Tag: pop
-
![Marina And The Diamonds saapuu Suomeen [SIIRRETTY]](https://www.noise.fi/wp-content/uploads/2012/10/marinadiamandis.jpg)
Marina And The Diamonds saapuu Suomeen [SIIRRETTY]
EDIT 4.12.: Keikka siirtyy huhtikuulle. Marina And The Diamonds saapuu parin vuoden tauon jälkeen Suomeen. Marina Diamandisin luotsaama, toisella albumillaan Brittien listaykköseksi noussut kokoonpano nähdään Helsingin Tavastialla maanantaina 4. helmikuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 26. lokakuuta Tiketissä. Marina and The Diamonds on yhtä kuin sukujuureiltaan kreikkalainen walesilainen Marina Diamandis. The Diamonds ei itseasiassa viittaa […] -

Volter: No Return – aurinkoista poppia The Monkeesin jalanjäljissä
(Yläkulo Tuotanto / The Velvet Beat, 2012) Volter perustettiin jo kymmenen vuotta sitten Tampereella, mutta vasta nyt tämä Jani Tuovisen ja Antti Aittapellon muodostama pop-yhtye on saanut julkaistua ensimmäisen levynsä. Sanon ”vasta nyt”, sillä bändin itsensä mukaan nimetty EP näki päivänvalon jo viime vuosikymmen puolivälissä. No Return kiekon kannessa komeilee yksi viime vuosisadan suurimmista brittiläisistä […] -

“Overnight sensation” Kendrick Lamar saapuu Suomeen
Valtavaan suosioon lähes yhdessä yössä singahtanut yhdysvaltalaisartisti Kendrick Lamar saapuu ensi vuonna ensimmäiselle Suomen-visiitilleen. Hip hop -maailman tämän hetken kuumimpiin nimiin lukeutuvan Lamarin odotettu keikka toteutuu Helsingin The Circuksessa lauantaina 16. helmikuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 26. lokakuuta Tiketissä. Los Angelesin Comptonin rauhattomilta kaduilta hip hopin ykkösnimeksi ponnistanut Kendrick Lamar julkaisee tällä viikolla ensimmäisen isolle […] -

Päiväannos: TV OFF – Easy
Helsinkiläinen popyhtye TV OFF julkaisi alkusyksyllä toisen albuminsa The Writing On The Wall. Uusin albumilta lohkaistu single on vähäeleinen Easy, jossa hillitty house kohtaa tummanpuhuvan synapopin. “Kappaleessa on varovaista, vapauttavaakin toivoa siitä, että joku ehkä ymmärtää mitä tarvitset. Aina kannattaa heittäytyä mahdollisuuteen, vaikkei se välttämättä olekaan helppoa,” kertoo kitaristi/kosketinsoittaja Markku Mäkelä. [youtube ozZKK8FzZAg] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen […] -

Päiväannos: Bell Gardens – Nowhere
Southern Records tarjoilee mielenkiintoisen kuuloisen ja utuisen poppipalan Bell Gardensilta. Kahden kaveruksen (Kenneth James Gibson ja Brian McBride) keskenään soitellessa kaiket illat toisilleen omia suosikkejaan. Bändin debyytti Full Sundown Assembly julkaistaan marraskuussa. [youtube 3cpZzMboJr0] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana. -

Tanita Tikaram : Can`t Go Back – Aikuisen naisen tyylikäs paluu
(E-A-R Music/ Edel 2012) Asetan levyn soittimeen epävarmuuden ja epäilyksen sekaisin tuntein. Kyseessä on vuoden 1988 Ancient Heart- albumin Twist in My Sobriety -hitistään parhaiten tunnettu, malesialais-indo-fijiläiset sukujuuret omaava brittilaulajatar Tanita Tikaram. Tyylikkään hillitystä olemuksestaan ja komeasta äänestään tunnettu pop-AOR-artisti on tehnyt ensimmäisen albuminsa 8 vuoden jälkeen. Samettisen lounge-pop-AOR-soundin sijaan Can`t Go Backilla Tikaramin yhtyeen sointi on yllättävän rockaavasti ja […] -

Päiväannos: Jukka Ässä – Eläköön, amatöörit!
Jukka Ässän keulakuvana on Jukka Salminen, tamperelainen muusikko, valokuvaaja, kolmen lapsen isä, DJ, kulttuuriaktiivi. Debyyttialbumi Mitäs tässä on täällä tänään Gaea Recordsin julkaisemana. Aiemmin kaksi englanninkielistä soololevyä Tapes-nimellä julkaissut sekä ainakin Tigerbombsissa, Samae Koskisen Taikabändissä, Laurilassa ja Steel Mammothissa soittanut lauluntekijä esiintyy nyt äidinkielellään. Elämä kiinnostaa ja tämä musiikki saa sen kiinnostamaan vielä enemmän. [soundcloud […] -

