Motörhead joutui perumaan kaikki kesän keikkansa Lemmyn terveysongelmien takia, myös Ilosaari joutuu etsimään korvaajan

Brittiläinen Motörhead on perunut kesän kaikki esiintymisensä, mukaan lukien ensi viikon Ilosaarirockin keikan yhtyeen solistin Lemmy Kilmisterin terveysongelmien takia. Bändin tiedotteen mukaan lääkärit määräsivät Kilmisterin lepoon, että hänen kehonsa saavuttaa tasapainon. Bändin oli määrä esiintyä Ilosaarirockissa sunnuntaina 14.7. Festivaali etsii korvaajaa Motörheadin tilalle.

– Juuri saatiin tieto. Todella ikävä tilanne, mutta tärkeintä tässä on saada mies kuntoon. Sairaudelle ei kukaan mitään mahda, ei edes Lemmy. Koetamme löytää Motörheadin tilalle saman genren kansainvälisen bändin helpottamaan mielipahaa, lupaa Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.

– Kyse on festivaalilipusta, ei yksittäisestä konsertista. Nyt yksi esiintyjä 25:n joukosta on perunut keikkansa, mutta festivaalilla ohjelmamuutokset ovat valitettavasti mahdollisia. Kyse on kuitenkin koko päivän kokonaisuudesta ja itse tapahtumahan ei ole peruuntunut. Koetamme löytää tilalle hyvän korvaajan ja sunnuntain päivälipun voi vaihtaa halutessaan lauantaille. Hyvin valitettava tilanne kyllä kyseessä, toteaa Joensuun Popmuusikot ry:n toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.

Sunnuntain päivälipun voi  kuitenkin vaihtaa lauantain lippuun toimipisteissä (ei R-kioskit), Tiketin kautta.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.