-

Lisa Nilsson saapuu juhlakiertueellaan Finlandia-talolle
#lisanilsson -

We Love the 90’s siirtyy 2000-luvun puolelle ja on nyt We Love Festival
#welovefestival -

JAG : More Of The Same – Chillailevasti kansainvälistä vanhan liiton räbäytystä. Jopa liiankin.
(JBH Productions 2017) Wassawassawassawassa!!!??? Helsinkiläinen räppäri Jeppe Grönholm a’ka JAG palaa tyylikkään kansainvälisen kuuloisella soul, jenkkitunnari ja Motown -soundeja ja sampleja vilisevällä kolmosalbumillaan vanhan liiton räbätyksen pariin elokuussa julkaistulla albumillaan More Of The Same, josta toistaiseksi saatavana on ainoastaan vinyyliversiota. Skenen tyypit tuskin pistävät vastaan. Vuoden 2014 Detention-albumiin verrattuna More Of The Samen kansi vilisee […] -

Hard Action : Hot Wired Beat – Skandinaavisen toimintarockin kadonnut muna
(Svart Records 2017) Suvereenisti kotimaisen toimintarockin keulille pari vuotta takaperin julkaistun debyyttialbuminsa Sinister Vibes:in myötä pongahtanut Hard Action palaa kaksi vuotta myöhemmin 36-minuuttisella kokopitkällään Hot Wired Beat. Kyseisen teoksen voi määritellä vuosiin parhaaksi ja mielenkiintoisimmaksi Skandinaavisen toimintarockin julkaisuksi. Nämä kärkeen lausutut suuret sanat toki tarvitsevat katteekseen perusteluja. No, niitä sitten tässä seuraavassa: Albumin musiikki syttyy lempeällä liekillä, räjähtää huomaamatta, roihuaa vastustamattomasti ja palaa viimeistä pärettä […] -

Holy Holyn huominen keikka siirtyy maaliskuulle, järjestäjä tarjoaa vaparin lippunsa säilyttäville
#holyholy -

Grandmaster Flash ja Nits Tampere-talon kevätkauden tähtiä
#grandmasterflash #nits #tampere-talo -
Maria Gasolina : Pitkää Siltaa – Rytmit kuumat Idän maan
(Gasolina Records 2017) Vuosituhannen alkumetreillä alkunsa saanut, alunalkujaan brasilialaista rytmimusiikkia suomeksi kääntänyt ja esittänyt, ennakkoluulottoman, etnahtavan big bandin mittasuhteita tavoitteleva helsinkiläisryhmä Maria Gasolina julkaisee ensimmäisen pitkäsoittolevynsä seitsemän vuoden levytystauon jälkeen. Järjestyksessään yhtyeen neljäs pitkäsoitto Pitkää Siltaa kuljettaa kuulijan kosteiden lattarirytmien sijaan kuumien Lähi-Idän ja Itä- sekä Pohjois-Afrikan rytmi- ja populaarimusiikin aaltojen päällä tehden samalla maamme […] -

Manhattan Transferille lisäkeikka Ouluun
#manhattantransfer -

Helloween ensi kesänä paluun tekevään South Parkiin
#southparktampere -

Kraftwerkin 3-D Concerts nähdään kahdesti Finlandia-talossa
#kraftwerk -

The Nirvana Experience -keikkaa vahvistettiin The Montage of Heck -elokuvalla
#thenirvanaexperience -

Fu Manchu saapuu Nosturiin maaliskuussa
#fumanchu -

Ilosaaren ensikiinnitykset ovat Nightwish, Gogol Bordello ja Action Bronson
#ilosaarirock -

Kitaravirtuoosi Tommy Emmanuel saapuu Kultsalle
#tommyemmanuel -

Vince Neil tähdittää myös Porispereä, lisäksi mukana mm. punk-legenda The Exploited
#porispere -

Vince Neil ja Turbonegro Mikkelin Jurassic Rockin ensikiinnitykset
#jurassicrock -

Johnny Depp tuo Hollywood Vampires -yhtyeensä Suomeen
#hollywoodvampires -

Europe ja muutama muu lisätty Tuskaan
#tuska -

Avenged Sevenfold on Rockfestin vika pääesiintyjäkiinnitys, mukana myös Bullet for My Valentine ja Stone Sour
#rockfest -

Pertti Kurikan Nimipäivät lunastaa lupauksensa ja nousee vielä kerran lavalle
#eimyytavana -

Night Visions laajenee Turkuun
#nightvisions


