• Kitaravirtuoosi Tommy Emmanuel saapuu kahdelle keikalle Suomeen

    Kitaravirtuoosi Tommy Emmanuel saapuu kahdelle keikalle Suomeen

    Ainutlaatuisesta näppäilytekniikastaan tunnettu kitaristivirtuoosi Tommy Emmanuel saapuu lokakuussa soolokiertueellaan Helsinkiin ja Tampereelle. Australialaiskitaristi esiintyy maanantaina 12. lokakuuta Tampere-talossa ja tiistaina 13. lokakuuta Helsingin Kulttuuritalolla. Emmanuelin lämmittelijänä esiintyy 15-vuotias multi-instrumentalistilahjakkuus Frano. Konserttien lipunmyynti käynnistyy maanantaina 9. maaliskuuta. Akustisen kitaran mestarina tunnettu Tommy Emmanuel on ehtinyt saavuttaa urallaan lukuisia musiikillisia virstanpylväitä. Jo kuusivuotiaana Emmanuel kiersi Australiaa perheensä […]

  • Blunt ei tulekaan Tampereelle

    Blunt ei tulekaan Tampereelle

    James Bluntin organisaatio on peruuttanut artistin Tampere-taloon 5.6.2020 aiotun konsertin. Syynä peruutukseen on liian lähellä oleva Bluntin konsertti Vantaalla ja siitä syntyvä sopimustekninen ongelma artistin ja Vantaan konserttijärjestäjän välillä. Lipunmyynnin Tampere-talon konserttiin oli määrä alkaa huomenna 3.3.2020. James Blunt esiintyy tulevana kesänä Suomessa Oulussa la 6.6. ja Vantaalla su 7.6.

  • James Blunt myös Tampereelle kesäkuussa

    James Blunt myös Tampereelle kesäkuussa

    Brittitähti James Blunt julkaisi viime syksynä uuden ‘Once Upon A Mind’ -nimisen albumin, jonka siivittämänä julkistettiin mittava Euroopan-kiertue. Osana Englannista helmikuun 14. päivä käynnistynyttä kiertuetta Blunt nähdään myös Tampereella kesäkuun 5. päivä. James Blunt työsti uutta albumiaan monien lahjakkaiden tuottajien (mm. Steve Robson, Jimmy Hoghart ja TMS) kanssa. Mies on kommentoinut levyn olevan rehellisin albumi […]

  • Noise rock -legenda Lightning Bolt ensi kertaa Suomeen

    Noise rock -legenda Lightning Bolt ensi kertaa Suomeen

    Yhdysvaltalaisyhtye Lightning Bolt saapuu toukokuussa vihdoin Suomeen. Noise rock -kaksikko tekee ensimmäisen Suomen-keikkansa Helsingin Ääniwallissa torstaina 28. toukokuuta, ja liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Rumpali-vokalisti Brian Chippendalen ja basisti Brian Gibsonin vuonna 1994 Rhode Islandilla perustaman Lightning Boltin voi tätä nykyä hyvällä syyllä laskea yhdysvaltalaisen underground-musiikin kaanoniin. Yhtyeen hyperaktiivinen ja kovaääninen soundi ammentaa niin Boredomsin […]

  • Upouusi ”Suomen Pienet Bändit”-podcast

    Upouusi ”Suomen Pienet Bändit”-podcast

    Uusi podcast Suomen Pienet Bändit sukeltaa Suomen musiikkikentän syvään päätyyn, valtavirran radioaaltojen ja soittolistojen ulkopuolelle; sinne missä varsinaiset uudet löydöt tehdään: valtavaan kiinnittämättömien bändien ja artistien kenttään. Uusiin artisteihin tutustutaan kuukausittain maakunta kerrallaan. Lisäksi joka kuussa mukana myös Suomen indiekentällä toimivia tekijöitä haastattelun muodossa. ”Suomen Pienet Bändit”-podcastin ensimmäiset jaksot julkaistiin juuri Spotifyihin, Apple Podcastsiin ja […]

