Tag: doom

  • Suominousu: Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Jauheliha

    Suominousu: Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Jauheliha

    “Elektronis-psykedeelinen post-muniinpuhaltelu-sludge-jazz doom-punk”, noin ne kuvailevat itseään. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin kolmas pitkäsoitto julkaistaan tänään. Tässä levyn avausraita Jauheliha.  

  • Doom-pioneeri Esoteric saapuu Suomeen

    Doom-pioneeri Esoteric saapuu Suomeen

    Yksi brittiläisen doom metalin pioneereistä, yli kaksikymmentä vuotta sitten perustettu Esoteric saapuu Suomeen huhtikuussa. Bändi esiintyy Helsingin Bar Loosessa pääsiäissunnuntaina 20.4. osana yhtyeen European Dissonance -kiertuetta. Lämmittelijöinä keikalla nähdään chileläiset ja ruotsalaiset kanssahidastelijat Procession sekä Isole. Liput keikalle maksavat ennakkoon 20 euroa ja ovelta 23 euroa, jos niitä jää. Ennakkomyynti käynnistyy Tiketissä keskiviikkona 5.2. klo […]

  • Pentagramille toinen keikka Tampereen Klubille toukokuussa

    Pentagramille toinen keikka Tampereen Klubille toukokuussa

    Kulttiyhtye Pentagram esiintyy Tampereen Klubilla torstaina 22. sekä perjantaina 23. toukokuuta. Täysipainoiset heavy metal -illat täydentävät helsinkiläinen Ranger ja tamperelainen Seremonia. Pentagram perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on laulaja Bobby Liebling. Pentagramin asema rock’n’rollin maailmassa on merkittävä: se tunnetaan Black Sabbathin ohella doom metal -tyylin edelläkävijänä. Pentagram niitti kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä jo […]

  • Nadja pakottaa polvilleen

    Nadja pakottaa polvilleen

    Kanadalainen, Berliinissä asuva duo Nadja tulee maaliskuussa kahdelle keikalle Suomeen. Aidan Baker ja Leah Buckareff nousevat lavalle keskiviikkona 19.3. Helsingin Bar Loosessa ja torstaina 20.3. Jyväskylän Lutakossa. Liput molempiin tapahtumiin tulevat myyntiin perjantaina 24. tammikuuta. Multi-instrumentalisti Aidan Baker perusti Nadjan vuonna 2003. Kaksi vuotta myöhemmin basisti-laulaja Leah Buckareff täydensi duon. Koko uransa ajan erittäin ahkerasti […]

  • Hidasta ja veristä seremoniaa Nosturissa – Blood Ceremony saapuu Suomeen

    Hidasta ja veristä seremoniaa Nosturissa – Blood Ceremony saapuu Suomeen

    Okkultismin kanssa flirttaileva doom-yhtye Blood Ceremony saapuu kesän kynnyksellä klubikeikalle Helsinkiin. Viime vuonna kolmannen studioalbuminsa julkaissut kanadalaisbändi sekä illan avaava ruotsalaiskokoonpano Spiders nousevat Nosturin lavalle keskiviikkona 21. toukokuuta. Vuonna 2006 perustetun Blood Ceremony psykedeelisessä soundimaailmassa yhdistyvät doom-metalli, Black Sabbathista muistuttavat riffit, happoinen hippiproge sekä 60-70-lukuinen raskas retrorock. Bändin kappaleiden erityisiä ominaispiirteitä ovat keskeisessä roolissa soivat […]

  • Metsät palamaan – Skogen Brinner saapuu Suomeen

    Metsät palamaan – Skogen Brinner saapuu Suomeen

    Psykedeelisestä hard rockista päästään nauttimaan molemmilla kotimaisilla, kun ruotsalainen Skogen Brinner ja suomalainen Seremonia soittavat neljä yhteiskeikkaa Suomen suurimmissa kaupungeissa tammi-helmikuun vaihteessa. Ruotsista on viime vuosina tullut mainioita, vaikutteensa menneiltä vuosikymmeniltä hakevia heavy rock -yhtyeitä. Skogen Brinner on joukon ehdottomin, autenttisin ja omaperäisin. Äidinkielellään operoivan bändin luomusoundi on aggressiivinen ja siloittelematon. Yhtyeen ytimekkäästi nimetyn debyyttialbumin […]

  • Black Sabbathin lämppärinä vastikään Suomessa käynyt Uncle Acid & The Deadbeats saapuu omalle minirundille

    Black Sabbathin lämppärinä vastikään Suomessa käynyt Uncle Acid & The Deadbeats saapuu omalle minirundille

