Tag: punk rock

  • Luovuuden vuoksien vietävänä – haastattelussa Radiopuhelimet

    Luovuuden vuoksien vietävänä – haastattelussa Radiopuhelimet

    Oulun tehonyrkki, Radiopuhelimet on aivan kuudennentoista albuminsa julkaisun partaalla. Me täällä Noisessa saimme elektronisteknologisten viestinten päähän koko yhtyeen jäsenistön tuumaamaan aiheesta ja hieman myös aiheen vierestä. Terve ja tervetuloa Noise.fi:n haastateltavaksi Jarno, Jyrki (Raatikainen), Jyrki Anselmi (Mäki), Katz ja Antti! Mitä Radiopuhelimille kuuluu päällisin puolin näin loppukesällä 2023, ja mitä kuplii pinnan alla? Katz: Tietenkään […]

  • Sehr Schnell : Kotka lentää perjantaina – “Vain suunta ja kantavuus hakusessa”

    Sehr Schnell : Kotka lentää perjantaina – “Vain suunta ja kantavuus hakusessa”

    Vuonna 2016 Suomi punkin ikihonkiin kuuluva Sehr Schnell teki paluun ja katkaisi 37 vuoden hiljaisuuden äänittämällä EP:llisen ’70 luvun lopulla, aktiiviaikoinaan syntyneitä mutta tuolloin, muinoin pöytälaatikkoon jääneitä biisejä. Samoihin aikoihin yhtye teki myös paluun konserttilavoille. Jokin oli selvästikin jäänyt kytemään, vaikka alkuperäiskitaristi “Räpylä” jäikin tässä kohtaa yhtyeen riveistä pois. Alkuperäisjäsenet, kitaristi Kyösti ”Adi” Remes ja […]

  • Vapaa Maa : Äiti Systeemi – “Tasapainoista, selkeäsanaista punkkia ja enemmän”

    Vapaa Maa : Äiti Systeemi – “Tasapainoista, selkeäsanaista punkkia ja enemmän”

    Uudemman ilmeen hardcoren ja melodisen skedepunkin sekoitusta läiskivä Vapaa Maa on tullut toiseen pitkäsoittoonsa. Vuonna 2011 perustetun tamperelaisviisikon “Äiti Systeemi” esittelee yhtyeen sofistikoituneempaa laitaa verrattuna sen astetta aggressiivisempiin aiempiin tuotoksiin. Vapaa Maa on ollut lajissaan keskivertoa selkeästi kunnianhimoisemmin sävellystyöhönsä suhtautuva jyrkemmän laidan punk-yhtye. Yhtyeen keulilla edesmenneestä Abduktiostakin tutun vokalistin, Mikko Suikkasen tinkimätön heittäytyminen on erityisen […]

  • SS Robot : “Rail Baltica” – Viron päivänpolttavimman punk-yhtyeen kolmas videosingle julki. Noisen Ruuvipenkissä haastateltavana laulaja Kolp H. Tiits

    SS Robot : “Rail Baltica” – Viron päivänpolttavimman punk-yhtyeen kolmas videosingle julki. Noisen Ruuvipenkissä haastateltavana laulaja Kolp H. Tiits

    Viron Tartosta tuleva uusimman aallon anarko-punk-bändi SS Robot on julkaissut tuoreen musiikkivideonsa singlestä “Rail Baltica” kannanottona Helsingin ja Tallinnan välisen junatunnelin jatkeen, Baltian läpi kulkemaan suunnitellun Rail Baltican rakentamiselle. SS Robot -keulamies Kolp H. Tiits kertoo asiasta tarkemmin Noise.fi:n Ruuvipenkin haastattelussa: “Alunperin SS Robot perustettiin vuonna 2009, mutta pitkälti reissutöitteni mahdollistamana se on pystynyt olemaan […]

  • Loparit – Loparit 7″ -EP – “Hämäräkeikalla punk-klassikoiden aarrearkulla”

