• Retro 2014 – Obituary

    Retro 2014 – Obituary

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Enpä olisi vuoden alussa osannut aavistaa, että kovimmin metallilevyistä iskee kolmen kymmenen vuoden ikään ehtinyt Tampan lahja death metalille. Obituaryn yhdeksäs albumi tarjoilee tiukan hardcore-henkisen tykityksen, joka ei […]

  • Stallone Ramboilee vitosessa viimeiseen verenpisaraan asti

    Stallone Ramboilee vitosessa viimeiseen verenpisaraan asti

    Rambon viides (ja ehkä tällä kertaa viimeinen) osa on saanut nimekseen Rambo: Last Blood tai ainakin jotain sinne päin, jos on uskominen Stallonen omaa twiittiä, joista paljastuu myös se, että käsikirjoituskin on jo valmis. EDIT: Tuon on siis Creedin käsikirjoitus eikä Rambon, kiitos palautteesta. Onhan tuo Last Blood sentään parempi kuin vaikka Rambo: First Blood […]

  • Till Lindemann sooloilee Peter Tägtgrenin avustuksella

    Till Lindemann sooloilee Peter Tägtgrenin avustuksella

    Jonkinlaiseksi Rammstein-faniksi tunnustautuvalle, viime yön saatiinvarsin mielenkiintoinen pieni vihje tulevasta Rammstein-vokalisti Till Lindemannin soolosta. Yksinkertaisesti nimen Lindemann saaneen projektin Facebook-sivuille postattiin yöllä kuva, jossa on mukana myös mm. Pain/Hypocricy-miehenä tunnetuksi tullut Peter Tägtgren. Mitään sen kummempaa ei tosin vielä ole paljastettu tulevasta, mutta Tägtgrenin voisi kuvitella olevan tuottajana tuossa mukana ja voisi kuvitella miehen vääntävän biittejäkin, […]

  • Retro 2014 – Atomirotta

    Retro 2014 – Atomirotta

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Atomirotta ei alunperin ollut meikäläisen listalla, mutta tätä “kuukauden listaa” koostaessani oli pakko tsekata vielä Atomirotta uudelleen, kun aikaisemmin oli vähän ohimennen vain tullut tsekattua mistä oikein on […]

  • Vielä ehdit mukaan Iron Skyn joukkorahoituskamppikseen

    Vielä ehdit mukaan Iron Skyn joukkorahoituskamppikseen

    Iron Sky kerää parhaillaan rahaa joukkorahoituskampanjan avulla IndieGoGo:n kautta. Aikaa on jäljellä vielä vajaa kaksi päivää, 500 000 dollarin tavoite on tosin jo saavutettu, mutta kyseessä on kuitenkin vain osa leffan budjetista, joten tekijät eivät varmaan pistä pahakseen vaikka ylikin mentäisi reilusti. Iron Sky – The Coming Race on kerännyt hyvin näkyvyyttä ensimmäisten trailereiden kanssa. Eikä […]

  • Retro 2014 – Jukka Nousiainen

    Retro 2014 – Jukka Nousiainen

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Räjäyttäjistä sooloilemaan lähtenyt Jukka Nousiainen teki levyn päästäkseen pois Espanjasta, kun rahat loppuivat kesken matkan. Tuloksena oli varmasti vuoden 2014 ylistetyin albumi, joka vain paranee kuuntelukerrasta toiseen. Nousiainen […]

  • Retro 2014 – Badbadnotgood

    Retro 2014 – Badbadnotgood

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Jazz ei ole koskaan ollut meikäläisen suosituin teekuppi, mutta kanadalaisen Badbadnotgoodin vapaa iloittelu iski heti ensi tahdeista alkaen. Eihän tämä tosin mitään perinteistä jazzia olekaan, mikä osaltaan varmasti […]

  • Retro 2014 – NehruvianDOOM

    Retro 2014 – NehruvianDOOM

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Vuonna 2014 tuli kuunneltua yllättävän paljon räppiä ja MF Doomin ja Bishop Nehrun muodostama NehruvianDOOM-duo oli yksi parhaiten mieleen jääneitä julkaisuja. Duon yhteistyön ensimmäinen hedelmä, NehruvianDOOM-albumi, julkaistiin lokakuussa englantilaisen […]

