Tag: Live Nation
-

Rival Sons saapuu Aerosmithin lämppäriksi
Yhdysvaltalainen rock-yhtye Rival Sons on varmistunut Aerosmithin lämppäriksi tämän Helsingin konsertissa toukokuussa. Suomessakin vankkumattoman suosion juurruttanut Rival Sons julkaisee uuden pitkäsoittonsa kesäkuussa. Perinnetietoisen rock´n´rollin soihdunkantajana tunnetuksi tullut Rival Sons ammentaa vaikutteensa delta bluesin ja swamp boogien ehtymättömästä kaivosta. Bändin livenä iholle tuleva raa´an rouhea soundi vertautuu ansaitusti kerta toisensa jälkeen Led Zeppeliniin. Useasti Suomessakin keikkaillut […] -

“Italian Tom Waits” Vinicio Capossela saapuu Suomeen
Italian omaperäisimpiin ja suosituimpiin muusikkotähtiin lukeutuva Vinicio Capossela saapuu loppusyksystä kiertueellaan Suomeen. Soundinsa puolesta Tom Waitsiin lukuisia kertoja verrattu Capossela esiintyy Helsingissä, Musiikkitalossa, sunnuntaina 23. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 14. huhtikuuta Lippupalvelussa. 1990-luvun alkupuolelta saakka musisoinut Vinicio Capossela yhdistelee musiikissaan omintakeisella tavalla americanaa, folkia ja italialaista iskelmää. Häntä onkin taannoin tituleerattu Mojo-lehdessä Italian omaperäisimmäksi […] -

Live Nation ja Blockfest tuovat Suomeen Mobb Deepin ja Angel Hazen
Kesän hip hop -kattaus saadaan näyttävästi käyntiin kun Helsinkiin saadaan kaksi keskenään varsin erilaista hip hop -nimeä kesä- ja heinäkuussa. Hardcore-rapin legendoihin lukeutuva Mobb Deep saapuu Helsinkiin kesäkuussa ja hip hopin nopeimmin nouseviin naistulokkaisiin lukeutuva Angel Haze vuorostaan heinäkuussa. Vastikään kahdeksannen ”The Infamous Mobb Deep” -studioalbuminsa julkaissut rap-duo nousee lavalle Tavastialla tiistaina 17. kesäkuuta. Vuodenvaihteessa […] -

Heaven’s Basement -keikka peruuntui
Brittiyhtye Heaven’s Basement joutuu valitettavasti perumaan kevään Euroopan kiertueensa keikkapäiviä yhtyeen solistin Aaron Buchanan viime viikkojen ääniongelmien vuoksi. Samalla myös lauantaille 12. huhtikuuta suunniteltu Helsingin konsertti Nosturissa peruuntuu. Lipunostajia pyydetään palauttamaan lippunsa niiden ostopaikkaan maanantaihin 14. huhtikuuta mennessä. Heaven’s Basementin Aaron on kärsinyt viime viikot ääniongelmista, jotka johtuvat pitkäaikaisesta kurkun rasituksesta. Esiinnyttyään 200 keikalla vuonna […] -

Jazz-pioneeri Al Jarreau saapuu Suomeen
Yksi maailman arvostetuimmista jazz-vokalisteista, yhdysvaltalainen Al Jarreau saapuu kesällä konsertoimaan Suomeen. Vastikään 74 vuotta täyttänyt veteraanisolisti esiintyy yhtyeineen Helsingissä Musiikkitalossa tiistaina 1. heinäkuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa tiistaina 8. huhtikuuta. Al Jarreau teki läpimurtonsa jazzin huipulle vuoden 1977 tuplalivealbumillaan ”Look To The Rainbow”, joka oli nauhoitettu hänen ensimmäisellä maailmankiertueella samaisena vuonna. Levy toi Jarreaulle hänen […] -

Rock’n’roll-pioneeri The Hollies saapuu Suomeen
Yksi maineikkaimmista 1960-luvun brittiyhtyeistä, Manchesterista kotoisin oleva The Hollies saapuu Suomeen syksyllä. Lauluharmonioistaan tunnettu rock’n’rollin pioneeri konsertoi Tampere-talossa tiistaina 16. syyskuuta ja Finlandia-talossa seuraavana iltana 17. syyskuuta. Konserttien lipunmyynti käynnistyy tiistaina 8. huhtikuuta. Vuonna 1962 Manchesterissa perustettu The Hollies on nimetty rock’n’roll -legenda Buddy Hollyn mukaan. 60-luvun puolivälistä lähtien yhtye niitti listasijoituksia toisensa jälkeen ja […] -

Leon Russell saapuu Helsinkiin syyskuussa
Tänä vuonna 72 vuotta täyttävä yhdysvaltalainen muusikkolegenda Leon Russell tekee alkusyksystä Euroopan kiertueen ja saapuu sen tiimoilta myös Suomeen. Gospel-vaikutteisen bluesrockin ja kantrin suuriin artistinimiin lukeutuva Leon Russell esiintyy Savoy-teatterissa, Helsingissä, torstaina 4. syyskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 7. huhtikuuta Lippupalvelussa. Oklahoman Tulsasta kotoisin oleva Leon Russell on yhdistellyt musiikissaan kantria, rhythm & bluesia, rockia, […] -

