Month: April 2012
-

Uusi kaupunkitapahtuma Kuudes Aisti senkun vahvistaa rivejään, mukaan Kurt Vile ja Ty Segall ja paaaaljon muita
Uusi kaupunkitapahtuma Kuudes Aisti tuo aiemmin julkistettujen artistien lisäksi Helsinkiin muun muassa ylistetyt yhdysvaltalaiset laulaja-lauluntekijät Kurt Vile & The Violatorsin ja Ty Segallin sekä psykedeelisellä popillaan hurmaavan Moon Duon. Uusia kotimaisia artistikiinnityksiä ovat esimerkiksi punkyhtye Pertti Kurikan Nimipäivät sekä 22 Pistepirkon keulahahmon P-K Keräsen soolokeikka. Helsingin Kalliossa ensimmäistä kertaa 27.–29.7. järjestettävässä Kuudennessa Aistissa nähdään aiemmin […] -
Tumppi Varonen tarjoaa huomenna ilmaiskeikan mielenterveystyön hyväksi
Suomalaisen punkin legendojen joukkoon kuuluva Tumppi Varonen lähestyi meitä seuraavanlaisella viestillä. Hei! Olen Tumppi Varonen. Olen järjestämässä ystävieni kanssa Hyvän mielen pop-konserttia Helsingin kaupungintalon juhlasaliin to 12.4.2012. Konsertin tarkoitus on tuoda esille nuorten mielenterveystyön tärkeys. Mukana on esiintymässä artisteja isolla sydämellä, ilman palkkiota. Heidän lisäkseen iltaan osallistuvat myös Pekka Sauri ja Jukka Järvinen. Lisäinformaatiota paikan […] -

Provinssin suomalaiskattaus vahvistuu, mielenkiintoisina niminä mm. Ghost Brigade ja The Irrationals
Provinssirockin artistikattaukseen tulee ripakopallinen kotimaisia vahvistuksia. Perjantaina Provinssiyleisöä ilahduttavat Ghost Brigade ja The Irrationals. Jyväskyläläinen melankolian mestari, Ghost Brigade, julkaisee uuden singlensä, ”In The Woods (Jonny Wanha Remix) – Soulcarvers (Acoustic)”, vinyylinä huhtikuun loppupuolella ja vinyylistä on saatavilla vain rajoitettu erä. Tyko Haapalan ja Totte Rautiaisen hiphop –duosta alkunsa saanut bändi, The Irrationals, voitti vuoden […] -
![Unsane ja The Melvinsistäkin tuttujen miesten Big Business saapuvat ensi kertaa Suomeen [KEIKKAPAIKKA VAIHTUNUT]](https://www.noise.fi/wp-content/uploads/2012/04/unsane.jpg)
Unsane ja The Melvinsistäkin tuttujen miesten Big Business saapuvat ensi kertaa Suomeen [KEIKKAPAIKKA VAIHTUNUT]
Pitkän linjan noiserock-yhtye Unsane sekä The Melvinsistäkin tuttujen muusikoiden muodostama Big Business saapuvat yhteiskeikalle Tavastialle sunnuntaina 10. kesäkuuta. Liput kahden yhdysvaltalaisbändin ensimmäisille Suomen keikoille tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 13. huhtikuuta. Vuonna 1988 aloittanut Unsane on yli 20-vuotisella urallaan yhdistellyt omalla tinkimättömällä tavallaan noiserockia, hardcore-vaikutteista punkia sekä metallia. Vokalisti-kitaristi Chris Spencerin, basisti Pete Shoren ja rumpali […] -
![[PERUTTU] Psykedeelisen popin visionääri Van Dyke Parks saapuu Suomeen](https://www.noise.fi/wp-content/uploads/2012/04/vandykeparks.jpg)
[PERUTTU] Psykedeelisen popin visionääri Van Dyke Parks saapuu Suomeen
Van Dyke Parks on joutunut perumaan konsertin. Koska uutta keikkapäivää ei ole tämän hetkisten tietojen mukaan luvassa, voi jo ostetut liput palauttaa Lippupalveluun. Lähes 50 vuoden uran luonut yhdysvaltalainen muusikko/säveltäjä Van Dyke Parks konsertoi Helsingissä Savoy-teatterissa tiistaina 4. syyskuuta. Parhaiten Brian Wilsonin kanssa tekemästään yhteistyöstä ”Smile”-levyn parissa muistetun artistin konsertin liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa torstaina […] -

