debyyttipitkäsoittoaan tarjoileva kirkkonummelais-trio Jupiter on poikkeus tästä niin kuin se on myös poikkeus omassa tarkemmin määrittelemättömässä […] -

Vihjaako Mike Patton uudesta Faith No More -levystä?
Ainakin jotain muuta tuo tarkoittaa kuin keikkoja. Keksiikö joku muuta kuin uuden levyn tekemistä? Peli? Leffa? Eiköhän se kohta selviä. -

Okean Elzy, Ukrainan suosituin rock-yhtye, saapuu Suomeen
Ukrainan suosituin rock-yhtye, Okean Elzy, saapuu konsertoimaan Suomeen syyskuussa. Tämä miljoonia albumeita myynyt yhtye nähdään Helsingissä The Circuksessa sunnuntaina 21. syyskuuta. Konsertti on osa Okean Elzyn laajaa Euroopan-kiertuetta. Liput maksavat alk. 49 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupalvelussa keskiviikkona 28. toukokuuta. Lipuista on saatavissa ensimmäisen myyntiviikon ajan 15 prosentin alennus. Okean Elzyn rock-soundin juurevuus on […] -

Onhan tämä ihan hauska läppä, Apulanta Oy:n matalataajuusosaston projektijohtaja vaihtuu
Apulanta Oy kertoi tänään, että yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Sami Lehtinen jättää tehtävänsä yhtiön matalataajuusosaston projektijohtajana. Lehtinen aloitti yhtiön palveluksessa vuonna 2001 toimien keskiääniääniosaston lisäsisällöntuottajana. Vuonna 2005 Lehtinen siirtyi yhtiön sisällä matalataajuusosaston projektijohtajaksi. Toimessaan Lehtinen oli edesauttamassa Apulanta Oy:n ennätyksellistä 21 singlelistan ykköspaikan saavuttamista, sekä kohoamista vaikutusvaltaiseksi superyhtyeeksi ja alan kiistattomaksi menestystarinaksi. Lehtinen jatkoi toimessaan vuoden 2014 […] -

Legendaarinen bluesroku Johnny Winter saapuu Tampereelle
Yhdysvaltalainen kitaristi ja laulaja Johnny Winter yhtyeineen esiintyy Tampereen Klubilla keskiviikkona 29. lokakuuta. Vuonna 1969 ensimmäisen albuminsa julkaissut Winter sai nopeasti mainetta tyylillään, jossa klassista lähestymistä bluesiin maustetaan rytmikkäällä rockilla. Winter esiintyi debyyttilevynsä julkaisuvuonna Woodstock-festivaaleilla ja jo vuonna 1970 ensimmäisen kerran Suomessa. Noin 40 albumia ja lukemattomia keikkoja myöhemmin Johnny Winter lasketaan eläväksi legendaksi. Nuorena […] -

Norjalainen Honningbarna palaa kesän lopulla Suomeen
Viime vuonna ensimmäisen Helsingin-keikkansa soittanut norjalainen Honningbarna palaa kesän lopussa Suomeen. Kotimaansa menestyksekkäimpiin punk-bändeihin lukeutuva viisikko nähdään perjantaina 29. elokuuta Helsingissä Bar Loosen Turbojugend Finland -klubilla ja seuraavana iltana yhtye esiintyy Lutakko Liekeissä -festivaaleilla. Honningbarna nousi maineeseen ”La Alarmane Gå” -debyyttialbumillaan (2011), joka palkittiin Norjassa Grammyja vastaavalla Spellemannsprisen-patsaalla vuoden parhaana rock-levynä. Menestystarinaa jatkoi viime vuoden […] -

Dave Grohl teki tulevasta levystään myös tv-sarjan HBO:lle
“Well… looks like the cat is out of the bag…” – näillä sanoilla yhtye julkisti eilen illalla Facebook–sivuillaan uutisen tulevasta albumistaan ja vahvisti kuukausia pyörineet huhut. Foo Fightersin seuraava, kahdeksas studioalbumi, julkaistaan syksyllä ja yhtye juhlii samalla myös 20-vuotista taivaltaan. Levyn teosta on tulossa myös kahdeksanosainen HBO:n esittämä tv-sarja, missä seurataan levyn tekoa kahdeksassa eri […] -

