-

Suffocation saapuu Helsinkiin ja Tampereelle
Helmikuussa Suomeen saapuu merkittävä vieras ulkomailta, sillä death metallin kantaisiin lukeutuva, jenkkiläinen Suffocation nähdään maassamme lähes 7 vuoden tauon jälkeen. Mukaan näille harvinaisille keikoille liittyvät aiemmin tänä vuonna Steelfestillä esiintynyt itävaltalaisyhtye Belphegor sekä alkuvuodesta 2019 uuden levyn julkaissut, puolalainen Hate. Yhtyeet soittavat kaksi keikkaa Suomessa osana Europe Under Black Death Metal Fire 2 -Euroopan-kiertuettaan. Bändit […] -

Phil Campbell ja Nazareth tähdittävät Karjurockia
Ensi heinäkuussa juhlittava Karjurock (16.-18.7.2020) tulee olemaan kesän puhutuimpia tapahtumia. Keskellä maalaisidylliä järjestettävä festivaali on ensi vuonna eittämättä historian kovin, kun Motörheadin kitaristina ja vaikuttajajäsenenä tunnettu Phil Campbell saapuu bändeineen Uudenkaupungin Lokalahdelle. “Meidän lähtökohtamme on aina ollut tarjota festarivieraille jotain ikimuistettavaa. On se sitten ollut biisonisafareita tai jotain muuta erikoista, ovat ne aina jääneet juhlakansan […] -

Kissin jäähyväiskiertue rantautuu Hartwallille ensi kesänä
End Of The Road -jäähyväiskiertueellaan oleva KISS saapuu vielä kerran Suomeen. Rocklegenda soittaa viimeisen Suomen-keikkansa lauantaina 27.6.2020 Helsingin Hartwall Arenalla. Konsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 26.11.2019 klo 10.00 Ticketmasterissa. Maailman merkittävimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva yhdysvaltalainen KISS on parhaillaan uransa viimeiseksi jäävällä End Of The Road -maailmankiertueella. Jättimäinen kiertue päättyy New Yorkiin 17.7.2021. “Kaikki mitä olemme viimeisen […] -

Chemical Brothers saapuu Provinssiin
Brittiläinen elektronisen musiikin suurnimi The Chemical Brothers saapuu tähdittämään juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna kolmen päivän ajan juhlittavan Provinssin entisestään vahvistuvaa ohjelmistoa. Seinäjoen Törnävänsaarella 25.-27. kesäkuuta järjestettävän festivaalin Early Bird -liput sekä leirintä- ja hotellipaketit ovat myynnissä www.provinssi.fi/liput. Early bird -hinnat ovat voimassa vuoden loppuun saakka. Huikaisevista live-esiintymisistään tunnettu The Chemical Brothers saapuu Seinäjoelle massiivisen audiovisuaalisen tuotannon […] -

Crazy Lixx saapuu On the Rocksiin
Ruotsalainen hardrock-yhtye Crazy Lixx saapuu keväällä Helsinkiin. Yhtye kiskaisee shown On the Rocksissa lauantaina 2. toukokuuta. Kuusi pitkäsoittoa julkaissut Crazy Lixx vie eteenpäin Kissin, Def Leppardin, Mötley Crüen, Whitesnaken, Alice Cooperin ja Bon Jovin tehokkaaksi havaittua rock’n’roll-reseptiä: All killers-no fillers, kuten Crazy Lixxin slogan kuuluu. Crazy Lixxin viimeisin pitkäsoitto Forever Wild ilmestyi toukokuussa 2019. Sen […] -

Anthrax tähdittää 10-vuotista Porispereä
10 vuotta täyttävä Porispere-festivaali julkistaa nyt 10 ensimmäistä ensi kesän artistiaan. Tapahtuman historian kovimman line upin kärkinimi on vuonna 1981 perustettu Anthrax. Sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä thrash metal -yhtyeistä Metallican, Megadethin ja Slayerin ohella. Viisihenkinen newyorkilaisyhtye on julkaissut urallaan 11 studioalbumia, joista tuorein, For All Kings, on vuodelta 2016. Porispere tarjoaa myös monipuolisen setin Suomen […] -

