Saimme Noisen haastateltavaksi pitkän linjan juurimusiikin ammattilaispariskunnan Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen. Parhaiten varmaankin rhythm ‘n blues-yhtyeestään Honey B & T-Bones:sta tunnettu kaksikko on työskennellyt viimeajat uuden Finglishin (amerikansuomalaisten siirtolaisten käyttämä suomen ja amerikanenglannin sekoitus) kielellä kappaleensa tulkitsevan yhtyeensä kanssa. Brooklynin Satu -yhtyeen keulilla Aija laulaa amerikansuomalaisia tarinoita mm. folkia, kantria, bluesia, tangoa, reggaeta ja perinnetietoista americanaa mutta myös slaavilaisia elementtejä hyödyntävän, monenkirjavan luomu-musiikin säestyksellä.
Mistä ja milloin syntyi ajatus lähteä tekemään lauluja amerikansuomalaisten siirtolaisten elämästä ja tarinoista?
Aija: Kurikassa joka kesä järjestettävä Rytmiraide-festivaali tilasi meiltä esityksen tästä aiheesta. Prosessin käynnistyttyä Yhdysvaltain suurlähetystökin kiinnostui ja tuli mukaan tukemaan hanketta. Parin vuoden työskentelyn myötä teos sai kantaesityksensä Rytmiraide-tapahtumassa kesällä 2013. Esitys sai niin suuren suosion, että tapahtuman taustalla oleva Rytmiraide ry tilasi meiltä myös cd:n joka näki päivänvalon 2015. Tämän uuden Lännen maata –levyn olemme rahoittaneet itse, mikä oli myös syy vaihtaa bändin nimi.
Onko yhtyeenne jäsenistöllä kenties omaa, henkilökohtaista kokemusta tai omaa amerikansuomalaista sukua tai sukutaustaa?
Esa: Edesmennyt isoenoni Felix Lukkarila lähti ennen sotia Lappajärveltä Kanadaan ja teki elämäntyönsä kaivoshommissa Sudburyssa, Ontariossa. Yhteyttä sikäläisiin sukulaisiin pidetään edelleen. Lisäksi minun ja Aijan bändi Honey B. & T-Bones teki useita laajoja kiertueita Kanadassa 80- ja 90 –lukujen taitteessa. Esiinnyimme myös suomalaisalueilla, vaikka se ei ollutkaan pääasiallinen agendamme kiertueilla ja meillä on edelleen paljon ystäviä siellä. Myös Brooklynin Sadun Selina on esiintynyt pari kertaa Finnfestilla Michiganin Hancockissa ja Floridassa.
Kuinka ensimmäisen albuminne orkesteri Rytmiraide Allstars, sittemmin Brooklynin Satu -yhtyeen jäsenistö valikoitui ja muotoutui levyttäväksi ja esittäväksi kokoonpanoksi?
Aija: Ensimmäisellä levyllähän oli mukana Susanna Hietala (nykyinen Lukkarinen) harmonikassa ja taustalaulussa. Hän on pitkäaikainen ystäväni ja loistava laulaja, jota kysyin mukaan vaikka tiesin hänen toimivan täyspäiväisesti Club For Fivessa. Susanna lähti innolla mukaan. Jaska Lukkarinen oli tuolloin rumpali Honey B & T-Bonesissa ja luonteva yhteistyökumppani tähänkin. Tämä kokoonpano suunniteltiin yksittäistä konserttia varten. Suosio oli, kuten edellä jo mainitsin, sen verran kova että jatkoa tuli ja studioon otettiin mukaan myös Eero Grundström, joka on spelialisoitunut matkaharmonin ja huuliharppun soittoon.
Nykyinen kokoonpanomme on ollut jo useamman vuoden: Aija Puurtinen: laulu, basso, Selina Sillanpää: viulu, mandoliini ja taustalaulu, Eero Grundström: matkaharmoni, huuliharppu, Esa Kuloniemi: resonaattorikitara, sikarilaatikkokitara, banjo ja laulu sekä Mooses Kuloniemi: rummut.
