• Ufomammut laskeutuu Suomeen retrospektiivin merkeissä

    Ufomammut laskeutuu Suomeen retrospektiivin merkeissä

    Monoliiteistä veistettyjä, järkälemäisiä stoner-riffejä ja kosmista psykedeliaa vuodesta 1999 yhteensorvannut italialaistrio Ufomammut tuntuu vakiintuneen jokasyksyiseksi keikkanähtävyydeksi. Vaikka yhtye ikään kuin on “nähty” kannattaa yhtyeen huomenna neljän keikan ajaksi rantautuvan Magickal Mastery -kiertueen noteerata aivan erikseen. Etenkin vanhoja faneja ja “Ufomammut soittaa kokonaisuudessa uuden levynsä” -kaavan keikkoihin kyllästyneitä lämmittänee tieto settilistan retrospektiivisyydestä. Kyseessä on siis yhtyeen […]

  • Midlake saapuu Suomeen, uusi levy marraskuussa

    Midlake saapuu Suomeen, uusi levy marraskuussa

    Indierockia ja folkia tyylikkäästi yhdistelevä texasilaisbändi Midlake saapuu keväällä Suomeen. Marraskuussa uuden albuminsa ”Antiphon” julkaiseva yhtye esiintyy Helsingin The Circuksessa tiistaina 18. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 10. lokakuuta Lippupalvelussa. Midlaken läpimurto tapahtui vuonna 2006 julkaistulla kakkoslevyllä ”The Trials Of Van Occupanther” ja erityisesti indiehitillä ”Roscoe”. Neil Youngiin, Fleetwood Maciin ja Flaming Lipsiin vertauksia […]

  • Anna Calvi palaa Suomeen uuden levyn voimin

    Anna Calvi palaa Suomeen uuden levyn voimin

    Syksyllä 2011 loppuunmyydyllä Tavastialla konsertoinut laulaja-lauluntekijä Anna Calvi palaa ensi keväänä Suomeen. Viime viikolla kakkosalbuminsa julkaissut lontoolaisartisti nousee Tavastian lavalle tiistai-iltana 18. maaliskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 9. lokakuuta. Vuonna 2011 julkaistulla debyyttialbumillaan tummasävyisen vaihtoehtomusiikin ykkössarjaan noussut italialais-brittiläinen Anna Calvi soitti menestyslevyn kiertueella hurmokselliset keikat myös loppuunmyydyllä Tavastialla ja Ruisrockissa. PJ Harveyn, Nick […]

  • Dumari lähtee rundille, uusi sinkkukin julki

    Dumari lähtee rundille, uusi sinkkukin julki

    Tuomari Nurmio on paitsi suomalaisen rockmusiikin keskeisimpiä biisintekijöitä ja vaikuttajia, myös eräs uudistumiskykyisimmistä esiintyjistä. Vuonna 1979 alkaneen uransa aikana Tuomari Nurmio on julkaissut 19 studioalbumia, joista kaksi on myynyt kultaa. Kriitikoiden klassikkoluokkaan nostamien julkaisujen, juhlittujen konserttien ja tunnustusten lista on pitkä – mainittakoon tässä Nurmiolle ainoana rockmuusikkona myönnetty Eino Leinon kirjallisuuspalkinto. Tuomari Nurmion hahmo on […]

  • Helsinki Music Marathon tarjoaa jälleen ilmaisia keikkoja

    Helsinki Music Marathon tarjoaa jälleen ilmaisia keikkoja

    24.-26. lokakuuta jo kolmatta kertaa järjestettävä Helsinki Music Marathon (HMM) taittaa syksyn selän ja masennuksen monimuotoisempana kuin koskaan.
Viime kevään suosion myötä seitsemän ravintolan laajuiseksi kasvanut pääkaupungin ilmainen kaupunkifestivaali tarjoaa kolmen päivän aikana ravintoloita ja musiikkia ainakin puolimaratonin hien verran.

