Tag: metalcore

  • Päiväannos: Khroma – Chariots

    Päiväannos: Khroma – Chariots

    Tampereella syntyi 2000-luvun alussa useita vaihtoehtoisemman metallin polkuja tallaavia orkestereja, joista kovin moni ei kuitenkaan sen kummempaa uraa saanut aikaiseksi. Khromasta löytyy tuohon aikaan useassakin orkesterissa mukana olleita heppuja ja tämä uusin sinkkuraita on kyllä todella kovia lupauksia antava veto. [youtube SwWeaORVeno] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla […]

  • Soulfly kahdelle keikalle Suomeen, lämpppäreinä Maxin poikien bändit

    Soulfly kahdelle keikalle Suomeen, lämpppäreinä Maxin poikien bändit

    Metallibändi Soulfly nähdään Suomessa kahdella keikalla syyskuussa. Sepulturasta ja Cavalera Conspiracysta tutun laulaja-kitaristi Max Cavaleran luotsaama yhtye esiintyy osana The Maximum Cavalera -kiertuettaan Helsingin Tavastialla lauantaina 8. syyskuuta sekä Jyväskylän Lutakossa sunnuntaina 9. syyskuuta. Keikkojen liput tulevat myyntiin perjantaina 3. elokuuta Tiketissä. Vuodesta 1997 asti toiminut Soulfly syntyi Max Cavaleran jätettyä Sepulturan vuotta aiemmin. Bändi […]

  • Päiväannos: earthtone9 – Horizons End

    Päiväannos: earthtone9 – Horizons End

    Englantilainen lähinnä underground-suosioon yltänyt vaihtoehtometallisti earthtone9 teki paluun muutama vuosi sitten 10 vuoden tauon jälkeen ja viime vuonna kasaan pistettiin EP keräämällä siihen rahat ennakkoon Pledge Musicin kautta. Nyt bändillä on työstössä ensimmäinen albumi paluun jälkeen, tälläkin kertaa Pledge Musicin kautta. Vielä on muutama päivä aikaa jäljellä osallistua projektiin. Horizons End on levyltä ennakkoon julkaistu […]

  • Trivium palaa pikavauhtia Suomeen, mukana myös As I Lay Dying, Caliban ja Upon A Burning Body

    Trivium palaa pikavauhtia Suomeen, mukana myös As I Lay Dying, Caliban ja Upon A Burning Body

    Perjantaina Tuska Open Air Festivalilla soittanut Trivium saapuu tämän vuoden lopulla vielä omalle klubikeikalleen Suomeen. Helsingin The Circus -klubille perjantaina 2. marraskuuta on luvassa tymäkkä metallikattaus, sillä Triviumin lisäksi lavalle nousevat myös As I Lay Dying, Caliban ja Upon A Burning Body. Keikkaliput tulevat myyntiin perjantaina 6. heinäkuuta Tiketissä. Triviumin nokkamies Matt Heafy lähettääkin terveisiä: […]

  • All Shall Perish taistelee faniensa puolesta tekijänoikeus-trollia vastaan

    All Shall Perish taistelee faniensa puolesta tekijänoikeus-trollia vastaan

    Amerikkalainen deathcore-bändi All Shall Perish on ajautunut erikoiseen tilanteeseen. Bändi on ryhtynyt taisteluun omien faniensa puolesta panamalaista World Digital Rights -tekijänoikeus-trollia vastaan. Bändin saksalainen levy-yhtiö Nuclear Blast on, varsin ystävällisesti edes bändille kertomatta, luovuttanut bändin musiikin tekijänoikeudet yhtiölle, joka puolestaan on alkanut haastaa Yhdysvalloissa bändin musiikkia jakaneita henkilöitä oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta. Erikoista tästä tilanteesta tekee tosiaan […]

  • Päiväannos: Job for a Cowboy – Imperium Wolves

    Päiväannos: Job for a Cowboy – Imperium Wolves

    Noisen uusi Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. Seuraa Päiväannos-sarjaa myös tilaamalla se Spotify-soittolistana. Arizonasta jyrähtää jälleen tiukka death metal -jyystö. Kolmannen kerran on löytynyt töitä cowboylle, Imperium Wolves on poimittu bändin tuoreelta Demonocracy-albumilta. [youtube pqU9QSQiqIg#!]

  • Scarred By Beauty : Sutra – Tsunamimetallia Juutinrauman aalloilta

    Scarred By Beauty : Sutra – Tsunamimetallia Juutinrauman aalloilta

    Target/ Mighty Music, 2012 Vuonna 2006 perustettu kööpenhaminalaisbändi Scarred By Beauty on nuori, post-hard coren, emo coren, metal coren ja proggressiivisen matematiikkametallin sirpalepommeja tarkasti pudotteleva viisikko. Viime syksynä yhtye keikkaili Suomessakin huomionarvoisesti, ja tekee kuluvan kuun aikana maassamme uuden, kolmen keikan mittaisen minikiertueen debyyttialbuminsa promoamiseksi. Kolmen vuoden takaista We Swim -EP:tä seuraava täyspitkä albumi Sutra tuuttaa […]

  • Sisin – Kotimaista uutuusmetallia Discoren jalanjäljissä

    Sisin – Kotimaista uutuusmetallia Discoren jalanjäljissä

    Sisin on uusi kotimainen raskaan musiikin pumppu, joka julkaisi helmikuussa kolme kappaletta sisältävän debyyttijulkaisunsa “Alkusoitto”. Yhtyeen keulamies Kristian Kriikkula vastaili tämän tiimoilta muutamiin kiperiin kysymyksiin Kertoisitteko lukijoillemme hieman mistä Sisimmässä on kyse? Sisin on nelihenkinen rock/metal-hybridi, joka muodostaa musiikkinsa tiukoista riffeistä ja isoista kertosäkeistä. Paikkapaikoin touhu on aika melodista, mutta kyllä sieltä sitä perustuuttaustakin löytyy […]

