Tag: Nem-booking
-

Brittipunkin veteraaneja kaksin kappalein yhteiskiertueelle
Brittipunkin ensimmäisen aallon keskeisiin nimiin lukeutuva U.K. Subs sekä The Advertsin keulahahmona tunnettu T.V. Smith saapuvat alkuvuodesta kolmelle yhteiskeikalle Suomeen. Tavastialta torstaina 30. tammikuuta käynnistyvä minikiertue pysähtyy seuraavina iltoina Turun ja Tampereen Klubeilla. Kaikkien kolmen tapahtuman liput tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 31. lokakuuta. Sex Pistolsin, The Clashin ja Buzzcocksin tavoin myös U.K. Subsilla oli merkittävä […] -

Cypress Hillistä tutun Eric Bobon ja DJ Rhettmaticin Cypress Junkies saapuu Suomeen
Eric Bobon ja dj Rhettmaticin Cypress Junkies kiertää tänä syksynä Euroopassa ja saapuu myös Suomeen. Amerikkalaiskaksikko näyttää monipuolisen rytmimusiikin mallia Tampereen Klubilla torstaina 3. lokakuuta. Eric Bobo on nakuttanut rytmisoittimia Cypress Hillissä vuodesta 1994. Cypress Hillin jäsenyyden lisäksi perkussionisti soitti Beastie Boysin Check Your Head – ja Hello Nasty -albumeilla. Kahden hip hopin innovatiivisen superryhmän […] -

TV Smith minirundille Suomeen
Vuonna 1977 The Advertsin keulassa Gary Gilmore’s Eyes -klassikon karjaissut TV Smith saapuu jälleen Suomeen. Ikinuori kapinallinen esiintyy lauantaina 31.8. Jyväskylässä, tiistaina 3. syyskuuta Virroilla, keskiviikkona 4. syyskuuta Turussa ja torstaina 5. syyskuuta Tampereella. Englantilainen TV Smith on jo 1990-luvulta alkaen tehnyt yhteistyötä eurooppalaisten ja amerikkalaisten artistien ja bändien kanssa. Smith on esiintynyt ja levyttänyt […] -

HC-legenda D.O.A. saapuu ensi kertaa Suomeen jäähyväiskiertueellaan
Parasta aikaa jäähyväiskiertueellaan oleva kanadalainen hardcore punk -yhtye D.O.A. esiintyy Tampereen Klubilla lauantaina 26. lokakuuta. Keikka on vuonna 1978 perustetun bändin ensimmäinen ja viimeinen Suomessa. D.O.A. on yksi pohjoisamerikkalaisen punkin suurista nimistä. Vaikkapa Black Flagin ja The Germsin ohella uutta, nopeaa ja raakaa tyyliä synnyttänyt vancouverilainen on levyttänyt mm. Jello Biafran Alternative Tentaclesille ja D.O.A.-laulaja […] -

Donitsicore-yhtye Letföver Crack ensi kertaa Suomeen
Vuonna 1998 perustettu donitsicore-yhtye Letföver Crack saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Hardcoren, skan ja tylyn crust punkin yhdistävä Leftöver Crack aloittaa Euroopan-kiertueensa Suomesta. Amerikkalaisyhtye soittaa Helsingin Bar Loosessa torstaina 18. heinäkuuta. [youtube GZKJwdJRbCo] Leftöver Crack on avoimen poliittinen ja anarkistinen bändi, joka ei epäröi ottaa ronskisti kantaa. Vuonna 2004 Alternative Tentacles -yhtiön julkaisema ja Steve Albinin […] -

Bam Margera Is F*ckface Unstoppable saapuu Suomeen
Skeittaava tosi-tv:n supertähti ja suuri Suomen ja suomalaisten ystävä Bam Margera esiintyy kesällä 2013 Suomessa kolme kertaa. Oulun Qstockin lisäksi Bam Margera Is F*ckface Unstoppable -kokoonpano pistää hösseliksi perjantaina 26. heinäkuuta Tampereen Klubilla ja perjantaina 2. elokuuta Helsingin Virgin Oil Co. -ravintolassa. Bam Margera Is F*ckface Unstoppable on paljon enemmän kuin pelkkä Jackass-tähden bändi. Bamin […] -

