Category: Uutiset

  • Eteläafrikkalainen altsurokkari Seether saapuu Suomeen

    Eteläafrikkalainen altsurokkari Seether saapuu Suomeen

    Etelä-Afrikan menestyneimpiin vaihtoehtorockbändeihin lukeutuva Seether saapuu marraskuussa Suomeen. Bändi on julkaissut juuri uuden albuminsa ”Isolate and Medicate”, joten Helsingin The Circuksessa lauantaina 29. marraskuuta päästään kuulemaan myös yhtyeen uutta materiaalia. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 13. kesäkuuta Lippupalvelussa. Etelä-Afrikan Pretoriasta kotoisin oleva yhtye on julkaissut useita albumeita, joista kaksi on myynyt platinaa ja kaksi kultaa. Maailmanlaajuinen […]

  • Postrockia Flow’hun, legendaarinen Slint liittyi artiskatraaseen

    Postrockia Flow’hun, legendaarinen Slint liittyi artiskatraaseen

    Legendaarinen postrock-yhtye Slint esiintyy Flow Festivalilla. Yhdysvaltalaiskokoonpano nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa perjantaina 8. elokuuta. Flow Festivalin ohjelmistoon liittyy merkittävimpien postrock-yhtyeiden joukkoon lukeutuva Slint. Viime vuonna paluun tehnyt kokoonpano esitteli jo 1980-luvun Yhdysvaltojen vaihtoehtorock-piireissä omaleimaisen soundinsa, jonka taitava temmon, volyymin ja rakenteen hallinta olivat omiaan luomaan perustaa postrock-ilmiölle. Slintin vuonna 1989 ilmestyneen Tweez-debyyttialbumin tuotti mm. Pixiesin, […]

  • Varsin mielenkiintoisen kuuloinen elokuvamusiikkikiertue rantautuu Suomeenkin

    Varsin mielenkiintoisen kuuloinen elokuvamusiikkikiertue rantautuu Suomeenkin

    Maailman suosituimpia elokuvasävelmiä esittävä The Great Film Music –kiertue saapuu Suomeen marras-joulukuussa. Nimenomaisesti tätä kiertuetta varten koottu runsaan 30 hengen kansainvälinen esiintyjäjoukko tuo orkesterin ja solistien tulkitsemana lavalle kaksituntisen kavalkadin unohtumattomia valkokankaan sävellyksiä. The Great Film Music –kiertue alkaa Seinäjoelta 28. marraskuuta ja päättyy Poriin 7. joulukuuta. Muut kiertuepaikkakunnat ovat Vantaa, Kouvola, Jyväskylä, Savonlinna, Mikkeli, […]

  • Elektronisen musiikin tuottaja SOHN saapuu Suomeen

    Elektronisen musiikin tuottaja SOHN saapuu Suomeen

    Tunnustettu elektronisen musiikin tuottaja, multi-instrumentalisti ja lauluntekijä SOHN saapuu Suomeen. Wienissä asuva Lontoon kasvatti julkaisi debyyttilevynsä ”Tremors” huhtikuussa ja tuo nyt kiertueensa Helsingin Korjaamolle lauantaina 29. marraskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 13. kesäkuuta Tiketissä. SOHN, oikealta nimeltään Christopher Taylor, on elektronisen indiemusiikin tämän hetken puhutuimpia nimiä. Julkaistuaan ensimmäisen ”The Wheel” -EP:nsä elokuussa 2012, artisti […]

  • Hawkwind ja Mad Professor H2Ö-festivaalille

    Hawkwind ja Mad Professor H2Ö-festivaalille

    Vuonna 1969 perustettu avaruusrock-legenda Hawkwind esiintyy H2Ö-festivaalilla heinäkuussa. Sairastapauksen vuoksi keikkansa perumaan joutuneen Gongin tilalla nähdään saman aikakauden ja tyylilajin edustaja. Hawkwindin vaikutteet kuuluvat nykyäänkin monissa genreissä punkista elektroniseen musiikkiin. H2Ö:n lavalle nousee myös dubin sähköiselle aikakaudelle päivittänyt guyanalaissyntyinen Mad Professor, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Massive Attackin ja Saden kanssa. Muita festivaalin uusia […]

  • AC/DC:n alkuperäinen vokalisti ensi kertaa Suomeen

    AC/DC:n alkuperäinen vokalisti ensi kertaa Suomeen

    Australialainen Dave Evans on yksi AC/DC:n perustajajäsenistä ja hän saapuu ensi kertaa Suomeen. Dave Evans lauloi AC/DC:ssä heidän ensimmäisellä singlellään ja teki kiertueita bändin ensimmäisenä vuonna. Hänen tunnetuin kappaleensa AC/DC:n kanssa on Can I Sit Next To You Girl. AC/DC esiintyi virallisesti ensimmäisen kerran Chequers-klubilla 31.12.1973 kokoonpanolla Malcolm Young (komppikitara), Angus Young (soolokitara), Dave Evans […]

