Kings of Conveniencesta tuttu Erlend Øye saapuu Suomeen

Kings of Conveniencesta tuttu Erlend Øye konsertoi loppukeväästä Helsingissä. Ensimmäistä sooloalbumiaan yli kymmeneen vuoteen viimeistelevä norjalaisartisti soittaa akustisen trio-keikan Tavastialla sunnuntai-iltana 27. huhtikuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 3. helmikuuta.

Parhaillaan tauolla olevan Kings of Conveniencen ohella Erlend Øye vaikuttaa The Whitest Boy Alive -kokoonpanossa ja soittaa runsaasti dj-keikkoja. Lisäksi artisti on laulanut Röyksoppin ja Ashin levyillä, äänittänyt sooloalbumin ”Unrest” (2003), julkaissut miksauslevyn arvostetussa DJ Kicks -sarjassa sekä tuottanut Kakkmaddafakka-yhtyeen kaksi uusinta pitkäsoittoa.

Artistilta on lähitulevaisuudessa ilmestymässä järjestyksessään toinen sooloalbumi ”La Prima Estate”, jonka italiaksi laulettu nimikappale julkaistiin viime kesänä. Ajatus levystä syntyi Erlend Øyen muutettua Italiaan ja innostuttua maan värikkäästä italopop-historiasta.

Tulevalla Tavastian-keikalla on luvassa ainakin valikoituja Kings of Convenience -kappaleita sekä uutta ja vanhaa Erlend Øyen soolomateriaalia. Viimeksi Erlend Øye on vieraillut Suomessa Kings of Conveniencen kanssa syksyllä 2011, jolloin kaksikko esiintyi loppuunmyydyssä Nosturissa.

KEIKKA
Su 27.4.2014 Helsinki, Tavastia

LIPUT
Myyntiin ma 3.2.2014 klo 9.00
– ennakkoon Tiketistä alk. 19,50 EUR
– ovelta 20 EUR


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.