Tag: metal
-

Ruotsalainen metalcore-yhtye Dead by April saapuu Suomeen
Ruotsalainen metalcore-yhtye Dead by April saapuu keikalle Helsingin The Circukseen 27. marraskuuta. Yhtye valmistautuu parhaillaan uuden albuminsa julkaisuun, ja Let The World Know -kiertueella kuullaan myös uuden albumin materiaalia. Konserttiliput tulevat myyntiin Tiketissä 29. heinäkuuta alkaen hintaan 37 euroa. Dead by April teki levytysdebyyttinsä omakustannedemolla, joka levisi ympäri internetiä. Vuonna 2008 bändi julkaisi laajemman 19-kappaleen […] -

Nykyisen Nightwish-vokalisti Floor Jansenin oma bändi saapuu lämppäämään Kamelotia
Hollantilainen Revamp, jonka nimi viime aikoina on tullut yleisemminkin tutuksi sen vokalistin Floor Jansenin liityttyä Nightwishin keulille, saapuu myös Suomeen Silverthorn Over Europe 2013 -kiertueen lämppärinä. Kiertuetta tähdittää amerikkalainen melodisen metallin kärkipää ryhmä Kamelot. Kiertue pysähtyy Tampereen Pakkahuoneella 6.11. ja seuraavana päivänä Helsingin Nosturissa. KONSERTIT Ke 6.11.2013 Pakkahuone, Tampere To 7.11.2013 Nosturi, Helsinki LIPUT Ennakkoliput […] -

Avenged Sevenfold ennakkokuunteluttaa On the Rocksissa
Avenged Sevenfold julkaisee uuden Hail To The King -albumin 23. elokuuta. Faneilla on kuitenkin mahdollisuus kuulla uuden levyn kappaleita ennakkoon jo kuukautta aikaisemmin eli 23. heinäkuuta Helsingin Hard Rock Cafessa järjestettävässä tilaisuudessa, jossa ovat mukana myös yhtyeen laulaja M. Shadows ja basisti Johnny Christ. Radio Rockin Laura Vähähyyppä haastattelee kaksikkoa ravintolan lavalla. Fanit voivat voittaa […] -

Amon Amarth saapuu Kaapelitehtaalle, lämppäreinä Carcass ja Hell
Vastikään uuden ”Deceiver of the Gods” -albuminsa julkaissut Amon Amarth saapuu konsertoimaan Helsingin Kaapelitehtaalle maanantaina 9. joulukuuta. Ruotsalaisen viikinkimetallin kärkinimiin lukeutuva Amon Amarth saapuu Suomeen varsin näyttävien yhtyeiden kanssa. Special guesteina lauteilla nähdään brittiläiset death metal -konkarit Carcass ja Hell. Lipunmyynti keikalle alkaa perjantaina 12. heinäkuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä. Vuonna 1992 perustettu Amon Amarth on […] -

Soilwork palaa Suomeen minirundille
Nummirockissa, Tuskassa sekä Ruisrockissa taannoin esiintynyt melodisen deathmetallin pioneereihin lukeutuva ruotsalainen Soilwork palaa Suomeen kolmelle keikalle marraskuun lopussa, kuten bändi Tuskassa jo ehtikin varoitella. Soilwork nähdään Helsingin Tavastialla torstaina 28.11., Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 29.11. sekä Seinäjoen Rytmikorjaamolla lauantaina 30.11. Soilwork julkaisi juuri ”The Living Infinite”-albumin. Yhtye sai alkunsa jo 90-luvulla ja bändi yhdistetäänkin vahvasti ns. […] -

Mustasch “korvaa” Motörheadin Ilosaaressa
Ilosaarirock joutui pahaan rakoon Motörheadin peruttua keikkansa Lemmyn sairastumisen vuoksi vain reilu viikko ennen festaria. “Korvaavan” (Ilosaarikin tosin tajusi Lemmyn olevan lähtökohtaisesti korvaamaton) artisti etsintä alkoi samantien. Tilalle saatiin ruotsalainen stoneria, heavy metalia ja raskasta rock’n’rollia yhdistelevä Mustasch. Bändi nousee festivaalin päälavalle sunnuntaina kello 20:15. -

