-

Flow kiinnitti kaksi ulkomaista elektro-nimeä
Flow’n ohjelmisto täydentyy, kun kaksi vaihtoehto-elektron kärkinimeä, yhdysvaltalainen Autre Ne Veut sekä brittiläinen Mount Kimbie, saapuvat Suvilahteen elokuussa. Uusia kotimaisia lisäyksiä ovat Häxjesus ja Yöt. Uuden polven elektronisesti soivan ja kokeellisemmasta popista lainaavan r&b:n kärkinimeksi kohonnut Autre Ne Veut, on voittanut niin kuulijat kuin kriitikot puolelleen eksentrisillä, mutta samalla herkillä levytyksillään. Viimeisimmän, talvella ilmestyneen Anxiety-albumin […] -

Therapy?, Duff McKagan ja kumppanit huipentavat Rock the Beachin klubipäivän
Teksti: Juha-Pekka Vanhatalo Therapy?, Heaven´s Basement, Walking Papers, Rytmihäiriö (The Circus, klubikeikka torstaina klo 19) Rock the Beach -festivaali pitää torstaina huilipäivän Hietaniemen rannalta, mutta Helsingin klubirintamalla tapahtuu sen sijaan paljon. Torstain klubipäivän tarjonnasta pisimmän korren vetää itseoikeutetusti raskaampaan rockiin keskittyvä pääklubi The Circuksessa. Illan aikana nähdään kolme ulkomaalaisvierasta Therapy?, Walking Papers ja Heaven´s Basement […] -

Noise.fi suosittelee: Tsekkaa myös nämä bändit Rock the Beachissa
Kesän uutuusfestari Rock the Beach valtaa Hietaniemen rannan Helsingissä tällä viikolla. Festivaali tarjoaa mittavan kattauksen modernia rockia, hardrockia, metalcorea, punkrockia ja elektronista musiikkia. Rock the Beachin ohjelmisto on esiintyjien nimekkyyden perusteella kesän parhaita Suomessa. Perinteiset isot yleisfestarit Provinssirock, Ruisrock ja Ilosaarirock jäävät selvästi jälkeen. Rock the Beachilla on vyöryttää lavalle Green Day, Rammstein, 30 Seconds […] -

Ólafur Arnaldsin trio tuo ambientin Savoyhin
Islantilaisen säveltäjän ja musiikin monitaiturin Ólafur Arnaldsin trio saapuu esiintymään ensimmäistä kertaa Suomeen 25. marraskuuta 2013 Helsingin Savoy-teatteriin. For Now I Am Winter -albuminsa kuluvana vuonna julkaissut Arnalds on monilahjakkuus musiikkituottaja ja lauluntekijänä. Albumi on hänen neljäs sooloalbuminsa, ja toisin kuin aiemmissa albumeissa Arnalds on omien sanojensa mukaan kääntänyt minimalistisuuden maksimaalisuuteen tuomalla musiikkiinsa uusia elementtejä. […] -

Hustle HKI kokoaa yhteen kotimaiset räppärit ja on siellä kovia ulkomaalaisvahvistuksiakin
Historiansa ensimmäistä kertaa järjestettävä urbaanin musiikin festivaali Hustle HKI valtaa Helsingin Suvilahden 19.-20. heinäkuuta. Tapahtuman taustalta löytyy kahden suositun kaupunkifestivaalin, lahtelaisen Summer Upin ja tamperelaisen Blockfestin, järjestäjät sekä rap-artisti Pyhimyksenäkin tunnettu ohjelmatoimisto Ramin Välityksen toimitusjohtaja Mikko Kuoppala. Festivaalien päämääränä on luoda yhdessä jotakin uutta, isoa ja jatkuvaa. Suomalaisittain harvinaiseen yhteistyöhön päädyttiin, kun kaikki osapuolet halusivat […] -

Uriah Heep saapuu The Circukseen
Englantilainen progressiivisen rockin legenda Uriah Heep saapuu elokuuun alussa konsertoimaan Suomeen uskollisten fanien ja musiikkinsa ystävien iloksi. Yhtyeen tavaramerkiksi muodostunutta melodista rockia kuullaan The Circus –klubilla perjantaina 2. elokuuta. Uriah Heep on ravisuttanut musiikkipiirejä jo 70-luvun alusta saakka. Yhtye kuuluu niin progressiivisen rockin kuin hard rockin kiistattomiin vaikuttajiin Led Zeppelinin, Black Sabbathin ja Deep Purplen […] -

