Category: Uutiset
-

Nousussa oleva australialainen folk-poppari Stu Larsen saapuu Bar Looseen
Australiasta kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä Stu Larsen soittaa ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Bar Loosessa keskiviikkona 5. marraskuuta. Nousevaa folkpopparia lämmittelee juuri studiosta palannut kotimainen power pop -trio Wedding Crashers. Queenslandissa sijaitsevasta pienestä kylästä vuonna 2010 tien päälle lähtenyt Stu Larsen on samalla matkalla edelleen. Maailmaa hyvän ystävänsä, brittiartisti Passengerin eli Mike Rosenbergin kanssa siitä lähtien kertäneen Larsenin […] -

Rokumentti järjestää päättömän ulkoilmaesityksen
Joensuulainen elokuvafestivaali Rokumentti Rock Film Festival järjestetään kymmenennen kerran 12. – 16. marraskuuta. Juhlavuoden kunniaksi festivaalin aikaan järjestetään useita ilmaistapahtumia, joista suurin on Elokuvia Ilosaaressa -ulkoilmaesitys perjantaina 14.11. – Ulkoilmanäytös keskellä koleinta marraskuuta on niin pöhkö ajatus, ettei sitä voinut jättää tekemättä. Luvassa on extreme-ulkoilmanäytös, jossa tuodaan kesä keskelle talvea. Vaikka väkisin, uhoaa Rokumentin taiteellinen […] -

Jori Hulkkonen ja Jimi Tenor tekivät scifi-elokuvan, live-ensiesitys Night Visionsissä
Night Visions -festivaalin avajaisteoksena nähdään ja kuullaan musiikkialan voimamiesten Jimi Tenorin ja Jori Hulkkosen elokuva NUNTIUS. NUNTIUS on kaikessa hiljaisuudessa kypsäksi muhinut hanke, joka saa maailmanensi-iltansa Helsingissä tiistaina 28.10.2014. Tenor ja Hulkkonen ovat käsikirjoitaneet, ohjanneet, kuvanneet ja leikanneet noin tunnin mittaisen scifi-teoksensa. Molemmat nähdään myös kameran edessä. – Molemmat ovat tehneet vähän kaikkea. Jotkut pätkät […] -

Smash Into Pieces soittaa myös Torvessa
Aikaisemmin kolme keikkaa julkistanut ruotsalainen Smash into Pieces on lisännyt neljännen keikan minirundiinsa. Korkeaoktaanista hardrockia kuullaan rundin aluksi Lahden Torvessa. KEIKAT We’re not Finnish(ed) Yet Tour ke 22.10.2014 Lahti, Torvi, 5 e UUSI to 23.10.2014 Kuopio, Henry’s Pub, 5 e + Blind Channel pe 24.10.2014 Helsinki, LeBonk, 6 e (Tiketti) la 25.10.2014 Tampere, Dog’s Home […] -

Yellowcard ja Less Than Jake yhteiskeikalle Suomeen
Yhdysvaltalaisyhtyeet Yellowcard ja Less Than Jake saapuvat yhteiskeikalle Suomeen. Bändit esiintyvät Nosturissa perjantaina 27. maaliskuuta. Vuonna 1997 perustettu pop-punk -yhtye Yellowcard räjäytti potin neljännellä levyllään ”Ocean Avenue” (2003), joka on muun muassa Yhdysvalloissa ylittänyt tuplaplatinarajan. Useita julkaisuja ja kiertueita, muun muassa kuusi Vans Warper Touria myöhemmin yhtye on taas ajankohtaisempi kuin koskaan: tuore albumi nimeltään […] -

Bluestrio The Holmes Brother saapuu minirundille
Moneen kertaan palkittu ja arvostelijoiden ylistämä bluestrio The Holmes Brothers saapuu kiertueelle Suomeen marraskuussa. Maailman parhaaksi bluesyhtyeeksi nimetty kokoonpano nähdään Vaasassa (1.11.), Kokkolassa (2.11), Tampereella (3.11.) ja Helsingissä (4.11.). Konserttien liput ovat jo myynnissä lippukaupoissa. The Holmes Brothersia on usein kutsuttu amerikkalaisen juurimusiikin jalokiveksi. Yhtye on jo 35 vuoden ajan sekoittanut musiikissaan bluesia, gospelia, soulia, […] -

