Tag: alternative
-

Kino AXAn tukikonsertti huomenna Korjaamolla
BIO AXA on vanha Taka-Töölössä sijaitseva korttelikino, joka lakkautettiin elokuvateatteritoiminnasta 80-luvulla. Tammikuussa 2013 perustettiin Kulttuuriyhdistys AXA ry, yhteisöllinen joukkorahoitettu hanke, jonka tavoitteena on ostaa töölöläinen korttelikino ja saada se takaisin siihen käyttöön mihin se kuuluu; elokuvateatteriksi ja kulttuuriareenaksi kaupunkilaisille itselleen. BIO AXA:n tavoitteena on elvyttää korttelikinoperinnettä, elävöittää kaupunkitilaa sekä laajentaa marginaalisen elokuvan mahdollisuuksia Suomessa. Jo […] -

Ensi viikolla mennään täydellä höyryllä eteenpäin – Full Steam Ahead -kiertueen merkeissä
Ensi viikolla alkaa vaatefirma Makian ja Lapin Kullan yhteinen ponnistus, Full Steam Ahead -kiertue, jossa matkataan ympäri Helsingin edustan saaristoa ja joukko bändejä esiintyy reissun aikana erinäisissä mestoissa. Esiintymisistä on tapahtuman kotisivuilla annettu koordinaatit, joiden avulla voi löytää esiintymispaikankin. Esimerkiksi K-X-P esiintyy 28.5. koordinaateissa 60.136954, 25.00303 (aikataulu on ilmeisesti avoin ja paatin liikkeistä riippuva). REissun Grande Finale […] -

La Roux ja Charli XCX saapuvat Ruisrockiin
5.-7. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittavan Ruisrockin kansainvälinen kattaus saa vahvistusta kahdesta brittiläisestä huippunimestä. Lauantaina lavalle nousee synthpop-duo La Roux, joka voitti Grammy-palkinnon jo vuoden 2009 debyyttialbumillaan. Pitkään hiljaiseloa viettänyt Elly Jacksonin ja Ben Langmaidin muodostama yhtye on tänä vuonna tehnyt paluun yleisön eteen ja antanut jo esimakua odotetun kakkosalbuminsa soundeista. Sunnuntaina villitsee parhaillaan kansainvälistä läpimurtoaan […] -

Kivestivaali täyttää jo kaksi vuotta, juhlissa mukana mm. Cleaning Women
Kivestivaalit täyttää kaksi vuotta ja syntymäpäiviä juhlitaan Turun Klubilla lauantaina 25.5.2013. Tapahtuman etkoja vietetään Turun Klubin sisäpihalla 25.5. Siivouspäivän pihakirppiksen myötä klo 12-15. Siivouspäivä on kansallinen tapahtuma, johon Turun Klubi ottaa ensi kertaa osaa. Kivestivaalien isäntä Pietu Sepponen sekä Kiveskives-yhtyeen Markus Kettinen siivoavat omat pöytälaatikkonsa ja esiintyvät soolona Klubin parvekkeelta klo 14. Ensimmäiset Kivestivaalit vietettiin […] -

Tampereen juhannusfestari Valtterin artistikattaus kasvoi jälleen muutamalla artistilla
Juhannuksena 2013 torstaista lauantaihin järjestettävä Valtteri-festivaali tuo keskikesän juhlan tunnelman Tampereen keskustaan: Tullikamarin Pakkahuoneelle ja Klubille, Tullinaukiolle, Telakalle ja Bar Passioniin. Elävä musiikki alkaa soida tapahtuman jokaisena päivänä kello 15. Valtterin ohjelma on jälleen täydentynyt. Viimeisimmät kiinnitykset ovat Suomen kuumin soul-paketti Nicole Willis and the Soul Investigators ja tamperelainen instrumentaalisen surfrockin kiperä tulkki Surffiveikot sekä […] -

Turussa vietetään jälleen Urbaania kesälomaa
Vuoden 2013 Urbaani kesäloma –kaupunkifestivaali käynnistyy 12. kesäkuuta. Alun perin Brinkkalan pihassa vuodesta 2009 alkaen järjestetty Urbaani kesäloma jatkaa viime vuonna alkanutta laajenemistaan koko Turun kattavaksi kaupunkifestivaaliksi. Idea uudelle, matalan osallistumiskynnyksen kaupunkifestivaalille lähti tarpeesta saada Turun kesään helposti lähestyttäviä kulttuuritapahtumia. Esimerkkiä on otettu alkuaikojen DBTL:n ja vuosikymmenen takaisten Puolalanpuiston ilmaiskonserttien hengestä. Lisäksi pyrkimyksenä on tutustuttaa epäkaupallisen […] -