 Helsinki Music Marathon käsittää tänä syksynä Bar Loose, Henry´s Pub, Juttutupa, Bar Base, Sir Eino, LeBonk, […]

  • Elokuvafestivaali Vinokino heijastaa rock-musiikin sateenkaarivärit valkokankaalle

    Elokuvafestivaali Vinokino heijastaa rock-musiikin sateenkaarivärit valkokankaalle

    Suomen ainoa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin keskittyvä Vinokino-festivaali tarjoaa niin kevyttä viihdettä kuin painavaa asiaa, tänä vuonna myös erityisesti musiikkielokuvan ystäville. Festivaalin päätapahtumat järjestetään Turussa 25.-27.10. ja Helsingissä 8.-10.11. Pienimuotoisempia elokuvanäytäntöjä on lisäksi Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Toisinkatsomisen sanansaattaja Vinokino raottaa verhoa syvälle rockmusiikin maailmaan. Syksyn elokuvakattaus tuo silmien eteen huumoria ja räävitöntä populaarikulttuuria, intiimiä kerrontaa […]

  • Jacuzzi Boys saapuu Club Hori Smokuun

    Jacuzzi Boys saapuu Club Hori Smokuun

    Seuraavan Club Hori Smokun esiintyjiksi ovat varmistuneet ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva yhdysvaltalainen autotallirock-yhtye Jacuzzi Boys sekä kotimainen punkbändi Kakka-hätä 77. Koko lauantai-illan 16. marraskuuta kestävissä Club Hori Smoku -bileissä Kuudennella Linjalla kuullaan klubin myös klubin teemaan sopivaa levymusiikkia. Floridassa vuonna 2007 perustettu Jacuzzi Boys tunnetaan riehakkaasta ja lo-fi-vaikutteisesta garage-musiikista, jota yhtye maustaa 60-luvun rock’n’rollilla, 70-luvun […]

  • Night Visions yhdistää kannibalismin ja fine diningin

    Night Visions yhdistää kannibalismin ja fine diningin

    Night Visions Culinary Cinema + Dinner on ainutkertainen konsepti, joka yhdistää kannibaalielokuvat sekä niiden inspiroimat gourmet-nautinnot intiimissä ja eksklusiivisessa ympäristössä. Teurastamon uuteen A21 Flavour Studioon loka-marraskuun vaihteessa katettavien pöytien antimet valmistavat huippuravintola ja drinkkibaari A21:n makuvelhot. Kulinaarikino on kuulunut viime vuosina useiden maailman merkittävimpien elokuvatapahtumien oheisohjelmistoon. Nyt on kuitenkin tarjolla jotain vielä messevämpää: ruoan ja […]

  • Pitkän linjan altsurokkari Superchunk ensivisiitille Suomeen

    Pitkän linjan altsurokkari Superchunk ensivisiitille Suomeen

    Lähes 25 vuotta toiminut yhdysvaltalainen vaihtoehtorock-yhtye Superchunk saapuu ajankohtaisen uutuusalbuminsa Euroopan-kiertueella ensimmäistä kertaa myös Suomeen. Tavastialla sunnuntaina 8. joulukuuta toteutuvan tapahtuman ohjelmiston täydentävät 90-luvun amerikkalaisesta alternative-soundista vaikutteita hakevat The Lieblings ja Gim Kordon. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 2. lokakuuta. Guided By Voicesin, Pavementin, Dinosaur Jr.:in ja monien muiden 90-luvulla suosioon nousseiden vaihtoehtorock-nimien tapaan […]

  • Justin Timberlake ensi kertaa Suomeen

    Justin Timberlake ensi kertaa Suomeen

    Justin Timberlake on julkistanut tänään, että The 20/20 Experience World Tour saa jatkoa Euroopan keikoilla alkaen 30. maaliskuuta. Tänään julkistettu Euroopan-kiertue pitää sisällään pysähdykset mm. Lontoossa, Pariisissa, Zürichissa, Berliinissä ja Helsingissä. Lippuja The 20/20 Experience World Tourin Helsingin-konserttiin saa maanantaista 14. lokakuuta alkaen Lippupisteestä. Justin Timberlaken uudella faniklubilla The Tennessee Kidsillä (#TNKids) on Helsingin-konsertin ennakkomyynti […]