Alt-country/bluegrass -artisti Jayke Orvis ensi kertaa soolona Suomeen
Amerikkalainen laulaja ja lauluntekijä Jayke Orvis ( mm. The Goddamn Gallows, .357 String Band) saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen tammikuussa 2020. Mies esiintyy maassamme Euroopan kiertuetta varten kootun The Bullshit Brothers -taustabändinsä kanssa kolmen keikan verran. Luvassa on konstailematonta ja mukaansatempaavaa bluegrassia sekä vaihtoehtoista uusiokantria sopivin rockvivahtein maustettuna. Yhtye esiintyy 9.1.2020 Tampereen Telakalla, päivää myöhemmin 10.1. […] -

Legendaarinen Engelbert Humperdinck Suomeen toukokuussa
Maailman menestyksekkäimpiin viihdelaulajiin lukeutuva Engelbert Humperdinck saapuu konsertoimaan Suomeen toukokuussa. Tämä legendaarinen tulkitsija nähdään Helsingissä, Finlandia-talossa 8. toukokuuta ja Tampere-talossa 9. toukokuuta. Liput konsertteihin tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 25. syyskuuta kello 9.00. Release Me -hittinsä myötä ympäri maailman tunnetuksi tullut Humperdinck syntyi vuonna 1936 Intian Madrasissa alun perin Arnold George Dorsey -nimisenä. Hän esiintyi aluksi […] -

Afrobeats-musiikin prinssi Afro B Suomeen
Drogba (Joanna) -hitillään tähdeksi noussut Afro B nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa keikalla lauantaina 25. tammikuuta 2020 Helsingin The Circuksessa. Lontoossa kasvanut norsunluurannikkolaistaustainen Afro B on yksi afrobeatsin kuumimmista nimistä. Keikan järjestää Loud’ n Live yhteistyössä suosittujen helsinkiläisten Shutdown- sekä Afro Sunday -klubibrändien kanssa. Alun perin DJ:nä tunnettu, omaa afrobeats-erikoisohjelmaansa brittiläisellä CapitalXTRA-kanavalla vetänyt Afro B on […] -

Crazy Cavan tähdittää Leppävirran uutta rockabilly-/psychobilly-tapahtumaa
Eteläwalesilainen rockabilly-legenda Crazy Cavan ’n’ the Rhythm Rockers on kiinnitetty Leppävirran uuden Cosy Casket -tapahtuman pääesiintyjäksi. Vuonna 1970 perustettu yhtye nousi genrensä huipulle heti debyyttisinglellään ”Teddy Boy Boogie” (1973), ja on pysytellyt fiftarikulttuurin ykkösnyrkkinä siitä lähtien. Kultalevyn Suomessa Still Crazy -albumistaan (1979) pokannut bändi on toiminut esikuvana lukuisille nuoremmille yhtyeille, kuten The Clashille. Tapahtumassa esiintyvät […] -

Kvelertak saapuu Helsinkiin ja Tampereelle
Black metallia, rock’n’rollia sekä punkkia yhdistelevä Kvelertak saapuu maanantaina 30.3.2020 Helsingin Tavastialle sekä 31.3.2020 Tampereen Pakkahuoneelle. Keikkojen lipunmyynti on käynnistynyt tänään 15.11. klo 11.00 Tiketissä ja Lippu.fi:ssä. Reippaassa kymmenessä vuodessa Norjan metalliannin kärkikastiin rytissyt Kvelertak on kiertänyt viime vuosina mm. Ghostin ja Metallican lämmittelypestistä vastaten. Päin näköä iskevän musiikin lisäksi bändi on erityisen tunnettu räjähtävistä […] -

Deftones ja Gojira sekä Tuskaan että Provinssiin, myös muita kiinnityksiä julki
Uutta pitkäsoittoa valmisteleva Deftones sekä ranskalainen progemetallisuuruus Gojira on kiinnitetty sekä Tuskaan että Provinssiin. Deftones on Provinssissa la 27.6 ja Gorija pe 26.6. Tuskan päivät on vielä julkaisematta. Provinssin avauspäivää tähdittää lisäksi brittiläinen pop-komeetta Charli XCX, Disturbed vahvistaa Provinssin lauantain kattausta ja viides uusi Provinssi-kiinnitys on Islannin kohuttu industrial-trio ja Euroviisu-yllättäjä Hatari. -