  • Hyvästi, joulurauha! – Children Of Bodom ja Lost Society antoivat hilseille kyytiä

    Hyvästi, joulurauha! – Children Of Bodom ja Lost Society antoivat hilseille kyytiä

    Children of Bodom & Lost Society Pakkahuone, Tampere 28.12.2014 Maailmalla mainetta ja mammonaa tahkonnut Children of Bodom vietti joulunsa kotimaan kamaralla. Bodom Xmas Bash -minikiertue alkoi tapaninpäivänä Jyväskylän Lutakosta, josta se siirtyi Seinäjoen Rytmikorjaamolle ja saapui sunnuntaiksi Pakkahuoneelle. Edessä on vielä vedot Tavastialla ja Superparkissa Oulussa. Osalla keikoista Bodomin mukana kulkee nuorista kolleista koostuva Lost […]

  • Päivä jona suomalainen musiikkilehdistö kuoli – on aika nousta kuolleista

    Päivä jona suomalainen musiikkilehdistö kuoli – on aika nousta kuolleista

    Perjantai 7. marraskuuta 2014 voitaneen merkata Suomen historiankirjoihin päivänä, jolloin suomalainen musiikkilehdistö lakkasi olemasta. Sue ilmoitti nimittäin lopettavansa toimintansa tuona perjantaina – hattu päästä ja Finlandia soimaan heidän 20-vuotiselle taipaleelle. Nyt Suomessa ei enää ole kuin yhden firman “satunnaisesti” julkaisemia musiikkilehtiä ts. Popmedia julkaisee Infernoa, Soundia ja Rumbaa. Lehdistöstä ei oikein enää voi puhua, kun ei ole kuin […]

  • Joe Cocker on kuollut

    Joe Cocker on kuollut

    Englantilainen laulaja-lauluntekijä Joe Cocker on kuollut 70-vuoden ikäisenä keuhkosyöpään (Yorkshire Postin mukaan ainakin). Cockerin agentti Barrie Marshall tosin ei kertonut BBC:lle kuolinsyytä. Cocker aloitti uransa 60-luvun lopulla ja ensimmäisen hittinsä hän sai Beatles-koverista A Little Help From My Friends eikä Woodstock-esiintymisestäkään varmasti haittaa ollut uran alussa. Ottaen huomioon, että Cocker on britti, niin hänen suurin […]

  • Provinssin viimeisimmissä kiinnityksissä kolme hittiä neljästä

    Provinssin viimeisimmissä kiinnityksissä kolme hittiä neljästä

    Provinssin ohjelmisto on jälleen kasvanut neljällä nimellä, ja tällä kertaa uudet kiinnitykset edustavat raskaampaa osastoa. Seinäjoen Törnävänsaarella 24.-27. kesäkuuta järjestettävän festivaalin viimeisimmät lisäykset ovat uutta paluuta tekevä hardcore-punkin edelläkävijä Refused, kuuden vuoden odotuksen päätteeksi seuraavan albuminsa julkaiseva hardcore/metal-yhtye Raised Fist, Australiasta saapuva metalcore-viisikko Parkway Drive sekä intensiivisistä elektronisen musiikin keikoistaan tunnettu Huoratron. Kun aikaisemmissa kiinnityksissä […]

  • Serenassa lutrataan jälleen teknon tahtiin maaliskuussa

    Serenassa lutrataan jälleen teknon tahtiin maaliskuussa

    Pohjoismaiden suurin vesipuistotapahtuma, Waterland, valtaa Espoon Serenan jälleen maaliskuussa. Waterland 2015 järjestetään 13.–14. maaliskuuta Serenan vesipuistossa. Liput tulivat hiljattain myyntiin Tiketissä, ja jo nyt on yli puolet lipuista myyty. Festivaalin pääesiintyjä on perjantaina 13.3. lavalle nouseva Oliver Dollar. Perjantaina nähdään Waterlandissa myös Hardstyle-tähtikaksikko Da Tweekaz sekä useita hittejä tehtaillut slovenialainen tech-house tuottaja Mike Vale. Lauantaina […]

