-

Odd Futuresta tuttu Earl Sweatshirt saapuu soolokeikalle Suomeen
Maineikkaasta hip hop -kollektiivi Odd Futuresta tuttu Earl Sweatshirt saapuu keväällä soolokiertueensa tiimoilta Suomeen. Los Angelesin hip hop -kentän nuoriin kykyihin lukeutuva Earl Sweatshirt nousee lavalle Helsingin Nosturissa torstaina 6. maaliskuuta. Lämppäriksi keikalle on valikoitunut kotimainen Noah Kin. Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä torstaina 21. marraskuuta. Vuonna 1994 Los Angelesissa syntyneen Earl Sweatshirtin (oikealta nimeltään Thebe […] -

Cheek ottaa ennätysaskeleen, nyt vuorossa on Olympiastadion
Jo Cheekin jäähallikeikat aiheuttivat jonkin verran kohua suuruusluokassaan, mutta nyt Cheek tekee kotimaista musiikkihistoriaa esiintymällä Helsingin Olympiastadionilla. Superkonsertti järjestetään 23. elokuuta 2014. Suomessa ei ole koskaan aiemmin yksittäinen kotimainen artisti esiintynyt tämän kokoluokan konsertissa. “Tämän kaiken mahdollistaa yleisö, joka käy keikoillani ja kuuntelee musiikkiani. Se antoi myös uskoa lähteä tekemään tätä konsettia. Olympiastadionille on tarkoitus […] -

Aerosmith saapuu Suomeen
Rockin kuolemattomat suuruudet saapuvat Helsinkiin kesän kynnyksellä, kun Steven Tyler tuo Aerosmithin esiintymään Hartwall Areenalle perjantaina 30. toukokuuta. Konsertti on osa Aerosmithin laajamittaista The Global Warming -maailmankiertuetta. Lipunmyynti konserttiin alkaa maanantaina 25. marraskuuta Lippupisteessä. Yksi historian pitkäikäisimmistä ja suurimmista rockbändeistä, Aerosmith, on jo 70-luvulta asti kirjoittanut rockin historiaa albumeillaan ”Toys In The Attic” ja ”Rocks”. […] -

Robbie Williams tuo swing-show’nsa Suomeen
Yksi maailman suurimmista poptähdistä, brittiläislaulaja Robbie Williams palaa vihdoinkin Suomeen 11 vuoden jälkeen. Uunituoreen ”Swings Both Ways” -albumin ympärille kiertyvä show nähdään Helsingissä Hartwall Areenalla sunnuntaina 18. toukokuuta. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy Lippupisteessä maanantaina 9. joulukuuta. Tuleva Swings Both Ways Live Euroopan-kiertue on jatkoa viime viikolla Lontoon Palladiumissa pidetylle kehutulle yksittäiskonsertille, jossa Robbie Williams esitteli ensimmäistä […] -

Backstreet Boys alkuperäiskokoonpanossa Suomeen
Maailman ylivoimaisesti menestynein poikabändi, Backstreet Boys, saapuu Suomeen maaliskuussa alkuperäisviisikkonsa voimin. Ryhmän In A World Like This -kiertue on yksi kevään suurimmista areenakiertueista, ja se saapuu Helsingin Hartwall Areenaan 7. maaliskuuta. Konsertin liput maksavat alkaen 49 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteessä 2. joulukuuta. Backstreet Boys juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Vuonna 1993 Floridan Orlandossa […] -

Mustasch saapuu jälleen minirundille Suomeen
Ruotsalainen rock-bändi Mustasch julkaisee tammikuussa uuden ”Thank you for the demon” -albuminsa. Uutta levyä juhlistaakseen Mustasch aloittaa mittavan Pohjoismaita halkovan kiertueensa Turun Klubilta tiistaina 4. helmikuuta. Seuraavana iltana Mustasch nähdään Tampereeen Pakkahuoneella, josta matka jatkuu Joensuun Kerubin kautta Jyväskylän Lutakkoon ja sieltä Helsingin The Circukseen lauantaina 8. helmikuuta. Kiertueen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 20. marraskuuta. […] -

Valoa Festival täydentyy
Valoa Festivalin ohjelmiston viimeisimmät lisäykset ovat kotimaisen rock-musiikin uranuurtaja Kauko Röyhkä, eestiläinen indie-folkyhtye Odd Hugo, Teemu Bergmanin luotsaama Kakka-Hätä 77 sekä Suomen rajojen ulkopuolellakin kovassa nosteessa oleva Death Hawks. Jori Hulkkonen tuo puolestaan oman panoksensa festivaalille sekä vastikään toisen levynsä julkaisseen Sin Cos Tanin että oman dj -settinsä muodossa. Elektronisen musiikin edustajina toimivat myös hiljattain […] -

Rubikille lisättiin “toiseksi viimeinen keikka”
Rubik tiedotti alkuviikosta lopettavansa uransa Korjaamon jäähyväiskonserttiin. Tapahtuman kaikki liput varattiin keskiviikkona loppuun vain seitsemässä minuutissa. Valtaisan kysynnän vuoksi Rubik on lupautunut soittamaan lisäkonsertin, joka toteutuu Korjaamon Vaunusalissa edellisenä iltana torstaina 19. joulukuuta. Lisäkonsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin lauantaina 16. marraskuuta klo 12.00. Liput maksavat toimituskuluineen alkaen 17,50 euroa, ja Korjaamo-klubin jäsenet voivat lunastaa ennakot […] -

