Tag: alternative
-

Simple Minds saapuu Suomeen
Don’t You (Forget About Me) -kappaleella vuonna 1985 maailmanlaajuiseen suosioon noussut Simple Minds saapuu Suomeen ensi vuoden alussa. Yhtye esiintyy Helsingin The Circuksessa 27. tammikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 19. syyskuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa. Simple Minds on julkaissut pitkän uransa aikana 17 albumia, joista viisi on myynyt platinastatukseen oikeuttavan määrän. Yhtyeen vahvuus ja jatkuvan […] -

R&A esittelee The National -elokuvan, This Is the Kit lämppää bändin Suomen keikkaa
Helsingin Jäähallissa torstaina 31. lokakuuta konsertoivan The Nationalin lämmittelijäksi saapuu brittiläinen This Is The Kit, joka tunnetaan folk-vaikutteista indie-musiikistaan. Yhteisen Euroopan-kiertueen soittavien bändien Suomen-keikan liput ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupalvelussa. Vokalisti/kitaristi Kate Stablesin johtama This Is The Kit kuuluu Iso-Britannian uuden folk-liikkeen kärkinimiin. Livenä täysikokoiseksi bändiksi laajeneva yhtye julkaisi John Parishin (PJ Harvey, Sparklehorse) kanssa […] -

Hyvä Klubi täyttää vuoden, syyskaudella tarjolla mm. Pintandwefall, Noah Kin ja Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi
Le Bonkissa järjestettävä Hyvä Klubi viettää 1-vuotissyntymäpäiviään keskiviikkona 18. syyskuuta, jolloin menestyksekäs tapahtumasarja aloittaa myös syyskautensa. Juhlaillassa lavalle nousevat alkuvuodesta neljännen albuminsa julkaissut tyttönelikko Pintandwefall sekä kahden miehen kokoonpano TOOT TOOT, joka soittaa White Stripesin ja Led Zeppelinin välimaastoon sijoittuvaa pelkistettyä rock’n’roll-musiikkia. Syyskaudellakin kerran kuukaudessa järjestettävien Hyvä Klubien muita esiintyjiä ovat psykedeliarock-yhtye Death Hawks, syyskuussa […] -

Supermassive-ohjelma täydentyy mm. Eyvind Kangin ja Jessica Kenneyn yhteisproduktiolla
Lokakuun puolivälissä Helsingin Ääniwallissa järjestettävän kaksipäiväisen Supermassive-festivaalin ohjelmistoon on tullut täydennyksiä. Tapahtuman uusia kiinnityksiä ovat esimerkiksi Sunn O))):n ja Mike Pattonin kanssa työskennelleiden yhdysvaltalaisten Eyvind Kangin ja Jessica Kenneyn yhteisesiintyminen, Hype Williamsista tuttu brittiartisti Dean Blunt, Reverend Bizarressa, Op:l Bastardsissa ja Jessessä vaikuttaneiden muusikoiden uusi kokoonpano Tähtiportti, Ektrolle kiinnitetty Mother Susurrus sekä kotimaista rap-kenttää uudistava […] -

Kauko Röyhkä jatkaa Oulu-saagaa, nyt kaunis ja nuori Mancini saapuu hurmaamaan kylän naiset
Kauko Röyhkältä ilmestyy kuluvan syksyn aikana uusi romaani Poika Mancini sekä viime vuoden paluukeikoilta nauhoitettu Kauko Röyhkä & Narttu -livealbumi Pois valoista. Tämän lisäksi suomalaisen rockmusiikin legenda nähdään mittavalla konserttikiertueella Suomessa, joka alkaa 14.9. Porvoon Taidetehtaalta ja päättyy lokakuun 10. Helsingin Tavastia-klubille. Ennakkomakua kaikista kolmesta on saatavilla 12.9. Helsingissä Bar Loosessa, jossa juhlistetaan molempien julkaisuiden […] -

Biffy Clyro saapuu The Circukseen
Maailmanlaajuista suosiotaan jatkuvasti kasvattava skottilaistrio Biffy Clyro saapuu syksyllä laajan Euroopan-kiertueensa tiimoilta Suomeen. Taitavana ja intensiivisenä live-esiintyjänä tunnettu yhtye soittaa The Circuksessa, Helsingissä, perjantaina 8. marraskuuta. Klubikeikan liput tulevat myyntiin maanantaina 29. heinäkuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa. Biffy Clyro julkaisi uusimman albuminsa ”Opposites” alkukeväästä. Tuplalevynä julkaistu kokonaisuus on kerännyt kovasti kehuja kunnianhimoisesta otteestaan ja ”Opposites” valittiinkin […] -