  • Callisto palaa vuosien tauon jälkeen lavoille

    Callisto palaa vuosien tauon jälkeen lavoille

    Callisto palaa vuosien keikkatauon jälkeen Helsinkiin ja nousee Kuudennen Linjan lavalla 14.11.2014. Vuosituhannen vaihteessa perustettu Callisto sekoittaa musiikkissaan metallia ja kokeellista rockia liikkuen kauneuden ja rankkuuden välimaastossa. Callisto julkaisee uuden albuminsa marraskuussa 2014 kotimaisen Svart Recodsin kautta. Kuudennen Linjan illan avaa monumentaalisilla äänivalleilla doommetalinsa värittävä Domovoyd. Liput maksavat 12 euroa ja ennakkomyynti alkaa Tiketissä keskiviikkona […]

  • Nosturiin rantautuu melko tiukka HC-kiertue – mukana mm. Terror ja Comeback Kid

    Nosturiin rantautuu melko tiukka HC-kiertue – mukana mm. Terror ja Comeback Kid

    Hengästyttävän hieno kattaus hardcoren ja punkin parhaimmistoa kiertää syksyllä Eurooppaa Impericon Never Say Die! -kiertueen merkeissä. Kiertue tekee pysähdyksen myös Helsingissä tiistaina 11. marraskuuta, jolloin Nosturin lavan valtaa yhteensä seitsemän kovaa yhtyettä: Terror, Comeback Kid, Stick To Your Guns, Obey The Brave, More Than A Thousand, No Bragging Rights ja Capsize. Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä […]

  • Amerikkalainen Naam Slip Inside This Club kolmoseen

    Amerikkalainen Naam Slip Inside This Club kolmoseen

    Blow Up That Gramophonen, Psychotropic Caravanin ja Bar Loosen yhteisen Slip Inside This Clubin kolmas tuleminen nähdään 26. syyskuuta. Tuolloin Helsingin Bar Loosen lavalle nousevat Brooklynistä kotoisin oleva NAAM ja tamperelainen Warp Transmission. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva NAAM soittaa raskasta psykedeelistä rockia, jossa Hawkwindin avaruusmatkat yhdistyvät Pink Floydin progressiiviseen soundiin ja Black Sabbathin puntit lepattaen […]

  • Amerikkalainen HC-pioneeri The Freeze saapuu Suomeen

    Amerikkalainen HC-pioneeri The Freeze saapuu Suomeen

    UPDATE 16.10. Keikat on peruttu. Vuonna 1978 perustettu amerikkalainen hardcore-yhtye The Freeze saapuu lokakuussa Suomeen. Jyrkkä orkesteri aloittaa kiertueensa Tampereen Klubilta keskiviikkona 22. lokakuuta ja konsertoi seuraavina iltoina Jyväskylän Lutakossa ja Helsingin Bar Loosessa. The Freeze on tunnettu synkistä ja yhteiskuntakriittisistä teksteistään ja jenkki-hc:n ja brittipunkin perinteen sotkevasta soundista. Laulaja ja perustajajäsen Clif Hanger kärjessä […]

  • Vihjaako Mike Patton uudesta Faith No More -levystä?

    Vihjaako Mike Patton uudesta Faith No More -levystä?

    Ainakin jotain muuta tuo tarkoittaa kuin keikkoja. Keksiikö joku muuta kuin uuden levyn tekemistä? Peli? Leffa? Eiköhän se kohta selviä.

  • Soberismia julkaistaan myös kirjana

    Soberismia julkaistaan myös kirjana

    Metallimusiikin monitoimimiehenä “tunnetuksi” tullut Teemu Suominen löi korkin kiinni vajaa pari vuotta sitten ja perusti Soberismia-blogin, joka kostuu kokemuksista tänä alkoholittomana aikana ja siitä miten mies on muuttunut “matkan” aikana. Soberismia – Kalliosta kukkulalle kerää tuon blogin nyt kansien väliin. Kirja on ennakkotilattavissa nyt Soberismia.fi-sivuilta. Ja löytyy se blogikin edelleen samasta osoitteesta.