Basso tuuppaa Ipanapan radioon
Bassoradio aloittaa lastenohjelman yhdessä Emma-palkitun levymerkki Ipanapan kanssa lauantaina 07. joulukuuta. Ohjelma sisältää lasten musiikin lisäksi mm. lasten juttuja, satuja sekä peli- ja leffa-arvosteluja. Lisäksi luvassa on kilpailuja ja tehtäviä, jotka mm. kannustavat lapsia luovuuteen tai kaupungin luonnon tarkkailuun. Ipanapa-levymerkin isä Alex Nieminen on uudesta yhteistyöstä innoissaan: “Ipanapassa on aina tehty lasten musaa lasta kunnioittaen […] -

Indie-yhtiö M.dulor täyttää 10 vuotta
Matti Johannes Koivun, Pimeyden ja Ultramariinin kotina tunnetuksi tullut riippumaton levy-yhtiö M.dulor viettää 10-vuotisjuhlaansa. Yhtiön ensimmäinen albumijulkaisu, Ultramariinin esikoislevy Juuri ja juuri olemassa, ilmestyi 14. marraskuuta 2003. Kuluvana vuonna yhtiö on julkaissut kaksi albumia: Pimeys-yhtyeen debyytti Muut on jo menneet sekä Matti Johannes Koivun viides sooloalbumi jatkavat yhtiön linjaa laadukkaan ja mielenkiintoisen suomalaisen popmusiikin esilletuojana. […] -

The Soundsille lisäkeikka Tavastialle, lämppäriksi Viktor & The Blood
Marraskuun alussa viidennen studioalbuminsa ”Weekend” julkaisseen The Soundsin klubikiertue lähestyy. Helsinkiin, Turkuun, Seinäjoelle, Tampereelle ja Ouluun ulottuvien keikkojen sarja käynnistyy joulukuun alussa Tavastia-klubilta. Aikaisemmin julkistetuista kolmesta Tavastia-konsertista kaksi on jo loppuunmyytyjä. Suuren kysynnän vuoksi The Sounds on lupautunut soittamaan vielä kiertueen avaavan lisäkeikan tiistaina 3. joulukuuta. Jokaisella Suomen-keikalla illat avaa Mando Diao- ja Sugarplum Fairy […] -

Francis Bacon teki huutokauppaennätyksen, maailman arvokkain taulu on nyt yli 100 miljoonan euron arvoinen
Viime yönä Christie’s-huutokaupassa tehtiin historiaa, kun Francis Baconin taulu Three Studies of Lucian Freud teki maailmanennätyksen ylittäen samalla 100 miljoonan euron rajan. Lopullinen huutohinta oli 142 405 000 dollaria eli n. 106 000 000 euroa, samalla ylittyi edellinen ennätys Edvard Munchin Huuto myytiin viime vuonna hieman vajaalla 120 miljoonalla dollarilla. Edellinen ennätys Baconin työlle oli […] -

Alkaline Trio saapuu Suomeen
Alternativen, indien ja punkin maastoissa seikkaileva yhdysvaltalainen punk rock -yhtye Alkaline Trio saapuu klubikeikalle Suomeen. Alkaline Trio nähdään Helsingin Nosturissa torstaina 15. toukokuuta. Lämppärinä keikalla nähdään New Yorkista ponnistava punkbändi Bayside. Liput keikalle tulevat myyntiin perjantaina 15. marraskuuta Tiketissä. Tummasävyistä ja melodista punkia soittava chicagolaislähtöinen Alkaline Trio perustettiin vuonna 1996. Alkaline Trion ominaissoundille tyypilliset tarttuvat […] -

Peter Gabriel saapuu 27 vuoden tauon jälkeen Suomeen
Peter Gabriel ulottaa ”So”–albumia juhlistavan ”Back To Front” –maailmankiertueensa toukokuussa Suomeen. Peter Gabrieliä säestää 1986 julkaistun ”So”-albumin aikainen virtuoosikokoonpano. Konsertti Hartwall Areenalla, Helsingissä, toteutuu tiistaina 20. toukokuuta 2014. Liput areenakonserttiin tulevat myyntiin Lippupisteessä ensi viikon maanantaina 18.11. klo 9.00. Hartwall Areenalla koetaan kolmiosainen kattaus: illan aloitus akustisesti, mistä siirrytään sähköisesti vahvistettuun osuuteen ja loppuhuipentumana ”So”–albumin […] -

Päivän typo, vajaan 7000 euron keikkaliput
Euroopan Céline Dioniksi kutsuttu upeaääninen laulajatar Lara Fabian saapuu konsertoimaan Suomeen ensi lokakuussa. Helsingin Finlandia-talossa 25. lokakuuta 2014 pidettävä konsertti on tämän miljoonia albumeita myyneen artistin ensimmäinen esiintyminen maassamme. Tiedotteen mukaan Lara Fabianin konsertin liput maksavat 6999 euroa (+ toim. kul.), mutta niitä on saatavilla jouluun asti kymmenen euron alennuksella. Aika hyvä alennus, IMO. Toisaalta […] -

Sigur Rósin lämppärinä saksalais-suomalainen Hauscka & Samuli Koskinen
Lauantai-iltana marraskuun 30. päivä Hartwall Areenalla konsertoivan Sigur Rósin lämmittelijät ovat varmistuneet. Ennen illan pääesiintyjää lavalle nousee saksalaisen pianisti-säveltäjä Hauschkan ja suomalaisen lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosmisen yhteisproduktio. Hauschka, oikealta nimeltään Volker Bertelmann, tunnetaan muusikkona, joka rikkoo, kehittää ja muovaa instrumenttinsa sointia. Artistin soittimena toimii preparoitu piano, jota manipuloidaan esimerkiksi kiinnittämällä instrumentin kieliin ääntä muovaavia esineitä. Lukuisten […] -
Nyt on rottia liikkeellä oikein urakalla – Notkea Rotta & SMC Hoodrats: Rottaradio
Notkea Rotta ja SMC Hoodrats lyö hynttyyt yhteen uudella EP:llä.