  • Pitkän linjan punk-bändi Good Riddance ensi kertaa Suomeen

    Pitkän linjan punk-bändi Good Riddance ensi kertaa Suomeen

    Kalifornian Santa Cruzista ponnistava pitkän linjan hardcore/punk-yhtye Good Riddance saapuu Suomeen keikoille ensimmäistä kertaa, 25 vuoden odotuksen jälkeen. Viime vuonna ilmestyneen Thoughts and Prayers -albumin kiertue tuo yhtyeen Helsingin Tavastialle tiistaina 23. kesäkuuta ja Tampereen Tullikamarin Klubille keskiviikkona 24. kesäkuuta. Vuonna 1995 debyyttialbuminsa For God and Country julkaissut Good Riddance muodostui merkittäväksi tekijäksi melodisen hardcoren […]

  • Kumikameli : Kirppusirkus – “Keskitien kitaravetoista räimettä ja hirtehistä piruilua”

    Kumikameli : Kirppusirkus – “Keskitien kitaravetoista räimettä ja hirtehistä piruilua”

    Joensuun torakat nakertavat nurkissamme jälleen kerran. Jo neljännen vuosikymmenensä puoltaväliä käyvä idän ihme Kumikameli on ladannut kuusitoista uutta patia suolapyssyynsä ja roiskii tulemaan persposkiamme kohti vanhaan, kipakkaan malliin. Kumikamelin viidennelletoista kokopitkällä “Kirppusirkus” yhtye on tiukentanut musiikillista otettaan aavistuksen verran agressiivisempaan suuntaan. Toppo Koposen lyriikoissa riittää edelleenkin puruvoimaa ja piinaavan kieroutunutta näkemyksellisyyttä lievästä kielikuvissa esiintyvästä itsensä […]

  • Björkiä orkesterisovituksin Hartwall Arenalla heinäkuussa

    Björkiä orkesterisovituksin Hartwall Arenalla heinäkuussa

    Islantilainen musiikkivisionääri Björk on tänään julkistanut kuusi konserttia käsittävän Björk Orchestral -kiertueen, jolla kuullaan musiikkia koko Björkin uran varrelta upeina orkesterisovituksina. Suomessa Björk konsertoi heinäkuun 6. päivä Hartwall Arenalla, josta luodaan verhoiluin ja katsomorajauksin intiimin teatterimainen. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 28.2.2020 klo 10 Ticketmasterissa. Jo neljä vuosikymmentä omannäköistään pop-musiikkia menestyksekkäästi tehnyt Björk aloittaa Orchestral-kiertueensa […]

  • Virolainen doom-duo Talbot rundaa Suomea

    Virolainen doom-duo Talbot rundaa Suomea

    Viron dynaaminen doom-duo Talbot palaa Suomeen pääsiäisenä neljälle keikalle. Bändin viime vierailusta on kulunut jokunen vuosi ja tänä aikana yhtye on julkaissut uuden Magnetism-levyn, joka pokkasi Viron Emman parhaana metallialbumina vuonna 2018. Talbotin progressiivinen doom metal sisältää tänä päivänä mausteita myös konemusiikin maailmasta ja livenä tämä maailman äänekkäin duo on ehdottomasti kokemisen arvoinen tapaus. Koko […]

  • WKND ensi kesänä Käpylässä, uusia kiinnityksiä julki

    WKND ensi kesänä Käpylässä, uusia kiinnityksiä julki

    Someone You Love -hitillään jo miljardi striimausta kerännyt Lewis Capaldi sekä Falling-biisistään tunnettu Trevor Daniel saapuvat Käpylän liikuntapuistossa, Helsingissä, 7.-8. elokuuta järjestettävän Weekendin tähdiksi. Nyt jo yhdeksättä kertaa järjestettävä, Suomen suurimpiin musiikkifestivaaleihin lukeutuva Weekend saa tulevana kesänä uuden kodin keskeisellä paikalla ja hyvien kulkuyhteyksien päässä olevasta Käpylän liikuntapuistosta ja viereisen Messukeskuksen puistonpuoleisista ulkoalueista. Ne tarjoavat […]