“Hippidoomaaja” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen
Yhdysvaltalainen “hippiaikojen doom-yhtye” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen. Sulavasti Jefferson Airplane -tunnelmia ja doomia soundissaan sekoittavan Jex Thothin jytää on luvassa keskiviikkona 5. kesäkuuta Turun Klubilla, josta viiden keikan kiertue jatkuu Helsinkiin, Jyväskylään, Ouluun ja Tampereelle. Uransa alussa Totem-nimisenä tunnettu yhtye on nykyään näyttävän naisvokalistinsa Jex Thothin nimikaima. Inspiraationsa yhtye ammentaa 1960- ja 70-lukujen hämystä; […] -

Dr. Feelgood saapuu Suomeen pariinkin otteeseen
Vuodesta 1971 Dr. Feelgood -nimellä toiminut englantilainen blues- ja pubirocklegenda saapuu loppukesästä Suomeen kahteen otteeseen. Ensin heinäkuun lopulla Keitele Jazz Festivalille ja elokuun puolessa välissä Tampereen Klubilla ja Kurikan Rytmiraide Festivalille Dr. Feelgood pystyy todelliseen hittiputkeen. Roxette, Milk and Alcohol, Back in the Night, She Does It Right ja Down at the Doctors saavat aikaan […] -

Ruotsalainen HC-punkkari AC4 saapuu minirundille Suomeen
Umeålaisen hardcore punkin “superkokoonpano” AC4 aloittaa keikkaputkensa Tampereen Klubilta keskiviikkona 27. maaliskuuta. Torstaina pelipaikka on Turun Klubi, perjantaina jytä soi Helsingin Bar Loosessa ja kiertue päättyy lauantaina Jyväskylän Lutakkoon. Kaikilla keikoilla ovat mukana kotimaiset Lighthouse Project ja Total Recall. AC4 on kypsynyt ja kehittynyt kaveripiirissä vuosia. Muun muassa Refusedissa ja The (International) Noise Conspiracyssä vaikuttaneen […] -

Saksalainen dark wave -artisti Deine Lakaien saapuu Tampereelle
Vuonna 1985 perustettu saksalaisduo Deine Lakaien soittaa Tampere-talossa lauantaina 16. maaliskuuta. Pienen salin konsertti on kaksikon ensimmäinen ja ainoa esiintyminen Suomessa. Makedonialaisen Alexander Veljanovin ja saksalaisen Ernst Hornin musiikki perustuu suuriin, tummiin tunteisiin. Dark wave -, avantgarde- ja elektrotyylisuuntien edustaja saavuttaa oman korkeutensa Veljanovin kohtalokkaan lauluäänen ja Hornin viiltävien sävellysten avulla. Tampereen-keikka on osa Deine […] -

The Town Heroes ensimmäistä kertaa Suomeen Lämäri-kiertueen merkeissä
Kanadalainen The Town Heroes saapuu marraskuussa Suomeen. Halifaxilainen duo esiintyy parin viikon aikana Tampereella, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Turussa, Virroilla, Kuopiossa, Porissa ja Seinäjoella. Lämäri 2012 Tour alkaa keskiviikkona 22. marraskuuta Tampereelta ja päättyy joulukuun 1. päivänä Seinäjoelle. Kahden lätkähullun The Town Heroes saavuttaa mimimalistisella arsenaalilla suuren tunteen ja äänekkään meiningin. Kitara, rummut ja kaksi laulumikkiä riittävät, […] -

Redemption-tapahtuma tuo tummat sävyt Tampereelle, tähtenä pitkän linjan britti Sex Gang Children
Goottirock, dark wave, EBM, industrial ja muu tummasävyinen musiikki sekä ripaus kasarisyntsapoppia kutsuvat jälleen väkeä Redemption-tapahtumaan. Lauantaina 24. marraskuuta Tampereen Klubilla kuullaan asiantuntevan dj-musiikin lisäksi myös kahta yhtyettä: brittiläistä Sex Gang Childreniä ja espanjalaista Larvaa. Sex Gang Children on yksi kohtalokkaan englantilaisen jälkipunkin ensimmäisistä yhtyeistä. Jo vuonna 1982 Lontoon legendaarisella Batcave-klubilla esiintynyt ja kabareetyylin goottirockiin […] -