  • Rokumentti tarjoaa syntisiä elokuvia marraskuussa

    Rokumentti tarjoaa syntisiä elokuvia marraskuussa

    Joensuun Rokumentti Rock Film Festival julkaisi ensimmäisen osan elokuvaohjelmistoaan. Marraskuussa järjestettävän festivaalin teemaksi on nimetty modernit seitsemän kuolemansyntiä. Nykymaailman syntejä käsitellään festivaalin erikoisohjelmistossa. Rokumentti julkaisi myös uudet verkkosivunsa ja tapahtuman livekeikat. Rokumentissa esiintyvät Von Hertzen Brothers, The Blanko, Sanni, Solonen & Kosola, Matti Airaksinen ja Eläkeläiset. Rokumentti Rock Film Festival järjestetään Joensuussa 13. – 17. […]

  • Lost in Musicin kansainvälisiä vieraita myös klubikeikoille Helsinkiin

    Lost in Musicin kansainvälisiä vieraita myös klubikeikoille Helsinkiin

    Lokakuun puolivälissä Suomeen saapuu useita ulkomaisia nousevia artistikykyjä. Ruotsalainen Miriam Bryant, virolaiset Elephants From Neptune ja Odd Hugo, tanskalainen Shiny Darkly ja latvialainen Alise Joste soittavat Tampereen Lost in Music -festivaalien ohella myös klubikeikat Helsingissä. MIRIAM BRYANT (SWE) Pe 18.10.2013 Helsinki, Kuudes Linja La 19.10.2013 Tampere, YO-talo, Lost in Music Suomalais-brittiläisten vanhempien Ruotsissa kasvanut tytär […]

  • Rytmihäiriön laulaja Unto Helo tähdittää katusoittajana Kolonnan musiikkivideota

    Rytmihäiriön laulaja Unto Helo tähdittää katusoittajana Kolonnan musiikkivideota

    Rytmihäiriön laulaja Unto Helo tähdittää rockyhtye Kolonnan ensimmäistä musiikkivideota katusoittajana. Helo on tuttu myös elokuvista Pitkä kuuma kesä ja Helmiä ja sikoja. Kolonnan Älä katso silmiin -kappaleen video on julkaistu tänään 26.9.2013. Juonellisessa videossa seurataan erään parisuhteen katkeraa loppua ja päädytään pikatreffeille Kallion Bar Molotowiin. Menneisyyden haamuja paetessa löytyy kohtalokkaan törmäyksen kautta ehkä jotakin uutta. […]

  • Tuomas Saukkosen uudelta Wolfheart-projektilta kakkosvideo

    Tuomas Saukkosen uudelta Wolfheart-projektilta kakkosvideo

    Tuomas Saukkosen (mm Before the Dawn, The Final Harvest, Black Sun Aeon, RoutaSielu, Dawn of Solace) pistettyä kaikki aikaisemmat bändinsä pakettiin, tuhkista nousi uusi Wolfheart yhtye, jonka 11.10. Julkaistavalta Winterborn-debyytiltä on nyt julkaistu 2. sinkku ja musiikkivideo kappaleesta “Routa pt.2”. Tulella ja jäällä tehostettu video jatkaa samalla DIY-kaavalla millä levykin tuotannon, ohjauksen ja editoinnin ollessa […]