Stevie Wonder saapuu Helsinki Classic Festivalin päätähdeksi
R&B:n ja soulin arvostetuimpiin sankareihin lukeutuva amerikkalaistähti Stevie Wonder on varmistunut Kaisaniemen puistossa keskiviikkona 9. heinäkuuta järjestettävän Helsinki Classic Festivalin pääesiintyjäksi. Wonder on ollut Suomessa varsin harvinainen vieras, sillä edellisestä Suomen visiitistä on ehtinyt kulua jo 10 vuotta ja sitä edellisestä lähes 30 vuotta. Ennen pääesiintyjää lavalle nousevat myös soulia ja R&B:tä yhdistelevä amerikkalainen Cody […] -

Post-hardcore-yhtye Touché Amoré saapuu Suomeen
Tämän hetken kuumimpiin post-hardcore-yhtyeisiin lukeutuva yhdysvaltalainen Touché Amoré saapuu keikalle Helsingin Kuudennelle Linjalle maanantaina 12. toukokuuta. Yhtyeen tuorein studioalbumi ”Is Survived By” julkaistiin viime syyskuussa. Bändi yhdistelee screamo-tulkintaa ja melodisempaa hardcorea yli genrerajojen. Lämppärinä esiintyvät ranskalaisbändi Birds In A Row sekä kotimainen Wildfire. Lipunmyynti keikalle on käynnistynyt tänään Lippupalvelussa. Kalifornian Burbankissä vuonna 2007 perustettu Touché […] -

Pink Floyd -tribuuttishow Brit Floyd uudelleen Suomeen
Viime syksynä Hartwall Areenalla hurmioituneen vastaanoton saanut Pink Floyd -tribuuttishow Brit Floyd saadaan lokakuussa uudelleen Suomen keikoille. Yhdeksi maailman suosituimmista tribuuttikonserteista kasvanut show nähdään Tampere-talossa maanantaina 6. lokakuuta, heti seuraavana iltana Turun Logomossa ja Hartwall Areenalle Discovery World Tour -nimellä kulkeva show saadaan keskiviikkona 8. lokakuuta. Hartwall Areenasta rakentuu verhoiluilla noin 3000 hengen amfiteatterinomainen tila, […] -

Indulegenda Front Line Assembly juhlistaa 30-vuotista taivaltaan kiertueella
Lähes 30-vuotista taivaltaan juhlistava elektronisen industrial ja EBM -musiikin ikoniyhtye Front Line Assembly saadaan kesäkuussa kahdelle keikalle Suomeen. Viime vuonna 18:nnen studioalbuminsa julkaissut yhtye esiintyy Helsingin Virgin Oilissa keskiviikkona 11. kesäkuuta ja Tampereen Klubilla heti seuraavana iltana. Lämppärinä kuullaan saksalaisen Daniel Myerin (mm. Haujobb, Newt, Covenant) luotsaamaa Architectia. Liput keikoille tulevat myyntiin perjantaina 28. helmikuuta […] -

Weeping WIllowsille lisäkeikkoja
Ruotsalaisyhtye Weeping Willows julkaisee piakkoin uuden albuminsa ”The Time Has Come” ja lähtee esittelemään uusia biisejään yleisöille ympäri Pohjoismaita. Helsinkiin on jo aikaisemmin varmistunut levynjulkaisukeikka Tavastia-klubille keskiviikolle 16. huhtikuuta, mutta nyt on varmistunut, että yhtye keikkailee toukokuussa myös Vaasassa, Tampereella, Turussa, Hämeenlinnassa ja Espoossa. Kevään Weeping Willows -keikkojen liput ovat nyt myynnissä. KEIKAT Ke 16.4.2014 […] -

Tanskalaistulokas Oh Land saapuu ensi kertaa Suomeen
Tanskalainen tulokas Oh Land saapuu maaliskuussa ensimmäiselle Suomen visiitilleen. Dancepopista ja R&B’sta vahvasti ammentavan Oh Landin elektroninen soundi on valloittanut yleisönsä jo kolmen albumin verran. Keikan lipunmyynti alkaa perjantaina 21. helmikuuta Tiketissä. Oh Land -artistinimen takaa löytyy Nanna Øland Fabricius, joka innostui musiikin tekemisestä, kun selkävamma pakotti lupaavan ballerinan lopettamaan tanssimisen. Vuoden opiskelu University Of […] -

Queen-tribuuttishow saapuu Suomeen
Rockyhtye Queenin virallinen tribuuttishow The Queen Extravaganza saapuu Suomeen toukokuussa. Queenin rumpalin, Roger Taylorin, tuottama show on ollut valtaisa menestys mm. Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa. Queenin musiikkia ja maineikkaita live-esiintymisiä juhlistava show nähdään Helsingin The Circuksessa lauantaina 31. toukokuuta. Liput tulevat myyntiin maanantaina 24. helmikuuta Lippupalvelussa. The Queen Extravaganza on näyttävä showkiertue jonka tarkoitus on saattaa […] -

