Housea, kosmista diskoa ja valtavirran ulkopuolista elektronista musiikkia soittava yhdysvaltalaisartisti Ital aloittaa Euroopan-kiertueensa Kuudennelta Linjalta keskiviikkona 10. lokakuuta. Audiovisuaalisen konsertin täydentää Italin taustaprojisoinneista vastaava Aurora Halal, ja illan avaa kotimainen kolmikko Yön syke.
Washington DC:stä saapuva Ital, oikealta nimeltään Daniel Martin-McCormick, tunnetaan myös lukuisista muista projekteistaan. Tuottajan töidensä ohella mies on julkaissut kokeellista elektronista musiikkia Sex Worker -nimellä, soittanut hardcorea Dischordille levyttäneessä Black Eyes -yhtyeessä sekä ollut mukana perustamassa The Rapture -henkistä punkfunk-bändiä Mi Amia. Viime aikoina miestä on pääasiallisesti työllistänyt house- ja disko-musiikkiin keskittyvä Ital-projekti.
[youtube u2_6qL0GZrE]
Aikaisemmin 12” maxeja Not Not Fun- ja 100% Silk -levymerkkien kautta julkaisseen Italin debyyttialbumi ”Hive Mind” ilmestyi helmikuussa Planet Mu Recordsin (mm. Venetian Snares, Benga, Eero Johannes) toimesta. Viidestä, pääosin yli 10-minuuttisesta, kappaleesta koostuvan levyn materiaali on kerännyt vertauksia Kraftwerkin ja Giorgio Moroderiin kaltaisiin pioneereihin, Andrew Weatherallin ja Lindstrømin tyylisiin nu-disco -artisteihin sekä The Orbin ja Leftfieldin tapaisiin brittiläisiin electronica-yhtyeisiin. Kakkosalbumi ”Dream On” ilmestyy marraskuun 13. päivä niinikään Planet Mun kautta.
Illan avaa elektronisen musiikin erikoismiesten Sami Toroin (Long-Sam), Jaakko Savolaisen (Jaakko Eino Kalevi) ja Ukko Perttilän (Huntin Seteli) muodostama Yön syke, joka soittaa syntetisaattorivetoista post-punkia.
KEIKKA
Ke 10.10.2012 Helsinki, Kuudes Linja
LIPUT:
10 EUR + toimituskulut
Ennakot Tiketistä