-

Kerubi ja Lutakko järjestävät yhdessä Garagefestin – samat bändit vuoropäivin Joensuussa ja Jyväskylässä
Viime vuonna ensimmäistä kertaa Joensuussa vietetty vaihtoehtomusiikin festivaali Garagefest järjestetään jälleen tammikuussa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään erikoisella tavalla, sillä festaria juhlitaan Kerubin lisäksi samana viikonloppuna myös Jyväskylän Tanssisali Lutakossa. Garagefest järjestetään Joensuun Kerubissa ja Jyväskylän Lutakossa 30. – 31.1.2015. Samat bändit soittavat molemmissa kaupungeissa, tosin eri päivinä. Yhteensä tapahtumassa soittaa 14 yhtyettä, jotka edustavat tämän […] -

Norjalainen punkbändi Honningbarna heittää Tampere-Oulu-Joensuu-Jyväskylä-rundin
Ensi vuoden alussa uutta materiaalia julkaiseva Honningbarna soittaa tammikuussa neljän konsertin Suomen-kiertueen. Norjalainen punkrock-bändi nähdään keskiviikkona 28. tammikuuta Tampereen Klubilla ja seuraavina kolmena iltana Oulun 45 Specialissa, Joensuun Kerubissa ja Jyväskylän Lutakossa. Kotimaansa menestyksekkäimpiin punkrock-bändeihin kuuluva Honningbarna nousi maineeseen ”La Alarmane Gå” -debyyttialbumillaan (2011), joka palkittiin Norjassa Grammyja vastaavalla Spellemannsprisen-patsaalla vuoden parhaana rock-levynä. Menestystarinaa jatkoi […] -

Anathema skippasi hitit ja himmaili Tampereella
Anathema Pakkahuone Tampere 8.11.2014 Nykypäivänä on helppoa tarkastaa edellisten keikkojen settilistat. Vain harvat yhtyeet möyhivät ohjelmistoaan rankalla kädellä iltojen välillä, joten niistä voi päätellä pitkälti tulevan illan kulun. Samalla katoaa yllätyksellisyys, mutta yhtä lailla on mahdollista välttyä ikäviltä yllätyksiltä, kun osaa suhteuttaa odotuksensa sopiviksi. Jos olet ihastunut Anatheman 2010-luvun tuotantoon eli kolmeen viimeisimpään levyyn, Pakkahuoneen […] -

Viis + viis (vk45): Hector ja Pink Floyd palaavat pitkiltä levytauoilta
Hector Hauras TAGS: suomirock, singer-songwriter Heikki Harma päätti sittenkin palata myös levyttäväksi artistiksi. Eipä nuo muusikoiden lopettamispuheet kovin usein paikkaansa pidäkään, kun musa on veressä, niin aika vaikeaa sitä on lopettaa yhtäkkiä kuin seinään. Hauras on todella vakuuttava paluulevy, kymmenen vuotta ehti siis vierähtää edellisestä levystä. Perinteistä, modernia, synkkää, suomalalaista, uutta ja vanhaa. Kaikkea mahdollista […] -

Anna Järvinen palaa Suomeen keväällä
Ruotsinsuomalainen laulajatar Anna Järvinen saadaan keväällä keikalle Helsinkiin. Neljättä albumiaan valmisteleva tähti esiintyy Tavastia-klubilla keskiviikkona 25. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle alkaa maanantaina 10. marraskuuta Tiketissä. Helsingissä vuonna 1970 syntynyt, kuusivuotiaana perheineen Ruotsiin muuttanut Anna Järvinen nousi suosioon kehutulla ”Jag fick feeling” -soolodebyytillään (2007). Tämän jälkeen Järvinen on julkaissut kaksi albumia lisää, ”Man var bland molnen” (2009) […] -

Hip hop -sensaatio Yung Lean & Sad Boys saapuu Tavastialle
Ruotsalainen hiphop-sensaatio Yung Lean & Sad Boys saapuu Tavastialle tiistai-iltana 10. helmikuuta. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. 18-vuotias ruotsalaisartisti Yung Lean julkaisi vasta viime vuonna debyyttisinglensä ”Ginseng Strip 2002”, mutta siitä lähtien nuoren rap-muusikon ura on ollut yhtä nousukiitoa. Lukemattomat musiikkivideot, kaksi mixtapea ja syyskuussa ilmestynyt esikoisalbumi ”Unknown Death” ovat kaikki olleet merkittävässä roolissa […] -

Venäläinen Ala Voronkova vetäisee Paganinin haastavat 24 Kapriisia ensi sunnuntaina Musiikkitalolla
Vuodesta 1991 saakka Barcelonassa asunut venäläissyntyinen viulisti Ala Voronkova tulkitsee Niccoló Paganinin kuuluisat 24 kapriisia Musiikkitalon Camerata-salissa ensi sunnuntaina 9.11.2014. 24 kapriisia ovat Niccoló Paganinin arviolta vuosina 1802-1817 säveltämä kokoelma viulukappaleita. Paganinin kapriiseja pidetään eräinä vaikeimmista sooloviululle sävelletyistä kappaleista, jotka sisältävät haastavimpia viulutekniikan elementtejä. Soittoteknisesti kappaleet ovatkin yhtä merkittävä kuin Chopinin etydit pianonsoitossa. Kapriisit sisältävät […] -

DJ Shadow ja Cut Chemist kunnioittavat Afrika Bambaataa Ääniwallissa
Maailman parhaimpien DJ:den kärkijoukkoon kuuluvat DJ Shadow ja Cut Chemist tuovat Renegades of Rhythm -kiertueensa Helsingin Ääniwalli-klubille perjantaina 13. helmikuuta. Luvassa on ainutlaatuinen ilta, sillä DJ Shadow ja Cut Chemist tekevät kiertueella kunniaa hip hop -legenda Afrika Bambaataalle. Helsingin keikan lipunmyynti käynnistyy tämän viikon torstaina 6. marraskuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä. DJ Shadow ja Cut Chemist […] -

Ääniwallissä räpätään
Helsingin Vallilassa sijaitsevalla Ääniwalli-klubilla nähdään lähikuukausien aikana sekä hiljattain läpimurron tehneitä rap-kokoonpanoja että pitkän linjan hiphop-artisteja. Newyorkilaisten rap-yhtyeiden Flatbush Zombiesin ja The Underachieversin muodostama Clockwork Indigo saapuu Helsinkiin lauantaina 7. maaliskuuta. Yhdysvaltojen itärannikon Beast Coast -liikkeen keskeisiin nimiin kuuluvat hiphop-yhtyeet nähdään ensi kertaa Suomessa. Illan avaa Jodarokin ja K.V.N. & Lobon muodostama Aivovuoto. KEIKKA La […] -

Viis + viis (vk44): Obituary hardcoreilee ja Ziltoid palaa kahvinhakureissulle
Obituary Inked in Blood TAGS: death metal, hardcore Jo kolmenkymmenen vuoden ikään ehtinyt Florida-deathin edelläkävijä takoo uudella yhdeksännellä albumillaan death metalliaan yllättävän hardcore-henkisesti ja koukuttavasti. Kokoonpano on tällä levyllä kitaristien ja basistin osalta hieman päivittynyt, mutta jälki edelleen todella tiukkaa. Devin Townsend Project Z² TAGS: progressive metal, humor Seitsemän vuotta sitten Ziltoid the Omnicient, tuo […]












