Susanna Leppänen : Leppävaara – “Camp-popia korpi-Kainuu-fiktion hengessä”

Karstulalaisen musiikin motiottelijan, Susanna Leppäsen monipuolisesti popahtava soolodebyytti “Leppävaara” ei suinkaan kerro Espoon kehä 1:n varren ostoshelvettikorttelista. Sen sijaan se kertoo erästä kuvauspaikkaa mukaellen muinaisen Metsolat TV-sarjan hahmoista ja juonen tulkinnoista. Allekirjoittaneelle Kainuussa elämän ensimmäiset parikymmentä vuotta asuneelle ja kasvaneelle kyseinen levyprojekti näyttäytyy sekä hämmentävänä, että oudolla tavalla hersyvän lumoavana.

Projektin lähtökohta on vähintäänkin absurdi: kokonainen teemalevy, joka ammentaa lyriikkansa 90-luvun kulttisarja Metsoloiden mielenmaisemasta. Musiikkitoimittajan kyynisinkin panssari kuitenkin murtuu, kun Leppäsen ennakkoluuloton tulkinta alkaa piirtää Kainuun vaaramaisemia modernin kitarapopin, jazzin, skan ja riisutun folkin keinoin.

Leppänen ei onneksi sorru halpaan nostalgiaan tai sketsihahmoiluun. Sen sijaan hän uuttaa draamasarjan juonenkäänteistä universaaleja teemoja: luopumista, perintöä, elämän kulkua ja ihmisen pienisieluisuutta .

Kappaleista maukkaan läpivalaisevasti mulkerosta jyväjemmarista, Karista kertova ”Kateellinen Kaukovaara” ja Jari Salmen näyttelemästä ituhippi Osmosta kertova komea ballaadi ”Arkaadia” eivät vaadi katsojakokemusta toimiakseen. Biisikohtaiset viitteet Erkki Metsolan jääräpäisyyteen tai Jaanan loputtomaan kiiluvasilmäisyyteen tuovatkin teksteihin kerroksellista kaikupohjaa.

“Leppävaara” on pähkäqqhullu irtiotto nykypäivän geneerisestä listahakuisuudesta. Leppäsen ääni kantaa hauraasta kuiskauksesta voimakkaseen tulkintaan. Tuotannollinen jälki levyllä on nykyaikaiset kriteerit täyttävää. Vaikka konsepti saattaa paperilla kuulostaa marginaaliselta kuriositeetilta, on lopputulos hätkähdyttävän voimakkaalla kunnianhimolla toteutettu. Se on psykologinen syväsukellus suomalaiseen draamanhakuisen tunteilun sielunmaisemaan.

Leppänen on onnistunut luomaan levyn, jonka inspiraatio on tiristetty mitä epätodennäköisimmistä paikoista, kunhan sen takana on näkemystä ja taitoa. “Leppävaara” ei ole vain tribuutti menneelle, vaan se on yksi alkuvuoden omaleimaisimmista kotimaisista albumikokonaisuuksista. Ajatuksen tasolla levy tippuu kenties samaan kategoriaan “Fakta Homma” -komediasarjan edesottamuksiin tekstinsä perustavan Koljosen Tiekiistan kanssa. Erona vain on se, että Leppäsen musiikillisen kainalopieruvitsin ääriviivat ovat hieman hankalammin hahmottuvat.

Lopulta ainoa kysymys jääkin roikkumaan ilmaan: Kenellä perkeleellä on riittänyt mielikuvitus, into ja effortti jonkin tällaisen älynväläyksen valmiiksi saattamiseen? Itse Metsolat-sarja kun oli jo ilmestyessään karmean tylsää ja puuduttavaa maalaisjuppeilun lieve-ilmiöiden kanssa sylipainimista. Puolankalainen pessimisti voisi todeta lisäksi: “Eikä ne ossaa ejes puhua siinä Kaennuun murretta oekkein!”

3/5