  • Kiasma Hits -kokoelmanäyttely juhlistaa museon 15-vuotista taivalta

    Kiasma Hits -kokoelmanäyttely juhlistaa museon 15-vuotista taivalta

    Kiasma täyttää 15 vuotta. Kiasma Hits -kokoelmanäyttely juhlistaa paitsi Kiasmaa myös suomalaisen nykytaiteen vahvaa kenttää. Näyttely tuo esiin runsaasti Kiasman uusia hankintoja rinnastettuina Kiasman kokoelmien ”hitteihin”. Näin nykytaiteen historia ja nykyisyys, kotimaisuus ja kansainvälisyys lomittuvat toisiinsa valikoitujen teosten kautta. Juhlavuoden kunniaksi Kiasman kokoelmaa on tarkasteltu kokonaisuutena, 1960-luvun teoksista aivan tuoreimpaan taiteeseen asti. Näyttelyssä kuljetaan matka […]

  • Helsingin kaupunginmuseossa ilmaisia Helsinki-aiheisia elokuvia

    Helsingin kaupunginmuseossa ilmaisia Helsinki-aiheisia elokuvia

    Helsingin kaupunginmuseo esittää Helsinki-aiheisia elokuvia päiväsaikaan Kino Engel 2:ssa museon päärakennuksessa, Sofiankatu 4. Yleensä joka viikko näytetään kaksi eri kokonaisuutta, arki- ja viikonloppuohjelma. Elokuvien esittelyt voi lukea museon kotisivulla www.helsinginkaupunginmuseo.fi. Elokuviin on vapaa pääsy kuten kaupunginmuseoon aina. Syksy tuo uutuuksia kaupunginmuseon elokuvaohjelmistoon. Lokakuussa voi perehtyä arkkitehtuuriin ja kaupunkimiljöön kehitykseen muun muassa dokumentissa Käpylä – hymykuoppa […]

  • Rock-kuvaaja Nauskalta ensimmäinen valokuvanäyttely

    Rock-kuvaaja Nauskalta ensimmäinen valokuvanäyttely

    Valokuvaaja Nauska on tullut tunnetuksi yhtenä Suomen merkittävimmistä bändien ja artistien kuvaajista. Miehen tinkimättömän kameran edessä ovat viihtyneet käytännössä kaikki kotimaisen populaarimusiikin isoimmat tekijät, mutta myös sadoittain pienempiä yhtyeitä. Lähes jokainen suomalainen musiikkia ostanut on nähnyt Nauskan töitä levynkansissa ja artistien muotokuvina lehdissä. Herra on tullut tunnetuksi myös omailmeisenä lehtikuvaajana sekä taidokkaana, näkemyksellisenä henkilökuvaajana. Nauskan […]

  • Laulaja-lauluntekijä Neko Case saapuu Suomeen

    Laulaja-lauluntekijä Neko Case saapuu Suomeen

    Yhdysvaltojen arvostetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin folk rockin, americanan ja indie rockin saralla lukeutuva Neko Case saapuu syksyllä hartaasti odotetulle keikalle Suomeen. Vastikään uuden albuminsa ”The Worse Things Get, The Harder I Fight, The Harder I Fight, The More I Love You” julkaissut laulajatar esiintyy viisihenkisen yhtyeensä kera Helsingissä Tavastia-klubilla ainutlaatuisella iltapäiväkeikalla lauantaina 23. marraskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy […]

  • R&A:n lisänäytökset julki

    R&A:n lisänäytökset julki

    R&A:n lisänäytökset festivaalin viimeiselle viikonlopulle ovat nyt varmistuneet. Luvassa muun muassa pornokuninkaan ihmissuhdekoukeroita, katsastus kiinalaisen kung fu – koulun arkeen, ruotsalainen perheillallinen helvetistä ja katolla tanssivia murhaajia. Festivaalin viimeisen viikonlopun lisänäytösten aikataulut: PERJANTAI 27.9. The Look of Love klo 18:30 Kino Engel 2 LAUANTAI 28.9. Austenland klo 12:00 Andorra Much Ado About Nothing klo 12:00 […]

