Tag: disco

  • Ysärimusasta ponkaissut Jon Landlord – Vinyylidisco paahtaa meillä ja ulkomailla

    Ysärimusasta ponkaissut Jon Landlord – Vinyylidisco paahtaa meillä ja ulkomailla

    Viimeiset kaksi vuotta ovat vieneet Jari “Jon Landlord” Salosta 140 keikan vuosivauhdilla. Salosen Vinyylidisco on yltänyt myös mm. Espanjaan, Venäjälle, Viroon ja radiotaajuuksille. Matkassa ei ole mukana roudaria eikä autonkuljettajaa. Koko paketti on omissa käsissä! Pohjatyö markkinoinnin suhteen on syntynyt vuosien saatossa verkostojen kautta. Tämä kaikki uurastus kuulostaa melkoiselta extremeltä ja intohimon suoritukselta, kun ottaa […]

  • MegaMega koskettaa sua muka vahingossa, aamuyössä. – Debyytti-videosingle ulkona!

    Mannermaisen vapautuneesti tamppaava ja kiihkeästi toisessa Spandex-lahkeessa sykkivä MegaMega on juuri julkaissut viekoittelevan videosingle-debyyttinsä Aamuyö. Tunnelmallisen urostelevassa disko-pop–kappaleessa räppää mukana myös kulttimainetta suomiräppiskenen tuoreemmassa aallossa hankkinut MC Pyhä Lehmä. Rapu Recordsin julkaisema single on Youtube -videon lisäksi kuunneltavissa myös Spotifyssa. MegaMega on vuonna 2015 perustettu taide-disko -yhtye, minkä musiikista kuuluvat niin disko-, elektro-pop-, edm, kuin myös aavistuksen verran standardia sokerisemmat kraut-vaikutteet. Alun perin MegaMega on tullut tunnetuksi […]

  • Hämmentävää, Frodo Baggins saapuu DJ-keikalle Suomeen

    Hämmentävää, Frodo Baggins saapuu DJ-keikalle Suomeen

    #ElijahWood #WoodenWisdom #ZachCowie

  • Diskohistoriaa kristallikruunun alla

    Diskohistoriaa kristallikruunun alla

    #Musiikkia! #MikkoMattlar

  • Muistellaan 80-lukua, yksi monista Boney M. -inkarnaatioista saapuu Finlandia-talolle

    Muistellaan 80-lukua, yksi monista Boney M. -inkarnaatioista saapuu Finlandia-talolle

    Huikean maailmanlaajuisen menestyksen saaneen Boney M. –yhtyeen alkuperäinen laulaja Maizie Williams tuo kokoonpanonsa konsertoimaan Suomeen huhtikuussa. Monet legendaariset discokappaleet, kuten Rivers of Babylon, Rasputin, Daddy Cool ja Sunny heräävät eloon Finlandia-talossa lauantaina 25. huhtikuuta. Luvassa on harvinainen konserttisaliesitys tavanomaisen discon tai yökerhon sijasta. Huomioikaa tosin, että tämä on vain yksi Boney M -inkarnaatio ainakin pari […]

  • KarmaRockin ohjelma julki

    KarmaRockin ohjelma julki

    23. kerran Harjavallassa rokattavassa KarmaRockissa on luvassa jälleen äkkiväärä kattaus. Teräväksi ja ryhdikkääksi tituleerattu verbaalikko Anssi Kela vie yleisöä kuin pässiä narussa, sillä hänen uusi tulemisensa saa sekä nauramaan ääneen että kyyneleen vierähtämään. Kehäraakit Maj Karman ukot on jo sillä tasolla, etteivät muista edes lopettaa. Luvassa jälleen vuoden ainoat kokoontumisajot KarmaRockissa. Iso-Britanian punkrock-kuningatar Louise Distrasin […]

  • Uusi kesäklubi Helsingin Radisson hotellille

    Kampissa sijaitsevan Radisson Blu Royal Hotellin aurinkoinen Grill It! -kesäterassi toimii toukokuun puolivälistä elokuun loppuun uuden Friday Factory -klubin kotipaikkana. Kesän jokaisena perjantaina Helsingin yöelämästä tutut dj:t soittavat after work -teemaan soveltuvaa levymusiikkia ilmaisissa iltapäivän ja alkuillan tapahtumissa. Friday Factory -tapahtumien aikana terassilla on luvassa myös vaihtuvia tarjouksia. Mikäli sataa, pidetään klubi Grill It! -baarin […]

