Tag: post-rock

  • Isafjørd : Hjartastjak – “Pohjoisten merten melankoliaa ja hyytävää koskettavuutta”

    Isafjørd : Hjartastjak – “Pohjoisten merten melankoliaa ja hyytävää koskettavuutta”

    Sólstafirin Aðalbjörn “Addi” Tryggvason ja Signin vakiojäsen että ensinmainitun sessiobasistina toiminut ja aiemmin Pain of Salvationissa vaikuttaneen basistin Ragnar Zolbergin sukuhistorioita yhdistää yksi islantilaiskylä. Molempien pelimannien isät ovat kotoisin pohjoisen Ísafjörthurin kaupungista. Kuin kuva tuosta kyläpahasesta – Sama kylmävä auditiivinen maisemointi ja rujo kauneus kantaa läpi “Hjartstakiksi” nimetyn duo-yhtyeen debyyttialbumin. Varsin visionäärinen kaksikko loihtii taianomaisen […]

  • Eteläkorealainen post -rock -yhtye Jambinai Suomeen

    Eteläkorealainen post -rock -yhtye Jambinai Suomeen

    Eteläkorealainen post rock -yhtye Jambinai palaa vuosien jälkeen Suomeen toukokuussa. Omaperäisestä soundistaan tunnettu yhtye nousee viime vuonna julkaistun ”ONDA” -albuminsa saattelemana Helsingin On The Rocks -klubin lavalle sunnuntaina 31. toukokuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä torstaina 30. tammikuuta. Vuonna 2009 Soulissa perustettu Jambinai yhdistää innovatiivisesti rockia perinteisiin korealaisiin kansanmusiikkielementteihin ottaen samalla vaikutteita myös metallimusiikista. Laajaa kansainvälistä […]

  • Godspeed You! Black Emperor saapuu The Circukseen

    Godspeed You! Black Emperor saapuu The Circukseen

    #godspeedyoublackemperor

  • Russian Circles soi entistä isommin ja rajummin

    Russian Circles soi entistä isommin ja rajummin

    Seesteisemmistä tunnelmatuokioista pohjoista kylmyyttäkn henkivään metalliriffittelyyn venyvä instrumentaalitrio Russian Circles palaa Suomeen. Vuonna 2004 perustettu, kuusi albumia julkaissut chicagolaisyhtye esiintyy Tavastialla perjantaina 28.10. Haastattelin tulevan keikan tiimoilta kokoonpanoon vuoden 2008 Station-albumin aikoihin liittynyttä basisti Brian Cookia, joka vaikutti aikaisemmin myös Botchissa ja These Arms Are Snakesissa. Äänititte kolme edellistä albumianne Brandon Curtisin johdolla Steve Albinin […]

  • Lust for Youth saapuu Suomeen

    Lust for Youth saapuu Suomeen

    #LustForYouth #RedderBand

  • Instrumentaali-post-roku God Is An Astronaut palaa Suomeen

    Instrumentaali-post-roku God Is An Astronaut palaa Suomeen

    #GodIsAnAstronaut

  • Sólstafir vyörytti hyökyaaltoja vasten kasvoja

    Sólstafir vyörytti hyökyaaltoja vasten kasvoja

        Sólstafir Jess and the Ancient Ones Klubi, Tampere 10.2.2015. Sólstafir on vieraillut Suomessa useampaan otteeseen, mutta kysyntää riittää, sillä Tampereen Klubi oli tiistaina loppuunmyyty. Islannin velikullat monisyisine musiikkeineen ovat kovassa huudossa, ja hyvä niin. Siinä missä Sólstafirin levyt ovat hitaasti avautuvia, joskin myös palkitsevia järkäleitä, on yhtye lavalla suoraviivaisempi ja välittömämpi. Sen maailmaan […]

  • Neva Hööd – Zun Zun Egui

    Neva Hööd – Zun Zun Egui

    @zunzuneguirocks @bellaunion #ShacklesGift #ZunZunEgui

  • Drone-pioneeri Earth saapuu Kutoselle

    Drone-pioneeri Earth saapuu Kutoselle

    Kokeellisen metallimusiikin, doom/dronen ja post-rockin pioneeriyhtye Earth palaa ensi vuoden alussa klubikeikalle Helsinkiin. Aikaisemmin tänä syksynä kahdeksannen albuminsa julkaissut yhdysvaltalaisbändi nousee uutuuslevyn Euroopan-kiertueellaan Kuudennen Linjan lavalle tiistaina 10. helmikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteissä maanantaina 3. marraskuuta klo 9.00. Kitaristi Dylan Carlsonin Olympiassa vuonna 1989 perustama Earth nousi maineeseen 90-luvun alun tinkimättömillä teoksilla, joilla […]