Monsters of Popin ensimmäiset kiinnitykset julki
Monsters of Pop -festivaalin pääesiintyjänä kuullaan ja nähdään ranskalainen elektronisen musiikin tuottajalegenda Alan Braxe. Vuoden 2013 festivaalin muita varmistuneita esiintyjiä ovat tanskalainen Reptile Youth, ruotsalainen Yast sekä kotimaiset Circle, Panssarijuna, Lopun Ajan Mies, Death Hawks, Kytäjä, Satan’s Fingers ja The Lieblings. Alan Braxe (oikealta nimeltään Alain Quême) on yksi ranskalaisen elektronisen musiikin arvostetuimmista tuottajista. Miehen […] -

Flow’n, Sami Sänpäkkilän kuratoima, The Other Side -kokonaisuus kasassa
Kokeellisen musiikin The Other Sound -kokonaisuus valtaa Cirkon tilat festivaaliviikonloppuna. Kansainvälisiä ja kotimaisia nimiä sisältävä kokonaisuus kattaa hulppean skaalan äänimaisemia minimalistisesta ja elektronisesta soinnista popin sekä folkin äärirajoja koetteleviin esiintymisiin. The Other Sound -kokonaisuuden on kuratoinut kansainvälisesti arvostetun Fonal Recordsin perustaja Sami Sänpäkkilä yhdessä Flow-työryhmän kanssa. Perjantaina Cirkossa lavalle astuvat amerikkalainen minimalistista lo-fi-poppia taituroiva U.S. […] -

Ilosaaren ohjelma valmis, Imagine Dragons ja joukko kotimaisia lisätty
Joensuun Ilosaarirock julkaisi heinäkuun festivaalin lopullisen ohjelman. Uusia kiinnityksiä ovat Las Vegasista kotoisin oleva, debyyttilevyllään hurjaan suosioon noussut Imagine Dragons, Von Hertzen Brothers, Samuli Putro, Minä ja Ville Ahonen, Loost Koos, Aino Venna, Antero Lindgren, Lost Society, Eläin sekä 20-vuotisjuhliaan viettävä Eläkeläiset. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 12. – 14. heinäkuuta. Festivaalilla esiintyvät myös muun muassa […] -

Naamat-festarin lipunmyynti lähestyy, muista olla nopea
Rockfestari Naamat on kuin hyvä juusto, näyttää vähän jännältä, haiskahtaakin ehkä vähän oudolta, mutta ah maistuu niin hyvältä ja saa hymyn huulille. Rockfestari Naamat jälleen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.7. Rockfestari Naamat järjestetään nyt neljättätoista kertaa Tuomiston tilalla Muuramessa. Esiintyjiä ei taaskaan vielä nyt kerrota, mutta sen verran paljastetaan, että aiempien vuosien tapaan muun muassa mölkkyä, […] -

Aavikkobluesin kuuma nimi Bombino saapuu Suomeen
Afrikkalaisen aavikkobluesin tämän hetken puhutuin artisti Bombino konsertoi Tavastialla torstaina 24. lokakuuta. Viime syksynä Juhlaviikkojen Huvila-teltassa hurmanneen muusikon ensimmäisen Suomessa toteutuvan klubikeikan liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 15. toukokuuta. Vuonna 1980 Tidene-nimisessä tuaregipaimentolaisten leirissä, Nigerin suurimman kaupungin Agadezin lähettyvillä syntynyt Omara ”Bombino” Moctar on parhaillaan ajankohtainen huhtikuussa ilmestyneen kolmannen studioalbuminsa ”Nomadin” tiimoilta. The Black Keysistä […] -

Mindless Self Indulgence saapuu Suomeen
Yhdysvaltalaisbändi Mindless Self Indulgence saapuu Suomeen. Energisistä ja viihdyttävistä keikoistaan tunnettu industrialpunk-bändi nähdään Helsingin Nosturissa perjantaina 22. marraskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 16. toukokuuta Tiketissä. Mindless Self Indulgence on perustettu laulaja Jimmy Urinen aloitteesta vuonna 1997 New Yorkissa. Bändi on 15-vuotisen taipaleensa aikana tullut tunnetuksi ”industrial jungle pussy punkistaan”, jossa yhdistyvät mm. elektro, punk […] -

Viides ILMIÖ järjestetään heinäkuussa, tarjolla mm. setätrio M.A Numminen, Pedro Hietanen & Severi Pyysalo
Viime syksynä kahdesti palkittu ILMIÖ-festivaali järjestetään lauantaina 20. heinäkuuta. Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympärille levittäytyvällä alueella juhlitaan tänä vuonna viidettä kertaa. Yli 50 artistiin kasvanut ohjelmisto laajenee seitsemälle eri lavalle, ja festivaalihumuun lyövät liekkejä muun muassa äärimmäisen harvoin keikkaileva, viimeisellä pitkäsoitollaan esoteerisen pop-oopperan parissa trippaillut Pepe Deluxé sekä suomalaisen vaihtoehtomusiikin setätrio M.A Numminen, Pedro Hietanen […] -

