Ilosaarirock 2010 lauantai: mm. Bad Religion, UNKLE, Radiopuhelimet

Ilosaarirock järjestettiin tänä vuonna 39. kerran ilman sen suurempia muutoksia formaattiin. Kierrätystä oli tehostettu sekä pienen porun herättänyt lauantainen ilotulitus poistettu. Ilosaarirock lanseerasi erittäin kätevän ja onnistuneen mobiilioppaan, joka ladattuna kännykkään kävi ohjelmakarttana ja tietopakettina. Isoin muutos rockissa oli Töminän palaaminen festivaalialueelle Sulo-klubin viereen.

Harmittavasti Töminä osoittautui muutostaan huolimatta pettymykseksi. Ohjelmisto oli jokseenkin vaisu, paikalle eksyi aikaisempaakin niukemmin jengiä, meininki oli latteahko ja alueella myyty kalja oli lämmintä. Ensimmäisenä tsekkasin Aortaortan, joka soitti energisesti alkuillasta kouralliselle ihmiselle omalaatuista punk-noiserock-hevi-hybridiään. Kyre & Duunarit vetivät ensimmäisinä muutamaa enemmän yleisöä, mutta esiintyi tylsähkön selväpäisesti. Kieltolain korvannut Selfish oli vauhdikas, mutta en jostain syystä saanut kiinni samasta ”nyt mennään” -fiiliksestä, joka yhtyeen valloittavasti rokanneella basistilla selkeästi oli. Perinteisen ruotsalaisen d-beat-kiintiön tällä kertaa täyttänyt Kvoteringen oli ok, mutta illan ainoa loistava akti oli Lighthouse Project, joka jatkoi uuden linjansa mukaista käsittämättömän intensiivistä metal/hardcore-fuusiointia. Välillä mentiin hyvinkin klassisilla heviriffittelyillä, mutta mikäs siinä kun homma toimii.

Klubien jälkeen lauantaiaamuna heräilevät raviratalaiset saivat ennenaikaisen aloituksen festaripäivälle Capital Beatin soittaessa alueella. Yhtye loihti hiekkakentästä tanssilavan heräilevien ravilaisten kerääntyessä tamppaamaan ska- ja reggaetahteja. Keikka oli erinomainen esteettömyydessään – lavahan on aivan turha kapine. Hiiteen koko festarialue!

Jo ikoniseksi luokiteltava Rentolava kävi luonnollisena jatkumona Capital Beatille. Rentolavan luonne ”festarina festarin sisällä” on Ilosaaren valtti ja osasyy festivaalin jokavuotiseen loppuunmyyntiin. Lintulahden rannalla festivaalihenki ruumiillistuu tanssiviin ja uiviin ihmisiin; oli lavalla sitten artisteja tai ei. Samantapaista ja -henkistä paikkaa ei suomalaisilta festareilta oikein löydy. Rentolavan rannalla voisi köllötellä koko festarien ajan, oli musiikkina sitten vieressä soivat sound systemit tai lavalla tepasteleva Jukkapoika.

Lauantain rokkiherätyksen tarjosi Oulun ylpeys Radiopuhelimet. Ehkäpä yhtye on tullut nähtyä hieman liian monta kertaa viime aikoina, koska show ei tajunnanräjäyttelyä tällä kertaa aiheuttanut. Viisikko soitti viime aikojen tuttua Rakastaa sinua -levyn painottuvaa settiä, paitsi lyhyemmin ja Mikä maa, mikä planeetta -poikkeamalla. Radiopuhelimet-keikka on silti aina nautinto ja nyt varsinkin loppupuolella, jolloin saatiin viime Tavastian keikan tavoin kuulla ekstaattinen Minä rakastan sinua Jimi Tenorin soittamansa saksofonin kera.