Lady Gaga saapuu Suomeen, lämppärinä hieman hämmentävästi uudelleenkoottu The Darkness
Lady Gagan The Born This Way Ball -kiertue saapuu myös Suomeen elokuussa. Lämppärinä Euroopassa nähdään vastikään uudelleenkoottu debyytillään pikavauhtia maailmanmaineeseen noussut (ja yhtä lähes nopeasti sieltä pudonnut) brittiläinen glam rock -yhtye The Darkness. Lisäksi Lady Gagan pitkäaikainen kiertuekumppani ja dj, Lady Starlight, on vahvistunut dj:ksi Euroopan-keikoille. KONSERTTI Ma 27.8.2012 Helsinki, Hartwall Areena Ovet klo 18.30 […] -
John Calen keikka peruuntui
John Calen uuden levyn julkistus siirtyy loppuvuoteen, ja näin ollen myös keväälle suunniteltu kiertue siirtyy tulevaisuuteen. Samalla Helsingin The Circukseen suunniteltu keikkapäivä perjantailta 11. toukokuuta peruuntuu. Uudesta keikkapäivästä neuvotellaan, mutta koska päivää ei ole saatu vahvistettua, lipun jo ostaneet voivat palauttaa lippunsa Tikettiin. PERUUNTUNUT KEIKKA Pe 11.5.2012 Helsinki, The Circus -

Taivaat raikaa nupit kaakossa – Jim Marshall on kuollut
Yläkerran orkesteri soi tästä lähtien lujempaa kuin koskaan. Brittiläisen Marshall Amplification -vahvistinvalmistajafirman perustaja, 50 vuotta firmaansa johtanut Jim “Father of the Loud” Marshall on siirtynyt ajasta iäisyyteen 88 vuoden iässä tänään. Jim Marshallin (29.7.1923-5.4.2012) luomaa, kehittämää ja hänen mukaansa nimettyä Marshall kitara- ja bassovahvistinbrändiä tuskin tarvitsee sen enempää esitellä. Marshall on briljantin rock-kitarasoundin synonyymi, lajissaan edelläkävijä, legenda […] -

Flow vahvistui soulilla, r’n’b:llä, Afrikka-soundilla ja mm. Swansilla
Uusia artistikiinnityksiä ovat kesäkuun alussa odotetun uuden albuminsa julkaiseva yhdysvaltalainen soul-legenda Bobby Womack, uuden R’n’B:n nouseva tähti Frank Ocean, visuaalisen spektaakkelin tarjoava teknon suunnannäyttäjä Richie Hawtin, rakastettu ranskalaissäveltäjä Yann Tiersen, maineikas newyorkilainen post-punk -yhtye Swans, Berliini-teknon huippunimi Monolake sekä tämän hetken arvostetuimpiin tuottajiin ja DJ-nimiin kuuluva Hudson Mohawke. Ohjelmistoa vahvistavat myös afrikkalaiset yhtyeet Orchestre Poly-Rythmo […] -

Ruotsin Vuoden yhtye Deportees saapuu Suomeen
Vastikään Vuoden yhtyeeksi Ruotsin P3-gaalassa valittu Deportees saapuu esiintymään Svenska Talande Klubbeniin Helsingin Korjaamolle keskiviikkona 5. toukokuuta. Lämppärinä esiintyy kotimainen indierockbändi The Casbah. Keikan lipunmyynti on käynnissä Tiketissä. Umeåssa vuonna 2003 perustetun Deporteesin muodostavat Anders ja Peder Stenberg, Mattias Lidström ja Thomas Hedlund. Bändi julkaisi viime syksynä kolmannen albuminsa ”Island & Shores” ja muutama viikko […] -