    (Nobody99 Records 2017) Ikinuori, oululainen cover-biiseihin erikoistunut vanhan liiton punk-nelikko Loparit julkaisi kuluneena vuonna neljä kappaletta sisältävän, omaa nimeään kantavan seiskatuumaisen EP:n. Yhtye ei yritäkään keksiä pyörää uudelleen, eikä välttämättä sovittaa jo valmiiksi suoraan soitettuja kappaleitakaan isommin uusiksi. Taattua ja tuttua rähinää se kylläkin tarjoilee, ja suomennettuna. Kyseessä on Lopareiden toinen julkaisu bootleg c-kasetti “1979”:n lisäksi. Avausbiisi Saatana on humoristisuutta […]

  • Pesusienet Ehdolla! : Pesusienet Ehdolla! Verevää Jee Jeetä kesäiltoihin

    Pesusienet Ehdolla! : Pesusienet Ehdolla! Verevää Jee Jeetä kesäiltoihin

    (Peltoisten poikkeuksellisen huonon musiikin yhdistys / Omakustanne 2018) Loimaan avarien peltomaisemien pelottomat ramo-punk-figuurit Pesusienet Ehdolla! on julkaissut toisen mini-albuminsa. Ensikosketuksen yhtyeeseen allekirjoittanut sai Jimi Tenor & His Shamansin ja Kolme Seisoo Vinossa -kitaristin Hannu “Enver” Mäkelän suosituksesta jossain vuoden 2015 kulmilla. Otin herran vinkistä vaarin, enkä suinkaan turhaan. Vuonna 2015 C-kasettina julkaistun yhtyeen debyytti-minialbumin lisäksi mukaan […]

  • New Rising Suns : Psychedelic Sound Romance – Oulun konkareiden kypsyttelemää luomu-rokettia

    New Rising Suns : Psychedelic Sound Romance – Oulun konkareiden kypsyttelemää luomu-rokettia

    (Hiljaiset Levyt 2017) Oulusta rämähtää taas. Vuokattilaisen saunan lauteilla vuonna 2006 perustettu ja tuon jälkeen vuosikymmenen erinäisiä kehitysasteita läpi kolunnut New Rising Suns on Radiopuhelimien pitkäaikaisimman basistin Antti Annusen luotsaama, Oulun vaihtoehtorock-skenen konkareista koostuva, perinnetietoista luomu-rockia soittava viisikko. Syksyllä 2017 debyyttialbuminsa Psychedelic Sound Romance julkaissut yhtye on eräänlainen jatkumo vuosituhannen taitteen molemmin puolin operoineelle Annusen yhtyeelle, Luxury Spitille. Kokoonpanossa kitaroinnista ja laulusta huolehtivan […]

  • Keikka-arvio: Pertti Kurikan Nimipäivät hyvästeli Tampereen tyylilleen uskollisena, osa bändistä ilman housuja

    Keikka-arvio: Pertti Kurikan Nimipäivät hyvästeli Tampereen tyylilleen uskollisena, osa bändistä ilman housuja

    Pertti Kurikan Nimipäivät Pitsanaama Klubi, Tampere 17.11.2016 Suomen ja Euroopan punkpiireihin lähtemättömän jäljen jättäneen Pertti Kurikan Nimipäivien maallinen vaellus lähenee loppuaan. Bändi on ilmoittanut lopettavansa tulevana tapaninpäivänä, jolloin maestro Pertti Kurikka täyttää 60 vuotta ja PKN heittää jäähyväiskeikan Helsingin On The Rocksissa. Onneksi hyvästejä voi jättää myös Kehä III:n ulkopuolella, sillä bändin Final Stretch -kiertueen […]

  • Psychoterror : Streik – Tallinnan torakat eivät suostu kuolemaan

    Psychoterror : Streik – Tallinnan torakat eivät suostu kuolemaan

    (Omakustanne 2016) Viro-punkin pitkäikäisimpiin ja klassisimpiin nykyvaikuttajiin kuuluva Psychoterror on ehtinyt 25 vuoden ikään ja 14. studiojulkaisuunsa. Laulaja Freddyn, rumpali Libban (mm. ZLO), kitaristi Mozg:n ja basisti Uimsin (ZLO, ex. Vennaskond ja Hot Kommunist) muodostama nelikko juhlistaa ikääntymisensä merkkipaalua uudella albumilla Streik [Lakko]. Albumin tyylikkäästä kansitaiteesta vastaa aikanaan myös Vennaskondin basistina ja kitaristina vaikuttanut Anti Pathique (Anti Nõmmsalu). Musiikillisesti voidaan katsoa, että […]