  • Limp Bizkit saapuu vaihteeksi Suomeen, tällä kertaa Nosturiin

    Limp Bizkit saapuu vaihteeksi Suomeen, tällä kertaa Nosturiin

    Yhdeksi 2000-luvun suurimmaksi menestystarinaksi noussut ja sieltä todella isolla loikalla pohjamutiin pudonnut nu metal -yhtye Limp Bizkit saapuu marraskuussa klubikeikalle Suomeen. Solisti Fred Durstin luotsaama bändi esiintyy Helsingin Nosturilla tiistaina 12. marraskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin torstaina 26. syyskuuta Tiketissä. 90-luvun puolessa välissä Jacksonvillessä, Floridassa perustettu Limp Bizkit on yksi ensimmäisiä rap-vokaaleita raskaisiin kitaravalleihin yhdistellyt […]

  • Supermassive-festivaalin ohjelma valmis

    Supermassive-festivaalin ohjelma valmis

    Supermassive-festivaalin ohjelmiston viimeinen artistikiinnitys on kanadalaisesta Black Mountain -yhtyeestä tuttujen muusikoiden sivuprojekti Lightning Dust. Vallilan teollisuusalueella sijaitsevalla Ääniwalli-klubilla 18.-19. lokakuuta järjestettävän tapahtuman muita esiintyjiä ovat esimerkiksi Circle, Radiopuhelimet, Mika Vainio ja Arktau Eos. Klubifestivaalin aikataulut on tänään julkistettu osoitteessa www.supermassive.fi. Psykerock/stoner-yhtye Black Mountainissa vaikuttavat laulaja Amber Webber ja rumpali Joshua Wells ovat vuodesta 2007 toimineessa […]

  • Uusi tulokkaita esittelevän NOVUS-klubin syksyn ohjelmisto täydentyy

    Helsingin Kuudennella linjalla tullaan viettämään syksyä varsin mielenkiintoisten artistien seurassa, kun uusia tulokkaita esittelevä NOVUS-klubi täydentää ohjelmistoaan. NOVUS-klubien sarjaan on nyt lisätty keikkaillat brooklyniläiselle elektropopduolle Telepathelle torstaille 14. marraskuuta, yhdysvaltalaiselle witch house -pioneeri oOoOO:lle ja berliiniläisartisti Butterclockille torstaille 21. marraskuuta sekä kanadalaislaulajatar Jessy Lanzalle keskiviikolle 27. marraskuuta. Keikkojen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 25. syyskuuta Tiketissä. […]

  • Soundi-klubi: Riehakasta inhorealismia ja svengaavia harvinaisuuksia Riston, Radiopuhelimien ja Röyhkän tyyliin

    Soundi-klubi: Riehakasta inhorealismia ja svengaavia harvinaisuuksia Riston, Radiopuhelimien ja Röyhkän tyyliin

    Risto, Radiopuhelimet ja Kauko Röyhkä & Narttu Pakkahuone, Tampere 19.9.2013 Tampereen Pakkahuoneella vietettiin ensimmäistä Soundi-klubia. Esiintyjiksi oli haalittu kolme nimekästä aktia, Risto, Radiopuhelimet ja Kauko Röyhkä & Narttu. Illan aloitti virkavuosiltaan nuorin nelikko. Risto Ylihärsilän johtama Risto valmistelee omien sanojensa mukaan science fiction -henkistä levyä, josta on saatu esimakua Tiedän millainen on ihminen -sinkun muodossa. […]

  • Jazzkitaristi Pat Metheny saapuu tuoreella kokoonpanollaan ensi kertaa Suomeen

    Jazzkitaristi Pat Metheny saapuu tuoreella kokoonpanollaan ensi kertaa Suomeen

    Yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista jazzkitaristeista, jo 70-luvulta asti aktiivisesti levyttänyt amerikkalainen Pat Metheny esiintyy tuoreen Pat Metheny Unity Groupinsa kanssa Helsingin Finlandia-talolla maanantaina 28. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 23. syyskuuta Lippupalvelussa. Jazzkitaristi Pat Methenyn ammattimuusikon ura alkoi opettajan paikalla Miamin yliopistossa ja arvostetussa Berklee College of Musicissa hänen ollessaan vielä alle 20-vuotias. Hänen […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.