Psychoterror : Streik – Tallinnan torakat eivät suostu kuolemaan

(Omakustanne 2016)

Viro-punkin pitkäikäisimpiin ja klassisimpiin nykyvaikuttajiin kuuluva Psychoterror on ehtinyt 25 vuoden ikään ja 14. studiojulkaisuunsa. Laulaja Freddyn, rumpali Libban (mm. ZLO), kitaristi Mozg:n ja basisti Uimsin (ZLO, ex. Vennaskond ja Hot Kommunist) muodostama nelikko juhlistaa ikääntymisensä merkkipaalua uudella albumilla Streik [Lakko]. Albumin tyylikkäästä kansitaiteesta vastaa aikanaan myös Vennaskondin basistina ja kitaristina vaikuttanut Anti Pathique (Anti Nõmmsalu).

Musiikillisesti voidaan katsoa, että hyökkäävällä ja varsin kierolla huumorintajulla kyllästetty Psychoterror on vuosien varrella musiikillisesti seestynyt siinä missä rähisevin ja räkäisin punk-meuhkaaminen on jäänyt yhtyeen ilmaisussa taka-alalle seesteisemmän noise-rockin kanssa flirttailevan surf-rockin, new wave-poljennon ja funkkaavien sävellysratkaisujen vallattua alaa kappaleiden rakennuselementteinä.

Streik -albumin alkupuolella vaikuttavimmat hetket koetaan mainioiden twist-palojen, Lamba arved ja Jätke mu hing rahule:n sekä mehukkaan kummallisilla ylennyksillä operoivan bassokuvion varassa toimivan Igavene suvi:n parissa. Albumin nimikkokappaleen maukas funk-nykiminen jatkaa samaa, onnistunutta linjaa, missä yhtyeen nykyiset vahvuudet osuvat parhaimmalla kombinaatiolla yksiin. Kappaleen musiikkivideo on myös erittäin miellyttävän rasvaista katsottavaa.

Edellämainittujen biisien lisäksi Iggy Popin Lust For Lifen suorasti, tajuntaan hakkaavan hölkkäbeatin jumittavan fiiliksen mieleen tuova, uhkaavasti etenevä Igaühel oma jumal sekä raivokas, jopa grind- ja hard core -piirteitä biisin introssa saava, hieno Sõjasaatanad nousevat kertaheitolla albumin parhaimmistoon.

Kahdessa viimeksi mainitussa kappaleessa basisti Lauri “Uims” Leisin kekseliäät bassokuviot toimivat vahvimpina kantavina elementteinä nostaen kappaleet albumin kirkkaimpaan kärkikastiin. Voisi jopa sanoa, että aiemmista levyistä poiketen Leisin yllättävän funkahtava bassottelu ja tavanomaisesta punk-lonksutuksesta poikkeava bassoinstrumentaatio nousee suurimpaan rooliin Streik-albumin musiikillisista suorituksista. Jazzahtava Haiged lapsed ja yhtyeelle varsin standardinomainen Kunnid ja munnid edustavat puolestaan levyn keskikastin osastoa. Tasoltaan ne ovat kuitenkin tasapaksua parempia biisejä, mutta geneerisiä.

Levyn suurimpia ongelmia on oikeastaan kaksi. Albumin suorempaa perusrytkettä edustavat, nopeammat biisit kuten Gorod Tallinn, Edes Anna, Sulla Heldus, See seal nurgas, sekä The Stoogesista vahvasti muistuttava Minu kodu on punk eivät oikein koskaan yllä potentiaaliinsa. Kovasta yrityksestä ja energisyydestä huolimatta niiden sävellyksellistä juonta ei oikein koskaan tunnu löytyvän, kuuntelisipa ne uudelleen vaikka kuinka monesti. Tuntuu, että liian moni levyn biiseistä on myös tehty turhankin hätiköiden, ja sävellystyössä on liian monesti menty siitä missä aita on matalin: sovitustyöhön ei ole liiaksi keskitytty, ja niin 15 biisin albumikokonaisuudessa tulee väistämättä tunne, että ainakin 5 kappaletta pois jättämällä tai ne huolellisemmin alusta uudelleen rakentamalla, albumista olisi saatu selkeästi tiiviimpi ja ytimekkäämpi kokonaisuus.

Freddy Grenzmannin tekstit kertovat pitkälti maailmankuvauksia rytön elämäntavan runteleman virolaisen kadunmiehen näkökulmasta. Vokalistin laulusuoritukset ovat kuitenkin Streikillä kauttaaltaan melko epätasaisia. Etenkin Peske Ennast Ise:n lauluosuudet ovat erittäin vaivaannuttavan kuuloista muminaa ja sopertamista. Vaikea sanoa, onko luonnon linimenteillä ja kemikaaleilla ollut osuutta asiaan, mutta Grenzmannin taitotaso ja rautainen kokemus huomioon ottaen, hänen olisi pitänyt tulkita useat lauluosuutensa studiossa astetta tai kahta tiukemmin, intensiivisemmin, mikä olisi kuulunut lopputuloksessa huomattavana kappaleiden tasoa parantavana tekijänä.

Streik päättyy joka tapauksessa positiivisiin viboihin Dead Kennedysin Too Drunk To Fuckin baltialaiselta lehtolapselta kuulostaavaan, riemukkaan ilkeään pikabiisiin Wismari Rock. Vaikka Streik on arvostettavalta ja parhaimmillaan erittäin tyylitajuiselta ja ilkeältä vanhan liiton Viro-punk-yhtyeeltä varsin kaksijakoinen näyttö, on albumilla mukana myös omat hienot hetkensä. Yhtye tosin pystyisi parhaimmillaan vielä selkeästi parempaan lopputulokseen, jos vaan vaivautuu. Rehellinen arvioni: 2,5 pistettä pyöristyy arvosteluasteikossamme ylöspäin.

3/5