• Hieno idea, Biblio-mat-automaatista saa random-kirjan

    Hieno idea, Biblio-mat-automaatista saa random-kirjan

    #monkeyspaw #biblio-mat #hienoidea

  • Weekend Festival vahvistui kahdella maailman parhaaksi valitulla DJ:llä

    Weekend Festival vahvistui kahdella maailman parhaaksi valitulla DJ:llä

    Weekend Festival vahvistuu mm. DJ Magin äänestyksessä kaksi kertaa maailman parhaaksi DJ:ksi äänestetty Hardwellilla sekä jo kuusi kertaa kyseisen tittelin voittanut Armin van Buurenilla. Muita Weekend Festivaalin tänään julkistettuja artistikiinnityksiä ovat ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Robin Schulz, Wicked Wonderland -radiohitin viime syksynä julkaissut ja Suomen Spotify-listan kärkisijaa hallussaan pitävä Tungevaag & Raaban, Cheerleader-hitillä radiolistoilla hyvin […]

  • ELO:lle yksi lisäelämä

    ELO:lle yksi lisäelämä

    Legendaarisen ELO-yhtyeen jäsenistä koostuvalle kokoonpanolle on saatu järjestettyä ylimääräinen konsertti Helsinkiin kesällä. ”The Orchestra – Electric Light Orchestran ja ELO II:n entiset jäsenet” –nimeä kantavat yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalossa lisäkonsertissa myös perjantaina 7. elokuuta. Yhtyeen ensimmäinen konsertti 5. elokuuta myytiin loppuun muutamassa päivässä. Liput maksavat 49–69 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Tiketissä maanantaina […]

  • Tanskalainen grunge/stoner-orkka Baby in Vain saapuu Suomeen

    Tanskalainen grunge/stoner-orkka Baby in Vain saapuu Suomeen

    Hiljattain The Killsin kanssa soitetulta Pohjois-Amerikan -kiertueelta palannut tanskalaisyhtye Baby In Vain saapuu keväällä ensimmäisille keikoilleen Suomeen. 90-lukuisesta grungesta ja riffivetoisesta stonerista tunnettu kolmikko nähdään perjantaina 3. huhtikuuta Helsingissä Bar Loosessa ja seuraavana iltana Turun Klubilla. Nykyaikaan päivitettyä grungea, stoneria ja vaihtoehtorockia soittava Baby in Vain perustettiin vuonna 2010, ja sittemmin vasta 17-20-vuotiaat naismuusikot ovat […]

  • Retro 2014 – Mirel Wagner

    Retro 2014 – Mirel Wagner

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Mirel Wagner herätti debyytillään huomiota laajasti, pelkistetyt synkät balladit iskivät syvälle. Kakkoslevyn kohdalla ennakko-odotuksia nostivat mm. se, että Wagner signattiin legendaariselle SubPopille, ensimmäinen suomalainen muuten lafkan listoilla. Sinänsähän […]

  • Retro 2014 – The Last Internationale

    Retro 2014 – The Last Internationale

    @tlimusic #thelastinternationale #wewillreign #retro2014

  • GoPro tuo urheiluun ja miksei muuhunkin viihteeseen täysin uuden katselukulman

    GoPro tuo urheiluun ja miksei muuhunkin viihteeseen täysin uuden katselukulman

    Tämä videonäyte on hieman hämmentävä katsottaavaa, ihan kuin katselisi videopeliä, mutta kyse on kuitenkin oikeasta elämästä. GoPro on lyöttäytynyt yhteen NHL:n kanssa ja ensimmäiset viralliset livenäytteet tästä uudesta broadcast-ratkaisusta nähdään tänään NHL:n All-Stars-ottelussa. Tuo kamerajärjestelmä mahdollista kyllä paljon muutakin mielenkiintoista. Tuossa käytännössä päästään katsomaan tilannetta tekijän nökäkulmassa, joten tässä alkaa väkisinkin ajatuskuplia nousta päähän erilaisista tilanteista, joissa tuota […]

  • Retro 2014 – Hector

    Retro 2014 – Hector

    #Hector #Hauras #Retro2014

  • Cloud-räppäri Antwon palaa Kutoselle

    Cloud-räppäri Antwon palaa Kutoselle

    Yhdysvaltalainen rap-muusikko Antwon aloittaa mittavan Euroopan-kiertueensa Helsingistä. Viime vuonna ensimmäisen Suomen-keikkansa Yo! Kuudes Linja Raps -klubin syntymäpäiväjuhlissa esittänyt artisti nousee jälleen Kuudennen Linjan lavalle keskiviikkona 25. maaliskuuta. Amerikkassa ainakin hiphop-piireissä harvemmin kohdatun punk-taustan omaava Antwon kuuluu cloud rap -skeneen, eli valtaosa miehen tuotannosta ilmestyy ainoastaan internetissä. Viimeisin Antwon-julkaisu on juuri ilmestynyt “Kyocera”, jonka artisti äänitti […]