Lisäyksiä ILMIÖ-festivaalin ohjelmistoon
Porin pimeä tähti Eleanoora Rosenholm on singahtanut ILMIÖ-festivaalin lähes 60 artistista koostuvaan ohjelmistoon. Toissavuotista peruutustaan paikkaava poppoo suoristaa yleisönsä reisikarvat harhaisista kotirouvista kertovilla murhalauluillaan. Vuosien saatossa festivaaliklassikoksi muodostuneessa Harmönian Skweee-spesiaalissa soittajia on tänä vuonna aina Azerbaijanista asti. Festivaalin aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat muun muassa Pepe Deluxé, M.A Numminen, Pedro Hietanen & Severi Pyysalo, Dalindèo sekä […] -

Editors palaa Suomeen klubikeikalle
Ruisrockissa Rantalavan suurimman yleisömeren kerännyt brittiyhtye Editors saapuu syksyllä klubikeikalle Suomeen. Vastikään uuden albuminsa ”The Weight Of Your Love” julkaissut bändi esiintyy Helsingissä The Circuksessa maanantaina 30. syyskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 12. heinäkuuta. Tuoreelta “The Weight Of Your Love” -albumilta julkaistu “A Ton Of Love” on noussut hitiksi ja radiosoittoon. Kyseinen levy on […] -

Myös Flow’n aikataulu julki
Myös Flow’n tämän vuoden esiintymisaikataulut on nyt julkaistu. Löydät ne tapahtuman kotisivuilta Aikataulu-sivulta. Heineken Open Source Stagen ja Nokia Garagen, sekä Lämmön puheohjelman sisällöt vahvistuvat kesän aikana, joten niiden esiintymisajat julkaistaan myöhemmin. Aikataulu-sivulla on jälleen mahdollista luoda myös henkilökohtainen Oma Flow -aikataulu, johon voit valita ohjelmistostamme juuri sinua kiinnostavat esiintyjät. Oma Flow-aikataulun luominen onnistuu kirjautumalla […] -

Mew ja French Films kiinnitetty Musen lämppäriksi
Tanskalainen Mew ja suomalainen French Films ovat varmistuneet brittiyhtye Musen lämmittelijöiksi tämän Helsingin konserttiin. Yhtyeet esiintyvät Olympiastadionilla lauantaina 27. heinäkuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä. Vuonna 1995 perustettu Mew esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2002 – vuosi ennen kansainvälistä läpimurtoaan. Sittemmin Mew on kasvattanut mainettaan maailmalla ja Suomessakin bändillä on vankka suosio. Melodisia […] -

Pitkä kuuma kesä saa jatkoa tänä vuonna Alppipuistossa
Viime vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin Alppipuistossa järjestetty Pitkä kuuma kesä -konsertti saa jatkoa, kun tapahtumapäivä tekee paluun sunnuntaina 28. heinäkuuta. Ikärajattomassa ilmaiskonsertissa kahdelle esiintymislavalle nousevat muun muassa Notkea Rotta, Atlético Kumpula, The Splits, Kivesveto GoGo, Jaakko & Jay sekä virolainen Elephants from Neptune. ”Pitkä kuuma kesä tarjoaa taas monipuolisen kattauksen esiintyjiä, valtavirran ulkopuolista elämää unohtamatta. […] -

Soliti täytti kaksi vuotta ja julkisti juhladigikokoelman
Nick Trianin pyörittämä indie-levy-yhtiö Soliti täytti kaksi vuotta. Juhlistaakseen lyhyttä, mutta sitäkin laadukkaampaa taivaltaan, Soliti julkaisi ennenkuulematonta materiaalia sisältävän Soliti Turns Two: Odds, Sods & Found Sounds -kokoelman. Mukana materiaalia seuraavilta artisteilta: Cats on Fire, Delay Trees, Big Wave Riders, Black Lizard, The New Tigers, Astrid Swan, Paperfangs ja Black Twig. [soundcloud params=”auto_play=false&show_comments=true”]http://soundcloud.com/soliti/sets/soliti-turns-two/[/soundcloud] -

Indie-pioneeri Sebadoh’lta uusi levy 14 vuoteen
Sebadoh julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa 14 vuoteen. Monessa indie-liemessä lusikoitaan lilluttelevien Lou Barlown, Jason Loewensteinin ja Bob D’Amicon pitkäaikainen lo-fi -projekti Sebadoh aktivoituu julkaisurintamalla ja saattaa syyskuussa kauppoihin uuden täysipitkän, Defend Yourself, joka on ensimmäinen yhtyeen itse nauhoittama albumi sitten vuonna 1994 julkaistun Bakesale–albumin. Muun muassa Dinosaur Jr., Deep Wound ja The Fiery Furnaces –kokoonpanoista tutut […] -

Rival Sons vika bändilisäys Rock the Beachiin, Duff McKaganin uusi bändi klubitorstaille
Helsingin Hietaniemen uimarannalla kesäkuussa järjestettävän kolmipäiväisen Rock The Beach -festivaalin ohjelmisto on saatu viimein valmiiksi aikataulujen myöden. Näyttävän artistikattauksen täydentävät yhdysvaltalaisyhtye Rival Sons sekä kotimainen dj-kaksikko Noora Kobain & Natashia Nevermind. Rock The Beach -artistien soittoaikataulu on myös varmistunut ja löytyy festivaalin nettisivuilta www.rockthebeach.fi/aikataulut. Festivaaliliput ovat parhaillaan myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä. Kalifornialainen blues/hard rock-yhtye Rival […] -