Psykerokkari Hällas saapuu neljälle keikalle Suomeen
Ruotsalainen Hällas julkaisee uuden albumin 31.tammikuuta ja juhlii levyjulkkareitaan neljällä keikalla Suomessa. Unohda arkipäivän rutiinit ja astu kokeilunhaluiseen fantasiamaailmaan. Niin Hällas haluaa kaikken levyä kuuntelevien tai keikoille saapuvien ainakin kokevan. Vahvasti 70-luvun musiikista inspiraationsa ammentavan viisikon musiikki on dynaaminen yhdistelmä progressiivista rockia, metallia ja folkkia. Yhtyeen tuleva albumi Conundrum on kolmas ja viimeinen osa trilogiaa, […] -

Thomas Gabriel Warrior saapuu Tavastialle uuden Hellhammer-projektinsa kanssa
Legendaarinen Hellhammer-yhtye avasi lyhyen elinkaarensa aikana 80-luvun alussa täysin uusia ovia metallimusiikin saralla. Hellhammerin perustaja Thomas Gabriel Warrior, jonka ura on jatkunut sittemmin mm. Celtic Frostissa ja Triptykonissa, on jo kauan haaveillut Hellhammerin materiaalin esittämisestä elävänä ja sen aika on nyt. Triumph of Death -projekti sai nimensä Hellhammerin tunnetuimman biisin mukaan. Illan Tavastialla avaa kotimainen […] -

Hassisen Kone palaa lavoille 40-vuotisjuhlien kunniaksi
Suomirockin legenda Hassisen Kone tekee paluun esiintymislavoille ensi kesänä. Ikonisen aseman omaava yhtye esiintyy alkuperäiskokoonpanossaan kesäkuussa kotikaupunkinsa Joensuun Kerubissa kolmen keikan voimin 18.-20. kesäkuuta. Ensimmäisen festarikeikkansa vuoden 1980 Provinssirockissa soittanut Hassisen Kone täydentää ensi kesän Provinssin pääesiintyjäkattausta lauantaina 27. kesäkuuta nähtävän keikkansa myötä. 40-vuotisjuhlaansa viettävän Hassisen Koneen merkkivuosi huipentuu Tampereen Ratinan stadionille lauantaina 8. elokuuta, […] -

Klezmerin mestari Kroke saapuu Suomeen
Klezmer-musiikin mestariyhtye, puolalainen Kroke saapuu konsertoimaan Suomeen huhtikuussa. Tämä lukuisia palkintoja ympäri maailman voittanut yhtye nähdään Savoy-teatterissa, Helsingissä keskiviikkona 16. huhtikuuta 2020. Liput Kroken konserttiin maksavat alkaen 39,50 euroa, ja niiden myynti on jo alkanut Lippupisteessä. Vuonna 1992 perustettu Kroke aloitti toimintansa puhtaana klezmer-kokoonpanona, mutta on sittemmin laajentanut repertuaariaan myös laajemmin eri kansanmusiikin lajeihin. Yhtye […] -

Ozzyn uusi keikkapäivä on 7. joulukuuta 2020
Ozzy Osbournen ”NO MORE TOURS 2” -nimeä kantavan Euroopan kiertueen uudet korvaavat päivämäärät on saatu vahvistettua. 20. helmikuuta 2020 ajankohdalle suunnitellun Helsingin konsertin uusi päivämäärä Hartwall Arenalla on maanantaina 7. joulukuuta 2020. Aikaisemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan uudelle keikkapäivälle. Lipunmyynti joulukuun 2020 konserttiin Hartwall Arenalla on käynnissä. Mikäli uusi keikkapäivämäärä ei sovi, voi jo ostetut […] -

Aija Puurtinen & Brooklynin Satu : Lännen Maata – “Finglishiksi taittuvaa luomumusiikkia amerikansuomalaisten siirtolaisten kohtaloista”
(Turenki Records 2019) Honey B. And T-Bones -yhtyeen ydinkaksikkona parhaiten tunnettu pariskunta Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi ovat puuhanneet viime vuosina erittäin juurevan ja kulttuurihistoriallisestikin merkittävän aihepiirin parissa. 2015 julkaistu Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstars -yhtyeen albumi “Brooklynin Satu” avasi uusia musiikillisia väyliä ja näkökulmia syventyä Suomesta yli 100 vuotta sitten Yhdysvaltoihin suuntautuneen siirtolaisaallon vaikutuksiin […] -

