-

Ruotsalaisia nousevia kykyjä syksyn mittaan Suomeen
Lupaavista ruotsalaisartisteista saadaan nauttia pitkin loppuvuotta, kun Fullsteam tuo Suomeen kolme nousukiidossa olevaa yhtyettä länsinaapurista. Elokuussa Suomeen saapuu popbändi Simian Ghost, lokakuussa elektrolla maustettua indierockia soittava Vita Bergen ja marraskuussa rocktrio Riddarna. Kotimaansa lisäksi muun muassa Englannissa mainetta niittänyt Simian Ghost julkaisi loppukeväästä huimat 18 kappaletta sisältävän kolmannen pitkäsoittonsa “The Veil”. Yhtyeen raikas ote popmusiikkiin […] -

Emobändi Taking Back Sunday ensivisiitille Suomeen
Yhdysvalloissa valtaisaa suosiota nauttiva emobändi Taking Back Sunday saadaan marraskuussa vihdoin ensimmäiselle Suomen keikalleen. Alkuvuodesta kuudennen studioalbuminsa ”Happiness Is” julkaissut yhtye esiintyy Nosturissa, Helsingissä, torstaina 27. marraskuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy tämän viikon perjantaina 8. elokuuta Tiketissä. Vaihtoehtorockia, emoa ja post-punkia yhdistelevä Taking Back Sunday on vuonna 1999 Long Islandilla perustettu yhtye, joka on myynyt miljoonia […] -

Kiasma levittäytyy museon ulkopuolelle remontin ajaksi
Nykytaiteen museo Kiasma sulkeutuu 8. syyskuuta kunnostustöiden vuoksi ja avaa ovensa jälleen maaliskuussa 2015. Kiasma tarjoaa yleisölle ohjelmaa ja tapahtumia myös remontin aikana. Luvassa on kokoelmanäyttely museon seinien ulkopuolella, esitystaidetta tyhjissä näyttelysaleissa sekä päiväkotivierailuja. Kiasman kokoelmien tunnettuihin teoksiin ja uusiin hankintoihin voi tutustua 10.10.–16.11. Taidehallissa. Kiasma Goes Taidehalli -kokoelmanäyttely tarkastelee kauneutta nykytaiteessa. Mukana on teoksia […] -

Enrique Iglesias saapuu Suomeen
Latinopoppari Enrique Iglesias saapuu joulukuussa Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Uusilla hiteillään ”Bailando”, ”I’m A Freak” ja ”Turn The Night Up” radioaallot valloittanut Iglesias esiintyy Helsingissä Hartwall Arenalla keskiviikkona 10. joulukuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy tiistaina 12. elokuuta Lippupisteessä. Lippujen hinnat palvelumaksuineen 66,50 / 60,50 / 53,50 euroa. -

Espoo Ciné tarjoaa mm. uutta Woody Allenia
25. Espoo Ciné tuo valkokankaille runsaan valikoiman parasta uutta eurooppalaista elokuvaa. Kymmenen päivän aikana esitetään lähes sata pitkää elokuvaa, joista useimmat voi nähdä vain Espoossa. Avajaiselokuvana esitetään Cannesin Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnon saanut White God ja päätöselokuvana Juliette Binochen ja Kristen Stewartin tähdittämä Clouds of Sils Maria, myös Woody Allenin uusi Magic in the […] -

Weekend myi loppuun
Suomen suurimpien musiikkitapahtumien joukkoon noussut Weekend Festivalin liput on myyty loppuun. Näin ollen tapahtuman porteilla ei ole enää myytävänä lippuja. Helsingin Kalasatamassa elokuun 15.–16. päivinä järjestettävään festivaaliin on tulossa yhteensä 50 000 katsojaa. Myös Weekend Festivalin jatkobileet Fredan Tivolissa on myyty jo loppuun, mutta mm. Uggla-yökerhon jatkoille on vielä saatavilla lippuja. Muita jatkotapahtumia Helsingin yökerhoissa […] -

Musta Barbaari ainakin ottaa ilon irti kohusta
Jos ei Mustalle Barbaarille Qstockin “Megadavegatesta” muuta hyötyä ole, niin ainakin julkisuudesta osataan ottaa ilo irti. Katin Tavaraan on nimittäin tullut myyntiin To steal a live -paita, jossa hieman kuitataan tuota välikohtausta. -