  • Tauolta palannut Deathstars saapuu Tampereelle ja Helsinkiin

    Tauolta palannut Deathstars saapuu Tampereelle ja Helsinkiin

    Vuosien tauon jälkeen paluun tehnyt ruotsalainen industrial metal -suuruus Deathstars saapuu konsertoimaan Suomeen lokakuussa. Bändi käskyttää Tamperetta Olympian lavalta käsin 30. lokakuuta ja seuraavana päivänä sijainniksi vaihtuu legendaarinen 50-vuotta täyttävä Helsingin Tavastia. Viime vuosikymmenellä lajityyppiään rautaisella otteella hallinnut Deathstars jäi määrittelemättömälle tauolle vuonna 2015. Viime vuonna yhtye kuitenkin kokosi rivinsä ja lyöttäytyi uudelleen yhteen bändissä […]

  • Jarvis Cocker ja moni muu lisätty Sidewaysiin

    Jarvis Cocker ja moni muu lisätty Sidewaysiin

    Brittipopin ikoni, Pulp-yhtyeen vokalistina parhaiten tunnettu Jarvis Cocker (UK) täydentää 11.-13.6.2020 Helsingin Nordiksella järjestettävän Sideways-festivaalin ohjelmistoa. Lukemattomista klassikkokappaleistaan tunnettu artisti valmistelee parhaillaan keväällä ilmestyvää uutuuslevyään. Soolotuotantonsa ohella Jarvis Cocker on viime aikojen JARV IS… -keikoillaan soittanut myös valikoituja kappaleita Pulpin katalogista. Jarvis Cockerin lisäksi Sideways-ohjelmistoon on luvassa kymmenen muutakin uutta kiinnitystä. Elektronisen musiikin tuottajana ja […]

  • Radiopuhelimilta uusi Naapurit-video

    Suomalaisen vaihtoehtorockin legenda Radiopuhelimet on julkaissut uuden videon. Juha Penttisen ohjaama Naapurit, on poimittu tuoreelta Kosminen tiedottomuus -albumilta. Video on julkaissut If Society.

  • Tuareg-yhtye Les Filles De Illighadad kahdelle keikalle Suomeen

    Tuareg-yhtye Les Filles De Illighadad kahdelle keikalle Suomeen

    Maailmalla valtavan suosion saanut Tuareg-yhtye Les Filles De Illighadad saapuu kahdelle klubikeikalle Suomeen. Yhtye nähdään heinäkuussa Helsingin G Livelabissa ja Tampereen Klubilla. Länsi-Saharan Tuareg-alueelta, Illighadad -nimisestä pienestä kylästä ponnistava “Illighadadin tytöt”, eli Les Filles De Illighadad yhdistelee musiikissaan Tuareg-kitarointia perinteiseen kansanmusiikkiin. Samasta kylästä on tuotettu musiikkia koko maailman tietoisuuteen muun muassa Bombinon, Mdou Moctarin sekä […]

  • Puistoblues julkisti ensimmäiset artistinsa

    Puistoblues julkisti ensimmäiset artistinsa

    Puistoblues on julkistanut ensimmäiset huippuartistinsa ensi kesäkuun konsertteihinsa. Järvenpäähän saapuvat festivaalikansaa ilahduttamaan muiden muassa kotimainen kestosuosikki 22-Pistepirkko, bluesin yhdysvaltalainen suurhahmo Lance Lopez sekä suomalaisista huippunimistä koostuva Husband. Puistobluesin liput ovat jo myynnissä Lippupisteessä hintaan 59 euroa + palvelumaksut. Bluesklubeissa on ohjelmaa 24.-28.6. Lisäksi Järvenpään kävelykatu Janne muuttuu jälleen 24.–26. kesäkuuta festivaaliviikon ajaksi Blueskaduksi. Luvassa on […]