Kertoisitteko kuinka ja mistä syystä albuminne kappaleidenne tekstittäjäksi valikoitui Perttu Hemminki?
Aija: Perttu Hemminki on kurikkalaislähtöinen toimittaja. Hän on tehnyt useita kymmeniä matkoja eri puolille Pohjois-Amerikkaa nimenomaan näihin suomalaisyhteisöihin ja tutkinut aihetta syvällisesti. Hänet meille esitteli Rytmiraide ry:n Justus Hakola, jota voi pitää koko hankkeen katalysaattorina. Pertusta saimme loistavan yhteistyökumppanin.
Kuinka paljon, millaista taustatyötä ja siirtolaishistoriaan perehtymistä Finglishin kielellä sanoittaminen ja biisien tulkitseminen vaati teiltä itseltänne?
Esa: Perttuhan teki sanoitustyön ja hänellä oli matkoilta kertynyttä aineistoa ja muistiinpanoja valmiina plus finglish hallussa. Aija teki taas pääasiallisesti sävellystyön. Siirtolaishistoriaan on tullut perehdyttyä noiden sukulaisuusyhteyksien ja keikkamatkojen sekä kirjallisuuden myötä. Meillä on Antti Tuurit luettu ja Bobby Arot kuunneltu 70-luvulta saakka.
Aija: Niin, ja minähän olen sielultani siirtolainen ja kiertolainen.
Oliko teillä musiikillisia esikuvia tai viitteitä, mihin tyylisuuntaan tai -suuntiin lähditte tietoisesti viemään Brooklynin Sadun soundia ja musiikillista ilmiasua uudella levyllänne?
Aija: Levytyskokoonpano antoi soundin ja oman sävellyskieleni laaja-alaisuus musiikillisen suunnan.
Yhtyeenne on vahvasti perheorkesteripainotteinen, sillä myös poikanne Mooses soittaa yhtyeessänne rumpuja. Kuinka hyvin sukupolvien välinen yhteistyö toimii yhtyeessänne?
Esa: Mooseshan tuli mukaan vasta siihen ensimmäiseen levyproggikseen, jossa soitti rumpuja niissä biiseissä joissa solistina toimi levyllä vieraileva, niin ikään kurikkalaislähtöinen bluesmies Dr. Helander. Minä ja Aijahan olemme soittaneet Mooseksen kanssa jo perhebändissämme Honey B. Familyssa, ja kundi on tätä nykyä myös T-Bonesin rumpali, joten mitään kummallisempia ongelmia tai kuiluja sukupolvien välillä ei ole (ollut) havaittavissa. – Ammattimies nuoresta iästään huolimatta. Sitä paitsi kansanmusaperinteeseen kuuluu perhemeininki.
Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet ja parhaimmat kokemukset kahden amerikansuomalaisten elämää käsittelevän albumikokonaisuuden tuottamisessa, tekemisessä ja esittämisessä?
Esa: Ei tässä mitään suurempia haasteita ole ollut. Ihan samaa aikataulujen sovitteluahan tämä on kuin muissakin proggiksissa. Ehkä nuo kalenterisulkeiset on haasteellisinta kun kaikilla viidellä on paljon hommaa eri tahoilla. Keikat ja yleisön hyvä vastaanotto on ollut parasta palautetta tähän saakka kokemuksellisesti.
Aija: …Ja superhienot levyarviot. Eihän sellaista koskaan osaa odottaa.
Vaikuttivatko Antti Syrjäniemen, Hiski Salomaan ja muiden menneiden aikojen amerikansuomalaisten lauluntekijöiden teokset teidän laulujenne syntyyn jossain määrin?
Aija: Ei ollenkaan. Toki heidän tuotantonsa on ollut meille tuttua entuudestaan, mutta ne teokset eivät todellakaan vaikuttaneet, eikä sen pitäisi myöskään kuulua läpi meidän musiikista.
