-

Hieno idea, Biblio-mat-automaatista saa random-kirjan
#monkeyspaw #biblio-mat #hienoidea -

Weekend Festival vahvistui kahdella maailman parhaaksi valitulla DJ:llä
Weekend Festival vahvistuu mm. DJ Magin äänestyksessä kaksi kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi äänestetty Hardwellilla sekä jo kuusi kertaa kyseisen tittelin voittanut Armin van Buurenilla. Muita Weekend Festivaalin tänään julkistettuja artistikiinnityksiä ovat ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Robin Schulz, Wicked Wonderland -radiohitin viime syksynä julkaissut ja Suomen Spotify-listan kärkisijaa hallussaan pitävä Tungevaag & Raaban, Cheerleader-hitillä radiolistoilla hyvin […] -

ELO:lle yksi lisäelämä
Legendaarisen ELO-yhtyeen jäsenistä koostuvalle kokoonpanolle on saatu järjestettyä ylimääräinen konsertti Helsinkiin kesällä. ”The Orchestra – Electric Light Orchestran ja ELO II:n entiset jäsenet” –nimeä kantavat yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalossa lisäkonsertissa myös perjantaina 7. elokuuta. Yhtyeen ensimmäinen konsertti 5. elokuuta myytiin loppuun muutamassa päivässä. Liput maksavat 49–69 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä maanantaina […] -

Tanskalainen grunge/stoner-orkka Baby in Vain saapuu Suomeen
Hiljattain The Killsin kanssa soitetulta Pohjois-Amerikan -kiertueelta palannut tanskalaisyhtye Baby In Vain saapuu keväällä ensimmäisille keikoilleen Suomeen. 90-lukuisesta grungesta ja riffivetoisesta stonerista tunnettu kolmikko nähdään perjantaina 3. huhtikuuta Helsingissä Bar Loosessa ja seuraavana iltana Turun Klubilla. Nykyaikaan päivitettyä grungea, stoneria ja vaihtoehtorockia soittava Baby in Vain perustettiin vuonna 2010, ja sittemmin vasta 17-20-vuotiaat naismuusikot ovat […] -

Retro 2014 – Mirel Wagner
Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Mirel Wagner herätti debyytillään huomiota laajasti, pelkistetyt synkät balladit iskivät syvälle. Kakkoslevyn kohdalla ennakko-odotuksia nostivat mm. se, että Wagner signattiin legendaariselle SubPopille, ensimmäinen suomalainen muuten lafkan listoilla. Sinänsähän […] -

Retro 2014 – The Last Internationale
@tlimusic #thelastinternationale #wewillreign #retro2014 -

GoPro tuo urheiluun ja miksei muuhunkin viihteeseen täysin uuden katselukulman
Tämä videonäyte on hieman hämmentävä katsottaavaa, ihan kuin katselisi videopeliä, mutta kyse on kuitenkin oikeasta elämästä. GoPro on lyöttäytynyt yhteen NHL:n kanssa ja ensimmäiset viralliset livenäytteet tästä uudesta broadcast-ratkaisusta nähdään tänään NHL:n All-Stars-ottelussa. Tuo kamerajärjestelmä mahdollista kyllä paljon muutakin mielenkiintoista. Tuossa käytännössä päästään katsomaan tilannetta tekijän nökäkulmassa, joten tässä alkaa väkisinkin ajatuskuplia nousta päähän erilaisista tilanteista, joissa tuota […] -

Retro 2014 – Hector
#Hector #Hauras #Retro2014 -

Cloud-räppäri Antwon palaa Kutoselle
Yhdysvaltalainen rap-muusikko Antwon aloittaa mittavan Euroopan-kiertueensa Helsingistä. Viime vuonna ensimmäisen Suomen-keikkansa Yo! Kuudes Linja Raps -klubin syntymäpäiväjuhlissa esittänyt artisti nousee jälleen Kuudennen Linjan lavalle keskiviikkona 25. maaliskuuta. Amerikkassa ainakin hiphop-piireissä harvemmin kohdatun punk-taustan omaava Antwon kuuluu cloud rap -skeneen, eli valtaosa miehen tuotannosta ilmestyy ainoastaan internetissä. Viimeisin Antwon-julkaisu on juuri ilmestynyt “Kyocera”, jonka artisti äänitti […] -