  • Punk-veteraani The Boys saapuu Suomeen

    Punk-veteraani The Boys saapuu Suomeen

    The Boys oli olennainen osa punkin ensimmäistä aaltoa 70-luvun puolivälissä. Se oli myös ensimmäinen brittiläinen punk-bändi, joka sai levytyssopimuksen (1977). Nyt, vuonna 2014, bändi on julkaissut ensimmäisen studioalbuminsa sitten vuoden 1981. Levy kantaa nimeä Punk Rock Menopause ja se on tyylipuhdasta The Boysia: rouheaa kitarointia, selkeitä melodioita, tappavia koukkuja ja tiukkaa yhteensoittoa. Alkuperäisjäsenistöstä mukana ovat […]

  • Flow’n ensimmäiset kiinnitykset julki

    Flow’n ensimmäiset kiinnitykset julki

    Flow Festival julkisti ensimmäiset kiinnityksensä ensi kesäksi. Popimmalle puolelle on tarjolla britti Florence and the Machine, konepuolelle amerikkalainen Major Lazer, “nörttirokkareille” brtitti Alt-J, kokeellisemman ystäville amerikkalainen Flying Lotus, dj-vetoisesta tykkääville norjalainen Todd Terje, hoppareille amerikkalainen Run The Jewels, synapunkin ystäville amerikklainen Future Islands ja indienörteille amerikkalainen Foxygen. Flow’n kolmen päivän Early Bird -lippuja on myynnissä […]

  • Indiepoppari The Dø saapuu Suomeen

    Indiepoppari The Dø saapuu Suomeen

    Indiepoppari, ranskalais-suomalainen, The Dø saapuu keväällä odotetulle klubikeikalle Suomeen. Tänä syksynä kolmannen albuminsa julkaissut yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla maanantaina 9. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 19. joulukuuta Tiketissä. The Døn muodostavat Olivia Merilahti ja Dan Levy, jotka nousivat yhdeksi indie-kentän seuratuimmista kaksikoista vuonna 2008 julkaistulla debyyttilevyllään ”A Mouthful”. Levy singahti tuolloin Ranskan listaykköseksi ja toi […]

  • Mm. Alice Cooper vahvistaa Tuskaa

    Mm. Alice Cooper vahvistaa Tuskaa

    Tuska 2015 ohjelma vahvistuu 11 bändillä ja yhdellä teatteriesityksellä. Teatraalisen rockin pioneeri ja yksi heavyn metalin kantaisistä Alice Cooper valtaa Tuskan päälavan kauhurock-sirkuksellaan. Opeth saapuu Tuskaan taituroimaan tyylilajit ylittävää metalliaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 ja Tavastian loppuunmyynyt Blues Pills istuttaa retrorock-juurensa Suvilahteen. All Stars -ryhmä Bloodbath iskee death metal -kortit pöytään ja Ne Obliciscaris […]

  • Alina Devecerski ja Linnea Henriksson saapuvat kahdelle keikalle

    Alina Devecerski ja Linnea Henriksson saapuvat kahdelle keikalle

    Ruotsalaiset poplaulajat Alina Devecerski ja Linnea Henriksson saapuvat kahdelle keikalle Suomeen tammikuussa. Tarttuvaa ja tanssittavaa elektropoppia esittävät Alina Devecerski ja Linnea Henriksson nähdään Turun Klubilla perjantaina 30. tammikuuta ja heti seuraavana iltana Korjaamolla, Helsingissä. Korjaamolla illan kattausta täydentää myös LCMDF-dj´t. Liput keikoille tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 19. joulukuuta. KEIKAT Pe 30.1.2015 Klubi, Turku La 31.1.2015 […]

  • Mad Juana laittoi jalan tamppaamaan

    Mad Juana laittoi jalan tamppaamaan

    Mad Juana, Jaakko Laitinen & Väärä Raha Klubi, Tampere 12.12.2014 Balkan-henkistä ilottelua ei aina jaksa kuunnella kotiolosuhteissa, mutta livenä haitarin ja puhaltimien sävyttämää musisointia seuraa ilolla. Näin on asian laita etenkin silloin, kun kyseessä on tyylitietoiset ja sopivan rempseät pelimannit, joista lähtevä energia tarttuu koko kroppaan ja saa jalan vispaamaan. Yleisö oli vasta hiljalleen valumassa […]

