Indulegenda Front Line Assembly juhlistaa 30-vuotista taivaltaan kiertueella

Lähes 30-vuotista taivaltaan juhlistava elektronisen industrial ja EBM -musiikin ikoniyhtye Front Line Assembly saadaan kesäkuussa kahdelle keikalle Suomeen. Viime vuonna 18:nnen studioalbuminsa julkaissut yhtye esiintyy Helsingin Virgin Oilissa keskiviikkona 11. kesäkuuta ja Tampereen Klubilla heti seuraavana iltana. Lämppärinä kuullaan saksalaisen Daniel Myerin (mm. Haujobb, Newt, Covenant) luotsaamaa Architectia. Liput keikoille tulevat myyntiin perjantaina 28. helmikuuta Tiketissä.

Bill Leebin luotsaama, vuodesta 1986 lähtien aktiivisesti toiminut kanadalaisyhtye Front Line Assembly, tuttavallisemmin FLA, on vuosikymmeniensä saatossa juurruttanut itsensä elektronisen industrial-musiikin genrelegendoihin. Monet nykypäivän elektro- ja dubstep artisteista ovat ottaneet vaikutteita yhdestä EBM (Electronic Body Music) -aikakauden uraauurtavimmista yhtyeistä. Viime heinäkuussa julkaistua ”Echogenetic”-albumia on verrattu yhtyeen kulttilevyksi muodostuneeseen ”Tactical Neural Implant” -levyyn, joka on julkaisuvuotensa (-92) jälkeen edelleen klassikko maailman elektronisten industrial-klubien soittolistoilla. Uusi levy palaa äänimaailmallaan takaisin vahvempaan ja riisutumpaan syntetisaattori-sointiin sivuuttaen hieman bändin rankempaa kitaratuotantoa.

Front Line Assembly aloitti viimeisimmän albumikiertueensa loppuunmyydyllä Moskovan keikalla, jonka jälkeen yhtye on kiertänyt ympäri Eurooppaa klubeista festivaaliareenoihin. Yhtye on saanut osakseen ylistystä sekä energisestä live-showstaan että uusista kappaleistaan. FLA julkaisee toukokuussa odotetun ”Echoes” remix-albumin, jolla kuullaan myös kaksi upouutta kappaletta. Biisit ovat syntyneet yhteistyöstä Sneaker Pimps -yhtyeessä vaikuttaneen trip hop -pioneeri Ian Pickeringin kanssa.

KEIKAT
Ke 11.6.2014 Virgin Oil Co., Helsinki – Ovet klo 20, ikäraja K-18
To 12.6.2014 Klubi, Tampere, Lumous Festival Pre-Bang! + DJ Jyrki Witch & Zynthexia – Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT
Myyntiin pe 28.2.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 29,50 euroa Tiketin myyntipisteistä. Helsingin keikan liput myynnissä myös Virgin Oil Co:ssa.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.