Kylie Minogue nähdään ensi kesänä Porissa
Australialainen pop-ikoni Kylie Minogue on kiinnitetty Kirjurinluodon konsertin pääesiintyjä torstaina 16. heinäkuuta. Kaikkien aikojen menestyneimpiin pop-tähtiin kuuluva “Kylli-tädin” lisäksi Pori Jazzissa nähdään tuolloin myös aiemminjulkistetut John Hiatt & The Combo, Beth Hart, Melissa Aldana & Crash Trio sekä Juhani Aaltonen Quartet. Pori Jazz järjestetään 50. kertaa 11.-19.7. Lipunmyynti pääkonsertteihin (torstai 16., perjantai 17. ja lauantai […] -

Riot grrrl The Julie Ruin tulee paikkaamaan peruutuksensa
Viime syksynä sairastapauksen vuoksi lähes loppuunmyydyn Helsingin-konserttinsa perunut The Julie Ruin saapuu kesän päätteeksi korvaavalle keikalle Suomeen. Le Tigre- ja Bikini Kill -yhtyeiden laulajana parhaiten tunnetun Kathleen Hannan nykyinen yhtye esiintyy Kuudennella Linjalla keskiviikkona 12. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 26. tammikuuta. Kyseessä on The Julie Ruinin ja myös Kathleen Hannan ensi visiitti […] -

Retro 2014 – Huge L
#hugel #retro2014 #aurora -

Tori Amos saapuu Finlandia-talolle
Maailman valovoimaisimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Tori Amos saapuu kesällä Euroopan kiertueensa yhteydessä myös Suomeen. Viime vuonna ”Unrepentant Geraldines” -albuminsa julkaissut yhdysvaltalaistähti konsertoi Helsingissä Finlandia-talossa maanantaina 8. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa keskiviikkona 28. tammikuuta. KONSERTTI Ma 8.6.2015 klo 20 Finlandia-talo, Helsinki LIPUT Myyntiin ke 28.1.2015 klo 9 Palvelumaksuineen alkaen 78,50 / 68,50 / 63,50 euroa Lippupalvelun […] -

Teitur, Färsaarten lahja folkille, saapuu Savoyhin
Färsaarelainen laulaja-lauluntekijä Teitur palaa vuosien tauon jälkeen Helsinkiin. Edellisen kerran Suomessa vuonna 2008 vieraillut artisti konsertoi Savoy-teatterissa keskiviikkona 8. huhtikuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Helsingin kulttuurikeskuksessa maanantaina 26. tammikuuta. Miehen vuoroin kitaralla ja pianolla säestämät kappaleet hakevat innoitusta erityisesti herkästä folkista ja harmonisesta pop-musiikista, ja Teiturin tuotantoa onkin verrattu Ryan Adamsin, Rufus Wainwrightin […] -

Retro 2014 – Manfred Mann
Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Jälleen sarjassa “tsekataanpa tuo vanha gubbe, kun ei oikein tiedä yhtään mitä tämä herra oikein on edes tehnyt” ja jälleen joutuu nöyrtymään siihen, että vanha vaan osaa paremmin. […] -

Retro 2014 – Hussey
Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Tähän levyyn törmääminen oli hämmentävää, koska en meinannut millään saada selvitettyä kuka tämä Hussey oikein, hetken jo luulin kyseessä olevan Nathan Husseyn. Hieman hölmöksi sitä itsensä tunsi, kun […] -

MeMeMe – Piano räppäreille
-

TSOOL-vokalisti Ebbot Lundberg soolokeikalle Tavastialle
Parhaiten The Soundtrack of Our Livesin kaftaaniin pukeutuvana vokalistina tunnettu Ebbot Lundberg saapuu keväällä nykyisen The Indigo Children -taustayhtyeensä kanssa Helsinkiin. Pitkän linjan ruotsalaismuusikon ensimmäinen Suomen-keikka sitten The Soundtrack of Our Livesin lopettamisen toteutuu Tavastialla keskiviikkona 8. huhtikuuta. Konsertin liput ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä. Viimeiset kolme vuotta Ebbot Lundberg on ollut tuottelias soolouransa parissa. […] -

Beck ensi kertaa Suomeen, Flow’hun myös Belle & Sebastian
Alternative rockin suuri nimi Beck saadaan viimein Suomeenkin asti. Jostain syystä miestä ei aikaisemmin ole onnistuttu Suomeen saamaan, mutta nyt Flow’n buukkaajat ovat tuossa onnistuneet. Beckiä voikin pitää ensimmäisenä todella kovana kiinnityksenä ensi kesäksi ja onhan mies jälleen hyvin ajankohtainen ansaitusti ylistetyn Morning Phase -levynsä tiimoilta. Samalla julkistettiin myös skottilaisen indie poppari Belle & Sebastianin […]




