Mustan Barbaarin viikonlopun Qstock-repäisystä on revitty paljon otsikoita, useimmissa hänen Megadaven keikan sotkemista (tai no ei se edes sotkeentunut) pidetään typeränä liikkeenä, mutta itse olen kyllä enemmän Barbaarin puolella.
Kuten mies Facebookissaankin toteaa:
Tempaus oli mielenosoitus kaikkien vähemmän tunnettujen artistien ja “pienempien” bändien puolesta. Meillä on oma yleisö, jotka ovat tulleet katsomaan meidän esitystä.
Onhan tuo Megadaven meininkin melkoista urpoilua, ei suostuta menemään festareilla lavalle, jos jostain muualta kuuluu ääniä. Ei ne typerät intronauhat nyt niin tärkeitä ole. Voisi samantien sitten kieltäytyä festarivedoista, jos pitää olla totaalihiljaisuus. Toisaalta tästä voisi kyllä Qstockiakin hieman rokottaa, ei kaikkien urpojen pyyntöihin tarvitse suostua. Olisivat pyytäneet odottamaan sen 15 minsaa, mikä Mustan Barbaarin esiintymisaika oli.
Thumbs up Barbaarille, vaikkei ihan putkeen tuo “häiriköinti” oikein mennytkään.
Juoksin päälavalle kesken megadethin esityksen ja otin paidan pois, jonka minun oli tarkoitus ojentaa Dave Mustainelle. He jatkoivat soittamista samalla kun väistelin turvamiehiä. Heidän keikkansa ei keskeytynyt ja en saanut paitaa toimitettua Davelle. Tähän myöskin vaikutti se, että en tiennyt kuka bändin jäsenistä oli Dave Mustaine
Comments
One response to “Mustan Barbaarin niskaan sataa syytöksiä, ihan oikeutettu “kosto” mielestäni”
[…] Radio Helsingin ohjelma Mustan Barbaarin savumerkki, kesällä mies oli some-hittinä käytyään “ojentamassa” Dave Mustainelle paitansa Qstockin keikalla, kun Mega-Dave halusi Barbaarin sähköt katkaistavan, […]