  • Kylie Minogue nähdään ensi kesänä Porissa

    Kylie Minogue nähdään ensi kesänä Porissa

    Australialainen pop-ikoni Kylie Minogue on kiinnitetty Kirjurinluodon konsertin pääesiintyjä torstaina 16. heinäkuuta. Kaikkien aikojen menestyneimpiin pop-tähtiin kuuluva “Kylli-tädin” lisäksi Pori Jazzissa nähdään tuolloin myös aiemminjulkistetut John Hiatt & The Combo, Beth Hart, Melissa Aldana & Crash Trio sekä Juhani Aaltonen Quartet. Pori Jazz järjestetään 50. kertaa 11.-19.7. Lipunmyynti pääkonsertteihin (torstai 16., perjantai 17. ja lauantai […]

  • Riot grrrl The Julie Ruin tulee paikkaamaan peruutuksensa

    Riot grrrl The Julie Ruin tulee paikkaamaan peruutuksensa

    Viime syksynä sairastapauksen vuoksi lähes loppuunmyydyn Helsingin-konserttinsa perunut The Julie Ruin saapuu kesän päätteeksi korvaavalle keikalle Suomeen. Le Tigre- ja Bikini Kill -yhtyeiden laulajana parhaiten tunnetun Kathleen Hannan nykyinen yhtye esiintyy Kuudennella Linjalla keskiviikkona 12. elokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 26. tammikuuta. Kyseessä on The Julie Ruinin ja myös Kathleen Hannan ensi visiitti […]

  • Retro 2014 – Huge L

    Retro 2014 – Huge L

    #hugel #retro2014 #aurora

  • Tuska tuo The Mosh Lives -metalcore-kiertueen Suomeen

    Tuska tuo The Mosh Lives -metalcore-kiertueen Suomeen

    EDIT 16.4.2015: Keikka peruuntui. Tuska tuo The Mosh Lives -kiertueen Helsinkiin toukokuussa. Torstaina 7.5.2015 Nosturilla esiintyvät metalcore-ryhmät Emmure (USA), Caliban (GER), Thy Art Is Murder (AUS) ja Sworn In (USA). Ennakkoliput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 26.1.2015 klo 09.00. The Mosh Lives kiertueen Helsingin keikka on osa Tuska-nimen alla järjestettävien, festivaalin ulkopuolella toteutettavien konserttien sarjaa. Eli […]

  • Progemetallin voima näytille Kamelotin toimesta

    Progemetallin voima näytille Kamelotin toimesta

    Yhdysvaltalainen progressiivista voimametallia soittava Kamelot saapuu kesän jälkeen Suomeen. Keväällä 2015 uuden albumin julkaiseva bändi nähdään Jyväskylässä 29. syyskuuta, jonka jälkeen iso ja raskas musiikki raikaa 1. lokakuuta Joensuussa ja sitä seuraavina iltoina Seinäjoella ja Helsingissä. KEIKAT ti 29.9.2015 Jyväskylä, Lutakko (liput 26 e / 24 e Jelmun jäsenille) to 1.10.2015 Joensuu, Kerubi (liput 26 […]

  • Tori Amos saapuu Finlandia-talolle

    Tori Amos saapuu Finlandia-talolle

    Maailman valovoimaisimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Tori Amos saapuu kesällä Euroopan kiertueensa yhteydessä myös Suomeen. Viime vuonna ”Unrepentant Geraldines” -albuminsa julkaissut yhdysvaltalaistähti konsertoi Helsingissä Finlandia-talossa maanantaina 8. kesäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa keskiviikkona 28. tammikuuta. KONSERTTI Ma 8.6.2015 klo 20 Finlandia-talo, Helsinki LIPUT Myyntiin ke 28.1.2015 klo 9 Palvelumaksuineen alkaen 78,50 / 68,50 / 63,50 euroa Lippupalvelun […]

  • Teitur, Färsaarten lahja folkille, saapuu Savoyhin

    Teitur, Färsaarten lahja folkille, saapuu Savoyhin

    Färsaarelainen laulaja-lauluntekijä Teitur palaa vuosien tauon jälkeen Helsinkiin. Edellisen kerran Suomessa vuonna 2008 vieraillut artisti konsertoi Savoy-teatterissa keskiviikkona 8. huhtikuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa ja Helsingin kulttuurikeskuksessa maanantaina 26. tammikuuta. Miehen vuoroin kitaralla ja pianolla säestämät kappaleet hakevat innoitusta erityisesti herkästä folkista ja harmonisesta pop-musiikista, ja Teiturin tuotantoa onkin verrattu Ryan Adamsin, Rufus Wainwrightin […]