  • Instrupostroku Mono saapuu Suomeen

    Instrupostroku Mono saapuu Suomeen

    Elokuvamaista post-rockia soittava japanilainen instrumentaaliyhtye Mono saapuu kahden vuoden tauon jälkeen Suomeen. Tavastia-klubilla maanantaina 24. marraskuuta toteutuvassa konsertissa lavalle nousee myös yhdysvaltalainen sellisti Helen Money. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 10. syyskuuta. Vuodesta 1999 toiminut Mono on koko uransa ajan hakenut innoitusta sekä Sonic Youthin ja My Bloody Valentinen kaltaisilta vaihtoehtoyhtyeiltä että klassisesta musiikista […]

  • Ranskalainen Alcest lämppää Opethia

    Ranskalainen Alcest lämppää Opethia

    Tällä viikolla suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ”Pale Communion” -uutuuslevyllään noussut Opeth on julkistanut tulevan Euroopan-kiertueensa lämmittelijän. Myös kahdella Suomen-keikalla, Tampereen Pakkahuoneella 12. marraskuuta ja seuraavana iltana The Circuksessa Helsingissä, illat avaa tunnelmoinnin mestarina tunnettu ranskalaisyhtye Alcest. Vuosituhannen vaihteessa perustettu Alcest sai alkunsa bändin nokkamies Neigen sooloprojektina. Uransa aikana yhä lähemmäs shoegazesta ja post-rockista ammentavaa […]

  • Postrockia Flow’hun, legendaarinen Slint liittyi artiskatraaseen

    Postrockia Flow’hun, legendaarinen Slint liittyi artiskatraaseen

    Legendaarinen postrock-yhtye Slint esiintyy Flow Festivalilla. Yhdysvaltalaiskokoonpano nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa perjantaina 8. elokuuta. Flow Festivalin ohjelmistoon liittyy merkittävimpien postrock-yhtyeiden joukkoon lukeutuva Slint. Viime vuonna paluun tehnyt kokoonpano esitteli jo 1980-luvun Yhdysvaltojen vaihtoehtorock-piireissä omaleimaisen soundinsa, jonka taitava temmon, volyymin ja rakenteen hallinta olivat omiaan luomaan perustaa postrock-ilmiölle. Slintin vuonna 1989 ilmestyneen Tweez-debyyttialbumin tuotti mm. Pixiesin, […]

  • God Is An Astronaut saapuu kahdelle keikalle Suomeen

    God Is An Astronaut saapuu kahdelle keikalle Suomeen

    Edellisen kerran Suomessa vuonna 2012 vieraillut post-rock-bändi God Is An Astronaut saapuu loppukeväästä klubikeikoille Tampereelle ja Helsinkiin. Viime syksynä uusimman albuminsa julkaissut irlantilaisyhtye tuo audiovisuaalisen show’nsa Tampereen Klubille perjantaina 16. toukokuuta, ja seuraavana iltana on vuorossa konsertti Nosturissa Helsingissä. Irlantilaisten kaksosveljesten Niels ja Torsten Kingsellan vuonna 2002 perustama God Is An Astronaut toimi pitkään triona, […]

  • Suominousu: SundaySong – Green River

    Suominousu: SundaySong – Green River

    Varsin leppoisaa postrokahtavaa tunnelmaa tarjoaa 28. helmikuuta debyyttialbuminsa julkaiseva kotkalainen SundaySong –yhtye. Vaikka tiedotteessa tämän uuden videoraidan sanotaan edustavan “albumin reippaampaa osastoa”, niin eipä tässäkään ihan hirveästi nitroja ole otettu. Kaunista tunnelmointia IMO.  

  • Ranskalainen Alcest ja kotimainen Hexvessel hämmentävät yhdessä Suomea

    Ranskalainen Alcest ja kotimainen Hexvessel hämmentävät yhdessä Suomea

    Ranskalainen Alcest saapuu vuoden 2014 tammikuussa kahdelle keikalle Suomeen. Kauniin maalailevasta soinnistaan tunnettu yhtye vie kuulijansa matkalle toiseen maailmaan Helsingin Korjaamolla ja Tampereen Klubilla. Vuonna 1999 perustettu Alcest sai alkunsa nokkamies Neigen sooloprojektina. Neigelle lapsuuden muistojen ja keijujen maailma on jatkuvan inspiraation lähde. Alcest on hänelle instrumentti, jolla hän kertoo tarinoita täydellisen harmonian turvasatamasta. Alcestin […]

  • Fuck Buttons palaa Suomeen

    Fuck Buttons palaa Suomeen

    Heinäkuussa julkaistun uutuusalbuminsa myötä ajankohtainen Fuck Buttons palaa neljän vuoden tauon päätteeksi Helsinkiin. Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista elektronisen musiikin nimistä nähdään Tavastialla sunnuntai-iltana 17. marraskuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 11. syyskuuta. Andrew Hungin ja Benjamin John Powerin Bristolissa vuonna 2004 perustama Fuck Buttons on kasvattanut suosiotaan tasaisesti jokaisen julkaisunsa myötä. Uransa alkuvaiheessa kaksikon […]