Viimeisen viidentoista vuoden aikana amerikansuomalaisten laulujen säveltämisen kulttuuri on nostanut päätään Suomessa. Teidän lisäksenne esimerkiksi J. Karjalaisen Lännen Jukka -levytysten ja mm. Palefacen tekemän yhteistyön myötä minnesotalaisen Eric Peltoniemen kanssa A.J. Annilan erinomaisessa Ikitie-elokuvassa amerikansuomalaiset laulut ovat saaneet aivan uutta kuulijakuntaa. – Tuomari Nurmion teoksia unohtamatta. Miksi yli sata vuotta vanhat amerikansuomalaiset laulut, teemat ja niiden tekeminen ja esittäminen ovat näkemyksenne mukaan juuri näinä aikoina ajankohtaisia?
Esa: Ehkä se, että amerikansuomalaista siirtolaisuutta on tutkittu paljon, mikä on aiheuttanut sen että aiheesta on puhuttu myös julkisuudessa (esim. viimeisimpänä Finndiansit). Finglish on kuoleva kieli ja ehkä myös tämä asia on tiedostettu. On tärkeää kohottaa ja muistuttaa asiasta, eihän se itse asiassa ole sen kummenpaa kuin nykyisin meillä suomen kielessä tapahtuva englannin kielisten lainasanojen omaksuminen osaksi puhekieltä. Toki eri mekanismilla ja eri syistä.
Katalogissanne on myös jokunen amerikansuomalainen cover-biisi, kuten Herman Vähämaan viime vuosisadan alussa Michiganissa säveltämä “Jalasjärven polkka”, jonka versioitte debyyttialbumillanne. Mistä saitte idean kyseisen, Amerikansuomalaisen harmonikkaprinsessa Viola Turpeisen vuonna 1928 Chicagossa äänittämän kappaleen versioimiseen?
Aija: Pyysimme Eerolta paria eteläpohjalaista perinneteemaa pelimannityyliin soitettuna. “Jalasjärven polkka” tuli tältä pelimannihuuliharpun kävelevältä ensyklopedialta kuin apteekin hyllyltä.
Entä onko teillä ehkä jonakin päivänä ajatus tai haave käydä esiintymässä yhtyeellänne Uuden Mantereen puolella suomalaissiirtolaisten jälkeläisille?
Esa: Varsinaista suunnitelmaa meillä ei ole. Mutta jos kutsu käy niin mielellään lähdemme.
Onko debyytillenne ja Brooklynin Sadun Lännen Maata -albumille kenties luvassa jatkoa tulevaisuudessa? Jos, milloin ja millaista jatkoa?
Aija: Vaikea tässä vaiheessa sanoa. Tehdään nyt ensin keikat tämän uusimman levyn tiimoilta ja katsotaan sitten.
Onko tiedossanne olemassa joitakin amerikansuomalaisuuteen tai siirtolaisuuteen liitoksissa olevia tarinoita, teksteihin liittyviä tai musiikillisia teemoja, joista haluaisitte käsitellä tulevaisuudessa omissa, tulevissa biiseissänne?
Esa: Kyllä on, mutta nämä ovat sellaisia asioita joita ei parane vielä paljastaa…
Avaisitteko lopuksi hieman Brooklynin Sadun tulevaisuuden suunnitelmia?
Aija: Nyt tehdään tämä marraskuun levyjulkkarikeikka 21.11. Helsingin Juttutuvassa. Sitten on tammi-helmikuussa Folklandia-risteily, Tampere-talo, Malmitalo ja Kitulan Kulttuuripysäkki. Kesäksi toivomme tietenkin runsaasti keikkoja. Tämän eteen tehdään työtä parhaillaan.
Lähettäkää lopuksi terveisenne Brooklynin Sadun kuuntelijoille ja musiikistanne orastavasti kiinnostuneille musiikinkuluttajille.
Aija & Esa: Ei muuta kuin happy rock’n’roll!
Noise.fi kiittää kovasti Aijaa ja Esaa haastattelusta ja toivottaa valoisaa tulevaisuutta Brooklynin Satu -yhtyeelle.
Leave a Reply