Etelä-Lontoon grimea saadaan Tampereelle
Etelä-Lontoon moottoriturpa Merky Ace saapuu marraskuun lopulla Tampereelle. Family Tree -kollektiivin tanssikaksikko Merky Ace ja dj-tuottaja Faze Miyaki esiintyy Klubilla torstaina 29. marraskuuta. Keikka on kaksikolle ainoa Suomessa. Vahvaa nousua kiivasrytmisen ja säkättävän tanssimusiikin genressä tekevä Merky Ace on ollut nuoresta iästään huolimatta mukana kuvioissa jo lähes kymmenen vuotta. Läpimurtonsa grimen etulinjaan hän teki viime […] -

Tällaista piilottelevat – Captain Jack jälleen Suomeen, nyt maakuntakierrokselle
Mitäs mitäs, NEM-booking on piilotellut tällaista minikiertuetta vain omilla kotisivuillaan. Kyllä heiltä on muuten tiedotteet tulleet kaikista keikoista, mutta tämän saksalaisen “legendan” kiertueesta ei ole hiiskuttu mitään. “Jack” ehti pistäytyä jo Kalajoen juhannuksessa, ja nyt lähdetään maakuntakierrokselle. Kuka muuten tiesi, että Captain Jackiltä on tullut viime vuonna uusi albumikin? [youtube mbU5Kaw-hyU] KEIKAT 08.09.2012 – Nightclub […] -

Jenkkiräppäri Busdriver saapuu Tampereelle
Losangelesilainen hip hop -artisti Busdriver aloittaa Euroopan-kiertueensa Tampereen Klubilta. Vuonna 1999 debyyttialbuminsa julkaissut moottoriturpa saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy täällä ainoastaan yhtenä iltana. Regan Farquhar aka Busdriver syntyi vuonna 1978. Mikkiin sylkemisen hän aloitti jo 9-vuotiaana ja ehti ennen omaa ensimmäistä täyspitkäänsä vierailla yli 20 singlellä. Busdriverin kymmenes iso kiekko Beaus$Eros ilmestyi tänä vuonna. […] -

Japanilainen Acid Mother Temple kolmelle keikalle Suomeen
Japanilainen psykedeelistä rockia soittava Acid Mothers Temple vaihtaa lokakuun marraskuuksi Suomessa. Yhtye esiintyy tiistaina 30. lokakuuta Helsingin Korjaamolla, seuraavana päivänä Tampereen Klubilla ja torstaina 1. marraskuuta Jyväskylän Lutakossa. Kitaristi Kawabata Makoton vuonna 1995 perustama Acid Mothers Temple pyrkii tekemään “ääripään musiikkimatkan”. Progressiivistä lähestymistä, Karlheinz Stockhausenin tyyppistä tyylien rikkomista ja krautrockin keinoja hyödyntävä orkesteri on kansainvälisesti […] -

Sex Pistolsin Glen Matlock saapuu Tähti-DJ-klubin vieraaksi
Tampereen ja Turun Klubeilla alkoi kesäkuun puolivälissä uusi tapahtuma, jossa Klubeille saapuu levyjä soittamaan ns. tähti. Aikaisemmin tapahtumissa ovat ehtineet käydä The Ark -yhtyeestä Martin ja Jepson sekä ensimmäisellä Tähti-DJ-klubilla pistäytynyt The Smithsien Mike Joyce. Tähti-DJ-klubi jatkuu elokuun alussa. Tuolloin Tampereen ja Turun Klubeille sekä tällä kertaa lisäksi Porin Porispere Festivaalille ja Bar Kinoon saapuu […] -

Tampereen ja Turun Klubeilla starttaa Tähti-dj-klubi, ensimmäinen vieras The Smithistä tuttu Mike Joyce
Tampereen ja Turun Klubeilla alkaa kesäkuun puolivälissä uusi tapahtuma, jonka tuottaa tamperelainen Nem Agency. Tähti-dj-klubin ensimmäinen vieras on englantilainen Mike Joyce, joka tuli tunnetuksi The Smiths -yhtyeen rumpalina klassisen bändin koko uran ajan. Joyce on ollut aktiivinen musiikkitoimija vuoden 1987 ja The Smithsin jälkeen. Hän on soittanut mm. Buzzcocksissa, Public Image Limitedissä ja Julian Copen […]





