Tag: ilosaarirock

  • Ilosaarirockin sivulavojen messevät tärpit

    Ilosaarirockin sivulavojen messevät tärpit

    Joensuussa juhlitaan jälleen ensi viikonloppuna. Suomen rennoin festari on pitkästä aikaa uudistanut aluetta, tilaa on tullut lisää ja lavojen paikatkin ovat muuttuneet. Alue laajenee Laulurinteen takaiselle nurmialueelle. Uudistuksella Ilosaarirockiin saadaan lisää tilaa, lisää toimintaa ja tapahtuman viihtyisyys paranee. Festivaalin uuden alueen keskus on raskaampaan musiikkiin, punkiin ja rockiin keskittyvä Sue-teltta. Taka-alueella sijaitsee myös uutuus Ilosaari […]

  • Ilosaarirockin Untamo-tarjous, tänä aamuna tarjolla lipun ostajalle kaupanpäällisiksi CD-levy

    Ilosaarirockin Untamo-tarjous, tänä aamuna tarjolla lipun ostajalle kaupanpäällisiksi CD-levy

    Ilosaarirock aka Rokki jakaa Untamon päivänä eli torstaina 5.7. rockmusiikkia lipunostajille kautta maan. Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Joensuussa torstaiaamuna lipun ostaneet saavat festivaalilla soittavien Rival Sonsin tai D-A-D:n kokopitkän albumin kaupan päälle. Levyjä jaetaan rajattu määrä tarkoin määritellyissä kaupoissa. Tarkista lähin paikka ja hoida kotiin ilmainen D-A-D:n DIC.NII.LAN.DAFT.ERD.ARK -kokopitkä, Rival Sonsin Pressure & Time […]

  • Richie Spice perui Ilosaarirockin keikan, tilalle Looptroop Rockers

    Richie Spice perui Ilosaarirockin keikan, tilalle Looptroop Rockers

    Jamaikalainen reggaeartisti Richie Spice on perunut Euroopan kiertueensa, jonka osana oli myös keikka joensuulaisella Ilosaarirock-rockfestivaalilla. Richie Spicen tilalle Ilosaarirock on kiinnittänyt Euroopan suosituimpien hip hop -ryhmien joukkoon kuuluvan ruotsalaisen Looptroop Rockersin. Promoen, Supremen, DJ Embeen ja CosM.I.C:n muodostama kokoonpano esiintyy festivaalin Rentolavalla lauantaina 14.7. kello 19. – Peruutukset tässä vaiheessa ovat erittäin ikäviä niin meidän […]

  • Ilosaaren erikoisohjelmassa mm. skeittikisa, roller derbyä ja flamencoa

    Ilosaaren erikoisohjelmassa mm. skeittikisa, roller derbyä ja flamencoa

    Itä-Suomen suurin rockfestivaali Ilosaarirock julkisti erikoisohjelmistoaan. Festivaalin yhteydessä järjestetään muun muassa Tikarin skeittikisat ja näytösottelu Suomessa kovassa nosteessa olevasta roller derby -kontaktiurheilulajista. Festivaalin viiden lavan lisäksi musiikkia kuullaan myös anniskelualeilla, joilla esiintyvät festivaaliviikonloppuna folkpunk-kaksikko Jaakko & Jay sekä crossover-flamencoa esittävä oululainen Bajo Cero. Festivaalin leirintäalueella viihdyttää taas kotimaisen hip hopin armoton duo Solonen & Kosola, […]

  • Millainen on Suomen festarikesä 2012?

    Millainen on Suomen festarikesä 2012?

    Kesän festarikausi on jo lähtenyt käyntiin, ohjelmistot on julkistettu ja kentät odottavat juhlakansaa. Mutta millainen on Suomen festarikesä vuosimallia 2012? On aika katsastaa maamme festarikartan vanhat kiintopisteet sekä uudet yrittäjät ja arvioida voittajat ja väliinputoajat.   Mikä on kovin – Provinssi, Ruissi vai Ilosaari? Kolme suurta yleisfestivaalia – Provinssirock, Ruisrock ja Ilosaarirock – ovat Suomen […]

  • Noise.fi party program 2012 – Kesäfestarit haltuun!

    Noise.fi party program 2012 – Kesäfestarit haltuun!

