Maanantaina 26. Nosturissa kajahtaa. Instrumentaalirockryhmä God Is an Astronaut palaa Suomeen kolmen vuoden tauon jälkeen 10-vuotisjuhlakiertueensa kunniaksi. Irlantilaispoppoota lämmittelee Halti. Vaikka keikkapäivä onkin maanantai, on musiikinystävän parempi tossutella Nosturiin. Tässä vielä kolme syytä, miksi juuri God Is an Astronaut on nähtävä:
1. Vaikka God Is an Astronaut luokitellaan post-rockiksi, se harvoin tyytyy kierrättämään genren kliseitä. Tuosta genrestä lähin vastine onkin Mogwai: molemmat bändit eivät typisty viisitoistaminuuttisiksi crescendoiksi vaan soittavat ilomielin myös neljän minuutin pyrähdyksiä. Molemmat orkesterit ovat myös erityisen tietoisia soundeistaan: God Is an Astronautin kohdalla äänimaailman merkitys korostuu keskivertoa mietitympien kosketinsoitin- ja bassosoundien kautta. Torsten Kinsellan kitarasoundin monipuolisuuden taas voi todistaa jo yksittäisen kappaleiden sisällä: gilmourmaisesta heleydestä ei ole pitkä matka murskaavaan metallivääntöön.
2. Vuoden 2009 keikoilla vielä kolmihenkinen ryhmä todisti olevansa lähes symbioosissa lavalla. Virheettömästi soitetun musiikin lisäksi God Is an Astronaut on myös visuaalista taidetta: yhtye on tunnettu keikalla pyörivistä taustavideoistaan, jotka ovat tarkoin valittu ja editoitu kappale kappaleelta. Ainakin 2009 Lutakon keikoilla tuo yhdistelmä loi lähes pakahduttavia hetkiä. Viimeisimmän Age of the Fifth Sun -levyn tiimoilta nelihenkiseksi kasvaneen yhtyeen synergia on arvioitava uudelleen, mutta kosketinsoittajan lisääminen vähentää ainakin taustanauhojen tarvetta.
3. Juhlavuotensa kunniaksi God Is an Astronaut julkaisi neljä ensimmäistä levyään remasteroituna Tim Youngin toimesta (mm. Massive Attack, The Beatles). Yhtye laajensi myös A Moment of Stillness EP:nsä kokonaiseksi albumiksi uusien biisien kera. Livekiertueella settilista koostuukin läpileikkauksesta yhtyeen diskografiasta, missä ei ole kyse fanikosiskelusta: God Is an Astronaut on ollut tasokas ensimmäisestä levystään saakka, joten kappaleiden yhteensovittamisen luulisi luonnistuvan. Tosin ensi kevääksi povatulta uudelta albumilta maistiaisia odottavien ei kannata toivoa liikoja, sillä yhtään biisiä ei ole vielä yleisölle esitelty eikä se vaikuta kovin todennäköiseltä nytkään.
Kurkkaa alta vielä kokopitkä keikka viime vuoden helmikuulta!
[youtube pTjF5yTdP8k]