  • Ólafur Arnaldsin trio tuo ambientin Savoyhin

    Ólafur Arnaldsin trio tuo ambientin Savoyhin

    Islantilaisen säveltäjän ja musiikin monitaiturin Ólafur Arnaldsin trio saapuu esiintymään ensimmäistä kertaa Suomeen 25. marraskuuta 2013 Helsingin Savoy-teatteriin. For Now I Am Winter -albuminsa kuluvana vuonna julkaissut Arnalds on monilahjakkuus musiikkituottaja ja lauluntekijänä. Albumi on hänen neljäs sooloalbuminsa, ja toisin kuin aiemmissa albumeissa Arnalds on omien sanojensa mukaan kääntänyt minimalistisuuden maksimaalisuuteen tuomalla musiikkiinsa uusia elementtejä. […]

  • Justin Broadrickin johtama Jesu palaa 8 vuoden tauon jälkeen Suomeen, lämppärinä Broadrickin sooloprojekti

    Justin Broadrickin johtama Jesu palaa 8 vuoden tauon jälkeen Suomeen, lämppärinä Broadrickin sooloprojekti

    Godfleshista tutun Justin Broadrickin johtama Jesu palaa yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen Suomeen (toim. huom. Voiko siitäkin tosiaan olla niin paljon). Brittiläinen post-metal/shoegaze-yhtye sekä illan aloittava Broadrickin sooloprojekti JK Flesh nähdään Tavastialla maanantaina 30. syyskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 3. kesäkuuta. Industrial-musiikin pioneeriyhtyeen Godfleshin hajottua 2000-luvun alussa bändin johtohahmo Justin Broadrick keskittyi uuteen […]

  • Päiväannos: Henry Rollins (feat. Nick Cave and Warren Ellis Original Score) – Damien Echols Death Row Letter, Year 9

    Päiväannos: Henry Rollins (feat. Nick Cave and Warren Ellis Original Score) – Damien Echols Death Row Letter, Year 9

    Jenkki-hardcoren eliitin hyperaktiivi seniori, Henry Rollins jaksaa edelleen korottaa äänensä korkealle sorrettujen ja epäoikeudenmukaisesti kohdeltujen yksilöiden puolesta ja lisäksi vielä kohtuullisen painokkaalla tavalla. Vuonna 1994 kolme nuorta miestä: Damien Echols, Jessie Misskelley ja Jason Baldwin tuomittiin vankilaan kolmen 8-vuotiaan pojan murhasta  (1993) Yhdysvaltain Memphisissä, olosuhteisiin nähden todella heppoisin perustein. Vuonna 2011 uusien todisteiden ja DNA-testien perusteella miesten tuomiot kuitenkin kumottiin ja lyhennettiin yhdestä kuolemantuomiosta […]

  • Spaceroku Maserati saapuu Suomeen

    Spaceroku Maserati saapuu Suomeen

    Tanssittavaa ja instrumentaalista spacerockia soittava Maserati esiintyy Helsingissä tiistaina 23. huhtikuuta 2013. Suoraan Roadburn-festivaaleilta Kuudennelle Linjalle saapuvan yhdysvaltalaisbändin konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 7. joulukuuta. Vuonna 2000 Georgian osavaltiossa Athensissa perustettu Maserati tunnetaan psykedeelisestä instrumentaalimusiikistaan, jossa on kuultavissa vaikutteita myös kraut-, post- ja spacerockista sekä LCD Soundsystemin kaltaisesta punkfunkista. Varsin pian debyyttialbuminsa ”The Language […]

  • Pysähdyttävää musiikkia irlantilaisittain: God is an Astronaut Nosturissa 26.11.

    Pysähdyttävää musiikkia irlantilaisittain: God is an Astronaut Nosturissa 26.11.

    Maanantainen keikkailta alkoi Helsinkiläisen Haltin vedolla. Etukäteen tuntematon yhtye oli yllättävä: rumpalin, basistin ja kosketinsoittajan yhdistelmä lähestyi musiikkiaan äänimaisemat etusijalla. Junnaavan post-rockin ja dronen yhdistelmä oli vähintäänkin erikoista. Varsinkin bassotyöskentelyn osalta riitti ihmeteltävää, sillä basso toimi niin lead-kitaran tontilla kuin suoranaisena efektikoneena. Harmittavasti alakerran pikkulava ei ollut tunnelmaltaan erityisen toimiva, mutta yläkerran päälavan varaaminen pääesiintyjälle […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.