Ilmaista Spihaa tänään Vanhalla
Pääsiäisen vieton voi aloittaa rokkaavasti tänään legedaarisessa Vanhan Kuppilassa Helsingin keskustassa. Lavalla Suomen rokkikentille paluuta kovalla tohinalla tekevä Spiha. Luvassa spesiaali, kokopitkä rokkenrollshow ja mukana myös vierailijoita. Tapahtuma on ilmainen ja K-18. Keikka alkaa 21.00 aikoihin. Tsekkaa myös Spihan paluuvideo. [youtube q-lTlLv1e3A] -
Fishbonen keikat peruuntuivat
Amerikkalainen Fishbone on peruuttanut koko Euroopan-kiertueensa keväälle 2012. Myös keikat Helsingin Nosturissa 2.5. ja Tampereen Klubilla 3.5. on peruttu. Syy peruutukseen on laulaja Angelo Mooren vakavasti tulehtunut polvi, jota on jouduttu operoimaan kaksi kertaa kuluneen viikon aikana. Ostetut ennakkoliput lunastetaan takaisin Tiketin toimipisteissä. -

Neofolk-pioneeri Sol Invictus ensi kertaa Suomeen
80-luvulla aloittanut brittiläinen neofolk ja post-industrial pioneeri Sol Invictus saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen esiintymään lauantaina 9.6. Helsingin Club Liberteen. Lukuisia levyjä tehnyt yhtye on tehnyt myös yhteistyötä Current 93, Death In Junen ja Nurse With Woundin kanssa. Mikko Pöyhösen sooloprojekti Pyhä Kuolema ja Ovro esiintyvät ennen Sol Invictusta. KEIKKA 9.6. Helsinki, Club Liberte LIPUT Hinta […] -

TV Smith jälleen Suomeen, eikä ole muuten kallista
Vuonna 1977 The Advertsin keulassa Gary Gilmore’s Eyes -klassikon karjaissut TV Smith saapuu jälleen Suomeen. Ikinuori kapinallinen esiintyy Tampereen O’Hara’sissa keskiviikkona 23. toukokuuta, Helsingin On the Rocksissa torstaina 24. toukokuuta, seuraavana iltana Jyväskylän Mustassa Kynnyksessä ja päättää lyhyen kiertueensa lauantaina 26. toukokuuta Kouvolan Rytmikattiin. Englantilainen TV Smith on jo 1990-luvulta alkaen tehnyt yhteistyötä eurooppalaisten ja […] -

Hietaniemen Graden Party vahvistui mm. Regina Spektorilla
Kesäkuun lopulla Helsingissä vietettävä Garden Party saa kiinnostavan lisäyksen venäläis-amerikkalaisesta laulaja-lauluntekijästä Regina Spektorista, joka saapuu esiintymään Hietaniemeen perjantaina 29. kesäkuuta. Konserttiteltan lavalle samaisena iltana nousevat myös Suomen lupaavimpiin indie-tulokkaisiin lukeutuva French Films sekä Ruotsista ponnistava, kovassa nousukiidossa maailmalla oleva Little Dragon. Illan artistikattaukseen on odotettavissa myös lisää esiintyjiä. Garden Party -konserttisarjan perjantai-illan liput tulevat myyntiin […] -

Sara: Se keinuttaa meitä ajassa (2012) – synametalli vaihtui seesteiseen pop-rockiin
Sara katkaisee neljän vuoden mittaiseksi venähtäneen levytystaukonsa ristiriitaisella ja uusia uria avaavalla albumilla. Kolmen ensimmäisen pitkäsoiton aikaiset synametallin haamut ovat vuosien saatossa kadonneet, kun amerikkalainen teollisuusmustuus on korvattu kotimaisella melankolialla. Neljä vuotta sitten ilmestynyt Veden äärelle oli jo selvä irtiotto juurista, mutta vasta nyt post-metal ja post rock ovat vaihtuneet lopullisesti puhdasveriseen pop-rockiin. Saran kappaleet […] -