Ilosaarirockin Töminä-klubi täyttää 20 vuotta
Joensuun Ilosaarirockin avaajana tunnettu punk- ja vaihtoehtomusiikin klubi Töminä täyttää heinäkuussa jo kaksikymmentä vuotta. Klubi järjestettiin ensimmäistä kertaa kesällä 1993, jolloin klubilla esiintyivät muun muassa Tehosekoitin, HC Andersen ja Circle. Tulevana kesänä, perjantaina 12. heinäkuuta järjestettävällä Töminän 20v-juhlaklubilla esiintyvät Xysma, Anal Thunder, Murmansk, Voimaryhmä, Famine Year, Maailmanloppu, Kuudes Silmä ja Night Lives. Töminän ohjelman on […] -

Soundgarden starttaa Euroopan kiertueensa Hartwall-areenalta syyskuussa
Viime marraskuussa erittäin pätevän paluualbumin, King Animalin julkaissut Seattle-grungen järkähtämätön kulmakivi Soundgarden saapuu konsertoimaan Helsingin Hartwall-areenalle syyskuun 4. päivä. Yhtye on juuri julkaissut Euroopan kiertueensa neljä Skandinavian keikkapäivämäärää, mistä ensimmäinen on Helsingissä toistaiseksi tiedossa olevien keikkapäivämäärien perusteella. [youtube KIDInlJJFb0] Vuonna 1984 laulaja Chris Cornellin (vielä perustamisvaiheessa yhtyeen rumpali) ja kitaristi Kim Thalyin perustama yhtye julkaisi viisi […] -

Päiväannos: Bel Vel – Motion
Enpä olisi uskonut, että kuuntelen jonain päivänä ihan tyytyväisen Suurlähettiläiden Jussua. Melkoinen loikka on tosin tehty tällä miehen uudella Bel Vel -kokoonpanolla edellämainittuun orkesteriin verrattuna. Tässä mennään enemmän singer-songwriter-perinteitä kunnioittaen jazzahtavasti eteenpäin. Levyn teko on muuten käynnistetty Mesenaatti.me-palvelun kautta. Tätä sinkkua seuraava albumi on tulossa syksyllä. [vimeo 59053336] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen […] -

Pitkä Kuuma Kesäklubi tänä vuonna mbarin terassilla
Jo useampana vuonna Helsingin kesää piristäneet Pitkä kuuma kesäklubit järjestetään tulevana suvena uudessa paikassa. Tapahtumasarjan koti sijaitsee jatkossa mbarin terassilla, keskellä Lasipalatsin aukiota Helsingin ydinkeskustassa. Kerran kuussa järjestettävät klubi-illat keskittyvät laadukkaisiin live-keikkoihin sekä vaihtuvien dj-vieraiden tarjoamaan levymusiikkiin. Yleisölle ilmaisissa tapahtumissa on luvassa laaja-alainen ja vaihteleva kattaus musiikkia hiphopista indierockiin ja folkista balkan-iskelmään. Pitkä kuuma kesäklubin […] -

Päiväannos: Circle – Day Two
Porin outolintu Circle on tehnyt jälleen hämmentävän levyn. Six Day Run on soundtrack saman nimiseen Mika Taanilan lyhytelokuvaan, joka kertoo kuusi päivää kestävästä Six Day Race -juoksukisasta, jossa juostaan kirjaimellisesti kuusi päivää putkeen mailin kierrosta New Yorkin Corona Parkissa. Kuulostaa kohtuullisen älyvapaalta kisalta. Osallistujat pääsevät jonkinlaiseen transsitilaan suorituksen aikana, kuten tässä biisissäkin varmasti on ollut […] -

Tampereen Valtterin juhannukseen pari lisäkiinnitystä
Juhannuksena 2013 torstaista lauantaihin järjestettävä Valtteri-festivaali tuo keskikesän juhlan tunnelman kaupungin keskustaan. Pääesiintyjinä Tampereella nähdään muun muassa saksalainen diskopartisaani Shantel, yhden kesän harvoista keikoistaan heittävä Scandinavian Music Group ja englantilainen skakopla The Skints. Valtterin uusimmat kiinnitykset on tehty lauantaipäivälle. Neljän naisen Iva Nova tuo Tullinaukiolle haitarin ja venäläisen hauskanpidon. Antero Lindgren yhtyeineen puolestaan kertoo syviä […]