    Noise.fi on tänä(kin) vuonna vahvasti mukana kotimaisilla ja ulkomaisilla festareilla. Uuden festarit-alablogin kautta olemme jo uutisoineen reilusti kevään festareista. Uutisoinnin lisäksi ennakoimme suuria festareita omissa postauksissaan. Sonisphere ja Primavera Sound -ennakot ja -raportit on jo julkaistu. Lue aluksi koko kesän kattava festariyleiskatsaus, jossa pohditaan onko tänä kesänä hyvä festarivuosi? Lue myös Värinään indie-painotteiset keikkatärpit vaihtoehtona […]

  • Ilosaarirock-aarrejahtiin, mars mars

    Ilosaarirock-aarrejahtiin, mars mars

    Joensuulainen rockfestivaali Ilosaarirock julkaisi perjantaina 8. kesäkuuta tapahtuman uuden mobiilioppaan. Tuoreessa sovelluksessa on useita varta vasten Ilosaarirockia varten kehitettyjä toimintoja, joista erikoisin on konkreettisiin paikkoihin vievä, koko kesän kestävä aarrejahti. – Mobiilioppaan lataajat pääsevät jo ensi viikolla mukaan aarrejahtiin. Sovellukseen tulee viikoittain vinkkejä, joiden avulla pääsee jahtaamaan palkintoja. Pientä hauskaa ja muikeita yllätyksiä on siis […]

  • The Hives ja D-A-D saapuvat Ilosaareen, koko ohjelma nyt valmis

    The Hives ja D-A-D saapuvat Ilosaareen, koko ohjelma nyt valmis

    Joensuun Ilosaarirockin ohjelma on valmis. Heinäkuussa järjestettävän festivaalin uusimmat kiinnitykset ovat uuden Lex Hives -albumin kesäkuussa julkaiseva ruotsalainen The Hives, tanskalainen pitkän linjan cowpunk-yhtye D-A-D, tarkasti keikkansa valikoiva kotimainen mustan metallin lähettiläs Enochian Crescent sekä akustiselle erikoiskeikalle saapuva Amorphis. Ohjelma valmistumisen myötä Ilosaarirockiin tulee tänään myyntiin myös rajoitettu erä päivälippuja. Festivaali on myyty loppuun jo […]

  • Talib Kwelin ja Mos Defin muodostama duo Black Star saapuu Ilosaareen

    Talib Kwelin ja Mos Defin muodostama duo Black Star saapuu Ilosaareen

    Joensuun Ilosaarirock julkisti uusia kiinnityksiä tulevan kesän ohjelmistoon. Laulurinteelle saapuu hip hop -suuruuksien Talib Kwelin ja Mos Defin muodostama duo Black Star (USA), joka julkaisi ensimmäisen levynsä viime vuosituhannen lopulla. Bändi on tekemässä paluuta ja uutta Black Star Aretha -albumia lupaillaan ilmestyväksi kesällä. Black Starin lisäksi Ilosaarirock julkaisi vaihtoehtorockia soittavan Lapkon, uutta levyä tekevän Stigin […]

  • Ilosaareen saadaan pitkästä aikaa myös päivälippuja

    Ilosaareen saadaan pitkästä aikaa myös päivälippuja

    Ilosaarirockin festivaalialuetta laajennetaan tulevana kesänä, kun Laulurinteen taakse jäävää nurmialuetta otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa. Uudistettu alueen myötä Ilosaarirock ottaa pitkästä aikaa myyntiin myös päiväkohtaiset ennakkoliput. Rajoitettu erä päivälippuja tulee myyntiin, kun koko festivaalin ohjelmisto on valmis. Samalla tiedotetaan päiväkohtaisten lippujen hinnoista. – Mukavaa, että saadaan taas päivälippuja myyntiin. Niitä on meiltä pyydelty, kaikki kun eivät […]

  • Black metalia ja reggaeta Ilosaareen, uusina kiinnityksinä mm. Mayhem ja Tanya Stephens

    Black metalia ja reggaeta Ilosaareen, uusina kiinnityksinä mm. Mayhem ja Tanya Stephens

    Joensuun Ilosaarirockin tuoreimmat bändikiinnitykset edustavat musiikkityylien äärilaitoja. Pimeyttä ja vihaa ylistävää Mayhemia (NOR) pidetään black metallin tärkeimpänä yhtyeenä, jamaikalainen reggae-artisti Tanya Stephens (JAM) tunnetaan suvaitsevaisista lyriikoistaan ja ruotsalainen folk-duo First Aid Kit (SWE) herkistää akustisella soinnillaan. Mayhem nousi kyseenalaiseen maineeseen jo ennen klassikoksi julistettua debyyttialbumiaan, kun yhtyeen laulaja Dead tappoi itsensä ja basisti Varg Vikernes […]