Tämäpä hyvä uutinen, Tiketin lippuja voi jatkossa noutaa myös R-kioskeilta
Tiistaista 3. huhtikuuta alkaen Tiketin liput ovat noudettavissa myös kaikilta R-kioskeilta. Näin Tiketin myyntiverkosto laajenee kattamaan koko Suomen. R-kioskilta voi lunastaa Tiketin nettikaupassa tai puhelinpalvelussa tehtyjä varauksia tai valmiiksi maksettuja tilauksia sellaisinaan tilausnumerolla. Tiketin 26 toimipistettä palvelee jatkossakin ja toimipisteistä voi ostaa lippuja ilman ennakkovarausta tai -ostoa. Muutokset tilauksiin voi tehdä suoraan toimipisteissä tai puhelinpalvelun kautta. Nouto […] -

Current 93 – sirpaleet loksahtivat vihdoin kohdilleen
Olisi mielenkiintoista talsia tovi David Tibetin mielenmaisemissa. Current 93:n keskushahmon kiinnostus uskonnolliseen mystiikkaan, mytologioihin, filosofiaan ja runollisen surrealistisiin, apokalyptisiin visioihin (sekä kissoihin) on tuottanut väkevää, tummiin huuruisiin syövereihinsä imaisevaa lyriikkaa jo 30 vuoden ajan. Yhtyeen meluisammasta industrial-avantgardesta synkkiin folk-sävyihin ja kabareemaiseen kohtalokkuuteen venyvä musiikki jääkin monesti Tibetin sanoitusten, omalaatuisen lauluilmaisun ja väkevän preesensin varjoon. Näin […] -

Donkeyboy ja Odd Future lisätty Weekend Festivaliin
Norjalainen nousija Donkeyboy sekä nopeasti suosioon noussut yhdysvaltalainen rap-kokoonpano Odd Future Wolfgang Kill Them All eli tuttavallisemmin Odd Future ovat 17.-18. elokuuta juhlittavan Weekend Festivalin uudet ulkomaiset nimet. Aiemmin julkaistujen suomalaisnimien lisäksi Espoossa, Luukin ulkoilualeella järjestettävällä festivaalilla nähdään myös Cheek ja Poets Of The Fall, jotka molemmat julkaisevat uutta musiikkia kuluvan vuoden aikana. Donkeyboyn vuonna […] -

Jösses, Captain Jack on kaivettu haudasta ja saapuu Kalajoelle
Yöttömänä yönä Kalajoen hiekkasärkillä kaikuvat “legendaaristen” eurodancekuninkaiden sävelet. Saksassa on herätetty henkiin ysärieurodance-yhtye Captain Jack (onneksi ei sentään hautoja ole alettu availla, vaan “bändillä” on uusi vokalisti komentaja Francisco Alejandro Gutierrez tilalla), Ruotsista saapuu “Ding Dong Song” ja “Teeny Weeny String Bikini” -biiseistään tuttu Günther sekä toinen saksalaisvahvistus Italobrothers, jonka tunnetuimpia hittejä ovat “Stamp on […] -

Ilosaareen saadaan pitkästä aikaa myös päivälippuja
Ilosaarirockin festivaalialuetta laajennetaan tulevana kesänä, kun Laulurinteen taakse jäävää nurmialuetta otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa. Uudistettu alueen myötä Ilosaarirock ottaa pitkästä aikaa myyntiin myös päiväkohtaiset ennakkoliput. Rajoitettu erä päivälippuja tulee myyntiin, kun koko festivaalin ohjelmisto on valmis. Samalla tiedotetaan päiväkohtaisten lippujen hinnoista. – Mukavaa, että saadaan taas päivälippuja myyntiin. Niitä on meiltä pyydelty, kaikki kun eivät […]