Moneybrother saapuu Suomeen
Ruotsalainen Moneybrother nähdään pitkän tauon jälkeen taas Suomessa, kun eläväinen kokoonpano nousee lavalle Helsingin Tavastialla 26. marraskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 15. lokakuuta. Erityisesti kotimaassaan suurta suosiota nauttiva Moneybrother on itse asiassa aikoinaan Monster-yhtyeestä tutuksi tulleen Anders Wendinin sooloprojekti. Vuonna 2003 Grammis–palkitulla debyyttialbumillaan ”Blood Panic” itsensä läpi lyönyt Moneybrother sekoittaa musiikissaan soulia, rockia, […] -

Brittipopin kuuma nimi Stooshe saapuu Hennessy Artistry -klubille
Kovassa nosteessa oleva brittibändi Stooshe saapuu konsertoimaan Hennessy Artistry -iltaan Helsinkiin 9. marraskuuta. Enpä sitten tiedä onko keikka Helsingin Apollossa kuten aikaisemminkin, sitä kun ei kerrota tiedotteessa. Eipä lipuistakaan mitään tietoa anneta, mutta eiköhän niitä jostain saa jossain vaiheessa ennakkoonkin. Briteistä kotoisin oleva kolmihenkinen tyttöbändi on tullut tutuksi kansainväliseksi radiohitiksi muodostuneella singlellään Black Heart, joka […] -

Walk the Moon saapuu Suomeen
Kovassa nosteessa oleva yhdysvaltalaisbändi Walk The Moon saapuu Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin Tavastialla torstaina 21. maaliskuuta. Ikärajattoman keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Vuonna 2008 perustettu yhtye on kuvaillut musiikkiaan termillä ”indie-pop fiesta”, ja luettelee suosikkivaikuttajikseen mm. yhtyeet Talking Heads, David Bowie ja The Police. Värikkäät live-esiintymiset ovat bändin tavaramerkki ja niitä on viime aikoina […] -

Blur ei lopetakaan vielä, julkaisi keikan Belgiassa
Blur ilmoitti olympialaisten aikoihin, että esiintyminen kisoissa olisi heidän viimeisensä. Eipä siis mennyt pitkään uusien keikkojen ilmoittelussa. Bändi kertoo Facebook-sivuillaan seuraavaa: “Thank you for waiting. Rock Werchter is about to announce that Blur will headline next July. We’re excited. Hope to travel in 2013 to play to more of our lovely fans who we haven’t […] -

Kauko Röyhkä kokosi popyhtyeen
Tänään ilmestyvä vinyylisingle Liian kaukana / Kivettynyt metsä on seitsenhenkisen Uhrijuhlan ensimmäinen julkaisu ja samalla maistiainen joulukuussa ilmestyvältä esikoisalbumilta. Sinkku on saatavana vain digitaalisesti sekä rajoitettuna vinyylipainoksena. Julkaisijana toimii Svart Records. Uhrijuhla perustettiin 2009 Turussa 500 kg lihaa-yhtyeen raunioille. Kauko Röyhkä (kitara), Olli Kauniskangas (kitara), Kimmo Laine (basso) ja Kari Salminen (rummut) halusivat jatkaa soittamista […] -

Laakso-yhtyeestä tuttu ruotsalainen singer-songwriter Markus Krunegård saapuu Suomeen
Ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Markus Krunegård saapuu marraskuussa Suomeen kahdelle keikalle. Tiistaina 6. päivä marraskuuta Krunegård soittaa ilmaiskeikan osana Svenska Dagen -pääjuhlaa Espoon kulttuurikeskuksessa ja seuraavana päivänä Apollo Live Clubilla osana Svenska Talande Klubben –konserttisarjaa. Apollo Live Clubin keikan liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa. Juuriltaan suomalainen Krunegård aloitti uransa popbändissä Laakso ja oli myös mukana Hets-kokoonpanossa. Hän […] -

Päiväannos: Shaggy – Girls Just Want to Have Fun
Shaggy is back! Mr. Boombastic on yhdennentoista levynsä ensimmäiseksi sinkuksi valinnut uudelleenversioinnin Cyndi Lauperin hitistä Girls Just Want to Have Fun. Onhan tämä nyt suurimmaksi osaksi tosin miehen omaa ääntä, mukana räpeissä on myös Eve. Uusi pitkäsoitto “Rise” ilmestyy 5.10.2012. [youtube PH96Vjd5fAA] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla […] -

