Indie-yhtiö M.dulor täyttää 10 vuotta

Matti Johannes Koivun, Pimeyden ja Ultramariinin kotina tunnetuksi tullut riippumaton levy-yhtiö M.dulor viettää 10-vuotisjuhlaansa. Yhtiön ensimmäinen albumijulkaisu, Ultramariinin esikoislevy Juuri ja juuri olemassa, ilmestyi 14. marraskuuta 2003.

Kuluvana vuonna yhtiö on julkaissut kaksi albumia: Pimeys-yhtyeen debyytti Muut on jo menneet sekä Matti Johannes Koivun viides sooloalbumi jatkavat yhtiön linjaa laadukkaan ja mielenkiintoisen suomalaisen popmusiikin esilletuojana.

M.dulor juhlistaa 10-vuotista taivaltaan julkaisemalla valikoituja poimintoja artisteiltaan. Kappaleet julkaistaan tulevan vuoden aikana M.dulorin Soundcloud-sivulla. Luvassa on sekä harvemmin kuultuja albumi- ja ep-raitoja että aiemmin julkaisematonta materiaalia.

Juhlavuoden avaa Pimeys-yhtyeen kappale Turku.


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.