Kumikameli : Kirppusirkus – “Keskitien kitaravetoista räimettä ja hirtehistä piruilua”

Joensuun torakat nakertavat nurkissamme jälleen kerran. Jo neljännen vuosikymmenensä puoltaväliä käyvä idän ihme Kumikameli on ladannut kuusitoista uutta patia suolapyssyynsä ja roiskii tulemaan persposkiamme kohti vanhaan, kipakkaan malliin. Kumikamelin viidennelletoista kokopitkällä “Kirppusirkus” yhtye on tiukentanut musiikillista otettaan aavistuksen verran agressiivisempaan suuntaan. Toppo Koposen lyriikoissa riittää edelleenkin puruvoimaa ja piinaavan kieroutunutta näkemyksellisyyttä lievästä kielikuvissa esiintyvästä itsensä toistamisesta huolimatta.

Riehakas singlebiisi “Narsistiset natsit”, post-punkimpi, Trio Niskalaukaus -tyyppisellä mollimelodialla höystetty “Laumaton” ja albumin nimikkobiisi nousevat kokonaisuudesta esiin edukseen. “Rosvot”, Sielun Veljille sukua olevaa klenkkaavuutta sisältävä “Hehkuton lamppu” ja psychobilly-ränttätäntällä keuliva “Pii” ja hittikertsin omaava “Myyntitykki” sekä tyly “Vallaton mieli” eivät jää pekkaa pahemmiksi. Voi olla, että livenä useampikin “Kirppusirkuksen” kappale tärähtää levyversiota paremmin perille.

Tällä kertaa kokonaisuus jättää kuitenkin toivomisen varaa. Vaikka biiseissä on voimaa takana pirusti, ja vaikka yhtyeen soitto rullaa mallikkaasti, Kumikamelin omalla, verrattaen korkeatasoisella standardilla ne muodostavat astetta totuttua vaisumman kokonaisuuden. Pääosin 90-luvun grungahtavaan ja vaihtoehtoisesti säröisän kitararock-räimeen keinoin groovaavat ja paikoin ärhäkkäästikin rokkaavat kappaleet ovat nokkelana ja ovelana tunnetun yhtyeelle valitettavan tasapaksuja tekeleitä. Kuutisen biisiä kokonaisuudesta olisi voinut laittaa surutta uusiokierrätykseen. Kyllä “Kirppusirkusta” silti ennemmin kuuntelee kuin selkäänsä ottaa.

3/5