  • Kesän paras jazzpäivä Porissa

    Kesän paras jazzpäivä Porissa

    Jos Pori Jazzissa ehti viipyä tänä vuonna vain yhden päivän, oli lauantai voitokas valinta. Kirjurinluodon areenalle on harvoin, jos koskaan, marssitettu yhtä kovatasoista esiintyjäkaartia saman vuorokauden puolella. Huipputason jazz, riemukas 80-luvun popfunk ja rouhea bluesrock kumuloituivat kaikki odotukset ylittäväksi kokonaisuudeksi. Earth, Wind & Firen hetkeksi Kirjurille perustama svengin satumaa oli oiva sinetti päiväpuhteelle, joka onnistui […]

  • 19. kerran järjestettävä Funky Elephant siirtyy The Circukseen

    19. kerran järjestettävä Funky Elephant siirtyy The Circukseen

    Tänä vuonna Helsingissä järjestetään yhdeksästoista Funky Elephant 18.–21.4.2013. Festivaalin pääareenana toimii ensimmäistä kertaa konsertti- ja tapahtumakeskus The Circus. Lisäksi ohjelmaa on tarjolla kahvila-baari mbarissa elokuvien ja musiikin muodossa. Funky Elephantin vuoden kansainvälinen musiikkitapaus on Martha High & Speedometer (USA/GBR), joiden äskettäin yhdessä julkaistun levyn kappaleita tullaan kuulemaan festivaalikeikalla. Martha High kasvatti soul-diivana mainettaan esiintymällä yli […]

  • Jackie, Jermaine, Marlon ja Tito palasivat yhteen, ensimmäinen kiertue ilman Michaelia tuo The Jacksonsit myös Suomeen

    Jackie, Jermaine, Marlon ja Tito palasivat yhteen, ensimmäinen kiertue ilman Michaelia tuo The Jacksonsit myös Suomeen

    Helmikuussa Suomessa nähdään todellisia popmusiikin legendoja kun yhdysvaltalainen The Jacksons saapuu esiintymään maahamme. Kesäkuussa Yhdysvalloista startannut Unity Tour -kiertue rantautuu Espoon Barona Areenalle sunnuntaina 24. helmikuuta tuoden mukanaan ainutlaatuisen konserttielämyksen maailman tunnetuimpiin lukeutuvien viihdyttäjien seurassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun veljekset Jackie, Jermaine, Marlon ja Tito Jackson esiintyvät tien päällä ilman edesmennyttä Michael-veljeään. Edellisestä yhteiskiertueesta […]

  • Discon tuottajalegenda pisti SoundCloudiin jakoon harvinaisuuksia

    Discon tuottajalegenda pisti SoundCloudiin jakoon harvinaisuuksia

    Hansjörg “Giorgio” Moroder ei nimenä välttämättä soita kovinkaan monelle asiaan vihkiytymättömälle mitään kelloja, mutta miehen tuottajahistoriasta löytyy sen verran isoja hittejä, että lähes varmasti jokainen on kuullut ainakin jotain miehen tuotoksia, joiden joukosta löytyy mm. Donna Summerin I Feel Love, Blondien Call Me ja Berlinin Take My Breath Away. Onpa mies tehnyt soundtrackejäkin sellaisiin leffoihin […]

  • Brittiläinen modernin diskon tuottajalupaus Edwin van Cleef ensimmäiselle Suomen keikalleen

    Brittiläinen modernin diskon tuottajalupaus Edwin van Cleef ensimmäiselle Suomen keikalleen

    Edwin van Cleef, Iso-Britannian Leedsistä kotoisin oleva 24-vuotias tuottaja/dj, esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa perjantaina 2.11.2012. Disco Avengerz -klubille ravintola Motelletiin saapuvaa artistia on ylistetty yhdeksi lahjakkaimmista nu disco -genren lupauksista. Edwin van Cleefin kosmiset ja eteenpäin puskevat kappaleet sopivat jokaisen modernin diskoteekin levylautasille. Nuori kyky on remixannut Nelly Furtadon, John Legendin ja Grumin kaltaisia tähtiä. […]

