Sólstafir jumittelee jälleen Suomessa

Islantilainen, post rockia, black metallia ja goottirockia tyylikkäästi yhdistelevä Sólstafir saapuu neljän keikan kiertueelle Suomeen. Bändi esiintyy keskiviikkona 23. lokakuuta Turun Klubilla, torstaina 24. lokakuuta Tampereen Klubilla, perjantaina 25. lokakuuta Joensuun Kerubissa ja lauantaina 26. lokakuuta Helsingin Nosturissa. Keikkojen liput ovat tulleet myyntiin tänään 4. syyskuuta.

Sólstafir on kotimaansa Islannin tunnetuin metalliyhtye. Vuonna 1995 perustettu bändi on saanut osakseen tunnustusta myös maansa rajojen ulkopuolella. Bändin neljäs albumi, vuonna 2011 julkaistu eeppinen tuplalevy, ”Svartir Sandar” oli arvostelumenestys myös Suomessa. Inferno valitsi levyn vuoden parhaaksi albumiksi, Soundin nostaessa albumin vuoden parhaaksi raskaan musiikin julkaisuksi.

[youtube A6j7mUxGz20]

“…sounds like Sigur Rós gone metal, the soundtrack to an Ingmar Bergman movie played in double tempo, The Hellacopters if they went to art school and did a lot of Valium.” –Thomas Brunstrøm, Allscandinavian.com

KEIKAT
Ke 23.10.2013 Turku, Klubi (K-18)
To 24.10.2013 Tampere, Klubi (K-18)
Pe 25.10.2013 Joensuu, Kerubi (K-18)
La 26.10.2013 Helsinki, Nosturi (ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18)

LIPUT
Myyntiin ke 4.9.2013
Turku ja Tampere: Liput toimituskuluineen alkaen 16,50 euroa Tiketin myyntipisteistä. Liput ovelta 17 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.
Joensuu: Liput 14 euroa Levy-Eskoilta ja 12€ jäsenille Kerubin verkkokaupasta
Helsinki: Liput toimituskuluineen alkaen 19,50 euroa Tiketin myyntipisteistä. Liput ovelta 18 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.