  • Metallisen hardcoren pioneeri Integrity ensi kertaa Suomeen

    Metallisen hardcoren pioneeri Integrity ensi kertaa Suomeen

    Yksi maailman legendaarisimmista metallista hardcorea soittavista bändeistä ja vahvaa pioneerityötä tehnyt Integrity saapuu ensimmäiselle Suomen keikalleen 16. kesäkuuta Nosturiin. Vuonna 1988 Clevelandissa perustettu Integrity on yksi merkittävimmistä, ellei merkittävin, metalcoren syntyyn vaikuttaneista bändeistä. Yhtyeen apokalyptiset tekstit, synkkä musiikki ja mystisyys ovat nostaneet bändin kulttisuosioon ympäri maailmaa, mutta vankasta underground menesyksestään huolimatta yhdysvaltalaisryhmittymä keikkailee hyvin satunnaisesti […]

  • Kylesa parantaa keikka keikalta

    Kylesa parantaa keikka keikalta

    Kylesa, Circle Takes The Square, Ken Mode 3.2.2012 Nosturi, Helsinki Pakkasista huolimatta Kylesan Suomen mini-rundille riitti mainiosti yleisöä kaikilla keikkapaikoilla. Kirpeitten ilmojen vuoksi itselleni jäi käteen ylimääräinen lippu ja sain vastuullinen viime hetkellä myös kuvaushommat.  Faneihin repäisevästi iskenyt keikan alkukolmikko jäi hieman etäiseksi kuvatessani, mutta yhtyeen parhaimpiin kuuluva Said and Done taisi tulla ensimmäisenä ja […]

  • Killswitch Engagen alkuperäinen vokalisti palasi bändiin

    Killswitch Engagen alkuperäinen vokalisti palasi bändiin

    Killswitch Engagen vokalistina vuodesta 2002 ollut Howard Jones ilmoitti tammikuussa jättävänsä bändin henkilökohtaisista syistä. Jones korvasi aikanaan alkuperäisen vokalistin Jesse Leachin, joka jätti bändin hieman yllättäen juuri bändin alkaessa saavuttaa isompaa mainetta. Jonesin vetämänä KsE nousikin metalcoren eturiviin myyden mm. kultaa Jenkeissä. Eilen bändi ilmoitti kotisivuillaan, että alkuperäinen vokalisti Jesse Leach on nyt palannut takaisin. […]

  • Metalcore-orkka Every Time I Die saapuu Suomeen, tsekkaa myös uusi video tulevalta levyltä

    Metalcore-orkka Every Time I Die saapuu Suomeen, tsekkaa myös uusi video tulevalta levyltä

    Metal-, math- ja hardcorea sekä raskasta vaihtoehtorockia sekoitteleva Every Time I Die saapuu keskiviikkona 23. toukokuuta ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Liput maaliskuussa uuden albumin julkaisevan yhdysvaltalaisbändin konserttiin tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 13. tammikuuta. Buffalossa 1990-luvun lopulla veljesten Keith (laulu) ja Jordan (kitara) Buckleyn perustama Every Time I Die julkaisi debyyttialbuminsa ”Last Night in Town” jo vuonna […]

  • For the Imperium liittyi saksalaisen Lifeforce Recordsin talliin

    For the Imperium liittyi saksalaisen Lifeforce Recordsin talliin

    Kotimaisen metalliyhtye For The Imperiumin debyyttialbumi julkaistaan koko Euroopassa 6.4.2012 saksalaisen Lifeforce -yhtiön toimesta. Warner Musicille vuonna 2010 kiinnitetty yhtye julkaisi Dillinger Escape Planin jalanjälkiä kulkevan debyyttialbuminsa Suomessa kesän lopulla. Viime aikoina vahvaa nousua tehneen, moderniin metalliin keskittyneen, saksalaisen Lifeforce–levy-yhtiön riveissä on nähty aikaisemminkin suomalaisia yhtyeitä. Tällä hetkellä yhtiön listoilla on Omnium Gatherum ja tuore […]

  • Provinssirock 2010, lauantai: PMMP, Gallows, A Day to Remember, Atreyu, Disco Ensemble, Cypress Hill

    Lauantai-aamu (lue: iltapäivä) valkeni sateisena, mutta aurinko alkoi kuitenkin pian paistaa, jolloin sinisilmäisinä suuntasimme kohti festivaalialuetta ilman minkäänlaista sadesuojaa. Päivän aloittajaksi oli tällä kertaa valittu suomalaisten festareiden kestosuosikki PMMP. Bändi onnistuikin houkuttelemaan päälavan eteen ihan kiitettävän kokoisen yleisön, vaikka suurin osa olikin varmasti vielä tässä vaiheessa melkoisessa koomassa edellisillan bileiden jälkeen. Itselläni odotukset olivat PMMP:tä […]

  • Provinssirock 2010, sunnuntai: Stam1na, Bullet for My Valentine, Jenni Vartiainen, Rammstein

    Tässä vaiheessa viikonloppua, arviolta noin viiden tunnin yöunilla yllättävän hyvin pärjänneinä heräsimme viimeisen festaripäivän koetukseen. Aurinko pilkotti pilvien lomasta ja tässä vaiheessa tajusin etteivät tytöt kovin kauaa pärjää ilman kunnon vessaa, suihkua, huulirasvaa taikka sänkyä. Hyttysiltäkään emme yön yli selvinneet.. Pienoisen ehostuksen jälkeen lähes konttasimme rättiväsyneinä festivaalialueen päälavan läheisyyteen todistamaan päälavan ensimmäistä aktia, Suomen omaa […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.