  • Lempilaulujamme Lemmyn tuotannosta

    Lempilaulujamme Lemmyn tuotannosta

     28.12. mennyttä vuotta menehtyneen ja 9.1. haudatun Motörheadin Ian Fraser “Lemmy” Kilmisterin jälkeen lukemattomat räime-, punk- ja jytädiggarit joutuivat kokoamaan itsensä surutyönsä lomassa ja miettimään punk-rockin perus-asetuksia sekä maailmankuvaa jossain määrin uusiksi. Hiljalleen pahimpien haamukipujen alettua hellittää, oli itsekin tehtävä jotain konkreettista, tribuutin omaista kunnioittaakseen punk ‘n rollin sensein muistoa. Lemmyn hautajaisiltana aloin intuition omaisesti kokoamaan kaveripiiristä Lemmy-aiheista biisigalluppia, mikä onnistui laajenemaan parin […]

  • Alkaline Trio saapuu Suomeen

    Alkaline Trio saapuu Suomeen

    Alternativen, indien ja punkin maastoissa seikkaileva yhdysvaltalainen punk rock -yhtye Alkaline Trio saapuu klubikeikalle Suomeen. Alkaline Trio nähdään Helsingin Nosturissa torstaina 15. toukokuuta. Lämppärinä keikalla nähdään New Yorkista ponnistava punkbändi Bayside. Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 15. marraskuuta Tiketissä. Tummasävyistä ja melodista punkia soittava chicagolaislähtöinen Alkaline Trio perustettiin vuonna 1996. Alkaline Trion ominaissoundille tyypilliset tarttuvat […]

  • Päiväannos: Pää Kii – Aina jonoon viimeiseen

    Päiväannos: Pää Kii – Aina jonoon viimeiseen

    Näin se hyvällä itsetunnolla varustettu nuori osaa ja uskaltaa. Huvittavuuteen asti kummallista mediakohua YLE TV1:n Arto Nybergin keskusteluohjelmassa viime viikolla aikaan saanut Kouvolan Strummer – Teemu Bergman Pää Kii –yhtyeineen on musiikilisesti kovassa iskussa. Uusimmallaan yhtyeen sävellyskynä on briljantissa terässä, ja se onnistuu näyttämään, miksi heitä arvostetaan kotimaisten punk-rock-yhtyeiden joukosta poikkeuksellisenkin laajasti. Lapinpolthajien kanssa yhteistyössä toteutetulla split- 7″-EP:llä julkaistu […]

  • Päiväannos: Iggy and the Stooges – Burn

    Päiväannos: Iggy and the Stooges – Burn

    Osterbergin pappa se jaksaa vaan riuhtoa, ja ihan helvetin hyvä niin. 30.4. ilmestyvältä, punkin esi-isien Iggy and the Stoogesin järjestyksessään viidenneltä studioalbumilta Ready To Die löytyvä Burn sisältää näin suomalaisin korvin kuunneltuina jopa hienoisia, Mana Manasta muistuttavia kaikuja sekä käärmemäisiä kitarakiertoja. Ready to Die tulee toimimaan osittain myös juhlajulkaisuna kokoonpanon Raw Power -klassikkoalbumin nelikymppisten kunniaksi. Iggy and the Stoogesin […]

  • Päiväannos: Pää Kii – Sä hakkaat päätäsi seinään

    Päiväannos: Pää Kii – Sä hakkaat päätäsi seinään

    Eivät nämä Kallion punk-rock-jullit näytä sittenkään niin deekiksellä olevan, kuin mitä retuperäimagonsa puolesta antavat ymmärtää. Päiväannoksena tarjoilemme tänään muutaman päivän sisään jo toista, tuoretta Pää Kii -biisiä. Edelleenkin ihailtavan terhakkaa ja ilkeästi nivusille iskevää, vanhan liiton punk-rock-meininkiähan tämä on. Eikun kallo halki vaan, siitä se päivä lähtee taas parempaan suuntaan. [youtube UDw3npNXQS0] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen […]