Blackstar Halo joukkorahoittaa uutta levyään
Tamperelainen yhtye Blackstar Halo käynnistää joukkorahoituskampanjan tulevan Siren-levynsä tuotannon rahoittamiseksi. Erikoista kampanjassa on se, että fanit pääsevät aktiivisuudellaan vaikuttamaan tulevan levyn kappalemäärään. Keräystavoitteen ylityttyä yhtye lupaa enimmillään kolme bonusbiisiä levylleen. Jokaisesta tavoitteen ylittävästä 700 eurosta tulee yksi levylle lisäbiisi. Siren on musiikillisesti selkeä jatkumo vuonna 2010 julkaistulle Illuminated-albumille. Soundi on kuitenkin päivitetty, kitarat soivat alempaa, […] -

Satyricon saapuu kahdelle keikalle
Norjalaisen black metalin pioneeri Satyricon saapuu Suomeen joulukuussa. Syyskuussa uuden albuminsa julkaiseva Satyricon astuu parrasvaloihin Helsingin The Circuksessa tiistaina 17. joulukuuta ja Tampereen Klubilla keskiviikkona 18. joulukuuta. Lipunmyynti keikoille alkaa maanantaina 8. heinäkuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä. Jo vuodesta 1991 soittanut Satyricon on ensimmäisestä, ”Dark Medieval Times” (1993) –levystään lähtien kuulunut norjalaisen black metalin eliittiin. Laulaja/multi-instrumentalisti […] -

Nicole heräilee Horroksesta
Nicole on kevään aikana työstänyt uutta albumia Sonic Pump -studiolla Helsingissä. Aiemmista levyistä poiketen uuden albumin tuottajana toimii Mikko Herranen. Horros-single tarjoilee kolme maistiaista tulevan levyn modernilla soundilla tuotetuista kappaleista. Sinkkuraitana levyltä on irrotetty Uneen kahlitut. Reilun vuoden mittaisen keikkarupeaman jälkeen yhtye jäi keikkatauolle kesällä 2010 ja alkoi työstää uutta albumia. Tauko venähti miltei kahden […] -

Ja kaupan päälle vielä Jurassic Rockin aikataulu
Näyttää kaikkien festareiden aikataulut tulevan julki samaan aikaan. Myös Mikkelin Visulahdessa järjestettävä Jurassic Rock on julkaissut aikataulunsa kotisivuillaan. 9.-11.8. järjestettävän festarin ehdoton pääesiintyjä on tänä vuonna System of a Down. Lisäksi päätukea antavat mm. Devin Townsend Project, Killswitch Engage, De La Soul ja Pendulum-heput DJ-setteineen. -

Hammerin aikautaulu julki
Kesän raskaimman festarin tittelin varmasti itselleen nappaava Hammer Open Air Metal Festival on julkaissut aikataulunsa. Aikataulu on nähtävissä tapahtuman virallisilla kotisivuilla. Tapahtuman pääesiintyjinä on tänäkin vuonna kovia UG-metallinimiä kärkenään Candlemass, Venom, Gorgoroth ja japanilainen Sigh, jonka liveshow on kuuleman mukaan näkemisen arvoinen. Hammer järjestetään Leidossa Mannin navetassa 19.-20.07.2013. Liput ennakkoon Tiketistä 45e/päivä ja 75e/2 päivää. -

Motörhead joutui perumaan kaikki kesän keikkansa Lemmyn terveysongelmien takia, myös Ilosaari joutuu etsimään korvaajan
Brittiläinen Motörhead on perunut kesän kaikki esiintymisensä, mukaan lukien ensi viikon Ilosaarirockin keikan yhtyeen solistin Lemmy Kilmisterin terveysongelmien takia. Bändin tiedotteen mukaan lääkärit määräsivät Kilmisterin lepoon, että hänen kehonsa saavuttaa tasapainon. Bändin oli määrä esiintyä Ilosaarirockissa sunnuntaina 14.7. Festivaali etsii korvaajaa Motörheadin tilalle. – Juuri saatiin tieto. Todella ikävä tilanne, mutta tärkeintä tässä on saada […] -

