Sólstafir vyörytti hyökyaaltoja vasten kasvoja

Sólstafir
Jess and the Ancient Ones
Klubi, Tampere 10.2.2015.

Sólstafir on vieraillut Suomessa useampaan otteeseen, mutta kysyntää riittää, sillä Tampereen Klubi oli tiistaina loppuunmyyty. Islannin velikullat monisyisine musiikkeineen ovat kovassa huudossa, ja hyvä niin.

Siinä missä Sólstafirin levyt ovat hitaasti avautuvia, joskin myös palkitsevia järkäleitä, on yhtye lavalla suoraviivaisempi ja välittömämpi. Sen maailmaan pääsee sisälle, vaikkei olisi yhtyettä aiemmin kuunnellut.

Suomalaisessa ja islantilaisessa mielenlaadussa on takuulla paljon samaa. Sitä alleviivasivat yhtyeen sarkastiset välispiikit, joissa manattiin niin Islannin tylsyyttä kuin ehdotettiin vaihtokauppaa: Björk Eläkeläisten laulajasta. Tarjous toki torjuttiin suoralta kädeltä yleisön toimesta – no way!

Pitkät polveilevat kappaleet luottavat dynamiikan vaihteluun ja paisutteluun. Temput eivät ole uusia, mutta ne toimivat. Levyjen hienovaraisempi äänimaisema muuttuu livetilanteessa karuksi ja kitkeräksi. Kun äänenpaine iskee vasten kasvoja, se tekee sen hyökyaallon voimalla.

Neljän soittajan muodostamassa yhtyeessä on jokaisella oma tärkeä tonttinsa, mutta keskipisteessä seisoo Aðalbjörn Tryggvason, jonka otsan verisuonet pullistelevat laulun tahdissa. Vaikka sanoista ei ymmärrä mitään, hiljentyy koko Klubi kuulemaan Rismálin liki itkuista valitusta. Kun bändi on hiljaa, myös yleisö on vaiti.

”This is a comedy. No, actually it is a tragedy”, spiikkaa solisti illan viimeisen kappaleen. Yli kymmenminuuttinen majesteettinen Goddess of the Ages vyöryy päälle vastaan panemattomalla voimalla. Siihen on turha lisätä mitään, ja narikkajonossa monet ovat hiljaista poikaa.

Pääaktia ennen lavalle nousi kotimainen Jess and the Ancient Ones. Psykedeelistä okkultista rockia veivaava ryhmä on suoltanut ilmoille vasta yhden täyspitkän, mutta taustalta löytyy Deathchainin miehistöä, ja ottipa muuan King Diamond yhtyeen Yhdysvaltain kiertueensa lämppäriksi.

Laulaja Jessin luotsaama bändi sai esiintyä sankkalukuiselle yleisölle. Yhtye tykitti sen minkä palkeista irtosi, mutta aivan kaikkea kapasiteettiaan se ei onnistunut hyödyntämään, sillä basson ja rumpujen dominoima äänimaailma vei tilaa kolmelta kitaralta ja koskettimilta. Ikään kuin osa mausteista olisi jäänyt matkasta.

Yhtä kaikki kyseessä on mielenkiintoinen tuttavuus, johon on syytä tutustua tarkemmin. Yhtyeellä on kaikki perusasiat enemmän kuin hyvin kunnossa, ja livenä sillä on valttikorttinaan vielä vahvasti eläytyvä ja yleisön paikalleen vangitseva keulakuva, jonka ääni taipuu herkkyydestä revittelyyn.

Teksti, Jukka Kastinen
Kuvat, Olli Koikkalainen