Tag: electronic
-

Kathleen Hannan uusi The Julie Ruin -yhtye saapuu ensivisiitille
Le Tigre- ja Bikini Kill -yhtyeiden laulajana parhaiten tunnetun Kathleen Hannan uusi yhtye The Julie Ruin saapuu ensimmäiselle Suomen-keikalleen Kuudennelle Linjalle tiistaina 5. elokuuta. Luvassa on harvinaislaatuinen tilaisuus, sillä kumpikaan newyorkilaismuusikon aikaisemmista menestysyhtyeistä ei koskaan vieraillut Suomessa. Feministipunkin ja riot grrrl -liikkeen edelläkävijäbändi Bikini Killin (1990-1997) sekä vuonna 1998 perustetun, elektronisemmasta ilmaisusta ammentavan Le Tigren […] -

Knife Party samalla myös Provinssiin
Weekend Festival ehti 25 minuuttia ennen Provinssirockia kertoa Knife Partyn kiinnittämisestä omaan lineupiinsa. Provinssi jäi tässä kisassa tosin hieman jalkoihin, kun Knife Party oli ainut uusi kiinnitys. Knife Party tulee olemaan yksi Provinssin päänimistä. Kahden Pendulum-jäsenen perustaman, eri genrejä sekoittelevan, kokoonpanon vaikutteet löytyvät electro house, dubsteb, moombahton / 110 ja drumstep -tyyleistä. Vaikka yhtyeen uraan […] -

Deadmau5, Martin Garrix ja Knife Party kiinnitetty Weekend Festivalille
Viime vuonna ennakkoon loppuunmyydyn Weekend Festivalin uusimpia artistikiinnityksiä ovat maailman suurimpiin elektronisen tanssimusiikin nimiin lukeutuva Deadmau5, kuuma uusi tanssimusiikkinimi Martin Garrix sekä australialainen DJ-duo Knife Party. Muita tänään julkistettuja artisteja ovat mm. suomalaisen konemusiikin veteraani Alex Kunnari, yhdysvaltalainen Deorro sekä Orkidea & Friends kokoonpanossa esiintyvät kotimaiset huiput Orkidea, Super8 & Tab, DJ Proteus, Orion, Heikki […] -

mm. Alice in Chains ja Portishead saapuu Ilosaareen
Heinäkuussa järjestettävä Joensuun Ilosaarirock julkaisi kertarysäyksellä valtaosan kesän ohjelmistostaan. Laulurinteelle saapuvat muun muassa grunge-suuruus Alice in Chains, ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä Portishead sekä Britannian kuumin naistähti Ellie Goulding. Lisäksi Ilosaarirockissa nähdään Harlem-räppäri A$AP Ferg, tanskalainen konemuusikko Trentemøller, kesän ainoan Suomen keikkansa soittava ruotsalainen Mustasch sekä aiemmin julkaistut Rob Zombie ja Haim. Ulkomaisten artistien lisäksi Ilosaarirock […] -

Suominousu: Tuomo – Tokophobia
Tuomo julkaisi vastikään uuden The New Mystique -albuminsa. Uudella levyllä soul on vaihtunut kovin moderniin elektroniseen soundiin, mutta hyvältä tämäkin kuulostaa. -

Suominousu: Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Jauheliha
“Elektronis-psykedeelinen post-muniinpuhaltelu-sludge-jazz doom-punk”, noin ne kuvailevat itseään. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin kolmas pitkäsoitto julkaistaan tänään. Tässä levyn avausraita Jauheliha. -

The Prodigy Provinssiin, myös muita ulko- ja kotimaisia kiinnityksiä
Yksi maailman johtavista konemusiikkiyhtyeistä The Prodigy saapuu Provinssiin. Viimeksi vuonna 1997 Törnävänsaaren ekstaasiin ruoskineen yhtyeen isoimpia hittejä ovat ”Voodoo people”, ”Smack My Bitch Up”, ”Firestarter”, ”Breathe”, ”Omen” ja ”No Good (Start the Dance)”. Uutta materiaalia yhtye on vihjannut julkaisevansa vielä ennen kesää. Kolmikko pokkasi vuonna 2012 European Festival Awardseissa ”Headliner of the Year” -pystin. Kovassa […] -

Dubsteppiä Nosturiin, Foreign Beggars saapuu Suomeen
Dubstepista, elektronisesta tanssimusiikista ja hiphopista tunnettu Foreign Beggars saapuu Nosturiin perjantai-iltana 9. toukokuuta. Liput The Prodigyn kanssa kiertäneen ja yhteistyötä niin Skrillexin kuin Noisiankin kanssa tehneen brittikokoonpanon keikalle tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 10. helmikuuta. Tanssilattiat räjäyttävistä live-keikoistaan tunnettu Foreign Beggars julkaisi ensimmäiset levynsä jo vuosituhannen alkupuolella, mutta suurempaa huomiota kokoonpano saavutti 2010-luvun taitteessa. Dubstepin, drum’n’bassin […] -