    Viime viikolla loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla Black Sabbathia lämmitellyt Uncle Acid & The Deadbeats saapuu ensi keväänä vihdoin ensimmäisille omille keikoilleen Suomeen. Raskasta ja psykedeelistä rockia soittava brittibändi nähdään lauantaina 22. maaliskuuta Tavastialla, ja kahtena seuraavana iltana on vuorossa konsertit Tampereen ja Turun Klubeilla. Minikiertueen avausbändiksi on vahvistunut niinikään kovassa nosteessa oleva ruotsalais-saksalainen The Oath. Liput […]

  • Pentagram saapuu Tampereelle

    Pentagram saapuu Tampereelle

    Kulttiyhtye Pentagram esiintyy Tampereen Klubilla perjantaina 23. toukokuuta. Keikka on ainoa Suomessa. Täysipainoisen heavy metal -illan täydentävät helsinkiläinen Ranger ja tamperelainen Seremonia. Pentagram perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on laulaja Bobby Liebling. Pentagramin asema rock’n’rollin maailmassa on merkittävä: se tunnetaan Black Sabbathin ohella doom metal -tyylin edelläkävijänä. Pentagram niitti kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä […]

  • Brittibändi Conan toista kertaa Suomeen

    Brittibändi Conan toista kertaa Suomeen

    Junnaavan doom-metallin jyrä Conan saapuu keväällä Suomeen neljän keikan kiertueelle. Murskaavan raskaasta kitaravallista ja barbaarimaisesta rytmistä nautitaan Jyväskylässä, Helsingissä, Tampereella ja Oulussa 16.-19. huhtikuuta 2014. Liverpoolilainen Conan on julkaissut tähän mennessä yhden täyspitkän. Monnos-pitkäsoitto vuonna 2012 sai ylistävän vastaanoton, joten odotukset jo nauhoitetun seuraavan albumin suhteet ovat korkealla. Jos kaikki merkit pitävät paikkansa, doom-metallin raskain […]

  • Attila Csiharin (Mayhem, Sunn O)))) sooloprojekti saapuu Jarboen seuraksi Suomeen

    Attila Csiharin (Mayhem, Sunn O)))) sooloprojekti saapuu Jarboen seuraksi Suomeen

    Mayhemin ja Sunn O))):n vokalistina parhaiten tunnettu Attila Csihar saapuu sooloprojektinsa Void of Voicesin kanssa Helsinkiin. Synkkää ja okkultistista rituaalimusiikkia esittävä muusikko esiintyy yhdysvaltalaisen Jarboen seurassa Kuudennella Linjalla torstaina 19. joulukuuta. Huomioi lipun hinta, vaivaiset 8 euroa. Pitkän uran metallimusiikin parissa tehnyt Attila Csihar muistetaan erityisesti keskeisiin black metal -levytyksiin lukeutuvan Mayhem-albumin ”De Mysteriis Dom […]

  • Opethin Mikael Åkerfeldt kuratoi ensi vuoden Roadburnia

    Opethin Mikael Åkerfeldt kuratoi ensi vuoden Roadburnia

    Stonerpulien kevätretki Roadburn-festivaali Hollannissa on julkistanut ensi vuoden kuraattorinsa, Opethin Mikael Åkerfeldtin. Miehen vastuulla on perjantai 11.4., jolloin kaikki bändit ovat hänen valitsemiaan ja Opeth päättää päivän erikoiskeikalla. Åkerfeldt liittyy näin ollen vuodesta 2008 jatkuneeseen kuraattoriperinteeseen, josta ovat päässeet nauttimaan mm. Neurosis, Tom G Warriot ja Sunn 0))). “It’s with great honour that I accepted […]

  • Jalometalli 2013 – Nuorta verta ja sympaattisia ukkoja

    Jalometalli 2013 – Nuorta verta ja sympaattisia ukkoja

    9-10.8.2013 Oulu Jalometallin avausbändinä toimi tänä vuonna Impaled Nazarene, mutta harmikseni omalta osaltani festarin avasi vasta ruotsalainen Altair. Yli kymmen vuotta pystyssä ollut bändi tuntui vaisulta eikä siitä juuri jäänyt mitään käteen. Lienee levyfirmat päätyneet samaan, sillä yhtään täysipitkää bändi ole koskaan saanut ulos. Aborted toi Jalometalliin ensimmäisen tuulahduksen kuoloa, joskin bändi jäi itselläni lähinnä […]