Tikkurila Festivaali tuo pääkaupunkiseudullekin yleisfestarin
Ensi viikonloppuna 1.-3. elokuuta ensimmäistä kertaa Vantaan Hiekkaharjun urheilupuiston alueella järjestettävä Tikkurila Festivaali kunnioittaa yli 40 kotimaisella orkesterillaan ja artistillaan Vantaan festivaalikulttuuria. Tapahtuman promoottori Wallu Valpio vakuuttaa kattauksen olevan ”jokaiselle jotain”, sen lausahduksen positiivisessa mielessä: ”Pääkaupunkiseudulta puuttuu tänä päivänä yleisfestivaali, jossa musiikkia tarjotaan kaikelle kansalle. Ja indie-puoleltahan löytyy nykyisin ihan Kaija Koo –diggareita, siinä kuin […] -

Mustan Barbaarin niskaan sataa syytöksiä, ihan oikeutettu “kosto” mielestäni
Mustan Barbaarin viikonlopun Qstock-repäisystä on revitty paljon otsikoita, useimmissa hänen Megadaven keikan sotkemista (tai no ei se edes sotkeentunut) pidetään typeränä liikkeenä, mutta itse olen kyllä enemmän Barbaarin puolella. Kuten mies Facebookissaankin toteaa: Tempaus oli mielenosoitus kaikkien vähemmän tunnettujen artistien ja “pienempien” bändien puolesta. Meillä on oma yleisö, jotka ovat tulleet katsomaan meidän esitystä. Onhan […] -

T-Pain saapuu ensi kertaa Suomeen Kovalevy-klubin 10-vuotisjuhliin
Yhdysvaltalainen R&B-tähti T-Pain saapuu syyskuussa ensimmäistä kertaa Suomeen. Artisti nähdään Kovalevy-klubin 10-vuotisjuhlissa Helsingin The Circuksessa lauantaina 13. syyskuuta. Jo debyyttialbumillaan “Rappa Ternt Sanga” (2005) vakuuttanut T-Pain ylsi Yhdysvaltojen listaykköseksi kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneellä kakkosalbumillaan “Epiphany”. Levyltä irronneiden “Buy U a Drank” ja “Bartender” -hittien myötä artisti nousi kotimaansa kirkkaimpaan tähtisarjaan ja on sittemmin ollut mukana […] -

Skrillex kiinnitettiin Flow’hun
Elektronisen musiikin tämän päivän eräs keskeisimmistä vaikuttajista yhdysvaltalainen Skrillex sekä joukko muita artisteja liittyy Flow’n ohjelmistoon. Lähestyvän Flow-viikonlopun soittoaikataulu julkistetaan festivaalin nettisivuilla klo 14. Elokuun toisena viikonloppuna järjestettävän Flow’n perjantai-iltaan on vahvistunut uuden sukupolven elektronisen musiikin pioneeri ja oman tiensä vankkumaton kulkija Skrillex. Oskari Onninen kirjoittaa Nyt-liitteen levyarviossaan, että Skrillexin musiikista tuli elektronisen musiikin pelastusrengas […] -

Monipuolinen ohjelmisto houkutti yleisöä Poriin
Rankasti uudistunut Pori Jazz oli tänä vuonna tulikokeen edessä, mutta selvisi siitä loistavasti. Festivaali teki kuluvan vuosikymmenen yleisöennätyksensä kaikkiaan 60 000 kuulijalla, vaikka konserttipäivät oli karsittu neljästä kolmeen. Kovatasoinen ohjelmisto ja ”samalla lipulla enemmän” -politiikka houkuttelivat jazzkansaa, vaikka omat alkoholijuomat oli nyt jätettävä porttien ulkopuolelle. Laukkujen toistuva kopeloiminen, vesipullojen tyhjennys- ja täyttörumba sekä jokseenkin brutaalisti päälavan edustan […] -

HC-pioneeri Negative Approach tulee Tavastialle
Hc-punkin edelläkävijä Negative Approach saapuu ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Jo 80-luvulla maineeseen noussut ja vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen paluun tehnyt yhdysvaltalaisbändi sekä illan avaava jyväskyläläinen hardcore-yhtye Total Recall esiintyvät Tavastialla perjantai-iltana 19. syyskuuta. Vanhan liiton hardcorepunkin keskeisiin nimiin lukeutuva Negative Approach perustettiin Detroitissa vuonna 1981 The Stoogesin ja Dischargen kaltaisten yhtyeiden innoittamana. Jo seuraavana vuonna Touch & […] -