  • Ilosaarirockin punk-klubi Töminä muuttuu laajemmin vaihtoehtokenttää skannaavaksi iltamaksi

    Ilosaarirockin punk-klubi Töminä muuttuu laajemmin vaihtoehtokenttää skannaavaksi iltamaksi

    Joensuulaisen Ilosaarirock-festivaalin käynnistävän Töminä-klubin ohjelma on valmis. Suomen suurimpiin punk-tapahtumiin lukeutuvassa Töminässä kuullaan tänä vuonna laajalla skaalalla kotimaista säröistä vaihtoehtomusiikkia. Klubin punk- ja hardcore-juuria kunnioittavat tamperelainen Vapaa Maa sekä Suomen vanhin edelleen toimiva hardcore-yhtye Terveet Kädet. Garagepunkin ja -rockin suuntaan kumartavat tuoreet kyvyt The Splits ja Räjäyttäjät. Itäsuomalaista väriä Töminässä edustavat trubaduuri Jukka Kiesi sekä […]

  • Pari uutta kiinnitystä Ilosaareen

    Pari uutta kiinnitystä Ilosaareen

    Joensuulainen Ilosaarirock julkaisi lisäyksiä kesän ohjelmaan. Uusina kiinnityksinä heinäkuussa Laulurinteellä esiintyvät Los Angelesista saapuva blues rock -komeetta Rival Sons sekä virolainen nuori ja lahjakas elektropoppari Iiris. Ilosaarirock julkaisi noin puolet ohjelmastaan jo helmikuussa, festivaalilla esiintyvät muun muassa brittiläiset The xx ja Pulled Apart by Horses, yhdysvaltalainen punkrock-ryhmä Against Me!, Berliinin koneduo Modeselektor sekä Joensuun kaupunginorkesterin […]

  • Ilosaaren ensimmäiset kiinnitykset julki, aluekin kasvaa pitkästä aikaa

    Ilosaaren ensimmäiset kiinnitykset julki, aluekin kasvaa pitkästä aikaa

    Joensuulainen rockfestivaali Ilosaarirock julkaisi perinteisesti Sulonpäivänä ensimmäisen osan kesän 2012 ohjelmasta. Heinäkuussa Laulurinteellä soittavat muun muassa debyyttilevyllään musiikkia kuuntelevan maailman polvilleen saanut brittiläinen The xx (UK) ja Yhdysvalloista saapuva Antony and the Johnsons (USA), joka esiintyy Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Huikeaäänisen Antony Hegartyn johtama yhtye on tehnyt yhteistyötä orkestereiden kanssa ympäri maailmaa, mutta Suomeen mahtipontista projektia […]

  • Genrehyppelyä Ilosaaren sunnuntai-illassa

    Sielun Veljet oli luultavasti tämän vuoden Ilosaarirockin kovin myyntivaltti, mutta kattaukseen kuului myös monia  mielenkiintoisia ulkkarinimiä. Festivaalin tarjonta on aina ollut musiikillisesti monipuolista, ja sunnuntain kovimmat keikka-elämykset hyppivätkin taas musatyylistä toiseen – norskimetallista ska-popin kautta psykoottiseen elektroon. Olen nykyään hieman nirso hevimusiikin suhteen. Joka vuosi levymarkkinoille ilmestyy kuitenkin vähintään yksi itseäni säväyttävä metallituotos. Viime vuonna […]

  • Alanko ja sen veli Ilosaaressa

    Muutama vuosi sitten joko Ismo Alangolta tai Jukka Ormalta (en muista kummalta) kysyttiin jossain musiikkilehdessä (en muista missä) Sielun Veljien mahdollisesta comeback-keikasta. Vastaus oli, että sellainen soitetaan vasta rumpali Affe Forsmanin 100-vuotisjuhlissa. Nyt kulttiyhtye päätti kuitenkin nousta Ilosaarirockin esiintymislavalle, vaikka Forsman on vasta 59. Ilosaarirock taas täytti 40 vuotta, joten yhteenlaskettunahan noista tulee 99 eli […]