Rockista poppiin: Laadukkaan livekokoonpanon kasannut Pariisin Kevät, joka soitti rokissa ensikeikkansa, yksinkertaisesti räjäytti yleisön. Vaikka Kevään pääarkkitehdin Arto Tuunelan ääni ei olekaan kantavimmasta päästä, oli sitä ilo kuunnella. Tämän kylän poikii, Meteoriitti ja varsinkin Pikku Huopalahti saivat yleisön mahtavaan yhteislauluun. Olisi hullua, jos Pariisin Kevät jättäisi keikkailun tähän, sillä tv-formaattien popparit tarvitsevat kipeästi hassua parrakasta rokkisetää näyttämään miltä nokkela pop-musiikki kuulostaa.

Popin ja progen omalaatuisen risteyttäjän Absoluuttinen Nollapisteen setti Sue-lavalla oli yksi festareiden positiivisimmista yllätyksistä. Viime kerrasta taitaakin olla jo vuosia. Silloin muistelisin kylläkin soitannollisesti tiukentuneen viisikon esittäneen lähinnä uusien levyjen materiaalia, jonka kanssa en oikein vieläkään ole päässyt sinuiksi. Nyt Absot olivat kuitenkin virittäneet settinsä kesäfestarikuntoon ja vanhoja suosikkeja kuultiin vuolaasti.

Simpukka-amppelin aloitusparivaljakko Silti/Ajoratamaalaus aloitti hitikkäästi keikan ja alkupuolella kuultiin myös uuteen kappaleen keskelle upotettu Viisas lintu (haukka). Varhaisin sävelmä oli kuitenkin ensimmäisen, vuonna 1994 ilmestyneen Ei ilmestynyt -EP:n Kassi kauniita silmiä, joka lienee näin tarkemmin ajateltuna yhtyeen täydellisin kesäbiisi. Se, joka jäi mieleen soimaan vielä päiviksi festareiden jälkeen oli kuitenkin aina yhtä loistava Eräät tulevat juosten. Mieleen jäi myös kuinka upeasti nykyinen, Janne Hastin koskettimilla ja yleensäkin runsaammalla soittokokemuksella varustettu kokoonpano soitti vanhoja kappaleitaan. Niin, ja Tommi Liimatan parrakas rokki-look. Lieneeköhän Hynysen kanssa hengailulla mitään osuutta asiaan?

Nautintoaineiden aiheuttama välikuolema oli kärkkäästi esillä toimittajan arjessa, mutta onneksi (ja onnekkaasti) selviäminen tapahtui ennen UNKLE:a. Vaihteleva kollektiivi ei aivan napannut uusimmalla julkaisullaan Where Did the Night Fall, joten keikkaa odotettiin ristiriitaisin tunnelmin. Keikka selvensi nopeasti, että levy soi livenä erinomaisesti, kappaleiden kääntyessä rokahtavampaan suuntaan perinteisestä bändikokoonpanosta johtuen. Lisäksi kappaleita tuli yhtyeen koko repertuaarin laajuudelta debyytti Psyence Fictionista lähtien. Uusista biiseistä eniten vakuutti loppupuolella soinut Ablivion, joka nousi ehdottomasti sitä seuranneiden hittien joukkoon, jotka olivatkin sitä timanttisinta antia, mitä Ilosaarirockissa siihen asti oli kuultu. Lonely Soulin kietoutuessa aisteja siveleviin taustavideoihin, ei Ilosaarta voinut kuin onnitella nappibuukkauksesta.

Lauantain pääesiintyjä oli tänä vuonna varsin legendaarista kaliiberia. Bad Religion hiveli monen punkkarin sydäntä, mutta yhtyeen fanikuntaan kuulumattomille keikka kuulosti auttamattomasti putkelta monotonista mättöä, vaikka suurimmat hitit kaikkien tuntemia ovatkin. Yleisön meno oli kuitenkin ihailtavaa, joten kyseessä oli onnistunut niche-buukkaus, jolla ei kaikkea kansaa ehkä yritettykään viihdyttää. Kaksijakoinen lopetus ensimmäiselle festivaalipäivälle, josta jäi kuin jäikin odottava tunnelma sunnuntaita kohti.