“Brooklynin Satu amerikansuomalaisten tarinoiden ja soundin jäljillä” – Haastattelussa Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi
Saimme Noisen haastateltavaksi pitkän linjan juurimusiikin ammattilaispariskunnan Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen. Parhaiten varmaankin rhythm ‘n blues-yhtyeestään Honey B & T-Bones:sta tunnettu kaksikko on työskennellyt viimeajat uuden Finglishin (amerikansuomalaisten siirtolaisten käyttämä suomen ja amerikanenglannin sekoitus) kielellä kappaleensa tulkitsevan yhtyeensä kanssa. Brooklynin Satu -yhtyeen keulilla Aija laulaa amerikansuomalaisia tarinoita mm. folkia, kantria, bluesia, tangoa, reggaeta ja […] -

Mew saapuu Turun Kesärauhan pääesiintyjäksi
Kesärauha 2020 on julkistettu – pääesiintyjäksi on kiinnitetty tanskalainen indierockjätti Mew, joka soittaa kokonaisuudessaan menestysalbuminsa And The Glass Handed Kites. 5.-6.2020 Vanhalla Suurtorilla nähdään myös kotimaisina pääesiintyjinä Suomen parhaimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta sekä jo viime vuonna Kesärauhassa hurmannut Ruusut. Muut julkistettavat artistit ovat comebackin tekevä 22-Pistepirkko, virolaisen Ewert and Two Dragons -kitaristin sooloprojekti Erki […] -

John Smith julkaisi ensimmäisen esiintyjänsä
Peurungalla järjestettävä raskaan rockin festarit John Smith on julkaissut ensimmäiset kiinnityksensä. Ulkomaailmaa edustavat ruotsalaiset katuroku Backyard Babies, synkistelevä Katatonia, progehevihtävä Scar Symmetry ja hevirokkaava Eclipse. Moldovasta puolestaan Laukaan perukoille saapuu Infected Rain. Suomikiinnitykset ovat Battlelore ja Insomnium. Lisää on luvassa vielä 20 bändin verran. LIPUT 3pv Rokkilippu – 121.50 € 3pv VIP – 251.50 € […] -

Iron Maiden on Tampereelle siirtyvän Rockfestin pääesiintyjä
Iron Maiden saapuu ensimmäistä kertaa Tampereella järjestettävän Rockfestin pääesiintyjäksi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-7.6.2020. Esiintyminen on osa yhtyeen laajamittaisen Legacy of the Beast -maailmankiertueen loppuhuipennusta. ”Meillä on ollut mahtava kiertue. Kaikki lavashow’sta rekvisiittaan – mukaan lukien Eddie – ovat keränneet ilmiömäistä palautetta. Koko bändillä on ollut todella mukavaa ja odotamme innolla, että saamme tuoda tuotantomme Rockfestiin, […] -

Bon Iver tähdittää Flow’ta
Helsingin Suvilahdessa 14.–16. elokuuta järjestettävä Flow on julkistanut ensimmäisen esiintyjänsä: monipuolisesti eri musiikkityyleistä ammentavan yhdysvaltalaisen folk-sensaatio Bon Iverin, joka saapuu useiden vuosien tauon jälkeen viimein Suomeen. Yksi Flow-yleisön eniten toivomista esiintyjistä nähtiin edellisen kerran Helsingissä vuoden 2012 Flow Festivalilla. Yhteensä Flow Festivalilla nähdään noin 150 esiintyjää. Kolmen päivän Early Bird -liput festivaalille ovat nyt myynnissä. -

W.A.S.P.:in teemakiertue saapuu Suomeen
Vuonna 1982 perustettu amerikkalaisyhtye W.A.S.P. saapuu syyskuussa 2020 Suomeen. Klassinen heavy metal -orkesteri soittaa Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella, Helsingin Kulttuuritalolla ja Oulun Teatriassa. 1984 to Headless – 2020 World Tour panostaa W.A.S.P.:n neljän ensimmäisen albumin materiaaliin. – Emme ole koskaan tarjonneet vastaavaa live-settiä. Luvassa on spesiaalishow, joka ei tule toistumaan, bändin laulaja-kitaristi ja keulakuva Blackie Lawless […]