  • John Legend saapuu Pori Jazzeille

    John Legend saapuu Pori Jazzeille

    Viihdealan palkintoja viime vuosina rohmunnut ja maailmanlaajuiseen suosioon noussut yhdysvaltalaisartisti John Legend esiintyy pitkästä aikaa Suomessa ja konsertoi Pori Jazzissa torstaina 16.7. Festivaalin pääsyliput ovat myynnissä S-Etuhintaan 31.3. asti. Moninkertaista platinaa myynyt ja yksitoista Grammy-palkintoa voittanut John Legend on kunnostautunut urallaan niin laulajana, säveltäjänä, näyttelijänä kuin tuottajanakin. Hän on kaikkien aikojen ensimmäinen afrikkalais-amerikkalainen mies, joka […]

  • Weekend Festival julkaisi ensimmäiset artistinsa

    Weekend Festival julkaisi ensimmäiset artistinsa

    Maailman puhutuimpiin rap-artisteihin lukeutuva Asap Rocky sekä yli miljardi soittokertaa SoundCloudissa ja YouTubessa kerännyt norjalainen DJ-tuottaja Kygo saapuvat huipentamaan Weekend Festivalin artistikaartia uuteen tapahtumapaikkaan Helsingissä 7.-8. elokuuta. Yhdeksättä kertaa järjestettävä festivaali hellii myös teknon ystäviä tuomalla Suomeen Ultran pääesiintyjänäkin tunnetun ruotsalaisen teknotuottaja-DJ:n Adam Beyerin. Weekend Festivalin lipunmyynnin ennakkorekisteröinti on jo käynnissä osoitteessa wknd.fi. Ennakkomyynti alkaa […]

  • Nordic Metal Meeting tuo hevin takaisin Kaapelille

    Nordic Metal Meeting tuo hevin takaisin Kaapelille

    Helsingissä järjestetään syyskuussa Nordic Metal Meeting -festivaali, joka kokoaa Kaapelitehtaan kahdelle lavalle kaikkiaan parikymmentä metallimusiikin kansainvälistä artistia ja kotimaisia kärkiyhtyeitä. Nordic Metal Meeting pidetään 25.-26. syyskuuta, ja se kulkee samoja jalanjälkiä kuin alan suurtapahtuma Inferno Festival Oslossa ja vanha kunnon FME viimeksi vuonna 2012. Ennakkomyynti Nordic Metal Meeting -tapahtumaan on juuri käynnistynyt. Kahden päivän Blind […]

  • KESKUSTAN uusi musiikkivideo “5000” irti!

    KESKUSTAN uusi musiikkivideo “5000” irti!

    Askeettista ja introverttia tunteen välitystä maaniseen noise rockiin ja depressiiviseen post-punkiin yhdistävä helsinkiläinen KESKUSTA on ammentanut kollektiivisesta alitajunnastaan nimeä “5000” kantavan musiikkivideobiisin. Kyseinen kappale enteilee yhtyeen kolmatta, virallista äänitejulkaisua tapahtuvaksi mahdollisesti vielä kuluvan vuoden aikana. “5000”:n mustavalkoissa kuumeunessa kuljetaan kaunasta katharsikseen. Saamalla genrerajat särkyvät bändin varomattomassa käsittelyssä. Keskustan aiemmat julkaisut: LP Kevään riitit (2016)LP Pidetään […]