  • Ilosaarirock 2010 lauantai: mm. Bad Religion, UNKLE, Radiopuhelimet

    Ilosaarirock järjestettiin tänä vuonna 39. kerran ilman sen suurempia muutoksia formaattiin. Kierrätystä oli tehostettu sekä pienen porun herättänyt lauantainen ilotulitus poistettu. Ilosaarirock lanseerasi erittäin kätevän ja onnistuneen mobiilioppaan, joka ladattuna kännykkään kävi ohjelmakarttana ja tietopakettina. Isoin muutos rockissa oli Töminän palaaminen festivaalialueelle Sulo-klubin viereen. Harmittavasti Töminä osoittautui muutostaan huolimatta pettymykseksi. Ohjelmisto oli jokseenkin vaisu, paikalle […]

  • Ilosaarirock 2010 sunnuntai: mm. Faith No More, DJ Shadow, Rytmihäiriö

    Oudot buukkaukset ovat Ilosaaren parasta antia. Tänä vuonna Valtteri Pöyhösen luotsaama Ricky-Tick Big Band soi festarivieraille jazz-täyteisein tauon. Nimekkäistä muusikoista (mm. Timo Lassy, Timo Sirpilä) kasatun big bandin edessä tuli nopeasti selville, että tässä soittavat tämän festivaalin taidokkaimmat äijät. Monituisten soolojen siivittämät kappaleet upposivat yllättävänkin hyvin festariyleisöön, minkä huomasi myös Pöyhönen, joka kiitteli hämmentyneenä yleisöä. […]

  • Tappavan tehokas pila ja eeppisen vaikuttavaa tragediaa

    Ilosaarirock 2009: Sunnuntai Noniin! Jos lauantain fiilis viipyili bändien osalta lähinnä ok:n ja hyvän välimaastossa, yllettiin sunnuntaina pari kertaa totaaliseen täyspottiin. Ensimmäisen tajunnan räjäytti Tragedy, joka paukutti menemään oksat pois -setin. Mahtavan hittiputken ohella vakuutti bändin täysin paskapuheesta vapaa esiintyminen joka ei kuitenkaan nyrkinpuinteineen ja haara-asentoineen ollut mitenkään liian tosikkomaista. Bändi tulee lavalle, kitaristilaulaja Todd […]

  • Ilosaarirockin lauantaifiilikset

    Ilosaarirock 2009: Lauantai Tässä ei ole kuin puoli tuntia aikaa ennen Tragedyä, niin yritetään pitää hommat kompaktina. Eilisen eka tsekkaus oli moskovalainen Everything Is Made in China. Ihan kivaa post-rock/indie-maalalua rumpalin, kitaristilaulajan ja kosketinsoittajan voimin. Mutta ei sen enempää. Ainoita harmittavia pällekkäisyyksiä taas oli Walls of Jericho ja Dizzee Rascal. Katsoin fifty-fifty molempia ja kumpikin […]

  • Töm töm töm…

    Ilosaarirock 2009: Töminä-klubi Ja tämänvuotinen Töminähän oli ihan samanlainen ns. vitunkovakeissi kuin viimevuonna. Gambinaa tuli juotua ja pitissä urheiltua. Parhaita oli suomi-hc legenda Riistetyt, Breachin ja Cursedin jalanjäljissä tempova Deathbed, kolikonpoiminta-kujanvääntöä paiskova Cutdown, Saatanaa nykyisin palvova Herodishonest ja tyylipuhdasta 70-lukulaista suomipunkkia rallatteleva Kakkahätä-77. Illan yllättäjä oli minulle entuudestaan tuttu Jaakko & Jay, joka akustisella punkillaan […]

  • Edessä kesän parhaat kemut…

    Eli Ilosaari. Kuinkahan monetta kertaa ollaan nyt menossa, mutta kertaakaan ei ole ollut vähempää kuin kesän hauskin viikonloppu. Onnistuvat piruvie joka vuosi kasaamaan mielenkiintoisen värikkään kattauksen lähinnä vaihtoehto- ja punkväelle mieluisia tapauksia. Suurta yleisöä puolestaan houkuttanevat isot kotimaiset ja tapahtuman legendaarisen rento tunnelma. Kyllä se taitaa tarkemmin ajateltuna jälkimmäisen ansiota että Ilosaari tänäkin vuonna on […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.