  • Ajankohtaisstriimi: Mayhem-uutuus ennakkoon kokonaisuudessaan Infernon sivuilla

    Ajankohtaisstriimi: Mayhem-uutuus ennakkoon kokonaisuudessaan Infernon sivuilla

    Ensi viikon perjantaina julkaistaan black metalin legendoihin laskettavan Mayhemin uutuus Esoteric Warfare, edellisestä levystä onkin ehtinyt vierähtää jo seitsemän vuotta. Levy on nyt kokonaisuudessaan ennakkokuunneltavissa mm. Infernon sivuilla.

  • Okean Elzy, Ukrainan suosituin rock-yhtye, saapuu Suomeen

    Okean Elzy, Ukrainan suosituin rock-yhtye, saapuu Suomeen

    Ukrainan suosituin rock-yhtye, Okean Elzy, saapuu konsertoimaan Suomeen syyskuussa. Tämä miljoonia albumeita myynyt yhtye nähdään Helsingissä The Circuksessa sunnuntaina 21. syyskuuta. Konsertti on osa Okean Elzyn laajaa Euroopan-kiertuetta. Liput maksavat alk. 49 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupalvelussa keskiviikkona 28. toukokuuta. Lipuista on saatavissa ensimmäisen myyntiviikon ajan 15 prosentin alennus. Okean Elzyn rock-soundin juurevuus on […]

  • Nosteessa oleva brittiyhtye Fink ensivisiitille Suomeen

    Nosteessa oleva brittiyhtye Fink ensivisiitille Suomeen

    Heinäkuussa julkaistavan uutuusalbumin myötä hurjassa nosteessa oleva brittiyhtye Fink saapuu 27. lokakuuta ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Kotimaansa ohella myös Keski-Euroopassa areenakeikkoja soittava kokoonpano nähdään Helsingissä bändin kansainväliseen suosioon nähden poikkeuksellisen pienessä klubiympäristössä Kuudennella Linjalla. Fink on bändin nokkamies Fin Greenalliin personoituva brittiyhtye. Dj:nä ja tuottajana uransa aloittanut artisti on sittemmin siirtynyt indie- ja folk-henkisen musiikin […]

  • Onhan tämä ihan hauska läppä, Apulanta Oy:n matalataajuusosaston projektijohtaja vaihtuu

    Onhan tämä ihan hauska läppä, Apulanta Oy:n matalataajuusosaston projektijohtaja vaihtuu

    Apulanta Oy kertoi tänään, että yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena Sami Lehtinen jättää tehtävänsä yhtiön matalataajuusosaston projektijohtajana. Lehtinen aloitti yhtiön palveluksessa vuonna 2001 toimien keskiääniääniosaston lisäsisällöntuottajana. Vuonna 2005 Lehtinen siirtyi yhtiön sisällä matalataajuusosaston projektijohtajaksi. Toimessaan Lehtinen oli edesauttamassa Apulanta Oy:n ennätyksellistä 21 singlelistan ykköspaikan saavuttamista, sekä kohoamista vaikutusvaltaiseksi superyhtyeeksi ja alan kiistattomaksi menestystarinaksi. Lehtinen jatkoi toimessaan vuoden 2014 […]

  • Legendaarinen bluesroku Johnny Winter saapuu Tampereelle

    Legendaarinen bluesroku Johnny Winter saapuu Tampereelle

    Yhdysvaltalainen kitaristi ja laulaja Johnny Winter yhtyeineen esiintyy Tampereen Klubilla keskiviikkona 29. lokakuuta. Vuonna 1969 ensimmäisen albuminsa julkaissut Winter sai nopeasti mainetta tyylillään, jossa klassista lähestymistä bluesiin maustetaan rytmikkäällä rockilla. Winter esiintyi debyyttilevynsä julkaisuvuonna Woodstock-festivaaleilla ja jo vuonna 1970 ensimmäisen kerran Suomessa. Noin 40 albumia ja lukemattomia keikkoja myöhemmin Johnny Winter lasketaan eläväksi legendaksi. Nuorena […]

  • Koffin ensivaroitus palaa kuvioihin uudistuneessa muodossa

    Koffin ensivaroitus palaa kuvioihin uudistuneessa muodossa

    KOFF etsii nousevia tähtiä Suomen rock-taivaalle ja tarjoaa uusille kyvyille keikkoja niin ravintoloihin kuin tapahtumiinkin. KOFFin verkkosivulla koff.fi on avattu 1st Warning –palvelu, jonne tulevat tähdet voivat ladata materiaaliaan. Ravintolat ja keikkajärjestäjät voivat poimia tuoreita, nälkäisiä esiintyjiä ohjelmistoonsa samasta palvelusta. KOFF Rock järjestää myös 1st Warning -keikkoja mm. Helsingin Tavastialla. 1st Warning –projektin taustalla vaikuttaa […]

  • Ajankohtaisstriimi: Pitchforkissa kuunneltavissa uusi Eyehategod-levy kokonaisuudessaan

    Ajankohtaisstriimi: Pitchforkissa kuunneltavissa uusi Eyehategod-levy kokonaisuudessaan

    Ensi viikolla julkaistaan ensimmäinen Eyehategod-levy lähes 15 vuoteen. Bändin omaa nimeä kantava albumi on nyt kuunneltavissa kokonaisuuudessaan Pitchforkin sivuilla.