Elton John juhlistaa 40-vuotta vanhaa Goodbye Yellow Brick Road -levyä kiertueella
Megatähti Elton John tuo marraskuussa Follow The Yellow Brick Road -kiertueensa Suomeen. 40 vuotta sitten julkaistua ”Goodbye Yellow Brick Road” –albumia juhlistava Elton John esiintyy Helsingissä Hartwall Arenalla maanantaina 10. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy ystävänpäivänä, perjantaina 14. helmikuuta. Tuleva Follow The Yellow Brick Road -kiertue juhlistaa vuonna 1973 julkaistua ”Goodbye Yellow Brick Road” -klassikkoalbumia. Levyltä […] -

Marianne Faithfull juhlii 50-vuotista uraansa myös Suomen-keikalla
Popmusiikin seuratuimpiin ikoneihin lukeutuva brittiläislaulajatar, -lauluntekijä ja -näyttelijä Marianne Faithfull saapuu loppuvuodesta Euroopan kiertueellaan Suomeen. Yli 50-vuotista uraansa kiertueellaan juhlistava Faithfull konsertoi Helsingissä, Musiikkitalossa, sunnuntaina 9. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti alkaa Lippupalvelussa maanantaina 10. helmikuuta. Marianne Faithfull nousi alun perin tunnetuksi vuonna 1964 ”As Tears Go By” -hitistään, jonka hänelle olivat säveltäneet Mick Jagger ja Keith […] -

Jenny Wilson saapuu Jyrockin lisäksi myös omalle keikalle
Ruotsi-indien suunnannäyttäjiin lukeutuva Jenny Wilson saapuu keikkailemaan Suomeen keväällä. Syksyllä neljännen albuminsa julkaissut Wilson esiintyy Helsingissä, Tavastialla, torstaina 10. huhtikuuta ja matkaa seuraavaksi illaksi esiintymään sisäfestareille Jyväskylän Jyrockiin. Tavastian-keikan lipunmyynti käynnistyy maanantaina 3. helmikuuta Tiketissä. Jenny Wilson julkaisi odotetun neljännen levynsä ”Demand The Impossible!” viime syksynä. Albumi on varsinainen voimannäyte sinnikkyydestä ja elämänhalusta. Vuonna 2010 […] -

Kendrick Lamarin kaveri Schoolboy Q saapuu ensi kertaa Suomeen
Los Angelesin hip hop -piirien kuumimpiin tulokkaisiin lukeutuva Schoolboy Q saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen keväällä. Helmikuussa uuden studioalbumin julkaiseva rap-artisti esiintyy Nosturissa, Helsingissä, sunnuntaina 25. toukokuuta. Lämppärinä esiintyy äskettäin ensi-EP:nsä julkaissut yhdysvaltainen Isaiah Rashad. Keikkaliput tulevat myyntiin maanantaina 3. helmikuuta Tiketissä. Schoolboy Q on noussut tunnetuksi hip hop -kollektiivi Black Hippystä, jonka muita jäseniä ovat […] -

Manic Street Preachers saapuu klubikeikalle Suomeen
Viime vuonna uuden albumin julkaissut Manic Street Preachers saapuu keväällä odotetulle keikalle Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Yhtye esiintyy Helsingissä The Circus -klubilla keskiviikkona 7. toukokuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy maanantaina 3. helmikuuta Lippupalvelussa. Manic Street Preachers perustettiin Walesin Blackwoodissa vuonna 1986. Yhtye keräsi jo alkuvuosinaan kotimaassaan mainetta androgyynillä imagollaan ja poliittisia viittauksia viljelevällä musiikillaan. Kansainvälinen […] -

Motörhead peruu myös kevätkiertueensa, Lemmy edelleen kipeänä
Motörhead joutuu valitettavasti perumaan keväälle suunnitellun Euroopan kiertueensa yhtyeen nokkamiehen Lemmy Kilmisterin terveysongelmien vuoksi. Samalla myös perjantaille 14. maaliskuuta suunniteltu Helsingin konsertti Hartwall Areenalla peruuntuu. Lipunostajia pyydetään palauttamaan lippunsa niiden ostopaikkaan maanantaihin 17. maaliskuuta mennessä. No-one is hurting more over this than Lemmy, and he feels the aggravation and inconvenience of every ticket, and every […] -

American Idolsista ponnistanut Daughtry ensi kertaa omalle keikalle Suomeen
Yhdysvaltalainen Daughtry saapuu ensimmäiselle omalle keikalleen Suomeen. Alun perin American Idol -finalistina suosioon nousseen Chris Daughtryn Daughtry-yhtye esiintyy Helsingissä, The Circuksessa, sunnuntaina 2. maaliskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 17. tammikuuta Lippupalvelussa. Chris Daughtry osallistui American Idolsiin vuonna 2006. Voittoa ei kuitenkaan tullut, mutta perustettuaan Daughtry-yhtyeensä on Chrisistä kasvanut kyseisen Idols-kauden pisimpään suosionsa […]