Asking Alexandria perui Tuska-keikkansa passiongelmien takia, Battle Beast paikkaa
Asking Alexandria on joutunut perumaan sunnuntaisen esiintymisensä Tuska-festivaaleilla. Bändin jäsenen passiin liittyvä ongelma estää yhtyeen saapumisen Suomeen. Alla Asking Alexandrian lausunto asiasta: ”To all of our devoted fans that will be attending the Tuska Open Air Festival this year. It is with deepest regret that I have to announce that we will not be able […] -

Noise suosittelee: Tuska Club Stagen poiminnat
Tuskassa on tänä vuonna yksi lava vähemmän ja se näkyy myös ohjelmassa luonnollisesti. Erityisesti pienemmät ulkomaalaisnimet ovat jääneet hieman sivuun, ikävä kyllä. Pää- ja kakkoslavan aktit lienevät kaikille tuttuja jo ennestään, joten sivuutetaan ne toteamalla, että älkää hyvät ihmiset ainakaan Bolt Throweria missatko. Bändiä ei pahemmin ole Suomessa nähty ja Tuskan keikka on bändin ainut […] -

Anaal Nathrakh vyöryy Suomeen
Viime kesän Tuskassa ensi kertaa Suomessa nähty necrometallia soittava Anaal Nathrakh saapuu elokuun lopulla vetäisemään toivotun klubikeikan. Vuonna 1999 perustettu brittibändi tunnettiin pitkään ainoastaan kahden miehen, Dave Huntin (laulu) ja Mick Kenneyn (kitara, ohjelmointi), studioyhtyeenä, joka yhdisteli pelotta sampleja ja ohjelmoituja elementtejä black metal -höystöönsä. Sittemmin bändin tyyli on saanut lisämaustetta deathistä ja grindgoresta. Musiikillisena […] -

Juhannus 2013 – Paljon vanhaa, jotain uutta
Jos perinteinen mökkeily ei tänä juhannuksena houkuttele, löytyy Suomesta useita erilaisia juhannusfestivaaleja juhlittaviksi. Tarjonta ei ehkä ole kaikkien aikojen laajin, mutta jokaiselle löytyy taatusti jotain. Melko perinteinen festarikattaus – Nummirockissa metallia, Kalajoen Juhannuksessa ysäriä ja poppia, ja lisäksi muutamat kemut joita tähdittävät perinteiset suomipop- ja rockbändit. Kaivatun piristysruiskeen viikonlopulle tuo Tampereen uusi kaupunkifestari Valtteri-festivaali, jonka […] -

Ajattaran keikkabussissa syntynyt Avra esittäytyy
Kuusi vuotta sitten Ajattara-yhtyeen keikkabussissa syntynyt metalliryhmä Avra on julkaissut ensimmäisen videonsa. Biisi tottelee kaikessa kryptisyydessään nimeä ”IX O” ja kyseessä on samalla ensimmäinen yhtyeeltä julkaistu taidonnäyte koskaan. Ranskalaisen Denis Gorian ohjaama video tarjoaa maistiaisen myöhemmin tänä vuonna nauhoitettavalta Avran debyyttialbumilta. [youtube go0w4h5_Hic] Vuonna 2007 muun muassa Ajattarasta tutun Vesa Wahlroosin ja Chaosweaverissa rumpuja hakanneen […] -

25-vuotistaivaltaan juhliva Paradise Lost kolmelle keikalle Suomeen
Goottimetallin pioneeri Paradise Lost saapuu Suomeen syyskuussa. Tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan juhlistava metallibändi nähdään maanantaina 9. syyskuuta Helsingin Nosturilla, tiistaina 10. syyskuussa Jyväskylän Lutakossa ja keskiviikkona 11. syyskuuta Tampereen Pakkahuoneella. Keikkojen liput tulevat myyntiin tämän viikon torstaina 13. kesäkuuta. Vuonna 1988 perustettu Paradise Lost on toiminut monen tämän päivän metallibändin vaikuttajana. Yhtye julkaisi vuonna 1990 […] -