Hevarit ja räppärit yhdistyvät Helsinki-päivänä Lemmen Karuselliksi lavatanssien merkeissä
Hevareista ja räppäreistä koottu Lemmen Karuselli tanssittaa vanhan ajan lavatanssien malliin Helsinki-päivän ilmaistapahtumassa Kulttuurikeskus Gloriassa 12. kesäkuuta. Helsinki-päivän kunniaksi koottu kokoonpano kokoaa raskaamman rockin ja rytmipuolen edustajat koivuntuoksuiseen atmosfääriin edustajinaan VILLE TUOMI (Kyyria, Suburban Tribe), RAMI RASKI (Verenpisara), KÄRTSY HATAKKA (Waltari), TOMI KOIVUSAARI (Amorphis), JOAKIM BACHMANN (Jukkapoika), KAITSU KÄÄRIÄINEN (Elokuu) sekä SAMULI LUOMA & PAULI […] -

Flogging Molly saapuu minirundille
Irkkupunk-yhtye Flogging Molly saapuu loppuvuodesta kolmelle keikalle Suomeen. Tiistaina 19. marraskuuta Tampereen Pakkahuoneelta käynnistyvä minikiertue nähdään kahtena seuraavana iltana Oulun Teatriassa ja The Circuksessa Helsingissä. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 13. kesäkuuta. Perustamisvuodestaan 1997 lähtien maailmaa kiertänyt Flogging Molly tunnetaan riehakkaasta ja nopeatempoisesta punkrockista, jota yhtye maustaa irlantilaisesta kansanmusiikista tutuilla soittimilla ja elementeillä. Jättimäistä suosiota […] -

Radio Helsingin kesäklubi tarjoaa ilmaiskeikkoja Loosessa
Viime kesänä suursuosion saanut Radio Helsingin kesäklubi tarjoaa taas Bar Loosen yläkerrassa ilmaisia akustisia keikkoja. Ystävien seurassa voi viettää koko illan, sillä artistien lisäksi yleisöä viihdyttävät dj-vieraat ilta seitsemästä puolilleöin. Konsertteja järjestetään 12.6-11.9. välisenä aikana kaikkiaan kuusi ja kunkin illan artisti aloittaa kello 20.00. Illan tunnelmaan viritellään jo Njassan Valiojoukko-ohjelmassa, jossa klubin esiintyjät vierailevat klo […] -

Valtterin ohjelma valmis, aikataulu julki
Juhannuksena 2013 torstaista lauantaihin järjestettävä Valtteri-festivaali tuo keskikesän juhlan tunnelman Tampereen keskustaan: Tullikamarin Pakkahuoneelle ja Klubille, Tullinaukiolle, Telakalle ja Bar Passioniin. Elävä musiikki alkaa soida tapahtuman jokaisena päivänä kello 15. Valtterin ohjelma on nyt täysin valmis. Viimeinen bändikiinnitys on pian 30-vuotias vaihtoehtorockin, performanssitaiteen ja rankat rytmit yhdistävä Motelli Skronkle. Myös Tullinaukion torstain, perjantain ja lauantain […] -

Leningrad Cowboys palaa Puna-armeijatunnelmiin, nyt ilmavoimien kanssa
Kesäkuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Leningrad Cowboys ja 150-jäseninen Puna-armeijan kuoro täyttivät Total Balalaika Show’llaan Helsingin Senaatintorin ääriään myöten täyteen. Juhlan kunniaksi Leningrad Cowboys & The Russian Air Force Choir järjestävät 27.11.-7.12.2013 ainutlaatuisen konserttikiertueen ja julkaisevat joulumarkkinoille yhteisen joululevyn. Suurkokoonpano esiintyy Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Hämeenlinnassa. “Olemme tehneet myös tämän tuotannon täysillä. […] -

Alppipuiston kansanjuhlan ohjelma valmis
Alppipuiston Kansanjuhlan esiintyjäkattaus on valmis. Heinäkuun viimeisenä lauantaina yhdeksän kovaa kotimaista kokoonpanoa kipuaa puiston lavalle viihdyttämään festivaalikansaa. Päivä polkaistaan käyntiin lastenohjelmalla ja lavalle ensimmäisenä kansaa kapuaa pomputtamaan -kookospähkinä vieköön!- ketkäpä muutkaan kuin Gommi ja Pommi. Yhteislaulu jatkuu sirkusmaisissa tunnelmissa Niina Bellin Sirkusparaati-levyn julkaisukeikalla. Lastenohjelman jälkeen puistossa kuullaan Streak and the Ravenin kirpaisevan viileää elektroa, Gasellien […]