Weekend Festival jatkaa Kyläsaaressa
Viime vuonna jättimäisen suosion saanut ja ennakkoon loppuunmyyty Weekend Festival järjestetään kesällä jälleen Helsingin Kyläsaaressa. Elokuun 15. ja 16. päivinä pidettävän festivaalin ensimmäiset artistit julkaistaan 10. helmikuuta. – Myös tällä kertaa on Weekendiin luvassa huikea määrä meganimiä, joista moni nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa, kertoo festivaalin pääpromoottori Hardi Loog. Weekend Festivalin pääsylippujen ennakkomyynti alkaa 24. […] -

Kings of Conveniencesta tuttu Erlend Øye saapuu Suomeen
Kings of Conveniencesta tuttu Erlend Øye konsertoi loppukeväästä Helsingissä. Ensimmäistä sooloalbumiaan yli kymmeneen vuoteen viimeistelevä norjalaisartisti soittaa akustisen trio-keikan Tavastialla sunnuntai-iltana 27. huhtikuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 3. helmikuuta. Parhaillaan tauolla olevan Kings of Conveniencen ohella Erlend Øye vaikuttaa The Whitest Boy Alive -kokoonpanossa ja soittaa runsaasti dj-keikkoja. Lisäksi artisti on laulanut Röyksoppin […] -

Tanskalaistulokas MØ saapuu Suomeen
25-vuotias Karen Marie Ørsted eli artistinimeltään MØ herätti kiinnostusta Youtubeen julkaisemillaan kappaleillaan Maiden ja Pilgrim. Musiikkiaan MØ on tehnyt yhdessä tuottaja-kitaristi Ronni Vindahlin kanssa ja edellisellä singlellään XXX 88 mukana feattaamassa on Diplo. Brittimedia on hehkuttanut MØ:n edellisiä singlejä ja uusin single Don’t Wanna Dance on saanut myös BBC Radio 1:n Zane Lowen hehkutusta. MØ:n […] -

Suominousu: Jaani Peuhu – No Regrets
Mm. Iconcrash ja Varjo -yhtyeistä tuttu musiikin moniottelija Jaani Peuhu työstää parhaillaan ensimmäistä täyspitkää sooloalbumiansa Tear Catcher. Tulevalta albumilta on juuri julkaistu toinen makupala No Regrets –musiikkivideon muodossa. -

Serenassa täyttyy jälleen DJ:istä
Pohjoismaiden suurin vesipuistotapahtuma valtaa Espoon Serenan maaliskuussa. Waterland 2014 -niminen festivaali esittelee runsaan 4 000 hengen yleisölle maamme parhaita DJ:tä, ulkomaisia tähtiä sekä elektronisen tanssimusiikin viimeisimpiä virtauksia. Waterland järjestetään Serenassa 7.-8. maaliskuuta. Lauantain 8.3. liput on jo loppuunmyyty, ja suuren kysynnän vuoksi tapahtuma laajenee nyt myös perjantaille. Perjantain pääesiintyjänä nähdään ikoninen DJ/tuottaja Mark Knight, joka […] -

Planningtorock livekeikalle Ääniwalli-klubille
Berliinissä vaikuttava brittiläinen elektronisen musiikin artisti Planningtorock soittaa live-keikan Helsingin Vallilassa sijaitsevalla Ääniwalli-klubilla lauantaina 1. maaliskuuta. Kotimaisen Phantomin ja ranskalaisen rRoxymoren täydentävän tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 12. joulukuuta. Planningtorock-taiteilijanimen takaa löytyy Boltonissa kasvanut, mutta jo vuosia Berliinin teknoskenessä vaikuttanut Jam Rostron. Kokeellisen elektronisen musiikin mielenkiintoisimpiin artisteihin lukeutuva Planningtorock tunnetaan rajoja rikkovasta tanssimusiikistaan. Parhaillaan […] -

Ex-Mr. Bungle ja Faith No More -muusikoiden Secret Chiefs 3 saapuu korvaamaan peruuntuneen keikkansa
Muun muassa entisistä Mr. Bungle- ja Faith No More -muusikoista koostuva Secret Chiefs 3 perui viime keväänä koko Euroopan-kiertueensa ja samalla myös kauan odotetun ensimmäisen Suomen-keikkansa. Nyt yhdysvaltalaisbändi on vahvistanut korvaavan konserttipäivän: Secret Chiefs 3 nousee Kuudennen Linjan lavalle torstaina 15. toukokuuta. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Vuonna 1995 perustettu Secret Chiefs 3 on […] -

DJ-tuottaja Gold Panda Suomeen ensi kertaa helmikuussa
Englantilainen DJ–tuottaja Gold Panda saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja keikkailee Helsingin Adams –klubilla 6. helmikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin 9. joulukuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä ja maksavat alkaen 15 euroa. Englannissa alun perin Chelmsfordissa, Essexissä uransa aloittanut Gold Panda on nykyään Berliinissä vaikuttava DJ–tuottaja, jonka Lucky Shiner –niminen ensialbumi julkaistiin 2010. Levy poiki Gold Pandalle ehdokkuuden […] -