Nelinkertainen maailman paras blueskitaristi saapuu minirundille Suomeen
Kaikkiaan neljä kertaa maailman parhaaksi blueskitaristiksi nimetty Duke Robillard saapuu kiertueelle maahamme lokakuussa. Robillard esiintyy Suomessa yhdessä pitkältä tauolta palaavan Wentus Blues Bandin kanssa. Viisi konserttia sisältävä kiertue käynnistyy 10. lokakuuta Pietarsaaresta ja päättyy 15. 10. Tampereen Klubille. Muut esityspaikat ovat Turun Logomo, Vaasan Ritz ja Helsingin Savoy-teatteri. Konserttien liput ovat jo myynnissä lippukaupoissa. Duke […] -

Usher saapuu Hartwall Areenalle
Megatähti Usher lähtee alkuvuodesta ensimmäiselle Euroopan kiertueelleen lähes neljään vuoteen. 23 Euroopan kaupunkia kattava kiertue saapuu myös Suomeen, jossa The UR Experience -show päästään kokemaan Helsingin Hartwall Arenalla maanantaina 23. helmikuuta. Kiertueen Special Guestina nähdään norjalaisduo Nico & Vinz. Konsertin lipunmyynti käynnistyy perjantaina 10. lokakuuta Lippupisteessä. The UR Experience -kiertueella on tarjolla hittikokoelma 20-vuotisen uransa […] -

Caribou siirtyy Ääniwalliin, lämppäriksi Jessy Lanza
Elektronista indie-musiikkia soittavan Cariboun konsertti maanantaina 13. lokakuuta siirtyy The Circuksesta Ääniwalli-klubille. Keikan lämmittelijäksi on vahvistunut toinen kanadalaisartisti Jessy Lanza, ja illan levymusiikista vastaa pitkän linjan helsinkiläis-dj Lil’ Tony. Ensi viikolla neljännen studioalbuminsa ”Our Love” julkaiseva Caribou personoituu tuotteliaaseen kanadalaismuusikko Daniel Snaithiin. Vuoden odotetuimpiin indie-julkaisuihin lukeutuvan levyn ensimmäinen singlelohkaisu ”Can’t Do Without You” on noussut […] -

Kitaristeille jälleen karkkia John McLaughlin saapuu Finlandia-talolle
Maailman tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin kitaristeihin lukeutuva John McLaughlin saapuu konsertoimaan Suomeen marraskuussa. McLaughlin tuo 4th Dimension –yhtyeensä Helsinkiin, Finlandia-taloon tiistaina 18. marraskuuta. Liput maksavat 59–79 euroa (+ palvelumaksut), ja ne ovat jo myynnissä Lippupisteessä. Tammikuussa 1942 syntynyt McLaughlin on monialainen jazzin ja rockin taituri. Hän on tullut tunnetuksi myös intialaisen musiikkiperinnön yhdistämisestä länsimaiseen soitantoon. Tämä […] -

El-P:n ja Killer Miken duo Run the Jewels Tavastialle
El-P:n ja Killer Miken muodostama Run The Jewels saapuu loppuvuodesta klubikeikalle Suomeen: yhdysvaltalaiskokoonpano esiintyy Helsingissä Tavastialla maanantaina 15. joulukuuta. Vaihtoehtoisen rap-musiikin mielenkiintoisimpiin lukeutuvan kokoonpanon keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Vuonna 2013 muodostettu Run The Jewels -duo syntyi luontaisena jatkumona Killer Miken vierailtua El-P:n “Cancer 4 Cure” -albumilla ja El-P:n tuotettua puolestaan Killer Miken “R.A.P. […] -

Psykedelistä hardrockia soittava The Golden Grass Helsinkiin ja Tampereelle
Sielukasta ja psykedeelistä hardrockia tarjoava amerikkalaistrio The Golden Grass saapuu marraskuussa kahdelle keikalle Suomeen. Luvassa on hyvän fiiliksen nostattavaa energistä soittoa sekä kaikuja psykedeelisen heavyrockin ja protoheavyn kulta-ajoilta. New Yorkin Brooklynista kotoisin oleva The Golden Grass kiinnitettiin Svart Recordsille jo ennen kokoonpanon ensimmäistä keikkaa. Trion tavaramerkiksi on ehtinyt muodostua sen raskaasta musiikista välittyvä positiivinen energia. […] -

Kylmiä aaltoja Tavastialle Slow Magicin toimesta
Elektronista tanssimusiikkia ja chillwavea yhdistelevä Slow Magic konsertoi Tavastialla keskiviikkona 3. joulukuuta. Syyskuussa toisen pitkäsoittonsa julkaisseen yhdysvaltalaisartistin lisäksi lavalle nousee house- ja discopohjaisesta elektropopista tunnettu kotimainen tulokas Klubi77. Tapahtuman ennakkoliput myy Tiketti. Slow Magic on heimonaamion taakse piiloutuva ja henkilöllisyytensä salaava tuottaja/artisti, jonka chillwavesta, elektropopista ja videopelimaisista äänimaisemista ammentava esikoisalbumi ”Triangle” herätti laajaa blogikuhinaa ilmestymisensä […] -