  • Nyt kolisee: Sotajumalan tuore, joka on tarjolla jopa ilmaiseksi

    Nyt kolisee: Sotajumalan tuore, joka on tarjolla jopa ilmaiseksi

    Suomenkielinen death metal vain yksinkertaisesti toimii, ainakin kun toteuttajana on Sotajumala. Bändi julkaisi vastikään neljännen albuminsa Raunioissa ja päätti samalla pistää sen myös ilmaiseksi ladattavaksi kotisivuilleen. Sinänsähän tuo on nykypäivänä jo melko tavallistakin, mutta Sotajumala haluaa sentään jotain vastineeksi – edes uhkauksen voimin. Bändi teki levyä neljä vuotta omilla rahoillaan ja jos tästä levystä ei tule […]

  • Retro 2014 – Manfred Mann

    Retro 2014 – Manfred Mann

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Jälleen sarjassa “tsekataanpa tuo vanha gubbe, kun ei oikein tiedä yhtään mitä tämä herra oikein on edes tehnyt” ja jälleen joutuu nöyrtymään siihen, että vanha vaan osaa paremmin. […]

  • Retro 2014 – Hussey

    Retro 2014 – Hussey

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Tähän levyyn törmääminen oli hämmentävää, koska en meinannut millään saada selvitettyä kuka tämä Hussey oikein, hetken jo luulin kyseessä olevan Nathan Husseyn. Hieman hölmöksi sitä itsensä tunsi, kun […]

  • MeMeMe – Piano räppäreille

    MeMeMe – Piano räppäreille

       

  • TSOOL-vokalisti Ebbot Lundberg soolokeikalle Tavastialle

    TSOOL-vokalisti Ebbot Lundberg soolokeikalle Tavastialle

    Parhaiten The Soundtrack of Our Livesin kaftaaniin pukeutuvana vokalistina tunnettu Ebbot Lundberg saapuu keväällä nykyisen The Indigo Children -taustayhtyeensä kanssa Helsinkiin. Pitkän linjan ruotsalaismuusikon ensimmäinen Suomen-keikka sitten The Soundtrack of Our Livesin lopettamisen toteutuu Tavastialla keskiviikkona 8. huhtikuuta. Konsertin liput ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä. Viimeiset kolme vuotta Ebbot Lundberg on ollut tuottelias soolouransa parissa. […]

  • Pepper Keenanin takaisin saanut Corrosion of Conformity saapuu Suomeen

    Pepper Keenanin takaisin saanut Corrosion of Conformity saapuu Suomeen

    Yhdysvaltalainen metallibändi Corrosion of Conformity suuntaa yhtyeen riveihin palanneen kitaristi-vokalisti Pepper Keenanin kanssa kiertueelle, joka ulottuu maaliskuussa myös Suomeen. Uutta materiaaliakin suunnitteleva yhtye kiertää Keenanin kanssa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006. Samalla yhtye palaa ”Deliverance”-menestysalbuminsa (1994) aikaiseen kokoonpanoon. Corrosion of Conformity esiintyy Helsingin Nosturissa tiistaina 24. maaliskuuta. Keikan lipunmyynti on käynnistynyt Tiketissä tänään. KEIKKA Ti […]

  • Beck ensi kertaa Suomeen, Flow’hun myös Belle & Sebastian

    Beck ensi kertaa Suomeen, Flow’hun myös Belle & Sebastian

    Alternative rockin suuri nimi Beck saadaan viimein Suomeenkin asti. Jostain syystä miestä ei aikaisemmin ole onnistuttu Suomeen saamaan, mutta nyt Flow’n buukkaajat ovat tuossa onnistuneet. Beckiä voikin pitää ensimmäisenä todella kovana kiinnityksenä ensi kesäksi ja onhan mies jälleen hyvin ajankohtainen ansaitusti ylistetyn Morning Phase -levynsä tiimoilta. Samalla julkistettiin myös skottilaisen indie poppari Belle & Sebastianin […]

  • Retro 2014 – Godflesh

    Retro 2014 – Godflesh

    Retro 2014 -sarja paljastaa tammikuun ajan yhden viime vuoden henkilökohtaisen kohokohdan per päivä. Ei varsinaisesti missään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä kuun lopulla tarjoillaan ne viime vuoden kiiltävimmät helmet. Edellisestä levystä ehti vierähtää 13 vuotta, mutta lopulta pääsimme jälleen kuulemaan uutta Godflesh-materiaalia, kun reunion keikkojen jälkeen Birminghamin lahja päätti pistää kasaan uuden albumin. Ja meikäläinen ainakin oli […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.