Fu Manchu saapuu Suomeen
Stoner-rockin kärkinimiin lukeutuva amerikkalaisyhtye Fu Manchu saapuu syksyllä Helsingin keikalle. Vastikään uuden albuminsa ”Gigantoid” julkaissut yhtye esiintyy perjantaina 17. lokakuuta Nosturissa. Keikan lipunmyynti käynnistyy torstaina 24. heinäkuuta Tiketissä. Vuonna 1985 perustetun Fu Manchun musiikkia on kuvailtu milloin stoner rockiksi, surf punkiksi tai desert rockiksi, mutta oikeastaan se on kaikkea edellä mainittua. Intensiivisistä keikoistaan tunnettu Fu […] -

Earin – ensimmäiset aidosti langattomat kuulokkeet
Sosee.fi kertoo mielenkiintoisista kuulokkeista. Ruotsalainen Earin on kehittämässä ensimmäisiä aidosti langattomia kuulokkeita. Käytännössä kyseessä on siis vain kaksi korvanappia. Vähän niinkuin korvatulpat olisivat ts. mukana. Erittäin mielenkiintoinen idea tuo ainakin on. Kohtuullisen hyvään akunkestoonkin on päästy, koska lupaus on kolmisen tuntia toistoaikaa per lataus. Akut varmasti paranevat tuosta vielä tulevaisuudessa, mutta jo tuo kolme tuntia […] -

Laakso-yhtyeestä soolouralla lähtenyt Markus Krunegård saapuu Suomeen
Laakso-yhtyeestä soolouralle siirtynyt laulaja-lauluntekijä Markus Krunegård konsertoi Tavastia-klubilla keskiviikkona 8. lokakuuta. Liput hiljattain viidennen sooloalbuminsa julkaisseen ruotsalaisartistin keikalle ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä. Torniojokilaaksossa syntynyt suomalaissukuinen Markus Krunegård nousi maineeseen Laakso-yhtyeen keulahahmona. Sittemmin pienten piirien indie-suosikista ruotsalaisartistien ykkössarjaan kohonnut Krunegård on keskittynyt kollegoidensa Håkan Hellströmin ja Lars Winnerbäckin tavoin räväkkään ja vaihtoehtorockista ammentavaan soolouraansa sekä […] -

Pori Jazz trimmasi konseptinsa
Viime aikojen Pori Jazz -otsikot kertovat osuvasti digiaikakauden uutiskriteereistä. Ahkerien klikkausjournalistien ansiosta koko Suomi tietää, että jazzeille ei sovi enää tuoda omia juomia edes sivistynyttä piknikmeininkiä varten. Sen sijaan harva media on noteerannut, että maamme suurimpiin kuuluva kesätapahtuma on muokannut koko konseptinsa uuteen uskoon. Tämänvuotinen Pori Jazz ei ole Kirjurinluodon pääkonserteista ja lukuisista klubi- ja […] -

Ruotsalaissisarukset saapuvat kahdeksi illaksi Savoyhin
Ruotsalaissisarusten Klara ja Johanna Söderbergin tähdittämä First Aid Kit saapuu loppuvuodesta kahdeksi illaksi Helsinkiin Savoy-teatteriin. Kesäkuussa uuden ”Stay Gold” -albumin julkaissut folk-yhtye soittaa tiistaina 9. ja keskiviikkona 10. joulukuuta harvinaislaatuiset teatterikonsertit. Edellisen kerran kokoonpano vieraili Suomessa tämän kesän Ruisrockissa, missä yhtye keräsi Rantalavan eteen kymmentuhatpäisen yleisön. Kansainvälisen läpimurron vuoden 2012 ”The Lion’s Roar” -levyllään saavuttaneen […] -

Rap-metalli jatkaa nousukiitoaan, Hollywood Undeadin keikka siirtyy The Circukseen suuren kysynnän vuoksi
Yhdysvaltalaisbändi Hollywood Undeadin marraskuinen Helsingin keikka siirtyy Nosturilta huikean kysynnän johdosta isompaan keikkapaikkaan The Circukseen. Samalla loppuunmyytyyn keikkaan saadaan paljon toivottuja lisälippuja myyntiin. Lisäliput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä huomenna perjantaina 11. heinäkuuta. Nosturille ostetut liput käyvät sellaisenaan The Circukseen. Musiikissaan vaihtoehtometallia, rockia ja rapia yhteensulauttava Hollywood Undead on noussut viime vuosina osaksi Los Angelesin […]