Ruotsalainen nousukas NONONO saapuu Svenska Talande Klubbenille
Maailmanlaajuiseksi sensaatioksi nousseesta ”Pumpin Blood” -hitistään tunnettu ruotsalaisyhtye NONONO saapuu Suomeen marraskuussa. Kesällä Provinssirockissakin yleisönsä hurmannut indiepop-kolmikko esiintyy Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 5. marraskuuta osana Svenska Talande Klubben -keikkojen sarjaa. Lämppäreiksi keikalle ovat varmistuneet kovassa nosteessa oleva kotimainen EDM-artisti Lenno sekä indiepop-lupaus Ronya. Keikan lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa tämän viikon torstaina 25. syyskuuta. Tyylikkään urbaania indiepopia […] -

Nu-discoilija Moon Boots saapuu LeBonkiin
Nu-discon parissa työskentelevä yhdysvaltalainen tuottaja/artisti Moon Boots saapuu lauantai-iltana 25. lokakuuta dj-keikalle LeBonk-klubille Helsinkiin. Koko illan kestävän tapahtuman kattauksen täydentävät uuden musiikkivideonsa ennakkonäytöstä juhlistava Bright Shades sekä Blastpop DJ’s -kaksikko. Kuluvana vuonna lukemattomien muiden keikkojensa ohella Coachellan ja Ultra Music Festivalin kaltaisilla jättifestivaaleilla esiintynyt Moon Boots on yhdysvaltalainen artisti, joka ei kerro itsestään juuri mitään […] -

Mark Lanegan Band saapuu uuden levyn voimin Cirkukseen
Viime vuosina jo ikonin asemaan noussut Mark Lanegan julkaisee uuden albuminsa ”Phantom Radio” lokakuussa ja saapuu sen tiimoilta myös Suomeen alkuvuodesta. Lanegan yhtyeineen esiintyy Helsingin The Circuksessa perjantaina 6. helmikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 26. syyskuuta Lippupalvelussa. Tummaääninen ja karismaattinen Mark Lanegan tunnetaan soolouransa lisäksi Sceaming Treesistä, Queens Of The Stone Agesta […] -

Fullsteam Agency yhdistyi saksalaisen FKP Scorpion kanssa ja aloitti yhteistyön Provinssin kanssa
Suomalainen ohjelmatoimisto Fullsteam Agency ja Euroopan johtava festivaalijärjestäjä ja yksi suurimmista konserttipromoottoreista saksalainen FKP Scorpio yhdistyvät. Järjestelyn myötä Fullsteamin perustaja Juha Kyyrö aloittaa FKP Scorpion Pohjois-Euroopan toiminnoista vastaavan FKP Sweden AB:n osakkaana ja toimitusjohtajana, ja Fullsteam Agencystä tulee FKP Sweden AB:n tytäryhtiö. ”Olen äärimmäisen onnellinen ja ylpeä mahdollisuudesta päästä johtamaan ja kehittämään Euroopan parhaan festivaali- […] -

Truckfighters palaa jälleen Suomen-rundille
Ruotsin aavikkorock-bändien kärkinimiin lukeutuva Truckfighters palaa Suomeen. Kolmikko aloittaa kiertueensa Turun Klubilta keskiviikkona 10. joulukuuta. Seuraavana iltana Truckfighters nähdään Nosturissa, Helsingissä, josta matka jatkuu Joensuun Kerubin kautta Tampereen Klubille. Keikkojen lipunmyynti on käynnistynyt Tiketissä tänään. Örebrossa vuonna 2001 perustettu Truckfighters tunnetaan erittäin ahkerana keikkailijana, joka on kiertänyt myös esimerkiksi Fu Manchun lämppärinä. Ruotsalaistrion fuzz-pedaalin maustama […] -

Ruotsalainen Summer Heart ensi kertaa Suomeen
Dream pop -vaikutteista chillwavea ja lo-fi-henkistä elektronista synthpoppia esittävä ruotsalainen Summer Heart saapuu lauantai-iltana 29. marraskuuta ensimmäiselle Suomen-keikalleen Kuudennelle Linjalle Helsinkiin. Illan aikana lavalle nousevat myös helsinkiläinen elektropop-kaksikko White Balance sekä levymusiikista vastaava Uusi Perjantai -klubin DJ OttoPetteri. Summer Heart -taiteilijanimen takaa löytyy ruotsalaisen tuottaja-artisti David Alexander, jonka hittisinglejä ”I Wanna Go” ja ”U Got […]