Ruisrockin lopullinen ohjelma ja aikataulu julki
Kolmen viikon päästä 5.-7. päivä juhlittavan Ruisrock-festivaalin aikataulut on nyt julkaistu ja ohjelma on bändien osalta valmis. Ruisrockin aikataulun viimeisen paikan täyttää perjantaina esiintyvä Huoratron. Teknoa ja 8-bittistä soundia yhdistelevä Aku Raski on jo pitkään toiminut konemusiikkikentällä ja kerännyt myös kansainvälistä suosiota keikoillaan ympäri maailmaa. Artistin debyyttialbumi ”Cryptocracy” ilmestyi viime vuonna maineikkaan Last Gang Recordsin […] -

Pitkä kuuma kesä saa jatkoa tänä vuonna Alppipuistossa
Viime vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin Alppipuistossa järjestetty Pitkä kuuma kesä -konsertti saa jatkoa, kun tapahtumapäivä tekee paluun sunnuntaina 28. heinäkuuta. Ikärajattomassa ilmaiskonsertissa kahdelle esiintymislavalle nousevat muun muassa Notkea Rotta, Atlético Kumpula, The Splits, Kivesveto GoGo, Jaakko & Jay sekä virolainen Elephants from Neptune. ”Pitkä kuuma kesä tarjoaa taas monipuolisen kattauksen esiintyjiä, valtavirran ulkopuolista elämää unohtamatta. […] -

Another dinosaur goes digital – Pink Floyd tulossa Spotifyhin
Jälleen on Yksi rockin suurista antautumassa digitaalisuuden edessä. Erityisesti rockin dinosaurukset, kuten Beatles, Led Zeppelin, AC/DC, ovat olleet vastarannan kiiskiä digitaalisen jakelun puolella, mutta pikku hiljaa on alkanut lipsumista tapahtua digitaalisuuden yksinkertaisesti kasvaessa yhä isompaan rooliin jakelukanavana. Metallica lipsautti itsensä Spotifyhin keväällä ja nyt on vuorossa Pink Floyd. Twitterissä vastikään julkistetussa postauksessa kehoitetaan kuuntelemaan bändin […] -

Stig palaa vihellellen
Stigin ja Jaakko Salovaaran yhdessä kirjoittama Viheltelen on ensimmäinen single Stigin syksyllä julkaistavalta albumilta. Tuotannosta vastaa tälläkin kertaa Stigin edelliseltä levyltä tuttu tiimi Street Kobra ja Matti Mikkola. Stig on tyytyväinen kesäsinkkuunsa, josta tuli hänen mielestään “raikkaan makuinen keitos”. – Viheltelen on seuraamusta siitä, kun on tullut otettua ryyppyä ja metsästettyä puumaa. Vaikka päätä voi […] -

Progen ystävien livejuhlat jatkuvat, nyt Suomeen saapuu Karnivool
Eilen uutisoitiin juuri parin ulkomaisen progerokun saapumisesta Suomeen ja nyt keikkansa julkistaa maalauksellista progressiivista rockia soittava Karnivool, joka saapuu kahdelle klubikeikalle Suomeen. Karnivool julkaisee kolmannen albuminsa heinäkuussa, jonka materiaalista saadaan maistiaisia jo tänään uuden sinkkulohkaisun ja musiikkivideon merkeissä. Suomalaiset fanit pääsevät nauttimaan uudesta materiaalista toden teolla marraskuussa, kun yhtye saapuu Helsingin Nosturiin perjantaina 8. marraskuuta […] -

Julma-Henrin ja RPK:n Eurocrack-debyytti on valmis
EUROCRACK on kahden pitkän linjan hiphop-artistin Julma-Henrin ja RPK:n muodostama duo, jonka debyyttialbumi ”HUUME” julkaistaan 28.6 tuplavinyylinä, kasettina, cd:nä ja USB-pillerinä. Levyn ensimmäinen varsinainen single on nimeltään “Pojat on huudeilla”. [soundcloud params=”auto_play=false&show_comments=true”]https://soundcloud.com/fullsteam/euro-crack-pojat-on-huudeilla[/soundcloud] “Eiköhän se perusläppä ollu jo nähty. Pyssyt, kokkelit ja pillut. Sammaa paskaa jengi jauhanu jo kakskyt vuotta. Sitä halus sekottaa hommaan diipeimpiä virtauksia […] -

Soliti täytti kaksi vuotta ja julkisti juhladigikokoelman
Nick Trianin pyörittämä indie-levy-yhtiö Soliti täytti kaksi vuotta. Juhlistaakseen lyhyttä, mutta sitäkin laadukkaampaa taivaltaan, Soliti julkaisi ennenkuulematonta materiaalia sisältävän Soliti Turns Two: Odds, Sods & Found Sounds -kokoelman. Mukana materiaalia seuraavilta artisteilta: Cats on Fire, Delay Trees, Big Wave Riders, Black Lizard, The New Tigers, Astrid Swan, Paperfangs ja Black Twig. [soundcloud params=”auto_play=false&show_comments=true”]http://soundcloud.com/soliti/sets/soliti-turns-two/[/soundcloud] -