  • Ital tuo “kosmista diskoa” Kutoselle

    Ital tuo “kosmista diskoa” Kutoselle

    Housea, kosmista diskoa ja valtavirran ulkopuolista elektronista musiikkia soittava yhdysvaltalaisartisti Ital aloittaa Euroopan-kiertueensa Kuudennelta Linjalta keskiviikkona 10. lokakuuta. Audiovisuaalisen konsertin täydentää Italin taustaprojisoinneista vastaava Aurora Halal, ja illan avaa kotimainen kolmikko Yön syke. Washington DC:stä saapuva Ital, oikealta nimeltään Daniel Martin-McCormick, tunnetaan myös lukuisista muista projekteistaan. Tuottajan töidensä ohella mies on julkaissut kokeellista elektronista musiikkia […]

  • Kuudes Aisti vahvistuu legendaarisella reggae-selektorilla

    Kuudes Aisti vahvistuu legendaarisella reggae-selektorilla

    Kaupunkifestivaali Kuudes Aisti julkistaa uutena esiintyjänä legendaarisen reggae-selektorin David Rodiganin. DJ Hellin esiintyminen on peruuntunut, tilalla esiintyy brittiläinen DJ Harvey. David Rodigan on pitkän linjan englantilainen DJ, joka tunnetaan erityisesti reggae- ja dancehall-ohjelmistostaan. Niin ikään brittiläinen DJ Harvey on kerännyt kuuntelijoita ympäri maailmaa ja häntä pidetään yhtenä discon, garagen ja housen DJ-uraauurtajana. DJ Harvey esiintyy […]

  • Flow täydentyy jälleen 14 uudella artistilla

    Flow täydentyy jälleen 14 uudella artistilla

    Ohjelmistomme täydentyy yhteensä neljäntoista uuden artistikiinnityksen myötä. Uusia ulkomaisia kiinnityksiä ovat ajatontonta synapoppia tarjoileva Chromatics Yhdysvalloista, brittiläinen uuden diskon nouseva tähti Kindness, ja Los Angelesin boogie funk -lähettiläs DāM Funk. Uusia kotimaisia artisteja ovat legendaarisen Tuomari Nurmion Dumari & Spuget -kokoonpano, kotimaisen popin merkkinimi Manna, folk-henkistä poppia tarjoava Atlético Kumpula, omaperäisyydessään valloittava laulajatulokas Tiiu Helinä, […]

  • Donna Summer on kuollut

    Donna Summer on kuollut

    Discotähti Donna Summer on kuollut 63 vuoden iässä  syöpään. Donna Summerin uran huippu sijoittui 1978-79 vaihteeseen, jolloin kuuden singlen putkessa neljä meni jenkkilistan ykköseksi ja ne kaksi muuta jäivät toiseksi ja neljänneksi. Summer jatkoi kuitenkin menestyspolulla uransa loppuun asti, usea hänen 2000-luvulla julkaistu biisinsä nousi edelleen Yhdysvaltojen tanssilistan kärkeen. Myös I Feel Love on yksi […]

  • Bassline Festival avaa Suomen ensimmäisen festivaaliradiokanavan FM-taajuudella

    Bassline Festival avaa Suomen ensimmäisen festivaaliradiokanavan FM-taajuudella

    Kolmipäiväinen, kaikille ilmainen kaupunkifestivaali Bassline Festival valtaa Helsingin 8.-10.6.2012. Viidettä Bassline Festivalia juhlistetaan Suomen ensimmäisellä festivaaliradiokanavalla, joka avataan 14.5. pääkaupunkiseudulla FM-taajuudella 103.1Mhz. Bassline Radiosta voi nauttia aina festivaalin päätökseen 10.6. asti. Bassline Festival jakautuu neljään eri päätapahtumapaikkaan: Sinebrychoffin puistoon, pääkaupunkiseudun FM-taajuuksille, Kiasman etupihalle sekä Mbarin terassille. Festivaalin suuri päälava sijaitsee Sinebrychoffin puistossa, jossa juhlitaan livemusiikin […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.