  • Norjalainen Honningbarna palaa kesän lopulla Suomeen

    Norjalainen Honningbarna palaa kesän lopulla Suomeen

    Viime vuonna ensimmäisen Helsingin-keikkansa soittanut norjalainen Honningbarna palaa kesän lopussa Suomeen. Kotimaansa menestyksekkäimpiin punk-bändeihin lukeutuva viisikko nähdään perjantaina 29. elokuuta Helsingissä Bar Loosen Turbojugend Finland -klubilla ja seuraavana iltana yhtye esiintyy Lutakko Liekeissä -festivaaleilla. Honningbarna nousi maineeseen ”La Alarmane Gå” -debyyttialbumillaan (2011), joka palkittiin Norjassa Grammyja vastaavalla Spellemannsprisen-patsaalla vuoden parhaana rock-levynä. Menestystarinaa jatkoi viime vuoden […]

  • Legendaarinen Helmet saapuu Suomeen Bettyn 20-vuotiskiertueellaan

    Legendaarinen Helmet saapuu Suomeen Bettyn 20-vuotiskiertueellaan

    Vaihtoehtometallin uranuurtaja Helmet saapuu Suomeen syyskuussa soittaen kokonaisuudessaan vuoden 1994 menestysalbuminsa ”Betty”. Kahteen osaan jaetussa keikkasetissään Helmet esittää myös muuta tuotantoa yhtyeen mittavasta katalogista. Yhdysvaltalaisyhtye maalailee raskaan matalaa äänimaisemaa Helsingin Nosturilla lauantaina 27. syyskuuta. Keikan liput ovat myynnissä Tiketissä. Helmet perustettiin vuonna 1989 New Yorkissa yhtyeen nykyisen kokoonpanon ainoan alkuperäisjäsenen Page Hamiltonin toimesta. Yhtenä tärkeimmistä […]

  • Supermassive Festivalille lisää ulkomaalaisvahvistuksia

    Supermassive Festivalille lisää ulkomaalaisvahvistuksia

    Loppusyksystä Helsingin klubeille levittäytyvän Supermassive Festivalin ohjelmisto on jälleen vahvistunut lukuisilla ulkomaisilla artisteilla. Uusina kiinnityksinä festivaaleille saapuvat OFF! (USA), Cold Cave (USA), Jenny Hval (NO), Umberto (USA) ja Death Waltz Records DJ-set (UK). 22.-26. lokakuuta järjestettävän kaupunkitapahtuman festivaalipassit ovat myynnissä Tiketissä. Yksi Supermassiven pääesiintyjistä on hc-punkin superkokoonpano OFF! (USA), joka soittaa tapahtumassa ensimmäisen klubikeikkansa Suomessa. […]

  • Medeia vaihtoi laulajaa, uusi sinkku online

    Medeia vaihtoi laulajaa, uusi sinkku online

    Alternative death metal -yhtye Medeia vaihtaa laulajaa. Vuodesta 2007 mukana ollut Keijo Niinimaa keskittyy tulevaisuudessa muihin projekteihinsa, ja hänen saappaisiinsa astuu Frans Aalto. Juuri julkaistu “Born Enemy” on ensimmäinen yhdessä Aallon kanssa äänitetty kappale. Frans Aalto on noussut maailmanmaineeseen lukuisten ja monipuolisten YouTubessa nähtävillä olevien covereidensa myötä. Lahjakasta nuorta miestä ei ole kuitenkaan tähän saakka […]

  • Dave Grohl teki tulevasta levystään myös tv-sarjan HBO:lle

    Dave Grohl teki tulevasta levystään myös tv-sarjan HBO:lle

    “Well… looks like the cat is out of the bag…” – näillä sanoilla yhtye julkisti eilen illalla Facebook–sivuillaan uutisen tulevasta albumistaan ja vahvisti kuukausia pyörineet huhut. Foo Fightersin seuraava, kahdeksas studioalbumi, julkaistaan syksyllä ja yhtye juhlii samalla myös 20-vuotista taivaltaan. Levyn teosta on tulossa myös kahdeksanosainen HBO:n esittämä tv-sarja, missä seurataan levyn tekoa kahdeksassa eri […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.