  • Päiväannos: Räjäyttäjät – Vuosihuoltoon

    Päiväannos: Räjäyttäjät – Vuosihuoltoon

    Kotimainen rock-trio Räjäyttäjät on monelle tuttu ainoastaan koheltamisesta sekä lavalla että lavan takana. Kaikista odotuksista huolimatta bändi julkaisi alkuvuodesta kokopitkän albumin Räjäyttäjät! Se viimeistään todistaa, että räkäisyydestään huolimatta bändi rokkaa ja roiskii hurjalla vimmalla, eikä pelkästään lavalla kaatuileva sonnilauma, vaikkakin arvaamattomat live-esitykset ovat edelleen yhtyeen parasta osaamista. [youtube nsDxvOuWdxw] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. […]

  • Pää Kii : Pää Kii – Punk-rock-klassikko

    Pää Kii : Pää Kii – Punk-rock-klassikko

    (Stupido Twins 2012) Kalliosta räjähtää ja riemukkaasti. Ylenpalttinen, typeryyttä hipova hypetys vituttaa yleensäkin jo lähtökohtaisesti, mutta nyt siihen saattaa olla oikeasti aihetta. Rokkaava, tautisen menevä ja sairaaksi tekevän hykerryttävillä, mutta samalla ihailtavan rehellisillä teksteillä varustettu rokkiräjähdys on nähnyt päivänvalon. Pää Kii on punkin monitoimihäärän Teemu Bergmanin (Kakka-hätä 77, Nazi Death Camp, Heartburns ja Vaasankatu SS) […]

  • Murhamurha: Murhamurha – Punkraavintaa lisämausteilla

    Murhamurha: Murhamurha – Punkraavintaa lisämausteilla

    Karhulan Viihdeteollisuus OY, 2012 Murhamurhan esikoisalbumi, joka sekin Murhamurhaksi on ristitty, on punkkia. Kuitenkaan kyse ei ole aivan näin selkeästä tapauksesta. Debyyttialbumista huokuu selkeä ja rehellinen käsityön leima. Soundit ovat rouheat ja orgaaniset, jopa rujot. Tämä kaikki lienee selittynee sillä, että koko levy on äänitetty studion ulkopuolella. Tämä on toki oikea asenne kun lähdetään tekemään […]

  • Oslo Ess : Verden på Naken, Vänner I Ryggen – Turskalle tuoksuvaa stadionpunkkia

    Oslo Ess : Verden på Naken, Vänner I Ryggen – Turskalle tuoksuvaa stadionpunkkia

    (Indie Recordings 2012) Helposti sisäistettävää, purevaa, mutta sopivasti turskankatkuista, monipuolista pop-vivahteista punk-rockia räimivä Oslo Ess soittaa toisella pitkäsoitollaan helposti hartioiden väliselle kovalevylle jumittavaa musiikkia, niin hyvässä kuin pahassa. Kotimaassaan kovaan nosteeseen noussut yhtye on soinniltaan erittäinkin radioystävällistä, mutta sellaista pääosin siedettävissä mittasuhteissa. Yhtyeen kakkosalbumilla on mittaa ainoastaan alle puoli tuntia, mikä on sinällään yllättävä yksityiskohta […]

  • F.L.Y: In the Babyloncity – Tokiolaista city punk rockia

    F.L.Y: In the Babyloncity – Tokiolaista city punk rockia

    Japanilainen, ja tässä tapauksessa myös japaninkielinen, rock on allekirjoittaneelle melko tuntematon kenttä. Nähtävästi Tokiosta keikoilleen suuntaava F.L.Y edustaa saatteen mukaan ”tokiolaista city punk rockia”, jota kolmimiehinen bändion mätkinyt kiekolle seitsemän raidan verran. Kun yhtyeestä ja sen taustoista ei löydy mitään tietoa on musiikin vain annettava puhua kaikkien puolesta… Kaiken pohjana on punkahtava rock, jossa maksimaalinen […]