  • Mongolialaista kurkkulaulua ja stadionräppiä Ilosaareen

    Mongolialaista kurkkulaulua ja stadionräppiä Ilosaareen

    Joensuun Ilosaarirock julkaisi lähes 20 uutta artistia, joiden tyylikirjo ulottuu mongolialaisesta kurkkulaulumetallista stadionräppiin. 17. – 19. heinäkuuta järjestettävälle festivaalille saapuvat muun muassa ohiolainen räppäri Machine Gun Kelly (US), vaihtoehtorockia soittava Grammy-ehdokas Highly Suspect (US), mongolialainen metalliyhtye The Hu (MN), kesällä muutamia paluukeikkoja soittava vaihtoehtorocklegenda Xysma, ensimmäistä kertaa soolona Ilosaarirockissa esiintyvä Lauri Tähkä, viisinkertainen Emma-ehdokas Gettomasa, […]

  • Juliet Jonesin Sydän : Kansas -“Kypsyneen yhtyeen vivahteikas ja upea paluu”

    Juliet Jonesin Sydän : Kansas -“Kypsyneen yhtyeen vivahteikas ja upea paluu”

    (Turenki Records 2020) Edellisen albuminsa “Hai!” vuonna 1996 julkaissut oululainen Juliet Jonesin Sydän on palannut 24 vuoden levytystauoltaan. Matkan varrelle on mahtunut puolittaisia paluita pelkällä Juliet Jones -nimellä toimimisen ja Juliet Jonesin Sydänystävien vierailijoiden tulkitsemien “Kadonneita lauluja” -albumin myötä. Silti nyt tulee jotain kovempaa ja alkuperäisempää. Vuonna 2015 uudelleen aktivoituneelle suomi-rock-viisikolle miltei neljännesvuosisadan mittainen tauko […]

  • Wolfmother saapuu Kultsalle

    Wolfmother saapuu Kultsalle

    Australialainen Wolfmother saapuu konsertoimaan Suomeen elokuussa. Yhtye nähdään Helsingin Kulttuuritalossa keskiviikkona 19. elokuuta. Konsertin liput maksavat alkaen 48,50 euroa ja ne tulevat myyntiin Lippupisteeseen, Tikettiin ja Ticketmasteriin torstaina 13. helmikuuta. Yhtyeen ensilevy, Wolfmother, ilmestyi 2005, ja se nousi heti Australian listalla sijalle kolme. Rolling Stone -lehti nimesi sen jopa yhdeksi vuoden parhaista albumeista, ja sittemmin […]

  • Oulu uppoaa psykedeliaan kuudennen kerran

    Oulu uppoaa psykedeliaan kuudennen kerran

    Uleåborg Festival of Psychedelia järjestetään jo kuudetta kertaa 10-11.7.2020. Tukikohdalla koettava festivaali värittää Oulun kesää psykedeelisten sävyin ja sävelin, kolmen lavan sekä 27 esiintyjän voimin. Perjantain pääesiintyjä Murheenlaakso juhlistaa Totuus Palaa LP:n 30-vuotista julkaisua juhlakeikalla. Lauantain pääesiintyjä Hidria Spacefolk johdattelee festariyleisön viimeiseen transsiin. Ulkomailta festareille saapuu ensi kertaa Suomessa nähtävä amerikkalainen psykedeelisen rockin energialataus Ecstatic […]

  • Frank Turner ja Anal Thunder viimeistelevät Punk in Drublicin

    Frank Turner ja Anal Thunder viimeistelevät Punk in Drublicin

    Tulevana kesänä ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan Punk in Drublic -festivaalikiertueen ohjelmisto on kahden uuden kiinnityksen myötä valmistunut. Aikaisemmin kerrottujen yhdysvaltalaisbändien NOFX:n, Circle Jerksin, Pennywisen ja Face to Facen lisäksi Turun Suurtorilla 4. kesäkuuta järjestettävässä tapahtumassa nähdään brittiläinen folkpunk-artisti Frank Turner & The Sleeping Souls sekä ainoana kotimaisena yhtyeenä lavalle nouseva Anal Thunder. Punk in Drublic […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.