NINin uusi albumi syyskuussa, uusi sinkku jo tarjolla
Trent Reznor palaa Nine Inch Nailsin kanssa albumikantaan syyskuussa. Uusi Hesitation Marks julkaistaan 3.9. Columbia Recordsin kautta. Osuvasti nimetty Came Back Haunted -paluusinkku muutaman vuoden tauolta on vienyt ainakin bändin soundia hieman uusille urille, vaikka tunnistettava NIN-soundi edelleen onkin taustalla. Reznorin viimeaikaiset visiitit erinäisten leffa-, peli- ja bändiprojektien parissa kuuluu kuitenkin selvästi myös tällä raidalla. […] -

Bring Me the Horizon palaa pikapikaa Suomeen
Brittiläinen metalcore-suosikki Bring Me The Horizon palaa loppuvuodesta kahdelle ikärajattomalle keikalle Suomeen. Toukokuun puolivälissä edellisen kerran Suomessa loppuunmyydyssä The Circuksessa soittanut yhtye esiintyy lauantaina 7. joulukuuta Oulun Teatriassa, ja heti seuraavana iltana on vuorossa konsertti The Circuksessa Helsingissä. Huhtikuussa julkaistu Bring Me The Horizonin neljäs pitkäsoitto ”Sempiternal” on nousemassa yhtyeen uran toistaiseksi suurimmaksi menestystarinaksi. Albumi […] -

Tim “Ripper” Owens poikkeaa myös Kaarinassa
Viime viikolla ehdittiin jo uutisoida Ex-Judas Priest -vokalisti Tim ”Ripper” Owensin tuovan Rockstar–bändinsä Hyvinkäälle Torin Rytmeille 10. heinäkuuta. Bändi poikkeaa samalla Suomessa myös vähintään yhtä yllättävässä paikassa. Toinen Suomi-keikka on varmistunut liki kahden tunnin hittisessioksi Kaarinan Old Texasissa torstaina 11.heinäkuuta. KEIKKA To 11.7. Kaarina, Ravintola Old Texas LIPUT 23 € Tiketistä Rajoitettu määrä lippuja myyntiin […] -

Metalheim Festivalin pääesiintyjäksi Bathory-kovereista alkunsa saanut Twilight of the Gods
Lokakuussa Helsingin Nosturissa järjestettävän Metalheim Festivalin pääesiintyjäksi on varmistunut ensivisiittinsä Suomeen tekevä Twilight of the Gods. Alun perin Bathory-coverbändinä aloittanut superkokoonpano muuttui vuonna 2011 ihan omaksi bändikseen, joka on kuitenkin toistaiseksi, biisinkirjoituksensa ohessa, ollut melko harvinainen näky keikkalavoilla. Monikansallisen kokoonpanon lisäksi festivaalin esiintyjäkaartiin on lisätty lokakuussa ensiesiintymisensä tekevä auralais-helsinkiläis-turkulainen Avra. Irlannin pakanametalliylpeys Primordialista tutun Alan […] -

Rock the Beachin kahden päivän liput myyntiin
Helsingin Hietaniemen uimarannalla kesäkuussa järjestettävälle kolmipäiväiselle Rock The Beach -festivaalille saa tästä päivästä alkaen ostaa myös kahden päivän lippuja kolmen päivän lippujen ja päivälippujen lisäksi. Liput ovat parhaillaan myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä. Rock The Beachiin on myös saatu vahvistettua pari esiintyjää lisää: Viron kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuva Elephants From Neptune ja kotimainen glam-rockbändi Reckless Love saapuvat […] -

Tuskan aikataulu julki, lisäksi vielä pari lisäkiinnitystä
28.-30.6.2013 Helsingin Suvilahdessa rytyyttävän Tuska-festivaalin aikataulut ovat nyt nähtävissä osoitteessa www.tuska-festival.fi/aikataulu. Viimeiset naulat ohjelmistoarkkuun iskevät äskettäin uuden ”Ritual Death Metal”-albumin julkaissut DEATHCHAIN sekä niinikään ylpeänä ”Sanctuary In Abyss”-uutukaistaan esittelevä HATEFORM. Molemmat uudet kotimaan vahvistukset esiintyvät Tuskassa sunnuntaina. Lauantaina Club Stagen myllytyksen aloittaa TUSKA METAL BATTLE ESTONIA -skaban voittaja joka ratkotaan tänään, perjantaina 31.5.