Nicole heräilee Horroksesta

Nicole on kevään aikana työstänyt uutta albumia Sonic Pump -studiolla Helsingissä. Aiemmista levyistä poiketen uuden albumin tuottajana toimii Mikko Herranen. Horros-single tarjoilee kolme maistiaista tulevan levyn modernilla soundilla tuotetuista kappaleista. Sinkkuraitana levyltä on irrotetty Uneen kahlitut.

Reilun vuoden mittaisen keikkarupeaman jälkeen yhtye jäi keikkatauolle kesällä 2010 ja alkoi työstää uutta albumia. Tauko venähti miltei kahden vuoden mittaiseksi, mm. yksi miehistönvaihdos tapahtui tässä välissä. Uuden levyn äänitykset alkoivat joulukuussa. Kevään aikana töitä jatkettiin Mikon uusissa tiloissa Sonic Pump -studiolla. Kesken äänitysten Meshuggah kutsui Nicolen lämmittelemään Suomen-kiertueen kolmelle keikalleen.

[youtube fo_F3IpcJXI]

Uusi albumi julkaistaan 20. syyskuuta, jota seuraa lokakuussa alkava Suomen kattava kiertue. Julkaisusta vastaa tuttuun tapaan bändin oma Biotech Records. Tänä kesänä yhtye nähdään neljällä festivaalilla: Provinssirockissa, Nummirockissa, Manifestissä sekä Aukustirockissa.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.