  • Tue Pussy Riotia konkreettisesti ostamalla Thee DeadCoatsin single

    Tue Pussy Riotia konkreettisesti ostamalla Thee DeadCoatsin single

    Thee DeadCoats koostuu And You Will Know Us By The Trail Of Dead ja The Coathangers -yhtyeiden jäsenistä, on juuri coveroinut Pussy Riotin Putin Lights Up The Fire -kappaleen, jonka avulla he keräävät rahaa Pussy Riotin oikeusturvavakuutusrahastolle. Myös …Trail Of Deadin uusin Lost Songs -albumi on omistettu Pussy Riotille. Single on ostettavissa “maksa-mitä-haluat” -periaatteella, ja kaupan […]

  • Ex-Guns n’ Roses -basisti antaa vinkkejä kiertuelämästä selviämiseen

    Ex-Guns n’ Roses -basisti antaa vinkkejä kiertuelämästä selviämiseen

    Parhaiten Guns n’ Rosesin basistina tunnetuksi tullut, lukuisissa muissa isoissa bändeissä mukana ollut ja viime vuosina mm. oman Loaded-bändinsä kanssa kiertänyt Duff McKagan antaa Seattle Weeklyn blogissaan vinkkejä kiertue-elämästä selviämiseen. Vaikka top 10 onkin selkeästi tehty hieman kieli poskessa, niin totuuden siemen löytyy hyvin monesta kohtaa. Tämä mies kuitenkin oikeasti tietää miltä ne rock-eläimet oikeasti […]

  • Kanadalainen Fucked Up saapuu Suomeen

    Kanadalainen Fucked Up saapuu Suomeen

    Nykypäivän tärkeimpiin punk-bändeihin lukeutuva Fucked Up soittaa loppuvuodesta kaksi keikkaa Suomessa. ”David Comes to Life” -konseptialbumistaan parhaiten tunnettu kanadalaisyhtye nähdään tiistaina 20. marraskuuta Tampereen Klubilla, ja seuraavana iltana Fucked Up soittaa Tavastialla. Konserttien liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 26. syyskuuta. Hardcore-bändinä aloittanut, mutta sittemmin punk-musiikkiaan myös indie rockista lainatuilla vyöryvillä kitaravalleilla maustanut Fucked Up on […]

  • Pikasuosioon noussut norjalainen Oslo Ess minirundille Suomeen

    Pikasuosioon noussut norjalainen Oslo Ess minirundille Suomeen

    ”Asvalttipunkkia” soittava oslolainen Oslo Ess saapuu Suomeen tammikuussa 2013. Napakka Suomen-kiertue on osa bändin suurta missiota tulla Norjan keikkailevimmaksi bändiksi. Vuonna 2010 aktivoitunut norjalaispoppoo on saanut uralleen räjähtävän alun. Jo heti toisen keikkansa jälkeen yhtye buukkattiin yhdelle Norjan suurimmista festivaaleista – vielä täysin nimettömänä bändinä. Suosio kasvoi vauhdikkaasti, ja jo seuraavana kesänä yhtye soitti samaisen […]

  • Päiväannos: Kantri-Mikko & Paskavarpaat – Vaasanaukion rakastavaiset

    Päiväannos: Kantri-Mikko & Paskavarpaat – Vaasanaukion rakastavaiset

    Kuka ihmeen Kantri-Mikko ja mitkä ihmeen Paskavarpaat? Näin yhtyeen Facebook-sivuilta lainattuna Kantri-Mikko ja Paskavarpaat laulaa Ihmiskohtaloista, joiden tarinat jäävät turhan usein kuulematta. Lähimmäisen rakkaudesta ja vaiettujen vähemmistöjen vuosisataisesta syrjinnästä voimansa ammentava kvintetti haluaa poliittisten päättäjien jatkuvasta vastustuksesta huolimatta tuoda esiin sitä mitä nyt jatkuvalta juopottelultaan ehtii. Todistuslausunnoksi Juha “Watt” Vainion ikimuistoinen Vanhoja poikia viiksekkäitä käännettynä […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.