Pikaperuutus, Usher ei tulekaan Suomeen
Vastahan viime viikolla uutisoitiin, että Usher saapuu Suomeen, mutta nyt R&B:n supertähti Usher joutuu aikatauluttamaan uudelleen Euroopan-kiertuepäivänsä työ- ja henkilökohtaisten sitoumustensa vuoksi. Usher on vastikään sitoutunut mukaan The Voice –tv-ohjelmaan Yhdysvalloissa kevääksi (olisiko kannattanut buukkailla näitä keikkoja vasta sen jälkeen, kun muut sitoumukset ovat varmistuneet). Euphoria Tour aikataulutetaan Euroopankin osalta syksylle 2013, jotta Usher voi […] -

P!nk saapuu Suomeen
Grammy-palkittu pop-ikoni, vastikään uuden albuminsa julkaissut P!nk palaa Suomeen keväällä ”The Truth About Love” -kiertueensa myötä. Räväkän ja vahvaäänisen laulajattaren visuaalisesti vaikuttava show nähdään Hartwall Areenalla, Helsingissä, tiistaina 28. toukokuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy ensi viikon maanantaina 1. lokakuuta Lippupisteessä ja Tiketissä. ”The Truth About Love” -kiertue juhlistaa hänen uunituoreen, samannimisen albuminsa julkaisua. Kehuvia arvioita saanut […] -

Are You NOT Gonna Go My Way – Lenny Kravitz ei tulekaan Suomeen
UPDATE 11.9. Keikka on peruttu. Parisen viikkoa sitten tuli ilmi, että Lenny Kravitzin Hartwall Areenalle syyskuun 17. päivälle suunniteltu konsertti ei toteudu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti artistin elokuvasitoumusten vuoksi. Kravitz on luvannut tulla Suomeen ensi vuonna ja Live Nation Finland on käynyt neuvotteluja uudesta keikkapäivämäärästä. Neuvotteluista huolimatta uutta päivämäärää ei olla kuitenkaan tähän mennessä saatu varmistettua […] -

Ruotsalaista dubstepiä Korjaamon Svenska Talande Klubbenille
Dubstep-duo Fritjof & Pikanen on tullut tunnetuksi kesällä soineesta hitistään “Shivoy” niin kotimaassaan Ruotsissa kuin meilläkin. Duo saapuu syksyllä Suomeen ja esiintyy Svenska Talande Klubbenilla Helsingin Korjaamolla lokakuun 3. päivä. Liput keikalle ovat nyt myynnissä Tiketissä. Tukholmasta kotoisin olevan duon muodostavat Fritjof sekä suomalaistaustainen Pikanen. Pikanen on tehnyt elektronista musiikkia niin kauan, kuin hän muistaa […] -

Teemu Brunila teki suomalaista musiikkihistoriaa nousemalla Yhdysvaltain albumilistan kärkeen – tosin ainakin toistaiseksi “vain” biisintekijänä
R&B-artisti Trey Songzin uusi levy Chapter V on noussut Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi. Viikko sitten julkaistu levy on myynyt tähän mennessä yli 100.000 kappaletta. Levyllä olevaa Never Again -kappaletta on ollut säveltämässä ja sanoittamassa Teemu Brunila. Tämä on ensimmäinen kerta musiikin historiassa, kun suomalaisen tekemä kappale on mukana levyllä, joka nousee Billboardin Top200-listan kärkeen. [youtube jR9ZaknX2b8] […] -

Lenny Kravitzin keikka siirtyy
Lenny Kravitzin Hartwall Areenalle 17. syyskuuta suunniteltu konsertti joudutaan aikatauluttamaan uudelleen vuodelle 2013 artistin muiden työsitoutumusten vuoksi. Kravitz filmaa parhaillaan ”The Butler” -elokuvaa New Orleansissa. Elokuvan tuotantoa on jouduttu venyttämään syksyyn ja Kravitz joutuu sopimussyistä pysymään Yhdysvalloissa ja saattamaan loppuun elokuvantekositoumuksensa. Live Nation Finland neuvottelee parhaillaan uudesta Helsingin-keikkapäivämäärästä ensi vuodelle. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan […] -

Monsterit poppaavat jälleen Tampereella
Perinteikkään Monsters of Pop -indiemusiikkifestivaalin ohjelma on varmistunut lähes kokonaisuudessaan. Tämän vuoden tapahtumassa nähdään ja kuullaan esiintyjiä Suomen lisäksi seitsemästä eri maasta. Järjestyksessään seitsemäs Monsters of Pop järjestetään Tampereen Klubi- ja Telakka-ravintoloissa 20.-23.9.2012. Vuoden 2012 Monsters of Popin ulkomaalaisista esiintyjistä tunnetuin on ranskalainen College (FRA), jonka kappale A Real Hero oli viime vuoden hittielokuva Driven […]