Amerikkalainen Son Lux ensi kertaa Suomeen
Arvostettu yhdysvaltalainen muusikko, tuottaja ja säveltäjä Son Lux soittaa keskitalvella ensimmäisen keikkansa Suomessa. Torstai-iltana 30. tammikuuta Kuudennella Linjalla toteutuvan konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 28. marraskuuta. Illan toisena yhtyeenä nähdään kotimainen Fotoshop. Son Lux -taiteilijanimen takaa löytyy New Yorkissa vaikuttava moniosaaja Ryan Lott. Miehen pääprojekti on viimeiset vuodet ollut Son Lux, jossa artisti yhdistelee […] -

Sturle Dagsland esiintyy marraskuussa Bar Loosessa
”Björk, Kim Deal, 7 kusimuurahaista, vesikauhuinen pesukarhu, pieni glöntti testosteronia äärettömän estrogeenimassan seassa ja tiukka puristusote palleista ja näin taattu timanttinen falsetti… siitä hänen ääni lienee tehty.” Sturle Dagsland on yksi mielenkiintoisimmista nousevista norjalaisista artisteista. Bändin ydinryhmä koostuu kahdesta veljeksestä. Yhtye on viimeaikoina kiertänyt ahkerasti Eurooppaa ja niittänyt hyviä keikka-arviota sekä ihmetystä kautta linjan. Yhtye […] -

Elektronisen musiikin pioneeri Erkki Kurenniemen näyttelyssä matkataan Kohti vuotta 2048
Näyttely Kohti vuotta 2048 esittelee suomalaisen elektronisen musiikin pioneerin, kokeellisten elokuvien tekijän ja tulevaisuudentutkijan Erkki Kurenniemen (s. 1941). Omaperäisenä visionäärinä tunnetuksi tulleen Kurenniemen elämää on hallinnut kaikenkattava taltiointiprojekti, jonka tavoitteena on ihmisen ja koneen yhdistäminen – ihmissielun toisintaminen tulevaisuuden tietokoneella. Kiasman kokoaman näyttelyn runkona on Kurenniemen henkilökohtainen arkisto. Arkistomateriaali koostuu kymmenistä mapeista ja päiväkirjoista, tuhansista […] -

Major Lazeristäkin tuttu DJ Diplo saapuu Suomeen
Klubimusiikin huippu-DJ-nimiin lukeutuva Diplo saapuu keikalle Suomeen marraskuussa. Vastikään uuden ”Revolution”-EP:n julkaissut Diplo esiintyy Helsingin The Circuksessa keskiviikkona 13. marraskuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 18. lokakuuta Lippupalvelussa. Diplo eli Etelä-Floridassa nuoruutensa viettänyt Wesley Pentz nousi maineeseen jo omaperäisellä debyyttilevyllään ”Florida” (2004), jonka myötä Diplo päätyi tekemään yhteistyötä brittiläis-srilankalaisen M.I.A.:n kanssa tämän debyyttialbumille ”Arular”. Megahitiksi kasvanut […] -

Syksyn Night Visions -festivaalin ohjelmisto laajenee paljon kauhun ulkopuolellekin
Helsingin elokuvateatteri Maximissa ja Kinopalatsissa 30.10.–3.11.2013 tarjoiltava yli 30 elokuvan kattaus on paljon muutakin kuin kauhua, fantasiaa ja toimintaa. Valtakunnan ehdottomin elokuvafestivaali Night Visions tekee näyttävän paluun Helsingin valkokankaille Halloween-juhlaviikolla. Viisipäiväisen Night Visions Maximum Halloween 3013 -festivaalin ohjelmisto on laajempi ja monipuolisempi kuin koskaan. Yli 30 pitkän elokuvan kokonaisuuden kärkinimikkeet on poimittu käsin maailman merkittävimmiltä […] -

Fuck Buttons palaa Suomeen
Heinäkuussa julkaistun uutuusalbuminsa myötä ajankohtainen Fuck Buttons palaa neljän vuoden tauon päätteeksi Helsinkiin. Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista elektronisen musiikin nimistä nähdään Tavastialla sunnuntai-iltana 17. marraskuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 11. syyskuuta. Andrew Hungin ja Benjamin John Powerin Bristolissa vuonna 2004 perustama Fuck Buttons on kasvattanut suosiotaan tasaisesti jokaisen julkaisunsa myötä. Uransa alkuvaiheessa kaksikon […] -

Ballet School ensimmäistä kertaa Suomeen kahdelle klubikeikalle
Ballet School on ajattoman popmusiikin sanansaattaja. Laulaja Rosie Blair, kitaristi Michel Collet ja rumpali Louis McGuire nähdään keikalla Helsingin Siltasessa perjantaina 20. syyskuuta “Kaiku Studios Berlin” illassa ja Tampereen Telakalla 21.9. “Monsters of Popissa”. [youtube 1GjTue81Vk4] Rosie kuuli Michelin soittavan kitaraa metroasemalla ja ehdotti välittömästi bändin perustamista. Louisin liityttyä mukaan, bändin yhteinen soundi syntyi kokeilemalla […]