  • Pagan Altar palaa Suomeen

    Pagan Altar palaa Suomeen

    Brittiläinen Pagan Altar palaa Suomeen muutaman vuoden tauon jälkeen. Kyseessä on yhden illan konsertti, sillä yhtye ei tee laajempaa Euroopan kiertuetta lähiaikoina. Pagan Altarin Helsingin konsertti järjestetään Kuudennella Linjalla torstaina 05.09.2013. Vuonna 1976 Terry ja Alan Jonesin perustamaa Pagan Altaria on monissa yhteyksissä verrattu NWOBHM- ja doommetallin yhdeksi kantaisäksi, vaikka ensimmäistä virallista julkaisua saatiin yhtyeeltä […]

  • Retroroku Kadaver ensivisiitille Suomeen

    Retroroku Kadaver ensivisiitille Suomeen

    Kasvata parta, opiskele Black Sabbathin tuotanto läpikotaisin ja perusta bändi. Tältä pohjalta on useampikin bändi lähtenyt käyntiin, kuten saksalaisen Kadavarin, joka kumartaa 70-luvun esikuvilleen tyylillä. Trion rouhea soundi, psykedelia, doomahtavat teematiikka, haalean oranssi retrohabitus on kuin olisi aikakoneesta astuttu ulos. Wolf (laulu, kitara), Mammut (basso), ja Tiger (rummut) julkaisivat debyyttinsä “Kadavar” vuonna 2012 amerikkalaisen Tee […]

  • Justin Broadrickin johtama Jesu palaa 8 vuoden tauon jälkeen Suomeen, lämppärinä Broadrickin sooloprojekti

    Justin Broadrickin johtama Jesu palaa 8 vuoden tauon jälkeen Suomeen, lämppärinä Broadrickin sooloprojekti

    Godfleshista tutun Justin Broadrickin johtama Jesu palaa yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen Suomeen (toim. huom. Voiko siitäkin tosiaan olla niin paljon). Brittiläinen post-metal/shoegaze-yhtye sekä illan aloittava Broadrickin sooloprojekti JK Flesh nähdään Tavastialla maanantaina 30. syyskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 3. kesäkuuta. Industrial-musiikin pioneeriyhtyeen Godfleshin hajottua 2000-luvun alussa bändin johtohahmo Justin Broadrick keskittyi uuteen […]

  • Doom-yhtye Warningin tuhkista noussut 40 Watt Sun saapuu Suomeen

    Doom-yhtye Warningin tuhkista noussut 40 Watt Sun saapuu Suomeen

    Murskaavaa emotionaalista tunnelmointia esittävä 40 Watt Sun saapuu Suomeen ensi lokakuussa. Suurta kulttimainetta nauttineen doom-yhtye Warningin raunioille syntynyt bändi tulee soittamaan ensimmäisen Suomen keikkansa 19.10. ja paikkana on Helsingin Savoy-teatteri. Luvassa on spesiaalishow harvoin esiintyvältä triolta, jonka tavaramerkkinä ovat hidastempoiset, vahvoin melodioin rakennetut kappaleet, sekä yhtyeen nokkamiehen Patrick Walkerin syvästi henkilökohtaiset sanoitukset. [youtube 3Q4FkTm3Q40] 40 […]

  • Slip Inside This Clubin kakkososan tähtenä saksalainen Vibravoid

    Slip Inside This Clubin kakkososan tähtenä saksalainen Vibravoid

    Blow Up That Gramophonen, Psychotropic Caravanin ja Bar Loosen yhteisen Slip Inside This Clubin seuraava kattaus tarkastetaan heinäkuussa. Psykedeeliseen rockiin ja doom metaliin keskittyvän klubin avajaisia vietettiin maaliskuussa brittiläisen doom-jyrä Conanin parissa. Tällä kertaa live-esiintyjät ovat galaksin psykedeelisemmästä päästä. Pääesiintyjänä nähdään saksalainen Vibravoid. Düsseldorfilaisbändi nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuoden 2009 Psychotropic Caravan Festivalilla. Happoisaa psyke- […]

  • KarmaRock22-ohjelmisto julki

    KarmaRock22-ohjelmisto julki

    Tämän vuoden KarmaRock-ohjelmisto on tasokas, haastava ja tv:stä tuttu. Kymmenen vuoden sitkeä yrittäminen tuotti tulosta: KarmaRockin lavalle nousee Ismo Alanko! – Ismo Alanko on aina ollut KarmaRockin esiintyjävalinnoissa itsestäänselvyys, mutta ratamerkinnät eivät ole osuneet aiemmin kohdalleen. Ensimmäisen kerran yritin saada Alangon KarmaRock11:een ja onnistuin vasta Karmarock22:een, myhäilee festivaalijohtaja Häiriö Piirinen. Lisäksi KarmaRockissa viime vuonna huikean […]

  • Päiväannos: Black Sabbath – End of the Beginning (bootleg-live)

    Päiväannos: Black Sabbath – End of the Beginning (bootleg-live)

    Tulevan ja odotetun Black Sabbath -paluualbumin 13 avausraidasta End of the Beginning on internettiin vuotanut livevideo, mikä on nauhoitettu perjantaina 20.4. Australian Perthin keikalta. Kyseessä on toinen julki päästetty maistiainen raskaan rockin odotetuimmalta paluualbumilta. Onhan tämä kyseinen teos vahvasti Black Sabbath -biisin rakennetta noudattavan kaltainen. Biisin lopussa voi kuulla myös ripauksen Dirty Womenin duurissa kulkevien melodia- ja rytmikiertojen viitteitä. Black […]

  • Päiväannos: Black Sabbath – God Is Dead?