Pintandwefall jää äitiyslomalle uuden Å Baby -Soundcloud-EP:n voimin
Helsinkiläis-tamperelainen rock-nelikko Pintandwefall jää äitiyslomalle. Tauolle jäämisen merkiksi yhtye julkaisee 23 minuuttia rokkijunnausta neljän biisin Soundcloud-EP:nä. Å Baby on sävelletty ja äänitetty yhden päivän aikana Pihastudiossa Helsingin Vallilassa huhtikuussa 2014. Neljä pitkäsoittolevyä julkaissut, vuodesta 2006 asti toiminnassa ollut bändi esiintyy viimeisen kerran ennen keikkataukoa maksuttomassa ja ikärajattomassa Rock’n Vantaa -konsertissa lauantaina 17.5. klo 15.30. -

Kaivopuiston Kansanjuhla palaa vuosien tauolta Konepajahallin puolesta
Elävän musiikin yhdistys ELMU ry järjestää vuosien tauon jälkeen Kaivopuiston Kansanjuhlan Helsingissä perjantaista lauantaihin 1.-2. elokuuta 2014. Kansanjuhlan teemana on Pro Konepaja -hanke uuden 3 000 hengen areenan saamiseksi Helsinkiin. Konsertin artisteja ovat mm. Von Hertzen Brothers, Stam1na, Club for Five ja J. Karjalainen. Kansanjuhlaan on vapaa pääsy. Erillisen Pro Konepaja Bäkkäri -lipun ostaneet pääsevät […] -

Kulttipunk-yhtye Death vahvistaa Hori Smoku Summer Boogaloo -tapahtumaa
Hori Smoku Summer Boogaloo -tapahtuman viimeiset artistikiinnitykset ovat ajankohtaisesta dokumenttielokuvastakin tunnettu afroamerikkalainen protopunk-bändi Death sekä niinikään Detroitista saapuva garagepunk-yhtye Human Eye. Helsingissä Ääniwalli-klubilla lauantaina 26. heinäkuuta toteutuvan tapahtuman esiintyjiksi ovat jo aikaisemmin varmistuneet japanilaiset autotallirock-bändit The 5.6.7.8’s ja Guitar Wolf sekä suuri joukko kotimaisia punk-yhtyeitä Räjäyttäjistä The Heartburnsiin ja Seksihulluista The Splitsiin. 1970-luvun alussa Detroitissa […] -

Ilosaaren ohjelma valmis, telttailijat ilmaiseksi Töminään
Joensuun Ilosaarirockin ohjelma on valmis. Heinäkuussa järjestettävä festivaali julkaisi tapahtuman perjantaina 11.7. avaavan Töminä-klubin esiintyjät, ison kasan alueohjelmaa ja yhtyeiden soittoaikataulut. Vaihtoehtomusiikkiin ja punkiin keskittyvän Töminän lavalle nousevat muun muassa Hopeajärvi, Speedtrap, Sur-rur, Relentless ja Beastmilk. Ilosaarirock tarjoaa Töminä-klubin leirintäalueidensa asiakkaille ilmaiseksi. – Festariliput kallistuvat vuosi vuodelta, mutta Töminää ei indeksikorotukset koske. Päätettiin jo viime […] -

Jon Spencerin blues räjähtää kahdesti Suomessa
New Yorkin vaihtoehtopiireistä maailmanlaajuiseen kulttimaineeseen noussut The Jon Spencer Blues Explosion saapuu viimeinkin ensimmäisille klubikeikoilleen Suomeen. Pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt trio nähdään Helsingissä Tavastialla lauantaina 19. heinäkuuta ja seuraavana iltana Tampereen Klubilla. Vuonna 1991 perustettu The Jon Spencer Blues Explosion on rämisevästä vaihtoehtorockista, blues-vaikutteista garagesta, perinnetietoisesta rock’n’rollista ja ajoittain jopa hiphopista ja elektronisesta musiikista […]