  • Koneellista viikonloppua vietetään tietenkin myös ensi kesänä, viime kesästä tarjolla nyt aftermovie

    Koneellista viikonloppua vietetään tietenkin myös ensi kesänä, viime kesästä tarjolla nyt aftermovie

    Suureen suosioon noussut Weekend Festival järjestetään elokuussa 2015 jälleen Helsingin Kyläsaaressa. Nyt jo neljännen kerran järjestettävä Weekend Festival jatkaa tutulla musiikillisella linjallaan tuoden uutta väriä Suomen festivaalitarjontaan. Kyläsaaressa 7.-8. elokuuta 2015 pidettävän festivaalin artisteja aletaan julkaista ensi vuoden alussa. Weekend Festivalin liput tulevat myyntiin 16. helmikuuta, mutta ennakkomyyntiin on mahdollista rekisteröityä jo nyt osoitteessa www.wknd.fi. […]

  • Provinssiin lisättiin ulkomaisia indie-orkestereita

    Provinssiin lisättiin ulkomaisia indie-orkestereita

    Ensi kesän Provinssin ohjelmisto vahvistuu jälleen neljällä uudella kiinnityksellä, joista kaikki lähestyvät folk-, pop- ja indie-musiikkia erilaisista näkökulmista. Provinssin uusimmat julkistukset ovat ruotsalaissisarusten tähdittämä folk-yhtye First Aid Kit, ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva brittiartisti Passenger, elektronista musiikkia folk-popiin yhdistelevä saksalaiskaksikko Milky Chance sekä suomalais-ranskalainen pariskunta Eva & Manu. Provinssin 145 euroa maksavien 4 päivän joululippujen myynti […]

  • Niko Ahvonen – Pohjoinen Soul

    Niko Ahvonen – Pohjoinen Soul

    Turenki Records Valtakunnalliset taajuudet paukuttavat urakalla Pohjoista Soulia! Niko Ahvosen uutuusalbumia kuunnellessa ei jää kuulijalle epäselväksi mistä on kyse. Ahvonen on varsin sisällä soulin ja r&b:n genressä. Laulu on edelleen tuhtia, varttuneen maestron loistavia voimatulkintoja. Huumoria ja kronikkaa riittää lyriikoissa. Aitoa svengiä artistilla ja valikoidulla bändillä taustalaulajineen. Hyvä frendi ja toinen suomi soul-veikko Sami Saari […]

  • Ninni Poijärvi – Tie

    Ninni Poijärvi – Tie

    Turenki Records Laulaja, lauluntekijä Ninni Poijärven uusi albumi alkaa sykähdyttävästi albumin nimikkokappaleella. Väkevää ja sielukasta laulua. Hetkittäisiä kaikuja esimerkiksi Tom Waits -tuotannosta, kuten päätöskappaleessakin “Kirkas päivä”. Poijärvi on Hoedown-yhtyeen jäsenyytensä (laulaja, viulisti) kautta kulkenut juurimusiikin maastoon. Laulujen kirjoittamiseen ovat tällä albumilla Ninnin ohella osallistuneet myös oma mies, laulaja ja kitaristi Mika Kuokkanen, Inka Nousiainen osana […]

  • Blues-legenda John Mayall palaa Suomeen minirundille

    Blues-legenda John Mayall palaa Suomeen minirundille

    Viime keväänä ääriään myöten täydessä The Circuksessa konsertoinut John Mayall palaa syksyllä 2015 kolmen keikan merkeissä Suomeen. Brittiläisen blues-legendan (mies on syntynyt 1933 ja eka levykin tuli jo 1965) Hands That Play The Blues -kiertueen pysähdyspaikat ovat tiistaista 8. syyskuuta alkaen Helsingin Kulttuuritalo, Turun Logomo ja Tampere-talo. Tapahtumien liput tulevat myyntiin tiistaina 16. joulukuuta. Helsingin-konsertin […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.