    Päiväannos: Black Sabbath – God Is Dead?

    Tässä sitä nyt on. 35 vuoden tauon jälkeen uutta, Ozzyn laulamaa, legendaarista Black Sabbathia. Yli 8-minuuttinen, vahvasti doomahtava God Is Dead?-kappale on julkaistu tänään nettisinglenä. Biisi tulee löytymään kesäkuussa julkaistavalta, Rick Rubinin tuottamalta, ehkä tämän hetken maailman odotetuimmalta paluualbumilta, 13. Toimiiko Geezer Butler –Tony Iommi -Ozzy Osbourne –Brad Wilk (Rage Against the Machine) -akseli, sen päätät sinä. [youtube wVfUimq2KeI#!]  […]

  • Black Sabbath aloittaa Euroopan-kiertueensa Suomesta

    Black Sabbath aloittaa Euroopan-kiertueensa Suomesta

    Helsinki saa kunnian olla aloituspisteenä, kun heavymetallin jättiläinen Black Sabbath lähtee Euroopan kiertueelleen marraskuussa. Uuden odotetun ”13” –albuminsa 10. kesäkuuta julkaiseva Black Sabbath lähtee kiertueelle Ozzy Osbournen (laulu), Tony Iommin (kitara), Geezer Butlerin (basso) voimin. Viisitoista kaupunkia kattava kiertue käynnistyy Helsingin Hartwall Areenalta keskiviikkona 20. marraskuuta. Konserttiliput tulevat myyntiin maanantaina 15. huhtikuuta klo 9.00 Lippupisteessä […]

  • Päiväannos: Cathedral – Tower Of Silence

    Päiväannos: Cathedral – Tower Of Silence

    Se on jälleen pitkäperjantai. Tuttuun tapaan rankaisemme teitä raskaalla musiikilla. Keikkailun jo lopettanut Cathedral julkaisee vielä yhden studioalbumin nimeltään The Last Spire. Levyltä on julkaistu ensimmäinen video kappaleesta Tower Of Silence, joka on silkkaa mannaa yhtyeen faneille. The Last Spire on kaupoissa huhtikuun aikana. [youtube o7v8KZZBeKE] Noisen Päiväannos-sarja tarjoaa päivittäisen N-vitamiini-annoksen yhden musiikkikappaleen muodossa – genrerajoista välittämättä. […]

  • Conan runnoo kolmesti Suomessa ja starttaa uuden Slip Inside This Clubin huomenna

    Conan runnoo kolmesti Suomessa ja starttaa uuden Slip Inside This Clubin huomenna

    Massivisen raskasta doomia soittava Conan esiintyy kolmella Suomen keikalla ja tähdittää Loosessa ensimmäistä Slip Inside This Clubia. Brittibändi julkaisi huhtikuussa kehutun debyyttipitkäsoittonsa ja esiintyi maineikkaalla Roadburn-festivaalilla Hollannissa. Repetitiivistä doom metalia soittavan trion musiikissa murskaavan raskas kitaravalli yhdistyy barbaarimaisen rytmisektion jyräykseen. Monnos-pitkäsoitto on vuoden parhaita alan julkaisuita ja bändin keikat ovat äärimmäisen massiivisia kokemuksia. [youtube MafF_xNF2yQ] Blow […]

  • “Hippidoomaaja” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen

    “Hippidoomaaja” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen

    Yhdysvaltalainen “hippiaikojen doom-yhtye” Jex Thoth palaa jälleen Suomeen. Sulavasti Jefferson Airplane -tunnelmia ja doomia soundissaan sekoittavan Jex Thothin jytää on luvassa keskiviikkona 5. kesäkuuta Turun Klubilla, josta viiden keikan kiertue jatkuu Helsinkiin, Jyväskylään, Ouluun ja Tampereelle. Uransa alussa Totem-nimisenä tunnettu yhtye on nykyään näyttävän naisvokalistinsa Jex Thothin nimikaima. Inspiraationsa yhtye ammentaa 1960- ja 70-lukujen hämystä; […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.