Red Bull Music Academyn ja Flow’n yhteistyöalueen ohjelma valmis
Red Bull Music Academy ja Flow toteuttavat RBMA Backyard -alueelle entistäkin laajemman musiikki- ja puheohjelmakokonaisuuden. RBMA on musiikintekijöille; tuottajille, säveltäjille, DJ:lle, eri instrumenttien soittajille sekä vokalisteille suunnattu kansainvälinen workshop, joka on järjestetty ympäri maailmaa jo 15 vuoden ajan. Lisäksi RBMA-illat, workshopit ja RBMA-staget tarjoavat elämyksiä ja kokemuksia ympäri maailman. Perjantaina RBMA Backyardilla nähdään tummasävyisestä housestaan […] -

Indie-pioneeri Sebadoh’lta uusi levy 14 vuoteen
Sebadoh julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa 14 vuoteen. Monessa indie-liemessä lusikoitaan lilluttelevien Lou Barlown, Jason Loewensteinin ja Bob D’Amicon pitkäaikainen lo-fi -projekti Sebadoh aktivoituu julkaisurintamalla ja saattaa syyskuussa kauppoihin uuden täysipitkän, Defend Yourself, joka on ensimmäinen yhtyeen itse nauhoittama albumi sitten vuonna 1994 julkaistun Bakesale–albumin. Muun muassa Dinosaur Jr., Deep Wound ja The Fiery Furnaces –kokoonpanoista tutut […] -

Goldfrapp julkaisee kuudennen albuminsa syyskuussa, levyn tarinaa tukemaan myös elokuva
Alison Goldfrapp ja Will Gregory palaavat kuudennella Goldfrapp-albumilla, joka kantaa nimeä Tales of Us 9. syyskuuta ilmestyvä levy on nauhoitettu Englannin maalaismaisemissa, yhtyeen omassa studiossa. Kuluneen kahden vuoden aikana on syntynyt Goldfrappin uran intiimein ja elokuvallisin kokonaisuus. Albumin julkaisee Mute Records. Tales of Us -albumin kappaleet ovat yhtä lukuunottamatta nimetty lyriikoissa esiintyvien henkilöiden mukaan. Levyn […] -

Erykah Badu viimeistelee Ruisrock-sunnuntain, uudelta stage dive -lavalta saa daivailla luvan kanssa
Ensi kuun alussa 5.-7.7. juhlittavan Ruisrockin sunnuntaipäivän viimeinen kiinnitys on yhdysvaltalaistähti Erykah Badu. Kotimaisia kiinnityksiä ovat Roope Salminen ja Koirat sekä Turku Rock Academy -bändit Alice Airbuzz ja Harmi. Erykah Badu on yksi neo soul -liikkeen alullepanijoista, uuden vuosituhannen Billie Holiday, jonka vaikutus on näkynyt laajalti. Artistin vuonna 1997 ilmestynyt ”Baduizm”-debyytti on genren merkkiteos ja […] -

Progea jälleen tarjolla Riversiden taholta parin keikan verran
Raskasta ja metallivaikutteista progressiivista rockia soittava Riverside saapuu hiljattain julkaistun uutuusalbuminsa maailmankiertueella kahdelle keikalle Suomeen. Pitkän ja menestyksekkään uran luonut puolalaisbändi nähdään perjantaina 13. syyskuuta Jyväskylän Lutakossa ja seuraavana iltana Helsingissä Nosturissa. Tammikuussa viidennen studioalbuminsa ”Shrine of New Generation Slaves” julkaissut puolalaisbändi kuuluu Opethin ja Porcupine Treen tavoin Euroopan suosituimpiin progressivista metallia soittaviin yhtyeisiin. Ylistäviä […] -

Alicia Keys saapuu Flow’hun
Sielukkaan r&b:n ja suurieleisen popin supertähti Alicia Keys saapuu ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen Suomeen ja esiintyy Helsingissä Flow-festivaaliviikonlopun perjantaina. Amerikkalainen Alicia Keys on 12-vuotisella urallaan saavuttanut 14 Grammy-palkintoa sekä yli 35 miljoonaa myytyä levyä. Fallin’, You don’t know my name ja Empire State of Mind ovat vain muutamia niistä hiteistä, joiden tuoma menestys, sekä […]




